“Voimme vain toivoa, että Venezuelan tilanne raukeaa rauhanomaisen vallanvaihdoksen kautta, ja että Venezuela saapuu demokratian, vapauden ja vakauden piiriin.” kirjoittaa Seán McLoughlin Venezuelan kiihkeästä valtataistelusta.

Venezuelan bolivariaanista tasavaltaa on noin kahden vuosikymmenen ajan johdettu autoritaarisen sosialismin ottein. Sosialistinen hallinto alkoi presidentti Hugo Chávesin valtaannoususta ja tämän vuonna 1999 suorittamasta “bolivaarisesta vallankumouksesta”. Cháves paisutti Venezuelan julkisen sektorin ja teki maasta yhden latinalaisen Amerikan vauraimmista ja hyvinvoivimmista maista, muun muassa valtion öljynmyyntitulojen siivittämänä. Tämä hetkellinen vauraus kuitenkin rapistui sosialistisen suunnitelmatalouden, heikosti monipuolistetun talouden sekä korruption paineiden alla. Kiteytettynä, Venezuelan talous oli liian riippuvainen matalan jalostusasteen öljyn viennistä vauraudensa takaajana. Myös korruptio oli julkisen vallan ja erityisesti armeijan piirissä valtaisaa. Yhdysvaltojen Venezuelan vastaiset talouspakotteet eivät myöskään helpottaneet maan asemaa.

Vallan siirryttyä vuonna 2013 presidentti Nicolas Madurolle, maan kansantalous oli kovien paineiden alla ja öljyn globaalien markkinahintojen romahtaessa vuonna 2014, Venezuelan talous alkoi vyöryä alamäkeen ja inflaatio laukata villinä. Venezuelan taloudellisten ja yhteiskunnallisten ongelmien kulminoiduttua vuoden 2017 alla tuhansien prosenttien hyperinflaatioksi, krooniseksi elintarvikepulaksi sekä sähkökatkoksiksi, alkoi kansa osoittaa tyytymättömyyttään mielenosoituksilla. Mielenosoitukset yltyivät ja levisivät vuoden 2018 ajan ja kansanliikkeen keulakuvaksi nousi tammikuussa 2019 väliaikaiseksi presidentiksi nimitetty Venezuelan parlamentin puheenjohtaja Juan Guaidó. Länsivallat (Yhdysvallat ja EU) julistivat nopeasti tukensa Guaidólle ja tunnustivat tämän maansa oikeutetuksi päämieheksi. Maduron hallintoa sen sijaan jäivät tukemaan sosialistinen Kuuba sekä Kiina ja Venäjä, joilla on taloudellisia ja poliittisia siteitä Venezuelaan. Esimerkkeinä näistä siteistä ovat Venäjän valtiollisen öljy-yhtiön Rosneftin tekemät valtavat investoinnit Venezuelan valtion öljy-yhtiöön PDVSA:an, Venäjän myöntämät kymmenien miljardien dollarien lainat Venezuelan valtiolle sekä maiden välinen laaja asekauppa.

Venezuelan presidentti Nicolas Maduron kauden aikana maa on ajautunut historiansa vakavimpaan talouskriisiin. (Kuva:Tasnim News Agency)

Tilanne on jatkunut koko kevään hyvin epävakaana ja kansalaiset ovat yhä kasvavassa määrin siirtyneet kaduille osoittamaan mieltään Maduron hallintoa vastaan. Maduro ei ole hyväksynyt maahan kansainvälistä ruoka- ja tarvikeapua, ja nälkä ja köyhyys maassa ovat johtaneet rikollisuuden ja massasiirtolaisuuden räjähdysmäiseen nousuun. Epävakauden jatkuessa ulkovallat ovat esittäneet omia arvioitaan Venezuelan tilasta ja tulevaisuudesta. Tiistaina 30. huhtikuuta itsensä presidentiksi julistanut Juan Guaido yllytti maansa kansalaiset viimeiseen kansannousuun Maduron hallintoa vastaan, jonka jälkeen mielenosoitukset ja mellakat kiihtyivät entisestään ja mielenosoittajat ja hallinnon turvallisuusjoukot ottivat entistä kiihkeämmin yhteen. Guaido on myös yllyttänyt Venezuelan julkisen sektorin työntekijöitä lakkoiluun sekä Maduron upseereita ja armeijan joukkoja laskemaan aseensa.

Kansannousun julistus sai myös ulkovallat reagoimaan ja Yhdysvaltain hallinto varoitti Venäjää sekaantumasta Venezuelaan, jonka se näkee omaksi geopoliittiseksi “takapihakseen”. Yhdysvallat ovat tukeneet Venezuelan oppositiotoimintaa ja tunnustaneet Juan Guaidon Venezuelan oikeutetuksi presidentiksi. Yhdysvallat ovat viime vuosina lisänneet taloudellisia sanktioita Venezuelaa vastaan ja tammikuussa 2019 presidentti Donald Trumpin hallinto käytännössä kielsi kaupankäynnin Venezuelan öljy-yhtiö PDVSA:n kanssa. Myöhemmin keväällä Yhdysvallat sulkivat suurlähetystönsä Venezuelan pääkaupungissa Caracasissa. Trumpin hallinto on toistuvasti ilmaissut tukensa Venezuelan siirtymiselle demokratiaan ja rauhanomaiselle vallanvaihdokselle, muttei myöskään poissulje esimerkiksi sotilaallisen intervention mahdollisuutta. Viimeisimpänä, lauantaina 4. toukokuutaYhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo yllytti videoviestissään suoraan Venezuelan kansaa kaatamaan Maduron hallinnon. Yhdysvaltain kiinnostus Venezuelaa kohtaan kumpuaa sen maantieteellisestä läheisyydestä ja Yhdysvaltain jo 200-vuotta vanhasta Monroen doktriinista, jonka mukaan latinalainen Amerikka kuuluu sen etupiiriin, sekä maan valtavista öljyvarannoista.

Venezuelan pohjoisosissa sijaitsevat maailman suurimmat todistetut öljyvarannot. (Kuva: Wilfredo Rodriguez)

Kolikon toisella kääntöpuolella ovat Kuuba ja Venäjä, jotka tukevat Maduron hallintoa taloudellisesti, poliittisesti ja sotilaallisesti. Kuuballa on runsaasti tiedusteluviranomaisia, upseereita ja turvallisuusjoukkoja Maduron hallinnossa ja Venäjä on taloudellisen tukensa lisäksi lähettänyt palkkasotilaita turvaamaan Maduroa ja tämän lähipiiriä. Nämä ristiriitaiset suurvaltaintressit tekevät Venezuelasta uuden ja riskialttiin näyttämön globaalissa valtapelissä muun muassa Yhdysvaltojen ja Venäjän sekä osaltaan Kiinankin välillä. Voimme vain toivoa, että Venezuelan tilanne raukeaa rauhanomaisen vallanvaihdoksen kautta, ja että Venezuela saapuu demokratian, vapauden ja vakauden piiriin. Tämä kuitenkin vaatii Maduron luopumista tai syöksemistä vallasta sekä suurvaltojen intressien välisen liennytyksen. Maduron vallassa pysyminen näyttää tällä hetkellä erittäin epätodennäköiseltä ja kansan ylivoimaisen enemmistön sekä taloudellisten ja poliittisten paineiden ollessa häntä vastaan, hän voi enää korkeintaan viivytellä putoamistaan hallitsijan asemasta. Mitä enemmän suurvallat, kuten Venäjä kuitenkin investoivat Maduron hallinnon säilyttämiseen, sitä vaikeammaksi tilanteesta perääntyminen tulee olemaan sekä oppositiota tukeville että Maduron hallintoa tukeville tahoille.

Sukupuoliroolit opitaan lapsena ja aikuisena niiltä on mahdoton välttyä. Pelkästään kaupassa käymällä voi huomata, kuinka perinteiset sukupuolinormit näkyvät meidän arjessa.

Astun sisään Riihimäen kauppakeskukseen Atomiin. Olen menossa Prismaan, mutta käyn ensin vessassa, naisten vessassa. Huomaan, että inva-WC:ssä ja lastenhoitohuoneessa ei ole kylttejä eri sukupuolille.

Kävelen sisään Prismaan. Suurin osa riihimäkeläisistä käy täällä kaupassa. Ohitan muutaman tutun, kun suuntaan lasten leluosastolle.

Hyllyt ovat täynnä leluja, joita lapset himoitsevat ja joita vanhemmat valikoivat lapsilleen syntymäpäivälahjaksi. Yksi hylly on täynnä Baby born -nukkeja. Monille tuttu tyttövauva on puettu vaaleaanpunaiseen pukuun. Koko paketti ja sen sisältämät tavarat ovat myös vaaleanpunaisia. 

Viereisessä hyllyssä roikkuu lasten naamiaispukuja. Palomies-, poliisi- ja pyssylelujen paketit eivät tietenkään ole vaaleanpunaisia. Niiden kyljissä on kuvia leikkivistä pojista.

Jo lapsesta asti opitaan, mitkä asiat mielletään feminiinisiksi ja mitkä maskuliinisiksi. Leluista lapset saavat helposti kuvan, että tietyt värit, ammatit tai muut asiat kuuluvat pelkästään yhdelle sukupuolelle. Lapset eivät itse keksi, että vaaleanpunainen on vain tyttöjen väri tai että pyssyleikit kuuluvat vain pojille. Nämä asiat opitaan, ja siksi olisi hyvä kiinnittää enemmän huomiota siihen, mihin asioihin sukupuoli liitetään. 

Yhtenä iltana katsoimme äitini kanssa Perjantai-puheohjelmaa Yle Areenasta. Jakson aiheena oli ”Miten sukupuoli vaikuttaa kasvatukseen?” Jaksoon sisältyvässä dokumenttipätkässä kerrottiin Ruotsissa asuvasta perheestä, jonka kaksi lasta käyvät sukupuolineutraalissa päiväkodissa. Se tarkoittaa, ettei sukupuoliroolien anneta rajoittaa lasten olemista, kasvua ja kehitystä. Esimerkiksi pojat saavat käyttää mekkoja siinä missä tytötkin. Mutta näillä sanoilla ei lapsia kutsuttukaan, vaan nimillä. Ruotsin kielessä on myös uusi sukupuolineutraali hän-sana, hen.

Moni ei ehkä tule ajatelleeksi, kuinka paljon kieli vaikuttaa oletuksiin sukupuolesta. Suomen kieli on melko sukupuolineutraali kieli, sillä sanat eivät useimmiten kerro henkilön sukupuolta. Kaikista käytetään samaa hän-pronominia eikä substantiiveja ole luokiteltu suvun mukaan, kuten esimerkiksi saksan kielessä. Saksaksi suurin osa ammattinimikkeistä on eri miehelle ja naiselle. Esimerkiksi naisopettaja on die Lehrerin ja miesopettaja der Lehrer. Toisia puhutellaan rouvaksi ja herraksi, Frau Turuseksi tai Herr Turuseksi. 

Suomeksi on helppoa puhua ihmisistä tuomatta esiin heidän sukupuoltaan, joten sen merkitys vähenee keskustelussa. Ihmiset, jotka eivät ole miehiä tai naisia, voivat tuntea olonsa epämiellyttäväksi tai syrjityksi keskustellessaan kielellä, jonka sanoihin usein sisältyy oletus sukupuolesta. Myös puhujalle voi olla vaivaannuttavaa, jos hän yrittää viitata sukupuolitetuilla sanoilla henkilöihin, joiden sukupuolta ei voi tietää. Siksi olisi tärkeää, että erilaisia sanoja, kuten englannin uusi hän-sana they, otettaisiin enemmän käyttöön. 

Kauppareissullani huomasin kulutustuotteiden myynnin ja markkinoinnin perustuvan vahvasti perinteisille sukupuolirooleille. Tämä tuli esiin erityisesti lelu-, vaate- ja kosmetiikkaosastoilla, jossa deodorantitkin ovat erikseen naisille ja miehille. Sanojen ja värien lisäksi jopa tuoksuilla on sukupuoli. On fiksua suunnata tuotteet tietylle kohderyhmälle, mutta luokittelu sukupuolen mukaan tuo kuluttajille paineita kuulua tiettyyn ryhmään.

Sukupuolten olettamuksien haitallisuudesta puhui myös Perjantai-ohjelmassa vieraillut lastenpsykiatrian professori Kaija Puura. Hänen mukaansa lapsen sukupuoli-identiteetti ei muutu, vaikka kasvatus painottaisi perinteisiä sukupuolirooleja tai olisi päinvastoin sukupuolineutraalia. Tiukista rooleista on silti haittaa, koska ne voivat aiheuttaa ahdistusta ja vaikeuttaa sopeutumista yhteisöön, jos rooli ei vastaa omaa identiteettiä.

Usein ihmisten odotetaan toimivan sukupuoleen liittyvien olettamuksien mukaan. Tietenkin kaikilla on ennakkokäsityksiä ihmisistä, sitä ei voi kukaan kiiistää,  mutta olettamuksien avulla luodaan kuvaa toisesta ihmisestä, jota ei vielä tunneta kunnolla. Ennakkokäsityksiä saa siis olla, mutta olisi tärkeää, että oltaisiin myös valmiita muuttamaan omia ennakkokäsityksiä toisiksi.

Haastattelin välitunnilla Järvenpään lukion opiskelijoita. Kyselin seitsemältä ihmiseltä, vaikuttavatko heidän mielestään sukupuoliroolit nuorten elämään ja millä tavalla. Monet sanoivat, että roolit voivat vaikuttaa esimerkiksi sukupuolittuneiden harrastusten tai ammattien kautta.

Muutama kertoi kokemuksiaan yläkoulusta. ”Miesopettajan oli helpompi saada luokka kuriin kuin naisopettajan”, muistaa haastattelemani kakkosluokkalainen. Toinen opiskelija kertoi, että hänen yläkoulussaan äidinkieli miellettiin enemmän tyttöjen aineeksi ja matemaattiset aineet enemmän poikien aineiksi.

Erään ykkösluokkalaisen mielestä sukupuoliroolit eivät ole sääntöjä vaan enemmän yleistyksiä, joiden rajoja voi hyvin rikkoa. Hän toi tärkeän näkökohdan esiin: sukupuoli on vain ihmisen yksi ominaisuus muiden joukossa, ja monet olettamukset voivat tulla muualta kuin sukupuolesta. Kuitenkin jotkut opiskelijat kertoivat myös omista kokemuksistaan, joissa esimerkiksi naisena olemisesta on pienenä saatu hyvin yksipuolinen käsitys, mikä on vaikuttanut nuoren ajatukseen itsestään ja tulevasta ammatistaan.

Monien mielestä sukupuolirooleista ja sukupuoleen liitetyistä oletuksista voi seurata syrjitty tai rajoitettu olo. Henkilö joutuu valitsemaan jotain, mitä ei oikeasti haluaisi valita. Siksi olisi tärkeää, että sukupuolen merkitystä ei korostettaisi niin paljon. Se on vain yksi osa ihmistä. Sain onneksi haastatteluista sellaisen kuvan, että lukiossamme on suvaitsevainen ilmapiiri eikä sukupuolirooleista koeta suurta painetta.

Nuorten keskuudessa sukupuoli ei usein vaikuta mitenkään kanssakäymiseen, mutta esimerkiksi internetissä moni hyökkää sukupuolineutraaliutta vastaan ja haluaa palauttaa vanhat ”kunnon” sukupuoliroolit. Mistä tämä johtuu?

Ihmisellä on tapana reogida aluksi negatiivisesti kaikkeen uuteen. Se on vastareaktio tuntemattomaan ja myös selviytymiskeino. Sukupuoliroolit ja niihin liittyvät olettamukset saattavat tuntua tutuilta ja turvallisilta ja siksi esimerkiksi muunsukupuolisuus-käsite on uutena asiana vaikea ymmärtää. Ihmiset tarvitsevat empatiaa, jotta he voisivat ymmärtää, miltä tuntuu olla jonkin muun sukupuolinen kuin itse on.

Sukupuoliroolien rajoja olisi hyvä laajentaa ja antaa ihmisten olla ja tehdä asioita sukupuolestaan huolimatta. Lastenpsykiatri Kaija Puura puhui sukupuolisensitiivisyydestä, joka olisikin parempi ratkaisu ahtaiden sukupuoliroolien aiheuttamiin ongelmiin kuin sukupuolineutraalius. 

Kun lähdin kauppakeskuksesta mietin, miten kaupat, tuotteet ja markkinointi voisivat olla sukupuolisensitiivisempiä. Kiinnittämällä enemmän huomiota värien, esillepanon ja tuotevalikoiman viestintään, voitaisiin laajentaa käsitystä siitä, kenelle tuotteet ja asiat kuuluvat. Tarvitsemme lisää pieniä käytännönasioita, erilaisia vaihtoehtoja sukupuolesta riippumatta. Kohdennetut tuotteet vastaavat vain osaa todellisuudesta, sillä ihminen voi olla ihminen monella tavalla.

Kalifornialainen teinipoppari Billie Eilish on viime aikoina ollut yksi median puhutuimmista henkilöistä. Koko maailma on haltioissaan uudesta artistista, joka vasta julkaisi debyyttialbuminsa. Onko hän sukupolvensa pelastaja musiikkimaailmalle?

Billie Eilish, koko nimeltään Billie Eilish Pirate Baird O’Connell, on noussut maailmanlaajuiseksi suosikiksi lyhyen ajan sisällä. Hänet tunnetaan melankolisesta popmusiikistaan: Eilishin debyyttialbumi When We All Fall Asleep, Where Do We Go? nousi heti maaliskuussa 2019 ilmestyttyään listaykköseksi. Eilish on syntynyt joulukuussa 2001, mikä tekee hänestä ensimmäisen 2000-luvulla syntyneen artistin, jolla on albumi listaykkösenä.

Eilishin debyyttialbumilta ilmestyi etukäteen singlet You Should See Me In A Crown ja When The Party’s Over vuoden 2018 puolella. Seuraavat singlet Bury A Friend ja Wish You Were Gay julkaistiin vuoden 2019 alkupuolella. Albumin viides ja viimeinen single Bad Guy ilmestyi albumin kanssa samana päivänä 29. maaliskuuta 2019. Albumilla on 13 kappaletta sekä 13 sekuntia kestävä aloitus nimeltään !!!!!!!, jossa kuullaan Eilishin ja hänen veljensä naurua sekä albumin aloitussanoja.

Eilishin kappaleiden nimet kirjoitetaan tyyliteltynä pienillä kirjaimilla. Hänen debyyttialbuminsa nimi on kirjoitettu puolestaan kokonaan isoin kirjaimin.

Eilishilla on yhteinen kappale amerikkalaisen artistin Khalidin kanssa. Kappaleen nimi on Lovely ja se kirjoitettiin 13 Reasons Why –tv-sarjaa varten. Lovelyn musiikkivideolla on YouTubessa 301 miljoonaa näyttökertaa. Eilishilla on useita muitakin musiikkivideota.

Billie Eilishin musiikki on tyyliltään pop-musiikkia, jossa sekoittuvat elektroninen musiikki sekä indiemusiikki. Eilishin sanoitukset ovat synkkiä, jopa painajaismaisia. Hänen albuminsa nimestäkin saa jo käsityksen Eilishin synkistä ajatuksista. Eilish on nuoresta iästään riippumatta kokenut elämässään sen verran asioita, että niistä kehkeytyy hyviä sanoituksia kappaleisiinsa. Hänen kappaleensa Wish You Were Gay kertoo pojasta, josta Eilish tykkäsi aidosti, mutta ei saanut häneltä vastakaikua. Eilish toivoi, että poika ei ollut kiinnostunut naisista lainkaan, ettei Eilish tuntisi olevansa huonompi kuin muut tytöt. Hänen kappaleissaan käsitellään myös muun muassa itsensä etsimistä, itsekriittisyyttä sekä rakkautta.

Eilish on maininnut musiikillisiin idoleihinsa kuuluvan muun muassa Justin Bieber, Amy Winehouse, Kendrick Lamar sekä Tyler, The Creator. Hän on maininnut kaikkien aikojen lempikappaleekseen Draken ja Lil Waynen kappaleen The Motto. Billie Eilish pitää paljon hip hop- musiikista, vaikka hänen oma tuotantonsa ei sitä olekaan.

Eilish julkaisi ensimmäisen kappaleensa Ocean Eyes vuonna 2016. Alusta alkaen Eilishin veli Finneas O’Connell on ollut kirjoittamassa siskolleen kappaleita yhdessä tämän kanssa sekä toiminut hänen tuottajanaan. Hän käyttää taiteilijanimeä Finneas, tyyliteltynä FINNEAS. Hän keikkailee Eilishin mukana ja kirjoittaa musiikkia myös itselleen. Finneas on julkaissut omaa musiikkia, mutta ei ole vielä julkaissut kokonaista albumia.

Heidän vanhempansa Maggie Baird sekä Patrick O’Connell ovat näyttelijöitä. Molemmat heistä esiintyvät muun muassa elokuvassa Life Inside Out (2013). Myös Finneas esiintyy kyseisessä elokuvassa.

Eilish on puhunut avoimesti Touretten syndroomastaan. Hän kärsii tic-oireista, mutta ei anna niiden haitata hänen uraansa. Ihmiset joskus pilkkaavat häntä sen takia, mutta hän on ymmärtänyt, että se on yleistä ja monet ihmiset pystyvät samaistumaan Eilishin oireisiin. Hän ei kuitenkaan heti kertonut asiasta julkisesti, koska hän ei halunnut tulla muistetuksi vain Tourettestaan.

Lähteet:

https://youtu.be/OjWsugnahJ0

https://youtu.be/p18pYDqRgEs

https://youtu.be/aOrv50LDDNY

https://www.local10.com/entertainment/billie-eilish-first-artist-born-in-2000s-to-have-no-1-album

https://en.wikipedia.org/wiki/Billie_Eilish

https://en.wikipedia.org/wiki/Finneas_O%27Connell

Alunperin kirjoittanut Veera Munukka

Järvenpään lukion opiskelijoilta kysyttiin erilaisia kysymyksiä politiikkaan liittyen anonyymisti Google Forms -lomaketyökalun avulla, ja noin kymmenesosa opiskelijoista vastasi. 

Ensiksi hieman taustatietoa vastaajistamme – kukin vuosiluokka kattoi noin kolmanneksen kaikista vastanneista, ja sukupuoleltaan heistä naisia oli 64%, miehiä 35% ja muunsukupuolisia 1 %. Heidän ikä- ja sukupuolijakaumansa vastaavat suunnilleen koko opiskelijakunnan tilastollisia arvoja, joten saadut tulokset heijastanevat suhteellisen hyvin lukiomme aateilmapiiriä. 

Useat sanoma- ja aikakauslehdet ovat teettäneet puoluegallupeja, tässä Järjen: 

Opiskelijoidemme keskuudessa selkeästi suosituin puolue on Vihreät, toisena suurena puolueena Kokoomus, jotka yhdessä vievät noin kaksi kolmasosaa vastaajien äänistä. Viisi vastanneista ei osannut sanoa, mitä puoluetta kannattaa. Politiikasta kiinnostumattomat ovat jääneet kyselyn ulkopuolelle, sillä äänestämättömiä on eduskuntavaaleissa noin kolmannes äänioikeutetuista. Äänestämättä jättämiseen on monia syitä, joista yksi on luottamuksen puute päättäjiä kohtaan. 

Puolue tai asenne poliitikkoja kohtaan ei kerro opiskelijan näkemyksistä juuri mitään, mutta tärkeimpinä pidetyt vaaliteemat auttavat kartoittamaan tilannetta. Vastaajat saivat valita kolme itselleen tärkeintä vaaliteemaa tai ehdottaa omia, joista jälkimmäiset sisältyvät kohtaan “muu / en tiedä” ja kattavat muun muassa translain uudistamisen ja tekijänoikeuksien vastustamisen. 

Toki tärkeintä lukiomme poliittisen ilmapiirin määrittämisessä on se, miten opiskelijat itse määrittelevät omat näkemyksensä. Tähän helpoimmin käytettävä työkalu on poliittisen kartan mittausakselit eli arvoliberaali-arvokonservatiivi ja vasemmisto-oikeisto. 

Vastaajien arvonäkemykset ovat opiskelijoille ja nuorille tyypilliseen tapaan keskivertoa liberaalimmat 90% vastaajista määritellessään itsensä joko akselin liberaaliin päähän tai keskelle. Talousnäkemykset sen sijaan hajautuvat tasaisemmin opiskelijoiden kesken. 

Vastaajien arvo- ja talousnäkemysten konkretisointi on helpompaa vertailukysymysten avulla, tässä tapauksessa kysymykset parhaasta talous- ja hallintojärjestelmästä. Kiinnostavaa on, että opiskelijoiden näkemykset parhaasta talousjärjestelmästä vaihtelevat huomattavasti enemmän kuin parhaasta hallintomuodosta. 

Kirsikkana kakun päällä oli kyselyn jokerikysymys, johon vastaajat saivat kirjoittaa omat terveisensä päättäjille. Saadut vastaukset voidaan luokitella kolmeen ryhmään, joista ensimmäinen on vastaajien sanelemia korjauksia Suomen politiikkaan. Vaaliteemojen lisäksi opiskelijat ehdottivat esimerkiksi kannabiksen ja nuuskan laillistamista sekä autoilun rajoitteiden purkamista. Etenkin maahanmuutto ja ilmastokysymykset jakavat mielipiteitä vastaajien keskuudessa. Toisessa vastausrykelmässä on ilmaistu yleinen epäluottamuslause poliitikoille eri syistä: vaalilupauksista ei pidetä kiinni, nuoria ei kuunnella tarpeeksi ja muistutetaan viran mukana tulevasta vastuusta.  

Kevennyksenä toimii kolmas ryhmä, jossa vastaukset vaihtelivat laajasti. Yksi vastaajista lähetti terveisiä Juha Sipilälle, toinen siteerasi Nietzschen Jumala on kuollut –monologia ja kolmas kysyi kansakuntaa jo pitkään kahtia jakaneen kysymyksen: 

“Kuuluuko ananas pizzaan?” Ei kuulu. 

Alunperin kirjoittanut Sofia Saario

Veikeästä salapoliisista Sherlock Holmesista on tehty vuosien aikana muun muassa kirjoja, elokuvia ja tv-sarjoja. Doctor Who -sarjan käsikirjoittajat loivat oman mielettömän versionsa Sherlock Holmesista ja toivat hänet nykypäivään.

Jokaiselle varmaankin tulee jonkinlainen mielikuva nimestä Sherlock Holmes. Hän on alun perin skotlantilaisen kirjailijan Sir Arthur Conan Doylen 1880 -luvulla luoma salapoliisihahmo. Holmesin ensiesiintyminen tapahtui Doylen kirjassa A Study In Scarlet, joka on julkaistu vuonna 1887.

Vuonna 2010 julkaistiin ensimmäinen tuotantokausi Sherlock –tv-sarjasta, jossa brittiläinen näyttelijä Benedict Cumberbatch on astunut Sherlock Holmesin rooliin. Martin Freeman puolestaan on värvätty Holmesin apurin John Watsonin rooliin. Sarjasta löytyy muitakin tuttuja hahmoja, kuten Sherlock Holmesin vihollisia ja tuttavapoliiseja, mutta uusia tuttavuuksiakin löytyy runsaasti ja ne tekevätkin sarjasta kiinnostavan ja koukuttavan.

Freeman ja Cumberbatch rooleissaan.

Sarjan jaksojen nimissä sekä niiden tapahtumissa on paljon viittauksia ja yhtäläisyyksiä alkuperäisiin Sherlock Holmes -romaaneihin. Esimerkiksi sarjan ensimmäinen jakso on nimeltään A Study In Pink, joka nimensä sekä tapahtumiensa perusteella perustuu Doylen ensimmäiseen Sherlock Holmes -romaaniin. Sherlock Holmes ja John Watson myös asuvat samassa kirjoista tutussa osoitteessa, 221B Baker Streetillä. Monista yhtäläisyyksistä huolimatta sarja on kuitenkin moderni ja sijoittuu nykypäivän Lontooseen. Kännykät ja muut laitteet ovat tärkeässä roolissa salapoliisitehtävissä.

Sarjan on käsikirjoittanut Steven Moffat sekä Mark Gatiss, jotka ovat kummatkin kirjoittaneet myös muun muassa Doctor Who -sarjaa. Mark Gatiss on tunnettu myös näyttelijän taidoistaan ja näytteleekin Sherlock -sarjassa Sherlockin veljeä Mycroft Holmesia.

Sarja on huumorilla varustettu, mutta toki salapoliisin työt ja murhat sekä muut rikokset tuovat siihen jännitystä. Sarjaa voisi suositella aivan kaikille, niillekin, jotka eivät ole aikaisemmin olleet Sherlock Holmesista kiinnostuneita – tämä sarja saa mielen muuttumaan!

Benedict Cumberbatch Sherlockin roolissaan.

Sarjaa on tuotettu tähän mennessä neljä tuotantokautta, jossa on jokaisessa kolme jaksoa. Neljäs kausi sarjasta julkaistiin vuonna 2017. Sarjan kaikki kaudet sekä vuoden 2016 erikoisjakso löytyvät muun muassa Netflixistä. Vielä ei ainakaan ole tiedossa, onko sarjaa luvassa lisää.

Lähteet:

https://www.bbc.co.uk/programmes/p04pblld/p04pt0hl

https://en.wikipedia.org/wiki/Sherlock_Holmes

https://en.wikipedia.org/wiki/Arthur_Conan_Doyle

https://en.wikipedia.org/wiki/Sherlock_(TV_series)

https://en.wikipedia.org/wiki/Steven_Moffat

https://en.wikipedia.org/wiki/Mark_Gatiss

Alunperin kirjoittanut Veera Munukka

Kävin tuossa pari viikkoa taaksepäin katsomassa DreamWorks Animation -studion tuoreimman elokuvan, Näin koulutat lohikäärmeesi -trilogian viimeisen osan; Näin koulutat lohikäärmeesi 3 (How to Train Your Dragon 3: The Hidden World), jonka on ohjannut Dean DeBlois. Muistan katsoneeni elokuvan trailerin jo ennen vuoden vaihdetta ihaillen sen upeaa animaatiota, nauraen sen vitseille ja muuten innostuen elokuvasta. Mutta onko elokuva niin hyvä kuin miltä se näyttää?

Näin koulutat lohikäärmeesi 3 sijoittuu vuoden eteenpäin Näin koulutat lohikäärmeesi -trilogian toisesta osasta. Elokuvan päähenkilö Hikotus ystävineen ovat pelastustehtävällä vapauttamassa napattuja lohikäärmeitä ja viedäkseen ne turvaan heidän kotikyläänsä Berkiin. Jatkuva lohikäärmeiden tuominen kylään on johtanut lohikäärmekannan paisumiseen, jonka vuoksi Hikotus ottaa tehtäväkseen etsiä lohikäärmeiden paratiisin Piilotetun Maailman, josta hänen jo edesmennyt isänsä kertoi tarinoita hänelle. Sillä välin elokuvan antagonisti, Grimmel vapauttaa nappaamansa lohikäärmeen, valkoisen yön raivon, jonka toinen päähahmo Astrid myöhemmin nimeää Valkearaivoksi, pyydystääkseen ja tappaakseen Hampaattoman, Hikotuksen yön raivon.

Animaation korkean tason pystyi jo näkemään elokuvan trailerista, toisin sanoen se ei todellakaan pettänyt. Näin koulutat lohikäärmeesi 3 on äärimmäisen kaunis visuaalisesti koko elokuvan läpi. Pidin erityisesti eri ympäristöjen, hahmojen hiusten ja ilmeiden ja tietysti lohikäärmeiden animaatioista. Ympäristöt ja niiden eri elementit, kuten kasvit, sora ja puut, näyttävät häkellyttävän realistisilta. Hahmot ja lohikäärmeet ovat eloisia liikkeillään ja ilmeillään, kuten voi olettaakin.

Henkilöhahmojen uudet ulkonäöt ovat kauniita, ja tykkäsin erityisesti heidän lohikäärmeennahkaisista haarniskoista kaikkine yksityiskohtineen. Kuitenkin yhden lohikäärmeen ulkonäön kanssa minulla oli ongelma. Miksi Valkearaivo on valkoinen? Valkearaivonhan pitäisi olla naaraspuolinen yönraivo lajiltaan? Yönraivo on musta, jotta se ei erottuisi tähtitaivaan joukosta yöllä ja sen olisi helpompi saalistaa. Joten miksi tämä yksilö on valkoinen? No sehän voisi olla täysin eri laji. Mutta miksi se sitten näyttää vartaloltaan samalta kuin yönraivo? Ainakin se osaa suojata itsensä… muuttumalla näkymättömäksi tulessa? No ainakin Valkearaivon designissa on se hyvä puoli, että sen sirosta pienestä rakenteesta erottaa selvästi sen olevan naaras.

Elokuvan juoni on hyvin simppeli. Melkeinpä niin simppeli, että se on lainannut monta eri tarinaelementtiä itseään edeltävistä osista – paitsi, että tähän osaan on ahdettu liian nopeasti kehittyvä rakkaustarina mukaan. Kohtaus, jossa Hikotus ja Astrid löytävät Piilotetun Maailman, tuntuu hyvin samanlaiselta verrattuna ensimmäisen Näin koulutat lohikäärmeesi -elokuvan kohtaukseen, jossa Hikotus ja Astrid löytävät lohikäärmeiden pesän.

Tällaiset samankaltaisuudet voivat olla tarkoituksellakin viittauksena trilogian muihin osiin ja siihen, miten viikinkien aika ja maailma on elokuvissa muuttunut, esimerkiksi toisessa Näin koulutat lohikäärmeesi 3 -elokuvan kohtauksessa, jossa Hampaaton tapaa Valkearaivon. Hampaaton yrittää epätoivoisesti saada Valkearaivon huomion epäonnistuen, kunnes hän nostaa puunoksan maasta, ja alkaa piirtämään Valkearaivon kuvaa hiekkaan. Näin kävi myös trilogian ensimmäisessä osassa, jossa Hampaaton ystävystyi Hikotuksen kanssa piirtämällä tämän kuvan hiekkaan. Hampaattoman ja Valkearaivon liian nopeaa ystävystymistä lukuun ottamatta käsikirjoitus oli hyvä ja juoni edistyi hyvällä nopeudella. Vitsit olivat hauskoja ja dialogi ja musiikki kohtauksiin sopivaa.

Suurin osa hahmoista ovat kaiken kaikkiaan hyvin-kirjoitettuja ja hauskoja. No ainakin se kolmasosa. Hikotus, Astrid, Hampaaton ja Valkearaivo ovat selvästi elokuvan keskipisteenä. Kaikki muut sivuhenkilöt ovat elokuvassa vain komediallisista syistä. Olisin toivonut, että edes Hikotuksen kauan sitten kadonnut äiti Valka olisi saanut vähän isomman roolin elokuvassa, kun vain olla komedian ytimenä Limalotjan ihastuksena. Limalotjasta puheen ollen… miksi hän on ihastunut Hikotuksen äitiin? Saihan siitä ihan hauskoja vitsejä, sivumakuna siitä tuli kyllä epämukava tunne. Lisäksi elokuvan vihollisella Grimmelillä oli mielestäni heikot motiivit, jotka tekivät hänestä niin unohdettavan, että en edes muistanut hänen nimeään, kun vasta silloin kun aloin kirjoittamaan tätä arvostelua.

Nyt kun olen nähnyt tämän elokuvan, minun täytyy sanoa, että se taisi juuri jäädä alle odotuksieni. Silti pidin elokuvasta aika paljonkin. Tyrmistyttävää animaatiota hauskojen vitsien ja rakastettujen hahmojen kanssa. Harmi vain, että elokuvan traileri paljasti melkeinpä koko elokuvan juonen, ei onneksi loppua. Näin koulutat lohikäärmeesi 3 on hyvä lopetus Näin koulutat lohikäärmeesi -trilogialle, ja suosittelen sitä kaikille animaation, elokuvien, hyvien tarinoiden ja, ennen kaikkea, Näin koulutat lohikäärmeesi -faneille.

Alunperin kirjottanut Sini Torkki

Toiseksi viimeinen koeviikko on ihan kulman takana. Kunhan jaksat vielä hetken panostaa, pääset nauttimaan hyvin ansaitusta kesälomasta. Tai kesätöistä, ihan miten vain.

Alunperin kirjottanut Josefiina Virtanen

Suomalaisen turvallisuuspoliittisen keskustelun kiistellyimpiä kysymyksiä on mahdollinen jäsenyys sotilasliitto Natossa. Maamme poliittinen johto on vuosikymmeniä kaihtanut jäsenyyttä läntisessä sotilasliitossa ja keskustelu Suomen turvallisuuspoliittisesta asemasta on ollut puutteellista. Tässä jutussa pyritään avoimeen ja rehelliseen analyysiin Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä.

Viime kevään presidentinvaalit toivat turvallisuuspoliittisen keskustelun erityisen voimakkaasti esille, ja on sekä todennäköistä että toivottavaa että turvallisuus nousee keskeiseksi teemaksi myös tämän kevään eduskunta- ja eurovaaleissa. Suomen turvallisuuspoliittisen keskustelun kenties kinkkisin kysymys lienee maamme mahdollinen Nato-jäsenyys .

On selvää, että tällä hetkellä enemmistö suomalaisista äänestäjistä vastustavat hakemista sotilasliitto Naton jäseneksi ja että Suomen poliittinen johto ei ole koskaan pitänyt sitä riittävän aiheellisena ottaakseen sen eteen vaadittavia askelia. Voisiko kuitenkin olla, että Nato-jäsenyys olisi Suomelle hyväksi? Ja voisiko olla, että Suomen liittyminen sotilasliittoon vakauttaisi Itämeren turvallisuuspoliittisen tilanteen sekä takaisi Suomen itsemääräämisoikeuden?

Usein Nato-jäsenyydestä keskusteltaessa ilmaistaan huoli siitä, että Suomen sotilaallinen päätösvalta vietäisiin eikä Suomi enää pystyisi itse päättämään maanpuolustuksellisista perusperiaatteistaan. Nato on kuitenkin hallitustenvälinen organisaatio, jolla ei ole ylikansallista päätösvaltaa. Liittokunnan päätöksenteko vaatii aina jäsenmaiden yksimielisyyden. Jokaisella jäsenmaalla on siten myös mahdollisuus pysäyttää liittokunnan päätöksenteko silloin, kun merkittävät kansalliset edut ovat kyseessä.

Suomen jäsenyys Natossa ei myöskään merkitsisi muiden liittokunnan jäsenten sotavoimien automaattista asettamista tänne, vaan kaikki päätökset joukkojen ja kaluston siirtelystäkin tapahtuu yksimielisesti. Ensisijainen maanpuolustuksellinen vastuu Suomessa pysyisi Nato-jäsenyydenkin alla Suomella.

Presidentit Trump ja Putin tapasivat heinäkuussa 2018 Helsingissä. Suomi on koko historiansa ajan ollut tukalassa asemassa lännen ja idän välisessä kamppailussa.

Suomelle Nato-jäsenyyden hinta olisi ennestään suhteellisen matala. Usein mainittu Naton suositus kansallisen puolustusbudjetin 2% osuudesta bruttokansantuotteesta on vain viitteellinen tavoitetaso, eikä edes suurin osa liiton nykyisistä jäsenistä täytä kyseistä suositusta. Suomen puolustusmenojen BKT-osuuden odotetaan myös nousevan uusien hankintojen myötä 2020-luvulla jo 1,7-1,9% nykyisestä 1,29%. Nato-jäsenyyden pakolliset kustannukset muodostuvat lähinnä maksuosuudesta liittokunnan yhteisiin budjetteihin sekä henkilöstömenoista.

Tarkastellessa Suomen mahdollista Nato-jäsenyyttä, on myös arvioitava suuren itänaapurimme turvallisuuspolitiikkaa ja sen suhtautumista omaan kansainväliseen asemaan. Venäjän sotilaallisella ja poliittisella johdolla on koko presidentti Vladimir Putinin valtakauden aikana vallinnut käsitys kansainvälisestä politiikasta, jonka mukaan Neuvostoliiton jälkeinen EU:n ja erityisesti Naton leviäminen Venäjän rajoille on eksistentiaalinen uhka valtiolle.

Venäjän johto katsoo Neuvostoliiton hajoamista ja siitä seurannutta 1990-luvun lamaa ja yhteiskunnallista epävakautta suurena nöyryytyksenä -Putinin omin sanoin “viime vuosisadan suurimpana geopoliittisena katastrofina”- Tällä asenteella Putin on lähtenyt uudistamaan Venäjän sotavoimia sekä palauttamaan maan asemaa kansainvälisen politiikan voimapelurina.

Merkittävin herätys Euroopalle ja kansainväliselle yhteisölle oli kuitenkin kevään 2014 tapahtumat Ukrainassa, kun Venäjä liitti itseensä Krimin niemimaan ja alkoi tukea Itä-Ukrainan separatistijoukkoja. Konfliktin puhkeaminen sekä siitä seurannut läntisen maailman ja Venäjän välinen sanktioiden asettelu ja poliittinen nokittelu ovat nostattaneet turvallisuuspolitiikan julkisen keskustelun keskiöön Euroopassa.

Huoli siitä, että Venäjä reagoisi taloudellisella tai sotilaallisella voimankäytöllä Suomen mahdolliseen Nato-jäsenyyteen on kaikunut usein turvallisuuspoliittisessa keskustelussa. Liittokunnan jäsenyyden perimmäinen idea onkin juuri sotilaallisen pelotteen luomisessa ja sen asettamisessa niin korkealle, ettei mikään loogisesti laskelmoiva valta ryhtyisi sotilaalliseen aggressioon sen jäsenmaata vastaan.

Suomi jakaa Venäjän kanssa n. 1340km pitkän rajan. Suomi sijaitseekin Venäjän läntisen sotilaspiirin strategisessa keskiössä.

On myös sanottu, että Suomen ei tarvitsisi liittyä Natoon, sillä liittokuntien ulkopuolella Suomi kykenisi jotenkin pysymään erillään eurooppalaisista konflikteista. Liittoutumattomuutta yritettiin 1930-luvulla päättyen epäonnistumiseen Puna-armeijan hyökätessä rajan yli talvella 1939. Tällöin, Suomen vakuuttamasta liittoutumattomuudesta ja puolueettomuudesta huolimatta Neuvostoliiton johto näki Suomen liian suurena riskinä jättääkseen sen turvaamattomaksi.

Riskinä oli, että jos Suomi ei mukaudu Neuvostoliiton satelliittivaltioksi tai varsinaiseksi osaksi Neuvostoliittoa, se mukautuu Saksan etupiiriin ja sallii maansa käytön tukialueena Neuvostoliiton vastaisessa hyökkäyksessä. Suomi menetti 11 % pinta-alastaan ja solmi läntisen kansainvälisen yhteisön paineessa Neuvostoliiton kanssa rauhan. Myöhemmin jatkosodassa Suomi taisteli suoranaisesti yhdessä rintamassa Saksan kanssa, eikä olisi onnistunut hillitsemään Puna-armeijan vyöryä sodan loppua kohden ilman aseapua ja tarviketukea Saksalta. Sodan jälkeen Suomi päätyi tukalaan asemaan Neuvostoliiton kainaloon koko kylmän sodan ajaksi.

Aivan kuten talvisodan aikaan, nytkään liittoutumattomuuspolitiikka ei ole Suomen alueellisen koskemattomuuden uskottava tae. Suomi on jo kuitenkin EU:n keskeinen jäsenmaa ja Naton aktiivinen kumppani monella saralla, jota tarkastellessaan Venäjän sotilaallinen johto näkee läntisen vallan, joka konfliktin tullessa olisi muodossa tai toisessa osa läntistä liittoumaa eli käytännössä Naton piirissä.

Suomen sijainti suhteessa Pietariin ja Kuolan niemimaahan sekä rooli tukiasemana Baltiassa käydylle sodalle olisi liian merkittävä jäädäkseen varmistamatta jommankumman osapuolen toimesta. Tämän takia Suomen liittyminen Natoon vakauttaisi myös Itämeren turvallisuuspoliittista tilannetta ja vähentäisi konfliktin riskiä, poistaen liittoutumattomiin maihin liittyvän diplomaattisen ja sotilaallisen epävarmuuden.

Järvenpään lukion areenan tekniikasta vastaava kolmen hengen opiskelijaryhmä – Niklas, Ville ja Jemina – antoi Järjelle haastattelun.  

Pieni joukko opiskelijoita saapuu kakkoskerroksen tekniikkapöydän eteen hieman ennen areenalla alkavaa esitystä – he kuuluvat Järvenpään lukion AV- eli audiovisuaaliseen tiimiin, joka vastaa useimpien koululla pidettyjen tapahtumien, pääasiassa konserttien ja tanssiesitysten, teknisestä puolesta.

Esitystä kuvataan kahdella kameralla.

Edellisenä päivänä  AV-tiimillä ja esiintyjillä on ollut nopea kenraaliharjoitus, jossa on käyty show läpi kokonaisuudessaan. Tämä tarkoittaa muun muassa lavan valaistuksen ja esityksen rakenteen pohtimista.

Perusteellinen valmistautuminen ei kuitenkaan useimmiten ole tarpeellista saati mahdollista. 

“Aina ei ilmoiteta ajoissa eli ilman harjoitteluakin on pärjättävä”, kertoo areenan valaistusta ja esityksen livestriimausta hoitava Niklas Linderoos.

“Kerran mulle laitettiin viestiä keskellä tuntia, että pääsisinkö seuraavalla välkällä järjestämään esitystä, ja no kyllä mä sitten pääsin.”

Niklas aloitti AV-tiimissä viime vuoden toisessa jaksossa käytyään oppilaitostekniikkakurssin. Sen jälkeen keikkoja on tullut säännöllisesti, etenkin vuodenvaihteessa ja lukuvuoden lopussa tiiviisti.

Niklas on kiintynyt erityisesti valopöytään eli areenan valoja säätelevään laitteeseen: “Siinä pääsee olemaan luova ja pidän siitä.”

Show alkaa. Kahdeksan metrin pituinen kaistale lukusalin edessä on suljettu läpikululta esityksen ajaksi, jotta AV-tiimi voi työskennellä rauhassa. Pöydän molemmille puolille on asetettu kamerat, joiden kuvaamaa videota heijastetaan livenä kolmannesta kerroksesta riippuvalle valkokankaalle – tästä huolehtii Ville Salonen, lempinimeltään Vernus, joka tunnetaan koulun tubettajana.

Ville ylläpitää, omansa ohella, Järvenpään lukion Youtube-kanavaa, jossa julkaistaan erilaisia projekteja ja livestriimauksia. Hän tuottaa kanavalle sisältöä, esimerkiksi eri linjojen esittelyvideoita.

Järvenpään lukio youtubessa: @jarvenpaanlukio

Tekniikka ei kuitenkaan alun perin ollut Villen kiikarissa.

“Mulla ei ole koskaan ollut suurta kiinnostusta tekniikkaan, ja en todellakaan kokenut olevani mikään hyvä siinä.” kertoo Ville. “Oppilaitostekniikkakurssin käytyäni ja näitä hommia tehdessäni olen huomannut, ettei tämä olekaan hirveän vaikeaa – kuka tahansahan tän voi oppia!”

Esiintyjät vaihtuu ja show jatkuu. Kerrosta alempana sijaitsee äänentoistoa ja mikkejä säätelevät koneistot, joita ohjailee musiikkilinjalla opiskeleva Jemina Tamminen. Samana päivänä tuntia ennen konserttia on tehty soundcheck esiintyjien kanssa, jotta kaikki sujuisi mutkattomasti. Esityksen aikana Jeminan tehtävä on miksata eli varmistaa, että eri soittimet ja mikit soivat halutulla tavalla.

Ville Salonen (vas.), Jemina Tamminen (kes.) ja Niklas Linderoos (oik.).

Jemina on tiimin tuorein jäsen: hän liittyi AV-tiimiin viime syksynä oppilaitostekniikkakurssin innostamana.

Show saadaan päätökseen ja jälleen toinen keikka on takana onnistuneesti. Toisen vuoden opiskelijoista koostuva tiimi jatkaa samalla kokoonpanolla todennäköisesti valmistautumiseen saakka, jos uusia halukkaita ei löydy.

AV-tiimi on keskeinen osa koulun tapahtumia – ilman sitä soittajat, tanssijat, puhujat ja muut esiintyjät joutuisivat huutamaan, jotta kolmanteen kerrokseen kuuluisi, ja esiintymään pimeässä.

“Ilman meitä showta ei olisi!” tiivistää Jemina.

Mikä on oppilaitostekniikkakurssi?

• Erityisesti ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijoille suunnatulla oppilaitostekniikkakurssilla (YTK18) oppii muun muassa: areenan ja auditorion kuva- ja äänitekniikan käyttöä, koulun kamerakaluston käyttöä tapahtumien taltioinnissa, studiosalamoiden käytön perusteet valokuvauksessa ja koulun verkon käyttöä.
• Kurssin suorittaneista muodostetaan ”AV-tiimi”, jonka jäseniä pyydetään avuksi hoitamaan tekniikkaa koulun eri tapahtumissa ja auttamaan henkilökuntaa sekä oppilaita teknisissä ongelmissa.
• Kurssin vetäjänä toimii tällä hetkellä Petra Koivu.

Alunperin kirjoittanut Sofia Saario

Brexit on hallinnut uutisotsikoita ajoittain jo melkein kolme vuotta. Kaikki tietävät ainakin teoriassa mistä on kyse, mutta ilmiön monimutkaisuus ja yllättävät käänteet ovat saattaneet pudottaa tavallisen uutisten seuraajan kärryiltä jo aikoja sitten.

Brexit (British exit) tarkoittaa Britannian EU-eroa, joka sai alkunsa, kun Ison-Britannian entinen pääministeri David Cameron lupasi vuonna 2013 järjestää kansanäänestyksen EU-jäsenyydestä, jos hänen konservatiivipuolueensa voittaa parlamenttivaalit 2015. Kyseessä oli siis keino saada äänestäjiä, mutta Cameron myös uskoi, että hän pystyisi neuvottelemaan Britannialle paremman aseman Euroopan unionissa, jos uhkaa lähteä. Britannia oli kokenut jääneensä ulkopuolelle EU-päätöksenteosta, ja samanlaisia tunteita on herännyt ajoittain myös muissa EU-maissa.

On huomioitava, että Britannialla on koko jäsenyytensä ajan ollut identitteettiongelmia eurooppalaisuuden kanssa ja se on äänestänyt jäsenyydestään ensimmäisen kerran jo vuonna 1976 eli kolme vuotta Euroopan talousalueeseen liittymisensä jälkeen. Silloin kuitenkin 67% äänestäneistä kannatti jäsenyyttä.

Cameronin puolue voitti parlamenttivaalit vuonna 2015 ja brexit-kansanäänestys pidettiin vuoden päästä kesällä 2016. Äänestyksen tulos oli tiukka, mikä kertoo kansan jakautuneen puoliksi asian suhteen. Lähtemisen puolesta äänesti 51,9% ja jäämisen puolesta 48,1% äänestäneistä. Brexitin kannattajia löytyy kaikista yhteiskuntaluokista ja ikäryhmistä. Monet nuoret kuitenkin vastustivat brexitiä, mutteivat voineet äänestää, sillä äänestysikä Britanniassa on 18.

Kansanäänestys toimi teoriassa äänestäjien hankkimisessa, mutta käytännössä ei. Ensimmäiseksi, vaikka Cameron ilmaisi toisinaan olleensa skeptinen EU:ta ja sen hyötyä kohtaan, hän kuitenkin kannatti unioiniin jäämistä ja kampanjoi sen puolesta. Pian kansanäänestyksen jälkeen David Cameron erosi pääministerin tehtävästään.

Toiseksi, kansanäänestys yksinkertaistaa vaikeitakin kysymyksiä. Kukaan ei ollut suunnitellut brexitiä kunnolla kansanäänestyksen aikoihin 2016. Tavalliset ihmiset eivät osanneet ajatella minkälainen mahdollisesta erosta tulisi, sillä kampanjat, niin puolesta kuin vastaan, keskittyvät omiin uhkakuviinsa ja niiden välttämiseen joko jäämällä tai lähtemällä. Esimerkiksi Vote Leave -kampanja pelotteli äänestäjiä, sillä, että Turkki on liittymässä EU:hun ja näin miljoona turkkilaista voisi muuttaa Britanniaan kahdeksan vuoden sisällä. Todellisuudessa Turkilla ei ole ollut realististä pääsyä EU:n jäsenmaaksi 2010-luvulla maan oman poliittisen tilanteen takia.

Pelkkä kansanäänestys ei vielä sinetöinyt Britannian kohtaloa, vaan maan piti käynnistää eroprosessi. Britannian hallitus jätti erohakemuksensa 29. maaliskuuta 2017 Euroopan neuvostolle. Erohakemuksesta alkoi myös virallinen eroprosessi, joka Lissabonin sopimuksen 50. artiklan mukaan on kaksi vuotta. Eropäiväksi vakiintui siis 29. maaliskuuta 2019 eli vain kuukauden päästä.

Britannialle tulee siis kiire, sillä vuoden 2018 joulukuussa brittiparlamentti ei hyväksynyt nykyisen pääministerin Theresa Mayn neuvottelemaa sopimusta, jossa määriteltiin Britannian ja EU:n suhde brexitin jälkeen. Syy sopimuksen kaatumiseen parlamentissa oli Britannian sisäinen hajaannus brexitin suhteen. Osa kansanedustajista haluaisi perua brexitin, osalle olisi kelvannut ero neuvotellun sopimuksen kanssa, osa haluaisi vain jättää EU:n taakseen ilman sopimusta ja osa haluaisi eroon EU:sta, mutta uuden sopimuksen kanssa.

Vielä muutama kuukausi sitten kukaan ei osannut sanoa mitä käy seuraavaksi. Mahdollisia polkuja olivat uusi kansanäänestys, koko brexitin peruminen, eropäivän lykkääminen myöhemmäksi, ero ilman sopimusta tai uusi sopimus, joka kuitenkin näyttää epätodennäköiseltä, sillä EU oli ilmoittanut kaatuneen sopimuksen olevan ainoa mahdollinen sopimus.

Viime aikoina brexit-rintamalta ei ollut kuulunut mitään uutta, kunnes tällä viikolla syntyi uusia käänteitä. Alkuviikosta pääministeri May ilmoitti, että parlamentti äänestää uusitusta sopimuksesta 12. maaliskuuta, jolloin brexitin pitäisi teoriassa olla jo valmis. May kuitenkin saattaa käyttää kiirettä hyväkseen, sillä viimehetkelle venytetty äänestys voi saada joidenkin kansanedustajien mielet muuttumaan sopimuksen suhteen.

Tiistaina May ilmoitti sitoutuvansa kolmen kohdan suunnitelmaan, jossa parlamentti äänestää sopimuksesta 12. maaliskuuta. Jos sopimus ei mene läpi, seuraavana päivänä parlamentti saa äänestää siitä, haluaako se lähteä EU:sta ilman sopimusta. Todennäköisesti ei. Kolmantena kohtana suunnitelmassa on äänestys 14. maaliskuuta siitä, haluaako parlamentti lisäaikaa, jolloin brexit venyisi kesäkuulle. Pidemmälle se ei saa venyä, sillä muuten Britannian pitäisi osallistua toukokuun europarlamenttivaaleihin. Lisäajan hyödyllisyydestä ei tällä hetkellä ole tietoa.

Myös työväenpuolue on herännyt omaan brexit-taistoonsa ja alkanut vaatia uutta kansanäänestystä, jos sen tekemä vaihtoehtoinen brexit-suunnitelma ei mene läpi. Puolue ei halua jättää EU:ta konservatiivien, eli Mayn puolueen, ehdoilla. Uusi kansanänestys näyttää kuitenkin epätodennäköiseltä, sillä aika loppuu kesken.

Vieläkään ei siis ole selvää varmuutta siitä, missä tilanteessa brexit on kuukauden päästä. Eron hetken pitäisi koittaa kuitenkin jossain vaiheessa, paitsi jos jostain syystä brexit yllättäen peruuntuu. Perumiseen voi johtaa uusi kansanäänestys tai jos parlamentti päättää yksinkertaisesti perua brexitin, mikä olisi demokraattisesti arvelluttavaa. Kansanäänestyskään ei automaattisesti takaa maan jäämistä EU:hun, sillä lähtemisen puolesta äänestäneet voivat saada uudestaan yllätysvoiton.

Jos Britannia lähtee EU:sta, mahdollisia skenaarioita on kaksi. Sopimukseton ero voi olla katastrofaalinen taloudellisesti ja se voi pahimmassa tapauksessa johtaa tuontielintarvike- ja lääkepulaan. Se voi eristää Britannian yksin ja aiheuttaa ongelmia myös Pohjois-Irlannin ja Irlannin tasavallan rajalla alueen historian vuoksi.

Toisessa skenaariossa Britannia lähtee EU:sta jonkinlaisen sopimuksen kanssa, sopeutuu alkuhämmenyksen jälkeen uuteen asemaansa ja luo uusia talodellisia suhteita muiden maiden kanssa. Ero ei välttämättä vaikuta matkustamiseen radikaalisti, sillä maa ei ole osa Schengen-aluetta ja on epätodennäköistä, että eurooppalaisilta alettaisiin vaatia viisumeita.

Alunperin kirjoittanut Marika Masalin