Areena on jälleen vaalikeskustelun näyttämönä, kun tiistaina 29. huhtikuuta paikalle astelee muutama nuori eurovaaliehdokas. Tilaisuuden kynnyksellä Järki valottaa tapahtuman taustoja ja kertoo, mistä EU-vaaleissa nyt onkaan kyse.

Edellisenä lukuvuotena Areenalla esiintyi kourallinen paikallisia kunnallisvaaliehdokkaita, mutta nyt on vuorossa joukko nuoria ihmisiä, jotka ovat ehdolla kevään 2014 europarlamenttivaaleissa. Vaalikeskustelun teemana on nuori tulevaisuuden Euroopassa.

Kutsun keskusteluun ovat saaneet Vasemmistoliiton Toivo Haimi, Vihreiden Ozan Yanar, Kokoomuksen Aura Salla, Kristillisdemokraattien Tom Himanen, Keskustan Jouni Ovaska ja sosiaalidemokraattien Kaisa Penny. Järjen tietojen mukaan kokoonpano ei ole vielä täysin varmistunut.

Päivitys klo 28.4.2014 11:50: Tuoreimman tiedon mukaan Jouni Ovaska Keskustasta on ilmoittanut, ettei osallistu. Myös SDP:n ehdokkaan osallistuminen on epävarmaa.

Päivitys klo 14:40: Juuri tulleen tiedon mukaan Keskustan Antti Kaikkonen saapuu Ovaskan tilalle.

Tilaisuuteen on jälleen luvassa lukion väelle tutuksi tullut Twitter-seinä, jonka kautta opiskelijat voivat esittää panelisteille kysymyksiä. Twitter-seinän tekniikasta vastaa kahden lukion opiskelijan pyörittämä tietotekniikkayritys Webbies. Järjen tietojen mukaan oppilaskunta ja Webbies ovat solmineet Twitter-seinän toteutuksesta sadan euron hintaluokkaa olevan sopimuksen.

Vaalitentin käytännön järjestelyistä on vastannut oppilaskunnan puheenjohtaja Sara Niemelä yhdessä työryhmän kanssa. ”Vähän jännittyneenä odotan tiistaita”, kommentoi puheenjohtaja Niemelä valmistelujen keskellä. Itse tilaisuuden juontavat suunnittelussakin vaikuttaneet opiskelijat Juho Mölsä ja Joonas Mustonen.

Vaalikeskustelu on ajoitettu tiistaiselle 5. kiertotunnille, eli sanan säilä kaikuu Areenalla noin klo 13:05 alkaen. Järjen lisäksi paikalle on kutsuttu runsaasti muutakin mediaa.

Odotuksissa selkeitä vastauksia ja kontaktia nuoriin

Kysyimme viime viikolla lukion käytävillä mielipiteitä Euroopan unionista ja lukion vaalikeskusteluun kohdistuvista odotuksista.

Nimellä Sara puhunut opiskelija toivoo meppiehdokkailta ympäripyöreitten sanomisien sijaan selkeitä vastauksia. Saran mielestä EU:sta on Suomelle enemmän hyötyä kuin haittaa, vaikka se rajoittaakin hänen nähdäkseen Suomen itsenäisyyttä.

Federalisti aikoo äänestää vaaleissa ja perustelee ratkaisuaan kansalaisvelvollisuudella. Hänen mielestään EU on tuonut maanosaan rauhaa ja lisännyt eurooppalaisten vaikutusta maailmanpolitiikan tasolla.

Vaihto-opiskelija Martina Kozuh on kotoisin Kroatiasta – joka sekin on unionin jäsenvaltio. Hän seuraa sekä kotimaansa että Suomen EU-vaaleja, ja odottaa lukion vaalikeskustelua innolla. Kozuhlla ei ole lujaa EU-mielipidettä, mutta hän näkee unionin tuomien vapauksien edesauttavan muun muassa opiskelua ulkomailla.

Sisältä paha muistuttaa Suomen saaneen unionin jäsenyyden myötä paljon taloudellista apua ja sanoo unionin olevan äärettömän tärkeä asia eri elämänaloilla. Vaalitentin osallistujilta hän toivoo jämäkkää kontaktia ja kohdentamista juuri nuorisoon.

Nimimerkillä kommentoineet henkilöt eivät halunneet nimeään julkaistavan lukion mediassa yhdessä poliittisten kantojensa kanssa.

Tulossa Suomen viidennet EU-vaalit

Euroopan parlamentin jäsenten vaalit – tuttavallisemmin europarlamenttivaalit tai EU-vaalit – pidetään viiden vuoden välein. Tänä keväänä vaalipäivä on Suomessa sunnuntaina 25. toukokuuta. Ennakkoäänestys on Suomessa 14. – 20. toukokuuta, ulkosuomalaisilla se päättyy kolme päivää aiemmin.

Suomessa europarlamenttivaaleissa saavat äänestää kaikki Suomen kansalaiset, jotka täyttävät viimeistään vaalipäivänä 18 vuotta. Myös muut Euroopan unionin kansalaiset voivat jättää äänensä Suomessa, jos heillä on 51. päivänä ennen vaaleja kotikunta Suomessa. Koko maa on yhtä vaalipiiriä, eli kaikilla suomalaisilla on samat ehdokkaat.

Meppejä (Member of the European Parliament, Euroopan parlamentin jäsen) valitaan unionin 28 jäsenmaasta yhteensä 751 henkeä, 6 – 96 edustajaa kustakin maasta. Paikat jakautuvat eri maiden välillä väkilukuun suhteutettuna. Suomesta meppejä valitaan 13 kappaletta, eniten paikkoja kahmii maanosan ja EU:n väkirikkain valtio Saksa.

Parlamentissa mepit eivät edusta omia kansallisia puolueitaan, vaan ryhmittyvät aatesunnittain yli kansallisuusrajojen. Ehdokkaita europarlamenttivaaleihin voivat kuitenkin Suomessa asettaa vain rekisteröidyt puolueet tai vähintään 2 000 kansalaisen kannatusyhdistykset.

Euroopan parlamentti on Euroopan neuvoston ohella toinen unionin lainsäädäntöelimistä. Parlamentti nimittää Euroopan komission puheenjohtajan, vahvistaa jäsenmaiden hallitusten valitsemat komissaarit ja valvoo komission ja muidenkin EU-toimielinten toimintaa. Parlamentti myös esimerkiksi vahvistaa unionin budjetin yhdessä Euroopan neuvoston kanssa.

KATSO EUROVAALIEN VIRALLINEN VIDEO:

Alunperin kirjoittanut Henry Hedborg

Lukion mediaryhmä suuntasi opintomatkalle Suomen Kuvalehden toimitukseen.

Lehtikurssin vuosittainen eväsretki alkoi tuuliselta Järvenpään juna-asemalta perjantaipäivänä. Tavoitteenamme oli löytää tiemme Helsingissä sijaitsevaan Otavamediaan. Leppoisan junamatkan ja muutaman minuutin suunnistamisen jälkeen saavuimme Otavamedian suureen aulaan, jossa meitä vastassa oli Järvenpään lukiossa opiskellut Susan Heikkinen, joka nykyään toimittaa Suomen Kuvalehteä.

Yläkerrassa meitä odotti kabinetti tarjoiluineen. Pullaa mussuttaessamme saimme kuulla Suomen Kuvalehden historiasta. Lehden pitkäaikainen, nyt jo eläkeiän saavuttava päätoimittaja Tapani Ruokanen kertoi meille, mikä Suomen Kuvalehdestä tekee lukemisen arvoisen. Tämän jälkeen vuorossa olivat polttavat kysymykset toimittajan elämästä, koulutuksesta ja työmahdollisuuksista.

Loppuhuipennuksena reissullemme pääsimme kiertämään Kuvalehden toimitusta, tutustumaan toimitustalon työntekijöiden arkeen ja saimme paljon uutta informaatiota lehden tekemisestä. Emme osanneet arvatakaan, että graafikon työhön kuuluu pääsiäismunien maalausta! Vilaukselta bongasimme myös Anna-lehden muotikuvaukset, valokuvaajien työhuoneen ja koekeittiön.

Kaiken tämän jälkeen joukkomme kiitti ja kumarsi oppastamme Susan Heikkistä. Luovutimme Järjen julisteet muistoksi Kuvalehden toimitukselle unohtamatta Otavamedian aulaa, joka sai myös järkevää koristusta seinälleen.

Alunperin kirjoittanut Hanna Kuusisto

Lukion avointen ovien päivänä muutama meistä tutoreista oli keskustelemassa opiskelijapaneelissa. Kävimme esittelevää rupattelua niin koulun ruokailuista, koeviikoista kuin muutenkin opiskelusta. Katsomossa istuvilla ysiluokkalaisilla oli mahdollisuus osallistua keskusteluun esittämällä netin kautta nimettömänä kysymyksiä. Tuo nimettömyyden mahdollisuus saikin taululle ilmestymään kysymyksen, johon en ainakaan itse ollut osannut varautua. ”Vastatkaa rehellisesti. Kiusataanko Järvenpään lukiossa?” Muistan meidän kaikkien reagoineen hämmästyneillä ilmeillä,”ei tietenkään” huudahteluilla ja vakuutimme yhteen ääneen, että meidän koulumme on erilainen. Tämähän on jo lukio. Meidän koulussa ei kiusata.

Minä vihaan käsitettä kiusaaminen. Yhdellä sanalla katetaan valtava määrä erilaisia tapahtumia, vaikka kukaan ei ole edes täysin varma, mitä tuon termin sisälle kuuluu. Suuret määrät aikuisia istuu pullakahvien ääressä voivottelemassa kiusaamisen olemassaoloa ja keksii ratkaisuja. Huolimatta noista istunnoista ja kaikista ala- ja yläasteen oppitunneista, teemapäivistä, projekteista, keskusteluista, valvonnoista ja saarnoista, lopputulos on kuitenkin aina sama: katsotaan nyt vielä. Siinä ratkaisu.

Vasta jälkeenpäin aloin ajattelemaan tuota tilannetta. Sitä miten varmoina vastasimme kysymykseen. Sitä, kuinka joku yhdeksäsluokkalainen koulukiusattu laittoi rohkeutensa peliin kysyessään asiaa. Nyt tuo ysiluokkalainen on saanut suuren määrän toivoa siitä, että on ehkä olemassa koulu, jossa häntä ei kiusata. Niin. Ehkä.

Tuon ysiluokkalaisen toivo on meidän käsissämme kuin paperinpala, jonka eräs ala-asteen opettaja antoi oppilailleen sanoen, että he saavat tehdä sille mitä he haluavat. Oppilaat rypistivät, repivät, talloivat ja sylkivät papereiden päälle. He hajottivat ne ja jättivät maahan lojumaan kyllästyttyään. Kun jokainen oli oman tuhotekonsa kanssa valmis, opettaja totesi oppilailleen, että tuollainen ihmisestäkin tulee, jos häntä ei kohdella oikein. Maahan tallottu ja poljettu pieni paperinpala, joka on rikki.

Kiusaamisen poistamisessa ei ole kyse mistään ydinfysiikasta. Aivan samoin kuin nuo oppilaat, me voimme kohdella toisiamme kuin mitätöntä paperinpalaa, jolle saa tehdä mitä huvittaa. Voimme halutessamme rikkoa toisemme hyvin monin tavoin.Vaihtoehtoisesti voimme kuitenkin kohdella muita heidän arvonsa mukaisesti. Voimme kunnioittaa jokainen toisiamme ja arvostaa sitä, että emme ole samanlaisia, vaan saamme jokainen olla oma ihmeellinen itsemme. Niin hyvine puolinemme kuin virheinemmekin.

Tiedän valehdelleeni tuolle yhdeksäsluokkalaiselle luvatessani, että hän pääsee kouluun, jossa ei kiusata. Myös Järvenpään lukiossa kiusataan. Ihmiset osaavat olla julmia toisilleen emmekä me ole poikkeuksia. Itse kuitenkin toivoisin, että minulla olisi mahdollisuus vastata tuollaiseen kysymykseen epäröimättä ja rehellisesti sanoen, että meidän koulussa ei kiusata.

Alunperin kirjoittanut Hanna Kuusisto

Seurustelu. Se on jännää. Kyseessä on tapahtuma, jossa kaksi ihmistä pitää toisistaan niin paljon, että he eivät suutu, kun toinen ryöstää puolet ruuasta tai ei jaksa vaihtaa vaatteita kolmeen päivään. Seurustellessa käydään yhdessä ulkona, ärsytetään muita ihmisiä julkisilla hellyydenosoituksilla ja katsellaan epäilevästi kaikkia, jotka uskaltavat edes vilkaista omaan poika- tai tyttöystävään päin. Jotkut parit vaikuttavat reviiriään merkkaavilta leijonilta, joiden lähelle ei mennä vaikka välissä olisi tiiliseinä, mutta joukossa on myös onneksi vähemmän reviiritietoisia yksilöitä.

[pullquote-right]Sinkkuna on omien havaintojeni mukaan helpompaa.[/pullquote-right] Sinkkuna on ainakin omien havaintojeni valossa helpompaa. Hiukset huonosti? Ei väliä, ei kukaan muutenkaan katsele. Sotkuinen asunto? Ei sinne kuitenkaan ketään muuta kuin kavereita kutsuta. Ei myöskään tarvitse muistaa merkkipäiviä tai stressata lahjoista. Katse saa vaellella ja flirtti lentää tuulettimeen.

Onhan seurustelussakin puolensa. Parhaassa tapauksessa kotitöiden määrä puolittuu ja ei tarvitse puhua tyhjille seinille puheseuran istuessa aivan vieressä. Raskaan työpäivän jälkeen jälkeen voi käpertyä oman kullan viereen sohvalle ja jos on käynyt hyvä tuuri, oma kumppani on viiden tähden kokki.

[pullquote-right]Kaikkia suhteita tulisi arvostaa.[/pullquote-right] Mutta kaikkien tulisi muistaa, että seurustelu – välittämättä siitä, kestääkö se muutaman päivän vai vuosikymmenen – ei tee ihmisestä yhtään täydellisempää kokonaisuutta. Varsinkin keväällä luonnon rakkaushömpän alkaessa on hyvä muistaa, että romanttinen suhde saattaa erota platonisesta suhteesta sisällöllisesti, mutta ei välttämättä laadullisesti. Kaikkien täysjärkisten tulisi ymmärtää, että kaikkia suhteita tulisi arvostaa. Jonkun suhde ruokaan voi olla jollekin aivan yhtä tärkeä kuin kaverisuhteet yhteenlaskettuina.

Jos kuitenkin näiden asioiden sisäistäminen on hankalaa, voi yrittää mennä toisen asemaan – voi vaikka kokeilla kahvihetkeä omassa seurassaan tai hankkia itselleen leffaseuraa. Mitä vain kukin haluaakin tehdä, kunhan muistaa kunnioittaa toisten valintoja.

Alunperin kirjoittanut Jasmine Leppä

Ylitettyään petolliset Sumuvuoret kolmentoista kääpiön, hobitin ja velhon saattue jatkaa matkaa. Kohteena ovat yksinäiset vuoret.

Hobitti – Smaugin autioittama maa – on jatkoa Peter Jacksonin elokuvalle Odottamaton matka ja väliosa trilogian loppuhuipennukseen Sinne ja takaisin. Nyt Matka on lähtenyt jo vauhtiin, Elokuvasarja, joka on kasvanut omaksi mikrokosmoksekseen Taru Sormusten Herrasta elokuvien myötä, jatkuu tässä uusimmassa Peter Jacksonin ohjaamassa elokuvassa. On niin örkkejä, hukkia, nahanvaihtajia, kaamea haamu, juoppoja viranhaltijoita kuin lohikäärmekin, aidoin koskaan nähty.

13 kääpiötä, Bilbo-hobitti ja Gandalf velho jatkavat yhä matkaansa läpi petollisen Erämaan, örkkejä paossa. Edellisen osan iso, ruma ja paha kalpea örkki Azog (Manu Bennet) on edelleen ruma, iso ja paha ja kaiken lisäksi taittanut matkan edellisen elokuvan jyrkänteeltä aivan sankarien niskaan. Nämä joutuvat hakeutumaan suojaan epätodennäköisen ystävän taloon pyrkiessään valtaamaan takaisin kotimaansa sen ryövänneeltä lohikäärmeeltä. Azogilla on kuitenkin tärkeämpää puuhaa kuin yhden kääpiön metsästäminen; maailman valtaaminen mystiselle mestarilleen, joka asuu Dol Guldurin gulaggimaisessa noitalinnassa. Kiireen pakottamana hän delegoi kansanmurhan loppuunsaattamisen poikansa Bolgin (Lawrence Maokorare) niskoille. Pojasta polvi pahenee, ja Bolg onkin Down-syndroomainen örkki, jonka suosikkisana on: ”Tappakaa!” ja joka heiluttelee kaksi kertaa itsensä kokoista asetta. Ai niin, hän on myös ruma.

Jos sarjan fanit aikaisempien elokuvien kohdalla ovat haukkoneet henkeään huomatessaan ohjaajan ja käsikirjoittajien ottaneen vapauksia kirjojen tulkitsemisessa laajakangasformaatin suhteen, nämä tulevat tässä elokuvassa hämmentymään entistä pahemmin. Suurta ihmetystä herätti Evangeline Lilyn, Lost-sarjan entisen näyttelijän, sijoittaminen Tauriel nimiseksi metsänhaltijaksi Synkmetsään, kuningas Thranduilin (Lee Pace) kaartin kapteeniksi.

Koska Smaugin autioittama maa todellakin ottaa aikaisempiin elokuviin nähden yhä suurempia vapauksia, voi olla varma, etteivät monet tosifanit tätä purematta niele. Kirjan lukeminen ei tarinan ymmärtämisen vuoksi onneksi ole kaikille pakollista, koska elokuva on, kuten jo sanottu, oma kertomuksensa. Siksi elokuva jättää taatusti yllätyksiä myös kirjan lukijoille. On syytä muistaa, että Peter Jackson on tehnyt lastenkirjasta oman versionsa, synkemmän ja omaan elokuvakaanoniinsa sopivan, eikä se välttämättä miellytä kaikkien odotuksia.

Kesken kaiken matkaa ja örkkien iloista perheneuvottelua Gandalfin pitää kuitenkin lähteä toisiin tehtäviin, velvollisuus kutsuu häntä valtiatar Galadrielin haltiahahmossa. Hänen on selvitettävä toisen höynähtäneen, mutta viisaan ukon, Sylvester McCoyn kanssa Do Guldurin linnakkeessa asustavan pahuuden olemus. Näin hobitin keveys vihjaa kevyesti Taru Sormusten Herra elokuvien suurempaan patetiaan. Kääpiöt joutuvat eroamaan tutusta ja turvallisesta Gandalfista matkan kriittisimmässä vaiheessa.  Yksinäisellä Vuorella heitä kuitenkin odottaa vielä viimeinen vihollinen, joka haastaa sen, mitä itse kukin pitää totuutena.

Matkalle he kohtaavat äreän nahanvaihtajan (Mikael Persbrandt), ärhäkän ja isolationalistisen haltiakuninkaan (Lee Pace), osoituksen, että Hollywood elokuvien toimintakohtaukset räjähtelevine autoineen eivät ole mitään verrattuina 15 joessa virtaavaan tynnyriin, sekä kelvottoman Järvikaupungin isännän (Stephen Fry). Valtiatar Galadrielin (Cate Blanchett) sijaan metsänhaltia Tauriel (Evangeline Lily) pitää käsissään elokuvan feminiinistä puolta, iskien haltiafilosofian mukaan ensin toiselle örkkiposkelle veitsillään ja lasauttaen sitten nuolen sekä pään että valkokankaan läpi.

Katsojalle esitetään monia uusia henkilöhahmoja. Tauriel ei jää pelkäksi tyttömäiseksi fanitytöksi, jolla ei ole lainkaan omia mielipiteitä, tai joka määritellään vain miesten kautta. Vaikka kyllä romantiikkaakin löytyy…

Uudet hahmot ja pidennetty materiaali toimivat elokuvassa paremmin kuin voi myöntääkään. Hyviä puolia voi löytää lukuisia.

3-D efektit ovat huimaavia. Itse kävin katsomassa elokuvan HFR:nä, jossa kankaalla näkyy 48:n kuvaa sekunnissa. Monet arvostelijat kalttasivat ensimmäisen elokuvan juuri tämän vuoksi. Voin omasta puolestani sanoa, että ikokemus on alussa hämmentävä, mutta siihen tottuu. Hahmojen liikkumiseen tottuminen saattaa kestää hetken aikaa, mutta viimein tuntuu kuin tosiaan olisit osa elokuvaa. Kun Thorin Tammikilpi (Richard Armitage) syö käristettyä lihaa ja juustoa, tuntuu kuin istuisit häntä vastapäätä.

Elokuva on toteutettu elävällä tarkkuudella. Weta Digital Companyn tehosteet saavat luotua eksoottiset paikat aina synkistä keskiaikaisista metsistä, haltiasaleihin ja aina dickensiaaniseen Lontoota muistuttavaan Järvikaupunkiin, oman ilmapiirinsä erikoistehoisteiden, mallien ja valaistuksen hienovaraisella käytöllä. Henkeäsalpaavia maisemiakin näytetään. Niin ulkona kuin sisällä Yksinäisessä Vuoressa katsoja haukkoo henkeään, sillä tässä kleptomaanikon toiveunessa kultavuoret ja timanttiläjät saisivat Roope Ankankin rahasäiliön vaikuttamaan 8-vuotiaan poikasen säästöpossulta.

Kirsikkana kakun päällä on Smaug, Hirvein ja Kauhein kaikista kamaluuksista, jonka kynnet ovat kuin miekat, siivet kuin pyörremyrsky ja henkäys yhtä kuin kuolema. Tämä venyttelevä, vihan, ylpeyden ja lipevyyden välillä tasapainotteleva kärmes puhuu Beneditch Cumberbatchin äänellä ja lumoaa ei vain pientä Hobittia syvällä vuorenalaisissa holveissa, vaan myös yleisön. Viimeinen kohtaaminen pedon kanssa uhkaa romahduttaa koko vuoren ja 3-D varmasti tekee elämyksestä entistä hurjemman. Howard Shoren musiikki on jälleen kerran oma lukunsa. Herkät kappaleet vaihtuvat viulujen kauhunvihlaisuihin ja luovat omalta osaltaan fantasiamaailmasta elämään. Tosin elokuvan pituus 2 tuntia 44 minuuttia, voi olla liikaa, mutta se riippuu katsojasta itsestään.

Itse elokuvassa minua jäi vaivaamaan, että kolmestatoista kääpiöstä liian vähän on yksilöitä. Ainoastaan Richard Armitagen upeasti kuvaama ahneuden peikon kalvama Thorin, viisas Balin (Ken Stott) nuori Kili (Aidan Turner) tämän veli Fili (Dean O’Gorman) ja raisu Dwalin (Graham McTavish) tuntuvat vahvasti näkyvissä olevilta persoonilta. Muut ovat enemmän tai vähemmän persoonattomia ja toivottavasti heille löydetään viimeisessä osassa enemmän aikaa. Taistelukohtauksia on paljon, mutta merkittäviä menetyksiä katsoja ei koe, kääpiöt selviävät niin tynnyrijahdista kuin vuorenalaisista saleista pienin ruhjein. Lisäksi elokuvassa löytyy lähes väkisin puristettu rakkaustarina. Kenties sillekin löytyy sijansa kolmannessa elokuvassa, jossa Jackson saa vapaasti tappaa juonihenkilönsä.

Smaugin autioittama maa toimii selkeästi kohottajana kohti eeppistä päätössä, kun ihmiset, kääpiöt ja haltiat joutuvat taistelemaan nousevaa pahuutta vastaan. Moni voi ärtyä elokuvan cliffhangerimaisesta lopetuksesta, koska jatkoa suodaan vasta vuoden päästä.

Tuskinpa Hobitti-trilogia oscareita saa, eikä tämä osa ainakaan Taru Sormusten Herran emotionaalisille ja temaattisille syvyyksille yllä. Mutta viihdyttävää, hauskaa ja tunteita herättävää katsomista talvisäässä se on kieltämättä.

Kaiken kaikkiaan elokuvissakäyvän lukiolaisen arvosanana tälle elokuvalle on: Magna cum laude.

“Wake me up when September ends” lauloi Green Day aikoinaan kesän lopusta ja ajan katoavaisuudesta. Syyskuun yli olisi kyllä voinut torkkua helposti välttäen pitkät koulupäivät, koeviikkoon pänttäämisen ja koko ajan kylmenevän kelin! Vielä alkusyksystä saimme nauttia auringon lämmöstä ja valosta. Ilma oli jopa niin kaunis, että oli sääli viettää päivät sisällä. Syyskuun viimeiset lämpimät päivät vaihtuivat paleleviin sormiin ja höyryävään hengitykseen kirpeinä syysaamuina. Syksy on muutoksen aikaa. Koulu pitää nuoret kiireisinä ja viikon syysloma on aivan liian lyhyt. Luonto muuttuu radikaalisti keltaisten lehtien pudotessa maahan ja lintujen jättäessä kylmän kelin taakseen lentäessään etelään. Sadepilvet täyttävät taivaan ja aurinkoa ei näy enää joka päivä. Kuralätäköt täyttävät tiet ja märkä keli vain jatkuu päivästä toiseen.[pullquote-right]”Kuralätäköt täyttävät tiet ja märkä keli vain jatkuu päivästä toiseen.”[/pullquote-right]

Olemme onnekkaita asuessamme Suomessa, sillä meillä on selvästi neljä eri vuodenaikaa. Kylmä, pimeä ja pitkä talvi tosin syö hieman kevättä ja syksyä, mutta erot ovat silti enemmän kuin näkyviä.  Moni varmaan haaveilee syksyn tai talven keskellä asuvansa jossain kaukana etelässä, jossa on aina kesä ja lämmintä. Mutta kauanko tukalaa kuumuutta ja paahtavaa aurinkoa jaksaisi? Ei varmasti kauaa. Siitä syystä olemmekin onnekkaita asuessamme täällä Fennoskandiassa, jossa ei kyseistä ongelmaa varmasti ole. Lisäksi meillä on aivan upea talvi jota ei jokaisesta maasta löydy. Suomi on talviurheilun luvattu maa ja monen suosikki harrastus laskettelu saa meidät jo odottamaan innolla ensimmäisiä lumia ja laskettelurinteiden avaamisia! Ennen talvea meillä on vielä syksy elettävänä. Koulu täyttää syyspäivät, mutta koulupäivien lomassa syksystä varmasti kerkeää nauttia.

Seuraavaan syksyynhän on vielä vuosi aikaa, joten nautitaan nyt tästä ihanasta syksystä vielä ennen kuin se muuttuu talveksi.  Syksy on pimeää, kylmää, sateista aikaa kelin muuttuessa harmaaksi ja luonnon paljaaksi.  Syksy on täynnä pimeitä iltoja, jotka ovat vain ensimakua tulevasta talvesta. Syksy on valon vähenemistä päivä päivältä. Mutta samalla se on täynnä kauniita värejä puiden latvoissa ja sadepäiviä jolloin voi katsella ulos ikkunasta ja olla iloinen siitä, että on sisällä lämpimässä sateen rummuttaessa kattoa. Se on täynnä kivoja koulupäiviä parhaiden kavereiden kanssa ja toivomista, että juuri silloin ei sada kun koulu loppuu ja pitäisi kävellä bussipysäkille. Se on täynnä naurua ja hymyjä. Se on täynnä täydellisiä hetkiä lämpimän kahvikupin kanssa, jonka lämmössä sormetkin lämpenee. Se on verhoutumista paksuihin lämpimiin neuleisiin ja talvivaatteiden kaivamista kaapeista. Syksy on kynttilöiden sytyttämistä pimeisiin iltoihin.

[pullquote-left]”Harmaina syyspäivinä pitäisi jaksaa vielä raahautua kouluunkin pänttäämään.”[/pullquote-left]Nyt marraskuun alussa kaikki lehdet ovat jo pudonneet maahan ja yöpakkasiakin on jo ollut. Lähestyvä talvi on saanut lämpötilan tippumaan lähelle nollaa ja harmaa sadekeli vain jatkuu päivästä toiseen. Koulun käynnin katkaiseva syysloma oli ja meni ja pian toinen koeviikko alkaa. Harmaina syyspäivinä pitäisi jaksaa vielä raahautua kouluunkin pänttäämään. Talvi on jo ovella ja kaupoissa myydään jo joulukalentereita ja –karkkeja. Pian ensimmäiset joululaulutkin rupeavat raikumaan ja kaupunkien kauniit jouluvalot sytytetään. Pohjoisessa saatiin jo ensilumi, mutta täällä etelässä joudumme tyytymään vain aamukuuraan. Viimeiset syksyn päivät ovat käsillä, sen väistyessä talven edeltä.

Seija Aarto on tehnyt yli kolmen vuosikymmenen uran Järvenpään lukion filosofian ja uskonnon lehtorina. Koulun oma filosofi kertoo odottavansa eläkettä hyvillä mielin.

Seija Aarto aloitti viimeisen lukuvuotensa Järvenpään lukiossa elokuussa 2013. Miltä nyt tuntuu?

“Haikeus, muistot ja nostalgia pyörivät koko ajan mielessä. On niin hurjaa ja lopullista, että pian tämä kaikki täytyy jättää taakse”, Aarto pohtii.

Ei sentään aivan pian, sillä pitkää ja antoisaa lukuvuotta onneksi riittää vielä. Aarto kertookin nauttivansa jokaisesta hetkestä ja heräävänsä ilomielin pimenevinä syysaamuinakin rakastamansa työnsä pariin.

Luonnontieteilijästä humanistiksi

[pullquote-right]”Kovasydämisyys ei ollut mun juttuni.”[/pullquote-right]Seija Aarto on kotoisin Savosta. Alun perin hän lähti luomaan tulevaisuuttaan apteekin hyllyjen lomaan toimenkuvanaan farmaseutti. Nuorena hänestä ei pitänyt tulla opettajaa. Sen hän kuitenkin tiesi jo tuolloin, että opettajana hänestä ei tulisi samanlaista pelottavaa auktoriteettia kuin mitä hänen omat opettajansa olivat.

Aikansa apteekissa aherrettuaan hän ymmärsi kyllästyneensä koviin arvoihin ja rahan tekemiseen ihmisten terveyden kustannuksella.

“Vastenmielistä oli se, kun apteekkari ärähti minulle mikäli jäin kysymään asiakkaan vointia tai kuulumisia. Ihmisten kohtaaminen on minulle luontaista, mikä taas oli pois rahanteolta. Se kovasydämisyys ei vaan ollut mun juttuni.”

Kiinnostuksenkohteet vaihtuivat uskontoon ja filosofiaan. Aarto opiskeli teologiaa ja filosofiaa ja päätyi opettamaan ihmistieteitä Järvenpäähän ensin Kartanon silloiseen yläkouluun ja vuodesta 1981 alkaen Järvenpään lukioon, joka silloin toimi vielä junaradan toisella puolella Yhteiskoulussa.

Mikä filosofiassa on niin kivaa? Aartolle se on elämäntapa – filosofia tarjoaa täytettä elämän tyhjyyteen ja helpottaa pahaa oloa.

“Jos on ikävä sadepäivä, otan syliini filosofisen kirjan ja syvennyn ajatusseikkailuun.”

Näköalapaikalla muuttuvassa lukiossa

Aartolla on hyvä näkymä lukion vuosikymmenten muutoksiin. Suomalaisen lukiokoulutuksen toistaiseksi radikaalein ja työläin muutos oli 1990-luvun puolivälissä siirtyminen vanhasta luokkamuotoisesta lukiosta kurssimuotoiseen luokattomaan malliin.

“Se oli mielenkiintoista mutta kaoottista aikaa, sillä opettajat joutuivat pitkälti itse kehittelemään tyhjästä uudet opetusmenetelmänsä kun opetettavat sisällöt muuttuivat”, Aarto selostaa.

Keskellä kurssimuotoisen lukion rakentelua syntyi kaupungin laatupalkinnonkin myöhemmin ansainnut Järvenpään lukion tutor-toiminta.

“Ajatuksena oli, että tutorit olisivat aktiivisia opiskelijoita jotka osaltaan avustavat yleisessä selviämisessä tuon muutoksen keskellä”, Aarto kertoo. “Tutorit ovat kautta aikain tehneet hyvää työtä ja olleet avuksi sekä opettajille että opiskelijoille.”

Tutor-toiminnan yhteyteen Aarto ja tutorit ovat viime vuosina kehitelleet myös opintopiiritoiminnan mistä Aarto on pitkään unelmoinut. Opintopiirien kantava ajatus on kannustaa opiskelijoita yhdessä oivaltavaan oppimiseen ja helpottaa opiskelun painetta. Kuluvana syksynä toimintaan mukaan otettu välipalatarjoilu tarjoaa myös ruumiin ravintoa aivotyön oheen.

Toinen suuri muutos on ollut tietotekniikan läpimurto kouluissa. Tietokoneiden tultua luokkahuoneisiin oli luvassa mittava uuden tekniikan opetteleminen. Vanhojen piirtoheitinkalvojen muuntaminen PowerPoint – esityksiksi oli niin ikään edessä.

Pian vuosituhannen vaihteen jälkeen sai Järvenpään nykyisen lukiorakennuksen rakennushanke ansaitsemansa huomion edellisvuosikymmenen laman jälkeen. Uudet modernit tilat valmistuivat syksyksi 2003 ja lukio pääsi muuttamaan pois Yhteiskoulun vanhoista ja ahtaista tiloista. Aarto oli muiden silloisten opettajien kanssa mukana suunnitteluprojekteissa.

“Se on ollut ihanaa, että sain tähän taloon heti oman luokkatilan, hän iloitsee. “Kun sitten kerran viime vuonna jouduin pitämään yhden kurssin toisessa luokkahuoneessa, huomasin olevani siellä ihan hukassa enkä osannut tehdä siellä mitään. Olen tullut niin osaksi kolmoskerroksen filosofianluokkaa.”

Muutoksilta ei vältytä vastedeskään. Ylioppilastutkintolautakunnan kaavailema sähköinen ylioppilaskirjoitus edellyttää Aarton mukaan huolellista valmistelua ja muutoksia kurssien sisällöissä. Puhetta onkin jälleen ollut tieto- ja viestintätekniikan lisäämisestä lukio-opiskelussa.

“On kyllä hyvä, että pääsen nyt eläkkeelle ja alta pois”, Aarto naurahtaa. “Ehkä näitä suuria muutoksia onkin jo tarpeeksi kertynyt omalle uralle ja tätä ei välttämättä enää jaksaisi.”

Asiantuntevat kollegat hoitavat urakan jahka se etenee ajankohtaisemmaksi.

Koulua muistellaan hymyssä suin

[pullquote-right]”Mikä se sellainen koulu on, jolla ei ole menneisyyttä?”[/pullquote-right] Yksi Aarton rakkaudenkohteista lukiossa työnsä, tutorien ja opintopiirien ohella on Järvenpään Yhteiskoulun ja lukion senioriyhdistys. Aartolla on ollut ratkaiseva osa yhdistyksen toiminnassa ja häntä kutsutaankin senioriyhdistyksen äidiksi. Vuonna 2008 perustettu yhdistys on vakiintunut osaksi järvenpääläistä lukioyhteisöä.

“Kun koulun vanhat opiskelijat jaksavat yhä hymyssä muistella opinaikojaan, viestii sekin osaltaan lukion tehneen hyvää työtä jo vuosikymmeniä sitten”, Aarto kertoo.

Järvenpään lukion vanhoja opiskelijoita on päätynyt eripuolille maailmaa ja senioriyhdistys edistää osaltaan lukion tunnettavuutta ja markkinointia.

Senioriyhdistys perustettiin avuksi tallettamaan koulumme historiaa. Toki se tarjoa myös yhteisöllisyyttä vanhoille opiskelijoille ja opettajille. Yhdistyksen verkkosivuilla pääseekin hyvälle tutkimusmatkalle lukion historiaan.

“Mikä se sellainen koulu on, jolla ei ole menneisyyttä?” Aarto toteaakin.

Nuoriso on mukavaa seuraa

Nuorekas Aarto kertoo viihtyy hyvin opiskelijoiden parissa.

“Tunnen usein etten oikein osaa olla aikuisten seurassa. Nuorten parissa saa olla niin paljon vapautuneempi ja luontevampi”, Aarto kertoo nauraen mutta lisää vuosien varrella tutuiksi tulleitten kollegoiden olevan toki pääosin asiantuntevia ja kivoja ihmisiä.

Hevi-Seijankin nimellä tunnettu opettaja on itsekin ollut muiden tavoin nuori.

“Minullahan oli tietysti aina parhaimmat releet yllä ja pisimmät kledjut kaikista”, hän naurahtaa.

Työssään Aarto tapaa päivittäin erilaisia opiskelijoita. Luokattoman lukio-opiskelun ongelmana hän näkee sen, että asioita joudutaan koluamaan kursseilla läpi liian nopeasti ja pintapuolisesti, mikä estää syvällisen perehtymisen ja aiheuttaa tietysti kiireitä niin opettajalle kuin opiskelijallekin. Opiskelijoilla kun tuntuu olevan niin paljon muita asioita priorisoituna opiskelun edelle.

“Eikös tuo Uosukainenkin joskus sanonut, että elämä on niin kovin nautinnollista”, muistelee Aarto ja viittaa päivittäin huomiostamme kilpaileviin lukuisiin virikkeisiin. Hän myös peräänkuuluttaa opiskelun kadonneen ilon palauttamista.

Opiskelijoiden psyyke vaihtelee. Miten Aarton kohtaamat lukiolaiset voivat? Pääosa heistä voi hyvin, mutta Aarto on havainnut myös riittämättömyyden ja pahan olon tuntemuksia.

“Nykypäivänä elämä on niin rajua, että nuoriltakin vain vaaditaan ja vaaditaan. Jossain vaiheessa se vertauskuvallinen kuminauha repeää poikki ja nuori ei enää kestä”, Aarto pohtii.

Jaksamista helpottamaan hän suosittelee paitsi riittäviä yönunia, myös filosofista tyyneyttä ja kiireettömyyden hyvettä – paniikinomainen ähkiminen esimerkiksi koeviikon lähestyessä ei johda mihinkään mutta jättää jälkeensä uupumuksen.

Eläkkeellä luvassa kaikkea kivaa

[pullquote-right]”Tämä koulu on minulle leipäni suonut, joten mielelläni liehutan lukion lippua jatkossakin!”[/pullquote-right]Minkälaisia suunnitelmia Aartolla on eläkepäiviään varten? Aluksi luvassa on tietysti pehmeälasku kesäloman muodossa, mutta elokuu tuo tullessaan uuden elämänvaiheen.

“Ohjelmassa on paljon mummoilua, sillä aikaa riittää jatkossa enemmän lapsenlapsille”, Aarto toteaa saman tien.

“Pikkuhiljaa aion toteuttaa kaikkia asioita joita olen aina halunnut tehdä, kuten eläkkeellä kuuluukin. Luvassa on paljon kulttuuria ja liikuntaa.”

Järvenpään lukiota Aarto ei täysin jätä taakseen. Hänellä on suunnitelmissaan olla mukana yhä senioriyhdistyksen toiminnassa ja ylläpitää siten tunnesidettään Järvenpään lukioon.

“Tämä koulu on minulle leipäni suonut, joten mielelläni liehutan lukion lippua jatkossakin!”

Alunperin kirjoittanut Henry Hedborg