Jäikö joululahjan ostaminen viime tippaan? Ei hätää! Näillä vinkeillä pelastat itsesi pinteestä. Lahjaideoita on monta eri sorttia: tavallista ja vähän mieleenpainuvampaa. Voit itse päättää, kumpaan vaihtoehtoon nojaudut. Tärkeintähän lahjoissa on kuitenkin ajatus, joten ei kannata jäädä murehtimaan vaan pistää töpinäksi!

Jos haluat pelata varman päälle, kannattaa pysyä hyviksi todetuissa lahjoissa:

Jos haluat ekologisen ja halvan, mutta mieleenpainuvan lahjan, valitse jokin näistä:

Jos haluat antaa kaverille muistoja ja jotain hieman extremeä, nämä vaihtoehdot ovat sinulle:

Jos ei ole fygestä kiinni, niin osta kaverille vaikka kuumailmapallolento tai luksusristeily huvijahdilla. Ja ei kun paketoimaan!

Alunperin kirjoittanut Elsa Helovuo ja Olivia Horjamo

Härkis, nyhtökaura, Mifu – näitä nimiä kuulee nykyään yhä enemmän. Tällä hetkellä suureen suosioon päässeet lihankorvikkeet ovat kauppojen hittituotteita. Monet yritykset, kuten Valio, ovat kehitelleet omia korvikkeitaan, ja kilpailu yritysten välillä on kovaa. Joillekin silti uudet tuotteet ovat voineet jäädä pimentoon. Eiköhän ole aika avata asiaa hieman?
Kokkailin ja testailin paria eri lihankorviketta, ja tulokset olivat maukkaita. Kaikkein suosituinta lihankorviketta, nyhtökauraa, en onnistunut hankkimaan mistään.

Ensin pari faktaa testaamistani lihankorvikkeista:

Mifu-ruokarae, Valio

Syyskuussa kauppoihin ilmestynyt Mifu-ruokarae on maidosta tehty lihankorvike, jota voi käyttää samalla tavalla kuin jauhelihaa, broileria tai kinkkua. Se näyttää melko samalta kuin raejuusto ja sitä myydään kolmessa eri maussa.

Härkis, Verso food

Härkis on härkäpavuista tehty lihankorvike, joka toimii samalla tavalla kuin jauheliha. “Valmistajan mukaan Härkis sopii esimerkiksi makaronilaatikon tai pastakastikkeen sekaan”, kertoo Hannu Leminen Helsingin Sanomien artikkelissa “Lihankorvikkeet vyöryvät ruokakauppoihin – mutta miltä ne maistuvat ja mihin niitä käytetään” (25.8.2016). Se on kypsä tuote, joten se täytyy vain lämmittää.

Oumph!

Oumph! on Ruotsissa kehitelty kasvisproteiini, joka on valmistettu soijaproteiinitiivisteestä. Sitä on myynnissä erilaisina suikaleina ja paloina sekä maustamattomana että maustettuna. Härkiksen tapaan Oumph! on vegaaninen tuote, joten se ei sisällä eläinperäisiä ainesosia.

(LÄHDE: “Lihankorvikkeet vyöryvät ruokakauppoihin – mutta miltä ne maistuvat ja mihin niitä käytetään” Teemu Leminen, HS 25.8.2016)

Härkistä käytin tomaattipastakastikkeessa, ja sen käyttö oli helppoa ja mukavaa. Yksin Härkis ei ole kovinkaan vahvamakuinen, joten se toimii hyvin esimerkiksi tomaattikastikkeen seassa. Härkiksestä tuli äitini suosikki, ja voitte arvata, mitä jääkaappimme nykyään pursuaa!

Mifu mietitytti. Miten raejuuston tapaista ruoka-ainesta voisi käyttää lihankorvikkeena? Ystäväni kertoi hänen äitinsä tehneen Mifusta kasvislasagnea, joten päätin testata samaa. Lasagne on omalle kokkailutasolleni jo hieman haastava ruoka, joten kysäisin äidiltäni hieman apua. Lopputulos oli suussa sulavaa ja suosittelen sitä kaikille!

Mifua ja Härkistä jääkaapissamme oli ennenkin esiintynyt, mutta Oumph! oli aivan uusi tuttavuus. Helsingin Sanomien artikkelissa (25.8.2016) sen ehdotettiin soveltuvan esimerkiksi wokkiin, joten päätin valmistaa sitä. Neljästä mausta käytin maustamatonta. Wokki onnistui hyvin ja oli maukasta, mutta perheeni ja omastakin mielestäni Oumph!-soijasuikaleet olivat hieman liian pehmeitä koostumukseltaan. Vaikutelmaksi jäi lötköys.

Loppujen lopuksi oli hauskaa ja mielenkiintoista testailla erilaisia lihankorvikkeita, ja suosittelen kyllä niiden kokeilua kaikille! Myös melko vaatimattomat kokkailutaitoni paranivat ruokien teon myötä. #vaimoainesta

Alunperin kirjoittanut Elsa Helovuo

Rogue One on erillinen Star Wars –tarina, joka sijoittuu Sithin koston ja Uuden toivon väliin. Elokuvan pääosassa on hajanainen joukko kapinallisia, joiden tehtäväksi lankeaa Kuolemantähden suunnitelmien varastaminen. Naispääosassa on Felicity Jones, joka näyttelee Imperiumin asekehittäjän tytärtä Jyn Ersoa. Miespääosana taas nähdään Cassian Andoria näyttelevä Diego Luna.

Elokuva etenee alusta alkaen kovaa vauhtia jatkuvasti hyppien sijainnista ja ajasta toiseen, mikä saattaa aika ajoin hämmentää katsojaa. Juonen toiseksi ongelmaksi nousee lukuisten henkilöhahmojen aiheuttama kiirehdityn tuntuinen henkilökehitys, tosin joukosta löytyy myös helmiäkin kuten uudelleen ohjelmoitu imperiumin protokolladroidi K-2SO jonka antisosiaalinen käytös on taattua viihdettä. Star Wars Rogue One: Star Wars Story on hyvä ja vauhdikas tarina, mutta tosin loppujen lopuksi melko ennalta-arvattava.

Disney välitää faneistaan

Rogue One on taattua herkkua faneille, sillä elokuvassa ei pyritä edes peittelemään fanipalvelusten määrää. Ensinnäkin jo trailereissa näkynyt Darth Vader on merkittävä osa tarinassa ja häntä ääninäyttelee ainoa ja oikea James Earl Jones. Toinen huomattava Galaktisen imperiumin suurmies on herätetty henkiin tietokoneiden avulla, sillä Uudessa toivossa suurmoff Tarkinia näytellyt Peter Cushing on tuotu elävien kirjoihin CGI:n voimin. Myös elokuvien ulkopuolisesta Star Wars -materiaalista nauttivia hemmotellaan, sillä tarkkasilmäisimmät saattavat nähdä jotain tuttua Star Wars: Rebels -animaatiosarjasta ja Knights Of The Old Republic -peleistä. Ei niin tarkkaavaisetkin huomaavat kyllä suoraan Star Wars: The Clone Wars -sarjasta vedetyn henkilöhahmon.

Kaiken kaikkiaan Star Wars Rogue One: A Star Wars Story on tuore näkökulma Tähtien sodan maailmaan esitellen sen synkempää ja sotaisampaa puolta tavallisten ihmisten silmin, jotka haluavat nousta Imperiumin fasistista tyranniaa vastaan, ainakin jos kapinallisten propagandaa on uskominen.

Alunperin kirjoittanut Niklas Mäkelä

Hi everyone! I’m Chiara and I’m 17. I’m going to stay here in Finland for 10 months.

I’m from Northern Italy; my home is a small village of about 2000 people in the Alps. I like the place I live in because it’s very close to the Lake Como and the mountains so in winter it’s possible to go skiing. I go to school in another town near mine of about 20 000 people. Right now I’m in my fourth year of high school and, after two years, I’ll finally be able to go to university! I like school because I enjoy both studying and meeting friends.

I’m from Northern Italy; my home is a small village of about 2000 people in the Alps.

My Italian family includes, my mom Maria and my dad Loredano: I love them, they’re great and supportive. To tell the truth, I’ve already been in Finland with my family but we’ve just visited Helsinki. Now I’ve been here for two months already and I swear that every single day is wonderful and incredible. I just love this country!

Here in Finland I live in a small village called Jokela of about 6000 people but I go to school in Järvenpää. My host family is  lovely! I have my host mom Jaana, my dad Juho and two little brothers: Santeri, who is ten years old, and Juuso, who is seven. I really like the whole family, they’re great and they get me involved in everything. The boys are fantastic and they both love football so, sometimes, we play it all together – even though I’m really bad at it.

Differences between Italy and Finland

As I mentioned, I like going to school. The Finnish school system is completely different from the Italian one. In Finland I usually start school at 8:15 or 9:45 and I finish it at 14:20 or 15:50. Each lesson lasts for 75 minutes and between each lesson there’s a break of 15 minutes. Moreover, around 11:00 to 11:40 I have lunch in Areena and the food is quite good. In Italy, instead, my days last from 8 to 13. Each lesson is about 60 minutes long and we just have one break of 10 minutes. We have lunch at home. We go to school also on Saturdays!

Finnish people use a lot of butter and drink a lot of milk, COLD milk!

Talking about food, I can tell that my favourite one is pulla, a traditional Finnish sweet and I really would like to learn how to make them! Moreover, Finnish people use a lot of butter and drink a lot of milk, COLD milk! Another difference you may notice in Finland is the weather: starting from November it’s usually dark, but with the snow everything is different and I’m really looking to it! I’m also waiting for February which is the coldest month of the whole year, or so I’m told. I really want to try to “survive” with -20° or even -25°.

Anyway, I’m so excited to be in this beautiful place for still eight months and to know and learn something more about this beautiful country and Finnish people who are absolutely kind and available any time I need help!

Chiara, 24^th October

Originally written by Chiara Gerna

Taas yksi kiinnostavalta tuntuva ihminen, mutta enpä uskalla mennä juttelemaan. Mitä jos tilanne muuttuukin tosi kiusalliseksi ja osaan puhua pelkästä säästä taas? Miksi oikeastaan edes ajattelen tätä, miksen vain voi mennä ja avata suutani?

Koska olen niin hiljainen.

Maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä: Niitä, jotka voivat tavata uusia ihmisiä päivittäin tuntematta oloaan miksikään muuksi kuin energiseksi. Niitä, jotka näkevät kaikessa vain mahdollisuuksia, eivätkä ajattele juurikaan, mitä muut heistä ajattelevat. Tällaisista ihmisistä on helppo pitää, he ovat mukavia ja hauskoja ja heihin tutustuu nopeasti. He löytävät toisensa.

Sitten on taas niitä hiljaisia. Niitä, jotka istuvat yksin. Niitä, jotka miettivät onko uusi tilanne uhka vai mahdollisuus. Niitä, jotka ajattelevat ehkä liikaakin kaikkea omassa kuplassaan. He saattavat olla ihan mukavia, kun heihin tutustuu, mutta se ei ole niin helppoa, koska porukassakin he ovat niin hiljaa. Heihin ei tunnu saavan kontaktia.

Väitän kuitenkin, että molemmanlaisiin ihmisiin kannattaa tutustua. Me tarvitsemme niitä puheliaita ystäviä, joiden kanssa on hauskaa, mutta myös niitä, jotka oikeasti kuuntelevat silloin kun puhumme heille (heidänkin kanssa voi kuitenkin olla hauskaa).

Kun tutustut tuohon hiljaiseen ihmiseen, hän saattaa vaikuttaa kiusaantuneelta, ja se saa sinutkin kiusaantuneeksi, mutta usko vain, hän on sisällään vielä jännittyneempi kuin sinä. Joku on vihdoinkin avannut suunsa ja tullut juttelemaan juuri hänelle. Tämä on ihme, tämä on mahdollisuus, jota ei saa hukata. Mutta sitten keskustelu tyrehtyy ja molemmat seisotte hiljaa.

”Voi ei, pilasin taas kaiken”, hän saattaa ajatella.

Mutta jatka vain rohkeasti, uudelta hiljaiselta ystävältäsi menee vain hieman kauemmin päästä luontevasti mukaan keskusteluun kuin sinulta.

Myöhemmin tulette samaa matkaa kaverisi juhlista. Molemmat olette iloisia ja hyvällä tuulella. Ilma on vielä kaunis ja sinä kysyt haluisiko uusi ystäväsi tulla kanssasi vielä hetkeksi luoksesi. Hän kieltäytyy kohteliaasti, vaikka hänellä on ollut aidosti hauskaa. Nyt kun juhlat ovat ohi, hän kuitenkin haluaa vain mennä kotiin ja viettää loppuiltansa yksin kuunnellen vaikka Beethovenin Kuutamosonaattia (eivät he kaikki kuitenkaan kuuntele Beethovenia).

Sellaisia he ovat. Mutta ilman heidänlaisiaan ei olisi ehkä koskaan syntynyt vaikkapa suhteellisuusteoriaa, sillä Albert Einsteinkin kuului tällaisiin hiljaisiin ihmisiin.

Uudella, hiljaisella ja asioita pohtivalla ystävälläsi voi olla sinulle vielä paljon annettavaa.

Alunperin kirjoittanut Marika Masalin

Kuluva vuosi on ollut Harry Potter -kirjasarjan kannalta tuloksekas. Faneille on tarjoiltu toinen toistaan kutkuttavampia uutisia: Harry Potter ja kirottu lapsi -näytelmä, kolme uutta miniromaania ja elokuva nimeltä Ihmeotukset ja niiden olinpaikat.

Ihmeotukset ja niiden olinpaikat (engl. Fantastic Beasts and Where to Find Them) sijoittuu 1920-luvulle ja kertoo Lisko Scamanderin saapumisesta New Yorkiin maailmanympärimatkaltaan, jossa hän keräsi tietoa taikaolennoista ja niiden hoidosta oppikirjaansa varten. Amerikkalaisen velhomaailman taikaeläinten vastaisten lakien takia Scamander joutuu kuitenkin ongelmiin heti laivasta astuttuaan. Matkalaukkusekoilun tuloksena osa Scamanderin keräämistä olennoista karkaa kaupungin yöhön, mutta ihmeotukset eivät ole New Yorkin taikapopulaation paljastumisen kannalta ainoa uhka.

Elokuvan tyyli ja tunnelma erottavat sen jo alussa Harry Potter -elokuvasarjasta. Juoni tuntuu kevyemmältä, mutta katsoja huomaa sen syvenevän loppua kohti kiihtyvällä tahdilla Scamanderin ja ystävien kompastellessa jatkuvasti uusiin käänteisiin. Elokuvassa olevat motiivit voivat kuitenkin jäädä hämäriksi niille, joilla Harry Potterissa kerrottu historia ei ole lähimuistissa. Taikamaailman luomiseen käytetään paljon vaivaa, ja sen eläinkuntaan on selvästi panostettu. Jopa näkymättömälle taikaolennolle on onnistuttu luomaan persoona! Nimensä mukaisesti ihmeotukset ovat elokuvan parhaimmistoa.

Ihmeotukset ja niiden olinpaikat on teknisesti loistava, kuten ohjaaja David Yatesilta voi olettaa. Hän on vastuussa Harry Potter -sarjan jälkimmäisen puolikkaan henkiinherättämisestä, mutta tällä kertaa Yates on päässyt todella toteuttamaan itseään luomalla uudelle mantereelle täysin omanlaisensa taikayhteisön. Elokuva on kuvattu kauniisti, ja ääni- ja värimaailma tukee tarinaa viimeiseen asti. Kuvaukset pidettiin kokonaan Warner Brosin studioilla Lontoossa, ja vaikka CGI-tiimi on tehnyt upeaa työtä, joissakin kohdissa Yhdysvaltojen taikamaailma tuntui liiankin keinotekoiselta.

Näyttelijät suoriutuivat odotusten mukaan kuitenkaan niitä ylittämättä. Parhaiten mieleen painuivat Eddie Redmaynen näyttelemä Lisko Scamander ja Dan Foglerin esittämä Jacob Kowalski. Muissa rooleissa nähtiin Katherine Waterston (Porpentina “Tina” Goldstein), Alison Sudol (Queenie Goldstein), Colin Farrell (Percival Vaka) ja Carmen Ejogo (Seraphina Picquery).

Ihmeotukset ja niiden olinpaikat tulee ensi-iltaan 23. marraskuuta ja se on kielletty alle 12-vuotiailta. Se kestää 2 tuntia ja 13 minuuttia ja sille on suunnitelmissa neljä jatko-osaa.

Alunperin kirjoittanut Aliisa Rantanen ja Niklas Mäkelä

Harry Potter ja kirottu lapsi julkaistiin suomeksi tiistaina 8.11.2016. Tämän kunniaksi Tammi järjesti Helsingissä useammankin tapahtuman.

Järki kävi katsomassa tunnelmia Helsingin rautatieasemalla ja oli mukana Sokos Hotelin Potter-tapahtumassa. Molemmissa paikoissa ilmasta pystyi aistimaan innostuksen. Sokos Hotelille monet Potter-fanit olivat tulleet koko perheen voimin, ja paikalla oli mukavia Potter-aiheisia aktiviteetteja. Myös tarinan kääntäjä Jaana Kapari-Jatta kävi paikalla antamassa haastattelun ja jakamassa nimikirjoituksia.

Alunperin kirjoittanut Meeri Manninen

Urheiluseura Haukat ja Järvenpään Palloseura ovat varmasti näkyviä elementtejä Järvenpään katukuvassa. Maksullisten harrastusten lisäksi kaupunkimme on kuitenkin täynnä myös ilmaisia harrastusvaihtoehtoja. Järvenpää on tunnettu Tuusulanjärven kauniista maisemista, ja ilmaisia liikuntapaikkoja riittää lähellä kaikkia yleisimpiä asuinalueita.

Pururatojen ja yleisurheilukenttien lisäksi keskuskentän jääratojen paikalla on kesäisin asfalttipintaisia tenniskenttiä kuntalaisten vapaassa käytössä. Näin Järvenpään kaupunki tukee ilmaista urheilua kaupunkilaisille.

Urheilun sijaan kaupungin Kirkes-kirjasto tarjoaa useita vaihtoehtoja vapaa-ajan harrastuksiin. Kirjastosta ei löydy ainoastaan harrastekirjoja ja ohjelehtisiä, vaan kirjastosta löytyvät myös niin musiikki ja elokuvat kuin tuoreimmat videopelitkin. Monelle saattaa tulla yllätyksenä, että kirjastosta voi myös lainata seurapelejä. Mökille lähtiessä voi kirjastosta mukaan napata esimerkiksi mölkyn tai petankin. Ja kun kerta kirjaston kauniiseen ympäristöön on eksynyt, on samalla saapunut Järvenpään tiheimmälle Pokémon Go -reviirille.

Rantapuistoon avautunut skeittiparkki kerää useita nuoria viettämään aikaa yhteisen harrastuksen parissa. Nuorten kannattaa myös tutustua kaupungin lukuisiin nuorisotiloihin, jotka tarjoavat niin pelejä aina biljardista monopoliin. Nuorisotalojen osoitteet ovat Puistotie 27–29 (Kyrölä), Oksapolku 2 (Jamppa) ja Myllytie 3 (Keskusta).

Uusia tuulia kaupungin harrastusvaihtoehtoihin tarjoaa myös seurapelikauppa Holvi42. Mannilantie 10:ssä sijaitseva tiivis liike tarjoaa tapahtumia keräilykorttipelejen ja lautapelejen maailmasta. Kaupassa on pelipöydät lautapelejen ja kortin pelaamista varten, ja ikipirteät kauppiaat neuvovat mielellään tuotteidensa käytössä. Tapahtumien ja liikkeessä pelaamisen lisäksi lautapelit, kortit, sekä paperi-ja-kynä-roolipelikirjat ovat myynnissä. Osaa peleistä voi myös edullisesti vuokrata liikkeestä. Pelimieliset saavat rahaa vastaan Holvista myös virvokkeet ja kuuman kupin kahvia.

Ei siispä liene haitaksi, että asumme Suomen kolmanneksi tiheimpään asutetussa kaupungissa, kun kilometrin säteellä löytyvät rantapuisto, kirjasto, nuorisotalo ja harrastetoimintaan keskittyvä liike. Järvenpää alkaakin olla varsin kattava harrastuskaupunki – ylimääräisen riihikuivan tai oravannahkojen tilapäisestä puutteesta huolimatta.

Alunperin kirjoittanut Jaarli Niukkanen

Harry Potter ja kirottu lapsi, ”kahdeksas Potter”, saattaa yllättää monet lukijat. Kirja on nimittäin näytelmä ei romaani. Ja sen on kirjoittanut Jack Thorne ei J. K. Rowling. Rowling on kuitenkin ollut mukana tarinan suunnitelussa, yhdessä Jack Thornen ja John Tiffanyn kanssa.

Näytelmässä Harry Potterin elämä on muuttunut paljon kouluajoista. Hän on nykyään vastuullinen aikuinen, joka stressaa töistä ja huolehtii kolmesta lapsestaan yhdessä Ginny-vaimon kanssa. Erityisesti huolta tuottaa nuorin lapsi, Albus, joka ei oikein sopeudu muuhun perheeseen. Poika erkaantuu perheestä vielä enemmän, kun hänet valitaan Tylypahkan lajitteluseremoniassa luihuseen, koko muun perheen ollessa rohkelikossa. Kaiken lisäksi Albus ystävystyy tiiviisti Scorpiuksen kanssa, joka on Harryn entisen vihollisen Draco Malfoyn poika.

Eräänä iltana Amos Diggory, kolmivelhoturnajaisissa tapetun Cedricin isä, tulee Pottereille kylään sukulaistyttönsä kanssa. Hän vetoaa Harryyn sanoen, että ilman tätä Cedric ei olisi kuollut. Amos vaatii Harrya hankkimaan ajankääntäjän, paalaaman ajassa taaksepäin ja pelastamaan Cedricin. Harry tietää ettei moinen onnistuisi, joten hän joutuu lähettämään vieraat pois. Häneltä jää kuitenkin huomaamatta, että Albus on kuunnellut keskustelua koko ajan. Albus päättää, että nyt on hänen vuoronsa tehdä jotain tärkeää, ja hän alkaa suunnitella Cedricin pelastusta. Albus kertoo asiasta myös Scorpiukselle ja siitä tulee heidän yhteinen tehtävänsä.

Pojat saavat varastettua ajankääntimen ja lähtevät suorittamaan tehtävää Amoksen sukulaistytön kanssa. Kaikki ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan ja he joutuvat palaamaan ajassa monta kertaa. Valitettavasti nämä kerrat sotkevat asioita entisestään ja lopulta tulevaisuus on aivan sekaisin. Pystyvätkö he korjaamaan aiheuttamansa vahingon?

Velhomaailman säännöt uusiksi

Harry Potter ja kirottu lapsi -näytelmässä on yksittäisiä asioita, joiden ansiosta koko tarina ei ole aivan pilalla. Mielestäni Rowlingin velhomaailma on tavoitettu hyvin muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Lisäksi osa uusista hahmoista on luotu todella hyvin, kuten Albuksen paras kaveri Scorpius. Pidin myös siitä, että aikamatkailu mahdollistaa vanhojen hahmojen näkemisen.

Tietenkin vanhojen hahmojen kanssa on myös haasteita, ja esimerkiksi Ronin persoona näytelmässä on erilainen kuin alkuperäisissä kirjoissa, mikä kyllä pistää silmään. Lisäksi Kirotussa lapsessa on muitakin kohtia, jotka ovat ristiriidassa alkuperäisten Pottereiden kanssa. Juuri nämä ristiriidat tekevät juonesta huteran ja monissa kohdissa alkaa miettimään, että ei sen näin pitäisi mennä.

Monissa kohdissa alkaa miettimään, että ei sen näin pitäisi mennä.

Vielä yksi asia, joka jäi häiritsemään, on kirjan nimi. Kirottu lapsi. Viitataanko tällä Albukseen ja hänen vaikeuksiinsa sopeutua perheeseen vai Scorpiukseen ja hänen syntyperästään kiertäviin juoruihin? Vaiko kenties huhuihin, joiden mukaan Voldemortilla olisi lapsi? Yksi vaihtoehto voisi olla myös Cedric Diggory, jota pyritään kuumeisesti pelastamaan.

Odotukset kohdalleen

Kokonaisuudessaan näytelmä oli keskitasoa. Jos ei pidä Harry Potter ja kuoleman varjelukset -kirjan epilogista, kannattaa Kirottu lapsi jättää suosiolla lukematta. Ja vaikka pitäisikin, odotuksia ei kannata nostaa liian ylös, sillä Rowlingin tasolle se ei nouse. Kuitenkin täytyy muistaa, että oikeasti näyteltynä tunnelma voi olla aivan toinen, sillä näyttelijöiden ilmeeet ja eleet sekä lavastus tuovat teokseen aivan uuden ulottuvuuden.

Vaikka näytelmän juoni ei ole kovin vakuuttava, ovat Harry Potter -fanit innostuneet siitä paljon. Esimerkiksi Helsingissä 8.11. järjestettävä Kirotun lapsen suomennoksen julkaisutilaisuus on täynnä ja tapahtuman facebook-sivuilla 5800 on ilmoitanut osallistuvansa tapahtumaan.

Alunperin kirjoittanut Meeri Manninen

Ensimmäisen kerran kun puhuit hänelle, et tiennyt mitä ajatella. Olitte olleet samassa ryhmäkeskustelussa ja hän oli tullut keskustelemaan sinulle yksityisesti. Hän vaikutti mukavalta; kun jaoit kuvasi, hän vakuutti sinun olevan kaunis, ja kun sanoit ettet itse ajattele niin, hän sanoi todella tarkoittavansa sitä. Kun kysyit miksi hän tuli puhumaan juuri sinun kanssasi, kaikista niistä ihmisistä juuri sinun kanssasi, hän ei vastannut, mutta kun sanoit ettet itse olisi tullut juttelemaan jollekin niin kiusalliselle ja tylsälle ihmiselle kuin sinä olet, hän sanoi ettei todellakaan nähnyt sinua niin, että hänen mielestään olit todella kiinnostava ja mukava ihminen. Kerroit hänelle vanhempiesi erosta ja siitä, kuinka tykkäsit juoda viskiä ystäväsi kanssa ihan vaan siksi että se auttaa syvällisten puhumisessa, hän kertoi harrastuksistaan ja siitä mitä teki elämällään. Hän kysyi suurinta salaisuuttasi, kerroit syömishäiriöstäsi joka alkoi yhdeksänvuotiaana, hän kertoi kuinka meinasi vahingossa polttaa talonsa palamaan.

Puhuitte iltamyöhään saakka bändeistä joita kuuntelitte ja mitä tahdoitte tehdä elämällänne. Jaoit hänelle kirjoittamasi runon, hän sanoi pitävänsä siitä ja pyysi sinua kirjoittamaan niitä lisää. Hän pyysi sinua laulamaan hänelle, mutta sanoit tekeväsi sen jokin toinen päivä, toivoit että hän unohtaisi sen kokonaan koska et pitänyt siitä kun joku kuuli sinun laulavan. Hän oli ensimmäinen henkilö jolle kerroit pelkääväsi ihmisiä, hän oli ensimmäinen henkilö jolle kerroit monia muitakin asioita joita et välttämättä ollut kertonut parhaille ystävillesikään. Seuraavana päivänä lähetit hänelle kuvan taivaasta, koska se oli kaunis ja koska halusit jutella hänelle, kun hän ei vastannut, panikoit vähän sillä ajattelit hänen jo kyllästyneen sinuun.

Kun hän sitten seuraavana päivänä vastasi sinulle, olit niin onnellinen että olisit voinut haljeta. Puhuitte siitä, kuinka et ollut koskaan seurustellut, hänestä se oli outoa mutta sinua ei haitannut, puhuitte pitkälle yöhön kaikenlaisista asioista ja tunsit kuinka hän todella halusi tietää sinusta lisää. Sen jälkeen juttelitte lähes päivittäin, useita tunteja kaikesta maan ja taivaan väliltä, sillä hänen kanssaan tuntui kuin mistä tahansa olisi voinut puhua ilman että hän tuomitsisi siitä. Et koskaan kuvitellut, että tuosta tuntemattomasta ihmisestä tulisi noin läheinen sinulle, vieläpä niin lyhyessä ajassa, mutta niin kävi. Rupesit ikävöimään häntä päivinä joina ette jutelleet. Kun hän yhtenä iltana sanoi ikävöineensä sinua, sydämesi rupesi tykyttämään ja kasvoillesi levisi leveä hymy. Sinä hetkenä olit tyytyväinen ettei hän nähnyt sinua.

Jossain vaiheessa aloit miettimään onko mahdollista rakastua henkilöön jota ei ole koskaan nähnyt. Aloit laskeskelemaan mahdollisuutta siihen, että äitisi antaisi sinun matkustaa tapaamaan häntä, mutta tiesit ettet todellakaan saisi hänen siunaustaan matkalle. Kirosit maailmaa, miksi teidän piti syntyä niin kaukana toisistanne, eihän teidän välillänne ollut kuin liian kallis lentolippu ja koko helvetin Eurooppa!  Et koskaan sanonut ääneen että rakastit häntä, ehkä koska et tuntenut niin, tai koska hän ei varmaan koskaan tuntisi samoin tai ehkä kuitenkin vain siksi että välimatka oli aivan liian pitkä. Tiesit, että ette näkisi toisianne vielä moneen vuoteen, ei sellainen vain yksinkertaisesti voisi toimia.  Yhä useammin ajattelit millaista olisi, jos olisit hieman vanhempi, tai äitiäsi ei kiinnostaisi niin paljon, tai jos hän olisi vähän rikkaampi, olisitteko jo tavanneet toisenne ja olisivatko asiat jo aivan toisin.

Mietit, että ehkä jossain seuraavassa elämässä teillä olisi paremmat lähtökohdat. Tai että ehkä kaikki onnistuisi näinkin, ehkä jatkatte juttelua ja tapaatte parin vuoden päästä. Että ehkä te kestätte sen. Että vielä jonain päivänä olet tarpeeksi rohkea sanoaksesi että rakastat häntä, koska et enää pelkää sitä suurta välimatkaa, koska ehkä se ei olisi aivan mahdotonta.

Alunperin kirjoittanut Siiri Parviainen