Kohti tuntematonta

Muutos tarkoittaa prosessia, jonka aikana jokin tulee toisenlaiseksi kuin se oli. Elämässä ollaan jatkuvassa muutostilassa, huomasi sitä tai ei.

Olen pohtinut muutosta ja sen merkitystä paljon lähiaikoina. Abivuosi loppui, lukuloma alkoi. Alle kahden kuukauden päästä kolmen vuoden lukio-opintoni ovat ohi. On tehtävä isoja päätöksiä tulevaisuuteni suhteen; mitä haluan opiskella jatkossa, pitäisikö muuttaa pois kotoa, mitä teen jos en pääsekään mihinkään kouluun? Olen valvonut öitä, murehtinut ja stressannut. Olen myös toivonut, haaveillut ja innostunut.

Ihminen suhtautuu luonnostaan uuteen varauksellisesti ja epäillen. Tietty ennakkoluuloisuus on hyvä luontainen puolustusmekanismi, jolla suojellaan itseä ja muita mahdolliselta pahalta. Me kaikki pelkäämme muutosta enemmän tai vähemmän, mutta koska pelko on juurtunut niin kiinteästi osaksi ajatus- ja toimintamallejamme, emme välttämättä edes tiedosta koko asiaa. Vasta kun tapahtuu jotakin merkittävää – edessä on muutto, parisuhde päättyy tai joku läheinen kuolee – se nousee esiin. Elämän tasapaino järkkyy.

Eräs ystäväni on kauhuissaan valmistumisesta, sillä sen jälkeen on luovuttava tutusta ja turvallisesta kaveripiiristä ja kouluympäristöstä ja lähdettävä omille teilleen. [pullquote-left]Juuri epävarmuus on pelon lähde; emme voikaan luottaa siihen, että tiedämme, mitä tulee tapahtumaan.[/pullquote-left] Hänen pelkonsa on ymmärrettävää, sillä sopeutuminen uuteen elämäntilanteeseen on usein hankalaa ja vie aikaa. Juuri epävarmuus on pelon lähde; emme voikaan luottaa siihen, että tiedämme, mitä tulee tapahtumaan. Epävarmuus on kuitenkin myös mahdollisuus. Monet asiat, joita joskus vierasti, tuntuvat nykyään itsestäänselvyyksiltä. Epävarmuutta piti hetki sietää, mutta loppujen lopuksi se muuttui onneksi, esimerkiksi alkukankeuden jälkeen rutinoituneeksi liikuntaharrastukseksi ja paremmaksi voinniksi.

Muutos voi olla aluksi jännittävää, mutta se ei tarkoita, että asiat olisivat huonosti. Ne eivät ole enää samalla tavalla kuin ennen, mutta niin sen kuuluukin mennä. Elämä on pysähtymätön virta, siinä ei voi pysyä jatkuvasti paikallaan. Me synnymme, kasvamme ja kuolemme. Ihmissuhteita tulee ja menee, kiinnostuksen kohteet vaihtuvat, asumme siellä sun täällä. Usein nämä muutokset eivät edes ole kovin suuria, vaan lähestulkoon huomaamatta tapahtuvaa hivuttautumista uuteen suuntaan. Aina kun päivät alkavat sulautua toisiinsa ja tunnen olevani jumissa, mietin kirjailija C.S. Lewisin sanoja:

Isn’t it funny how day by day nothing changes, but when you look back, everything is different.

Rakas ystävä, olet selvinnyt kaikista elämäsi muutoksista, suurista ja pienistä, tähän päivään – miksi et selviäisi nytkin? On okei olla peloissaan, mutta älä paisuta pelkoasi mörön mittoihin! Et tule olemaan ainoa yksinäinen, pelokas opiskelija tulevassa kotikaupungissasi, sillä lukuisia muita on samassa tilanteessa. Tutustu ja tukeudu heihin. Kun seinät kaatuvat päälle ja tuntuu, ettet osaa mitään, hengitä syvään. Epäonnistuminen ei tee sinusta huonoa ihmistä. Kaikista ihmissuhteista ei tarvitse pitää kiinni kynsin hampain. Anna joidenkin kaverien mennä ja salli heidän tilalleen tulla uusia, erilaisia mutta silti ihania ihmisiä.

Muutos voi tapahtua kertarytäkässä tai hiljalleen. Se voi stressata, surettaa ja pelottaa, mutta myös kutkuttaa, innostaa ja ihastuttaa. Se on tilaisuus oppia ja kasvaa, tulla vaikeuksien kautta vahvemmaksi ja viisaammaksi versioksi itsestään.

Rohkeutta elämään: kuuntele Jukka Pojan biisi Potentiaali tästä!

Alunperin kirjoittanut Vilhelmiina Virtanen




Päätoimittajan taival – Aliisa Rantasen tarina

Aliisa Rantanen aloitti Järjessä toimittajana vuoden 2014 lopussa ohjaavan opettajan, Marjaana Svalan innostamana. Ei mennyt aikaakaan, kunnes Rantanen aloittikin jo operatiivisena päätoimittajana. Vuoden loppuun mennessä päätoimittajan pesti oli siirtynyt kokonaan hänelle.

Rantasen taival Järjessä ei alkanut aloittavalle toimittajalle kaikista helpoimmalla tavalla. Lokakuussa 2014 silloinen Suomen ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja vieraili lukiolla, ja jonkun oli tehtävä siitä uutinen.

Capture

Yksitoista päivää myöhemmin Järjen tuoreille nettisivuille ilmestyi lähes kahdeksansataasanainen, yksityiskohdilla varustettu luomus Ukrainan tilanteesta ja ulkopolitiikasta.

Aliisa pääsi myös vaihtamaan pari sanaa Tuomiojan kanssa, jota hän kuvaileekin erittäin mukavaksi henkilöksi.

 ALIISA RANTANEN

  • Syntynyt 1998
  • Tuusulasta
  • Järvenpään lukiossa 2014 – 2017 (syksy)
  • Päätoimittajana 27.4.2015 – 8.2.2017
  • Pyrkii opiskelemaan elokuvataidetta
  • Tulossa mediadiplomi
  • Suunnitelmissa kuvisdiplomi
  • Vapaa-ajalla lenkkeilee ja haaveilee reissaamisesta
  • Aikoo lukion loppupuolella matkata Kauko-Idässä pari kuukautta 

Päätoimittajarumba alkoi virallisesti 27. huhtikuuta 2015.

Aikaisempi päätoimittaja Henry Hedborg ja apulaispäätoimittaja Hanna Kuusisto siirsivät pestin Aliisalle.

Hän valitsi apulaispäätoimittajakseen Vilhelmiina Virtasen. “Ollaan oltu pitkään hyviä ystäviä, ja tiedän että Viltsulla äidinkieli sujuu erinomaisesti”, perustelee Aliisa.

Visiona Aliisalla oli juuri valmistuneiden nettisivujen ehostus digitiimin voimin sekä mainonnan ja Järjen toiminnasta innostuneisuuden lisääminen.

Toimitus onkin aikaisempaa suurempi, eli voidaan varmuudella sanoa, että Aliisa on visioissaan hyvinkin onnistunut.

Ensi syksynä valmistuvan Aliisa Rantasen mielestä kaikki jutut ovat olleet kivoja Järjessä.

Jutuista mieleenpainuvin oli kuitenkin entisen Yhdysvaltain Suomen-suurlähettilään Bruce Oreckin haastattelu. Keskustelu Oreckin kanssa käytiin englanniksi. Lisäksi haastattelutilanne oli muista poikkeava, hektinen.

Capture

“Haastattelu jäi hyvin mieleen, koska Oreckin maailmankuva oli erilainen. Oreck oli ylipäätään hieman erilainen haastateltava.”

Aliisan mielestä parasta on ollut nähdä, kuinka uudet opiskelijat ovat lähteneet mukaan lehden tekoon ja löytäneet oman paikkansa toimituksesta.

Vaikeuksiakin on tullut. Julkaisutekniset asiat, taitto-ongelmat, juttuaiheet ja haastateltavien saaminen tulevat ensimmäisenä mieleen Rantaselle.

Capture“Esimerkiksi suvaitsevaisuusviikkoon liittyvä haastattelu oli hankala toteuttaa, koska haastateltavia ei meinannut löytyä”, Aliisa kertoo.

Lopulta löytyi kuitenkin neljä haastateltavaa ja jutun toteuttaminen onnistui.

Järjen toimitus käy joka kevät toimitusvierailulla jossain muussa toimituksessa. Vuoden 2015 vierailu naistenlehti Oliviaan jäi mieleen sen murrospainotteisuuden takia.

Oliviassa tuli vahvasti esille se, kuinka kaikki alkaa pikkuhiljaa siirtyä nettiin. Eli me elämme sellaista median murrosta.

Vierailulla näki hyvin, miten aikakausilehtiä tehdään. Myös vuoden 2016 vierailu Lännen Mediaan oli Aliisasta mukava reissu.

Aliisa Rantanen on ollut aikaisemminkin mukana lehden teossa. Aliisa suoritti tettinsä Keski-Uusimaan toimituksessa ja osallistui toissakesänä Yleisradion siistiin kesäduuniin kuukaudeksi. Siellä Rantanen toimi yhteiskuntayksikössä, muun muassa tekemässä kyselyitä ihmisille Helsingin kaduilla.

Kyselyihin vastaajia oli vaikea löytää. Kysymyksien luonteella saattoi olla osaa ongelmaan. Ihmiset eivät halua kauheasti kertoa omista kondomitottumuksistaan muille.

Elokuva-ala kiinnostaa Aliisa Rantasta

Yleisradion siistissä kesäduunissa Aliisa tutustui myös Aamu-tv:n kuvaukseen. Mukana oli kaksi muutakin Järvenpään lukion opiskelijaa, joista toinen oli myös Järjestä.

Järki apuna tulevaa miettiessä

Aliisan mielestä Järki toimii suurena plussana CV:ssä ja helpottaa töihin hakemista. Toimittajuuden lisäksi esimerkiksi Sakari Mäkelän kursseille osallistuminen on antanut suuntaa tulevalle.

Suunnitelmissa Aliisalla on hakea opiskelemaan elokuva-alaa esimerkiksi Aalto-Yliopistoon tai ulkomaille, kuten University of Creative Artsiin Englantiin.

Järjen tulevaisuus Järvenpään lukion osaajissa ja yhteistyössä?

Aliisa toivoo, että toimittajat saadaan auttamaan toisiaan. Yhteistyö ja ryhmähenki olisi tärkeää. Järjen tulevaisuuden kannalta hän haluaisi lisätä näkyvyyttä ja toivoo, että Järki toisi esille lukion omia osaajia jutuissaan.

Aliisa Rantasen jalanjäljissä seuraa allekirjoittanut, Emma Virtanen 4. jaksosta alkaen.

Alla vielä kaikki Aliisan omat jutut

Lista ei sisällä toimituksen tunnuksen alla tehtyjä kirjoituksia ja avustuksia.

Ulkoministeri vieraili lukiolla (11.11.2014)
Kaamos karkoittui Art Cafessa (24.11.2014)
Maahanmuuttaja tai Suomessa syntynyt: ihmisiä kaikki (11.12.2014)
Suvaitsevaisuusviikko huipentui rakkauden päivään (18.12.2014)
Oispas tullut kesä näin talven keskelle (28.2.2015)
Järki-gurun jäähyväiset (27.4.2015)
Fysiikkaa Kalifornian auringon alla (25.5.2015)
Tervetuloa lukemaan Järkeä! (11.8.2015)
Lupa soittaa – ja tehdä virheitä (7.9.2015)
Älä jää homehtumaan (14.9.2015)
Ex-suurlähettiläs haluaa lisää luovuutta (20.11.2015)
Ronja Suokivi opk:n uudeksi puheenjohtajaksi (29.4.2016)
Vähän erilaista musiikkia (14.9.2016)
Ihmeotukset ja niiden olinpaikat (16.11.2016)

Alunperin kirjoittanut Emma Virtanen




Järkikuvia 3/vko 6

Tällä viikolla sai alkunsa kuvataiteen, musiikin ja englannin opiskelijoiden yhteinen Italia-projekti, jonka aiheena tänä vuonna on tarina. Matkan kulkua voi seurata projektin blogista.

Alunperin kirjoittanut Ada Kalliomäki




Osallistu Järjen tekoon vieraskynäilemällä!

Mikä tänään mietityttää? Onko välipala-automaatti tukossa tai bussit myöhässä? Oletko kirjoittanut äikän kurssille maata järisyttävän mielipidekirjoituksen, joka on jättänyt opettajankin haukkomaan henkeä? Onko jossakin lukiomme käytännössä parantamisen varaa? Kerro se meille!

Järki julkaisee toimittajien lisäksi myös aivan tavallisten lukiolaisten tekstejä. Lukiolaisten mielipidekirjoitukset ovat erittäin tervetulleita lehteemme. Lisäksi Järki vastaanottaa arvosteluja, pakinoita, novelleja ja kuvia lukiomme tapahtumista. Kuvia lähettäessäsi otathan ensin yhteyttä toimitukseen alla mainitun sähköpostiosoitteen kautta.

Aikaisemmat mielipidekirjoitukset löydät täältä.

Mielipidekirjoitusta tehdessäsi huomioi ainakin nämä seikat:

  • Tekstilläsi tulee olla selkeä väittämä, jonka täytyy tulla ilmi heti alussa.
  • Perustele väittämäsi hyvin ja pysy aiheessa.
  • Tee tekstistäsi sellainen, että ulkopuolisetkin pystyvät sitä ymmärtämään.
  • Voit tehdä kirjoituksesi myös porukassa (suositus: max. 3 henkilöä)
  • Sinulla on mahdollisuus kirjoittaa nimimerkillä. Järki suosittelee omalla nimellä kirjoittamista.

Järjen toimitus oikolukee, otsikoi ja mahdollisesti muokkaa (kirjoitusvirheiden ja sivuraiteilun varalta) kaikki saapuneet tekstit. Järkimagazine ei suvaitse plagiointia ja vihapuhetta. Kirjoituksen tulee olla lakien ja hyvien tapojen mukainen.

Lähetä tuotoksesi sähköpostiin toimitus@jarkimagazine.fi. Ilmoita viestissä koko nimesi ja ohjausryhmäsi! Järki ei välitä henkilökohtaisia tietojasi muualle.

In English

Write a letter to the editor for Järkimagazine! Remember to argument your output well and bring out your thesis at the beginning. Stay on the subject. You can also write in a group and with a pen name, but Järkimagazine recommends using full name.

The Järki staff will proofread and possibly edit your text (for grammatical mistakes and sidetracking). Järki doesn’t tolerate plagiarism and hate speech. Send your text to toimitus@jarkimagazine.fi. Remember to tell your whole name and group!




Järkikuvia 2/vko 5

Järkikuvilla on nyt myös oma hahmonsa! Tämä ykkösluokkalaisen elämää viettävä vesilintu kaipaa nimiehdotuksia. Niitä voi laittaa osoitteeseen toimitus@jarkimagazine.fi !

Alunperin kirjoittanut Ada Kalliomäki




Zero(ish) waste – nollatoleranssi jätteelle

”Meres enemmän muovii ku kaloi 2020”, räppää Mikael Gabriel coverissaan Chisun kappaleesta Mun koti ei oo täällä. Tämä kuvaus on hyvinkin mahdollinen, kun mietitään nykyisiä kulutustottumuksia. Muovia on kaikessa ja kaikki on muovissa.

Jokainen suomalainen tuottaa jätettä keskimäärin 500 kiloa vuodessa. Heitämme ajattelemattamme tavaraa pois ja samalla kuorrutamme maapalloa ties millä jätteellä. Tätä ilmiötä vastaan taistelee zero waste -elämäntapa, jota yhä useammat ihmiset kautta maailman alkavat omaksua elämäänsä. Mitä zero waste siis tarkoittaa ja miksi juuri sinun kannattaisi oppia siitä jotain?

Mitä zero waste tarkoittaa?

Zero waste on elämäntyyli, jossa pyritään jätteen minimoimiseen. Käytännössä tämä tarkoittaa kertakäyttöisten sekä pakkauksellisten tuotteiden käytön lopettamista, sillä suurin osa kierrätyskelvottomasta jätteestä koostuu juuri näistä kahdesta asiasta. Kertakäyttöisistä asioista luopuminen on todella helppoa, mutta pakkauksista luopuminen onkin jo huomattavasti vaikeampaa: jos menet kauppaan, kaikki on pakattu jonkinlaiseen pakkaukseen. Tämän vuoksi zero waste -elämäntyyli vaatii himpun verran luovuutta; mistä löydän kaikki tarpeelliset asiat ilman pakkauksia?

Yksi tärkeä askel jätteettömyyteen onkin itse tekeminen. Esimerkiksi kosmetiikkatuotteita on todella helppo tehdä kotona yksinkertaisista aineista. Jos taitoa ja yritteliäisyyttä riittää, on miltei kaiken tekeminen itse mahdollista. Positiivista on se, että kaikille löytyy jotain tekemistä: jos on hyvä käsitöissä, voi ommella vaatteita, jos on hyvä leipomaan, voi leipoa omia leipiä… Mahdollisuudet ovat rajattomat. Käsin tekemisen voi viedä niinkin pitkälle, että tekee siitä bisnestä. Esimerkiksi yksi zero waste -guruista, Lauren Singer, perusti oman yrityksen, jossa hän myy tekemäänsä jätteetöntä pesuainetta. Toinen esimerkki on Britanniassa sijaitseva ravintola Silo, joka tekee kaiken ruuan täysin jätteettä ja muun muassa kasvattaa käytetyissä kahvinpuruissa sieniä, joita käytetään myöhemmin ruuissa.

Jos koet, että itse tekeminen ei ole sinun juttusi, osta käytettyjä tavaroita. Jos tavara on jo tuotettu ja sitä on käytetty mutta se on täysin käyttökelpoinen, miksi se pitäisi heittää pois? Tällä tavoin tuotteen ympäristövaikutuksetkin jakautuvat monelle henkilölle yhden sijaan. Kirppareilla shoppaillessa säästää myös paljon rahaa, sillä samat tuotteet ovat siellä usein paljon halvempia kuin uutena ostetut. Vastavuoroisesti tavaroiden myyminenkin on todella viisasta. Näin tavara, joka on sinulle täysin merkityksetön, saa uuden rakastavan kodin, ja lompakkosi taas saa hieman täytettä. Tästä syystä kirpputorit ovat mahtava ostosympäristö opiskelijoille.

Elämä täysin ilman jätettä?

On myönnettävä, että nyky-yhteiskunnassa on vaikeaa, jollei jopa mahdotonta elää tuottamatta ollenkaan jätettä. On kuitenkin ihmisiä, jotka ovat saaneet monien vuosien jätteet pieneen lasipurkkiin. On siis mahdollista tuottaa vain minimalistisen vähän jätettä, mikä loppujen lopuksi ei ole niin haastavaa kuin luulisi.

Ajattele jätteetöntä elämää lukemisen tavoin: kukaan ei opi lukemaan sormiaan napsauttamalla. Ensin opitaan aakkoset, sitten luetaan hitaasti ja töksähdellen, mutta kun viimein opit kunnolla lukemaan, lukemisesta tulee sujuvaa etkä unohda sitä milloinkaan. Siitä tulee osa kehosi toimintoja. Niin käy myös zero wasten kanssa. Kun olet oppinut perusteet, oppinut mistä saat ruokaa ilman pakkauksia, mistä saat hygieniatuotteita joko maatuvassa tai kierrätettävässä muodossa, missä sijaitsevat parhaat kirpputorit – kun opit kaiken tämän, sujuu elämä aivan niin kuin mikään ei olisi koskaan muuttunutkaan. Ainoa asia, jonka saatat huomata, on se, että et enää tarvitse astiaa sekajätteelle.

Helpoimmat säännöt jätteettömälle elämälle ovat kolme ärrää:

  1. Reduce: Karsi asioita, joita et tarvitse. Älä myöskään osta tarpeettomia tavaroita tai liikaa elintarvikkeita, jotka jäävät käyttämättä.
  2. Reuse: Mieti, voitko käyttää tuotetta uudelleen joko omana itsenään tai muokkaamalla sitä jollain tavalla.
  3. Recycle: Kierrätä se, mitä et pysty uudelleenkäyttämään itse. Tähän voisi ynnätä myös kompostoinnin, jos siihen on mahdollisuus.

Pieniä muutoksia joita kaikki voivat tehdä

Vaihda muovihammasharjasi bambuiseen. Maailmassa tuotetaan viisi miljardia muovista hammasharjaa – eikä niitä voi kierrättää. Bambuinen hammasharja on täysin biohajoava vaihtoehto, eivätkä se ole normaalia hammasharjaa kalliimpi. Kannattaa kuitenkin varmistaa, että hammasharja on valmistettu myös pandaystävällisesti!

DSCF5409

Lopeta mikromuovia sisältävien hammastahnojen ja kuorintavoiteiden käyttö. Monet kuorintavoiteet sisältävät mikromuovia, joka on vaikea suodattaa pois veden puhdistusprosessissa, minkä seurauksena se päätyy helposti meriin. Mikromuovittomia vaihtoehtoja löytyy niin hammastahnasta kuin kuorintavoiteistakin, kuten myös tuubittomia versioita. Miksi siis enää käyttäisimme ympäristölle huonoja tuotteita?

Osta irtonaiset tuotteet kaupassa omaan kankaiseen kassiin. Esimerkiksi vihanneksia ei kannata ostaa muovipussissa, sillä niitä voi ostaa omaan kestokassiin. Kannattaa tosin aina kysyä kaupasta, että näin saa tehdä, sillä kaupat voivat vaatia kasseja joista jollain tavalla näkee läpi. Myös irtokarkkeja voi ostaa omaan pussiin, joten karkeista ei pakkausten vuoksi tarvitse luopua!

DSCF5410

Käytä tuotteet aina loppuun. On parempi käyttää tuote kokonaan loppuun kuin ostaa uusi, parempi tuote ja heittää vanha pois sisältöineen päivineen. Tämä ei tietenkään koske huonoksi menneitä tuotteita, varsinkaan jos kyse on helposti pilaantuvista elintarvikkeista. Mutta jos kaapissasi on jo kauan lojunut shampoopullo josta et pidä, voit aina lahjoittaa sen sisaruksellesi tai ystävällesi, kenelle tahansa joka nauttii sen käytöstä enemmän kuin sinä.

Ole muutenkin säästäväinen. Vaikka säästeliäisyys sinänsä ei kuulu jätteettömään ajattelutapaan, se on silti suuri osa sitä. Ole siis yleensäkin ympäristöystävällinen ja vältä veden ja sähkön tuhlausta. Ota siis lyhyempiä suihkuja, älä jätä valoja huoneeseen, jos siellä ei ole ketään, älä lämmitä huonettasi liikaa, älä heitä ruokaa roskiin… Kaikki nämä ovat varmasti kaikille tuttuja asioita, mutta ne tuppaavat usein unohtua.

Jätetään paikka paremmaksi kuin mitä se oli ennen meitä

 

Muista, että vaikka kuinka haluaisit olla tuottamatta jätettä, joskus se ei vain ole mahdollista. Ehkä tilauksesi ottanut smoothientekijä ei muistanut pyyntöäsi vaan laittoi siitä huolimatta muovipillin tuomaasi lasiseen astiaan, koska se nyt vain tulee heiltä niin rutiinina. Ehkä et löydä mistään pakkauksetonta lihaa (mitä ei välttämättä ole edes saatavilla hygieniasäädösten vuoksi) ja joudut sen takia ostamaan jauhelihaa, joka on täysin kääritty muoviin. Tai ehkäpä sinulla ei muuten vain ole mahdollisuutta vaikuttaa perheesi ruokaostosiin ja joudut siis syömään varsin pakattua ruokaa. Se on normaalia ja se on täysin okei. Tärkeintä on yritys ja se, että olet mukana tekemässä muutosta. Ole siis myös aktiivinen kuluttaja ja anna palautetta kauppaketjuille ja tuottajille, jos koet sen olevan tarpeellista. On täysin hyväksyttävää koettaa saada aikaan muutosta ympäristöön vaikuttavaan ongelmaan.

Kenenkään ei tietenkään tarvitse omaksua zero waste -elämäntyyliä omaan elämäänsä, vaikka se tietysti ihanteellista olisikin. Tärkeinä olisi, että kaikki alkaisivat ajattelemaan omaa kulutustaan ja tekisivät siihen muutoksia omien arvojensa perusteella. Jos vaikka päätät vain alkaa kierrättämään, on se jo paljon parempi ympäristölle kuin kierrättämättä jättäminen. Jos taas olet valmis uhraamaan hieman enemmän aikaasi ja energiaasi maailman puolesta, jätteen vähentäminen on mitä parhain tapa aloittaa. Mitä tahansa teetkään, muista, että elämä on prosessi, ja niin on ympäristöystävällinen elämäkin. Millä loppujen lopuksi on merkitystä, on se, että jätämme tämän planeetan jälkeemme parempana kuin mitä se oli ennen meitä.

Alunperin kirjoittanut Siiri Parviainen




Järkikuvia 1/vko 4

Lisää Järjellisiä kuvia voi odottaa joka tiistai puolenpäivän aikoihin.

Katso myös Ada Kalliomäen haastattelu täältä!

Alunperin kirjoittanut Ada Kalliomäki




Viikoittaiset sarjakuvat Järkeen – haastattelimme taiteilijaa

Ekaluokkalainen lukiomme kuvataidelinjaa käyvä Ada Kalliomäki aloittaa Järjessä uutena toimittajana tällä viikolla tuoden lehteen viikoittaiset sarjakuvat.

Ada kertoo kiinnostuksensa sarjakuviin ja niiden piirtämiseen olevan melko uusi, vaikka hän onkin piirtänyt aina kaikenlaista.

”Muistan pienenä katsoneeni, kun siskoni piirsi hevosia tosi hyvin. Ajattelin, että minäkin haluan olla hyvä piirtämään.”

Sarjakuviin kiinnostus lähti, kun hän viime vuonna osallistui haasteeseen, jossa oli tarkoitus piirtää yksi sarjakuva päivittäin yhden kuukauden ajan. Ada kertoo nuorempana myös lukeneensa joitakin sarjakuvia kuten Aku Ankkaa, mutta hän ei omasta mielestään ole lukenut vielä tarpeeksi sarjakuvia elämänsä aikana.

Adan sarjakuvien aiheet käsittelevät arkipäiväisiä tilanteita sekä ajankohtaisia tapahtumia. Inspiraatiot hänelle tulevat kuin tyhjästä, esimerkiksi esineistä ja ihmisistä ympäröivässä maailmassa. Ada on myös piirtänyt sarjakuvia yhteiskunnallisista aiheista, mutta moni näistä aiheista on jo viimevuotisia ja vanhentuneita.

Omaa piirtotyyliään Ada luonnehtii realistiseksi, mutta sarjakuvissa hän pyrkii epärealistiseen, leikkisämpään suuntaan.

Kuvataiteilun ohella Ada kertoo harrastavansa teatteria Järvenpään teatterin 16-19 -vuotiaiden ryhmässä, ”JäTe-nuorissa”. Teatteria hän on harrastanut jo kolme vuotta.

Tulevaisuudessa Adalla ei ole kiinnostusta ryhtyä sarjakuvataiteilijaksi eikä näyttelijäksi, mutta hän haluaa pitää nämä molemmat harrastukset kuitenkin mukana elämässään.

Adan sarjakuvia löytää Järjen sivuilta tiistaisin 24.1. lähtien.

Alunperin kirjoittanut Marika Masalin




Italialainen+Suomi=matkalaukku Kiinassa?

Olen Olivia, 16-vuotias tyttö Järvenpään lukiosta. Minulla on pari ulkomaalaista kaveria, ja matkustamme paljon perheeni kanssa, mutta tuntemukseni muista kulttuureista on jäänyt melko pintapuoliseksi. Päätimme korjata ongelman viime kesänä ja täytimme hakulomakkeet vaihto-oppilaan isäntäperheeksi.

Sitten pääsimme valitsemaan järjestön sivuilta itsellemme sopivinta vaihto-oppilasta. Valitsimme nopeasti italialaisen pojan, joka pelaa tennistä kuten koko perheeni.

Syksyn mittaan juttelimme paljon sähköpostin ja Facebookin välityksellä, ja poika vaikutti heti todella mukavalta ja huumorintajuiselta, mikä tuleekin meidän perheessämme tarpeeseen. Meillä on aina hirveä kiire ja matkalla usein sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Ilman stressiä selviäminen perheessämme viiden kuukauden ajan vaatiikin  huimasti huumorintajua ja pitkiä hermoja.

Odotukseni seuraavia viittä kuukautta kohtaan ovat korkealla. Toivon seuraavien kuukausien sisältävän erilaisia hauskoja Suomi-kokemuksia ja tutustumista myös italialaiseen kulttuuriin. Toivon, että meistä tulee hyviä kavereita vaihto-oppilaan kanssa ja että kokemus yhdistää myös perhettäni. Toivon itse olevani vuoden lopussa hieman rohkeampi, ennakkoluulottomampi ja kielitaitoisempi.

Samalla olen kuitenkin huolissani. Entä jos emme tule ollenkaan toimeen? Entä jos vaihto-oppilas ei sopeudukaan kiireiseen elämäntyyliimme tai sulkeutuneeseen suomalaiseen kulttuuriin? Vaihto-oppilaan saapuessa 7. tammikuuta ymmärrän pelkoni nopeasti aiheettomaksi. Tulemme hyvin toimeen, mutta pari ensimmäistä päivää ovat tietysti vaikeita ja stressaavia. Jo ensimmäisen viikon aikana huomaan kaikkien toiveideni alkaneen toteutua, enkä malta odottaa mitä seuraavat kaksikymmentä viikkoa pitävät sisällään.

My name is Giulio. I’m an exchange student from the north of Italy. I arrived here at the 7th January, in the middle of the Finnish winter. The reasons why I’m here are that Finland has the best education in the world and that I’d like to be more independent, mature and self-confident. After deciding to participate this exchange I felt incredibly amazed by the idea of spending 6 months abroad, but at the same time I was a little bit nervous, because I knew that in the first weeks I would have problems with the language, school, the new lifestyle. I was aware of the fact that I would miss my italian family too. Lots of changes in few days.

When the plane took off in the morning of 7th January, I had lots of things in my mind. But I was happy with my decision, and I was sure that this experience would have changed my life in a positive way. I actually had problems with one suitcase: it had been put into the wrong plane and it was found a few days later in Beijing, China. Of course this fact made me feel really nervous. But I was still quiet and proud of my decision. When it finally arrived at my new home, I felt much calmer and more relaxed.

The first days were strange: life, here in Finland, is completely different from my life in Italy. Above all, the biggest difference between Italy and Finland is school. But I also found it difficult to get used to the lifestyle: in Italy (indeed, in my Italian house, but I’m quite sure it isn’t so different among the other Italian families) it’s a rule to have dinner at 8:30/9:00 p.m., while here families have dinner according to their hobbies in the evenings. I’m surprised about the behavior of the Finns: they look shy at first, but then, after talking a little bit, they’re incredibly easygoing and willing to help you whenever possible. But the thing that has surprised me the most is the Finns’s concept of respect: so far, I’ve never seen my host sisters speaking in a bad way to their parents, and I can definitely say that youngsters here are much more mature and independent than in Italy.

Ensimmäinen viikkomme samassa talossa asuen sisälsi saunomista ja lumihangessa kierimistä, laskettelua, kokkaamista, itkua ja naurua. Jatkamme seikkaluistamme kirjoittamista Järkeen, joten pysy kuulolla, jos haluat tietää kuinka italialainen selviää Lapissa tai keitetäänkö italialaisen mielestä pasta Suomessa aivan väärällä tavalla.

Alunperin kirjoittanut Olivia Horjamo




Matkani Auschwitziin

Kauan puhuttu Puolan matka oli viimein varattu, kuten tavallista vain hieman ennen loman alkua. Olin jo pitkään haaveillut toisen maailmansodan historian täyteisestä Krakovasta, jonka läheisyydessä lojui kaikkien tuntema Auschwitz — tahrittujen tekojen luvattu maa.

Muistan jo monien vuosien takaa katselleeni yläasteen historian kirjan kuvaa ironisesta portista, ja jo tuolloin ajattelin vielä joskus seisovani sen juurella. Ja seisoinhan minä.
Auschwitz on saksalaisten toisen maailman sodan aikaan rakennuttama keskitysleiri, joka sijaitsee Etelä-Puolassa. Nykyään alue toimii museona, mutta aikoinaan leirille vangittiin juutalaisia, homoseksuaaleja, kehitysvammaisia, romaneja, poliittisia vihollisia sekä muita vähemmistöjä. Leiri koostui kolmesta osasta: pääleiristä, tuhoamisleiristä Birkenausta ja työleiristä. Keskitysleirillä kuolemansa saaneita arvellaan kertyneen vuosien mittaan reilu miljoona henkeä, vaikkakin tuhottujen aineistojen takia määrää on hyvin hankalaa arvioida tarkkaan. 27.1.1945 puna-armeija saapui Auschwitziin ja vapautti sen vangit.

Siinä minä nyt olin: kävelemässä sen samaisen portin läpi, jonka ali kymmenet tuhannet ihmiset olivat lähteneet aamuisin ja palanneet 12 tunnin työpäivän jälkeen parakkeihinsa. Juurikin sen portin läpi, jonka kautta moni ei enää poistunutkaan. Olin saapunut paikkaan, josta itse pystyin hahmottamaan vain vierekkäiset punertavat tiilitalot ja niiden huutavan historian. Kaikki oli niin puhdasta ja yksinkertaista, ja tuntui lähes mahdottomalta täyttää kiviset kadut sillä kaikella tietämättömyydellä, pelolla ja julmuudella, josta kaikki oppaamme tarinat kertoivat.

Kävimme muutaman parakin sisällä, joissa näimme erilaisia huoneita, vaatteita sekä menehtyneiden arvotavaroita. Kymmeniä matkalaukkuja, kasaan puserrettuja silmälaseja, partasuteja, kenkiä ja, mikä vastenmielisintä, kasoittain ihmisten hiuksia. Erään pitkän käytävän seinät oli ripustettu täyteen tauluja leirillä menehtyneistä, ja niihin oli kirjattu nimi, leirille saapumispäivä ja kuolinpäivä. Suurin osa vangeista oli ehtinyt viettää kaksi tai kolme vuotta Auschwitzissa. Olisin halunnut suoda jokaiselle kasvolle katseen, kuin tunnustuksen siitä, että he olivat joskus olleet täällä, muttei ollut mitenkään mahdollista tarjota sitä sadoille silmille.

DSC_1280 (2)

kuvia Auschwitzin vangeista

leiriä ympäröi sähköinen piikkilanka-aita

leiriä ympäröi sähköinen piikkilanka-aita

pääleirin rakennuksia

pääleirin rakennuksia

Mikään ei kuitenkaan vetänyt vertojaan rakennukselle 11, jossa myös ensimmäinen zyklon B-kokeilu otti osansa. Kävellessäni sen kivisiä portaita alas maanalaiseen kellariin en voinut olla miettimättä niitä kaikkia jalkoja, joiden askelissa kuljin kymmeniä vuosia myöhemmin. Ahtaiden käytävien varrella kuljimme useiden erilaisten sellien ohi. Niissä moni oli joutunut rankan kidutuksen kohteeksi tuntien seisonnalla, nälkiinnyttämisellä ja hapen puutteella. Viereinen rakennus numero 10 tunnetaan useiden ihmiskokeiden tapahtumapaikkana. Täällä monet lääkärit harjoittivat sterilisaatioon, amputointiin ja muihin aikoinaan tuntemattomampiin menetelmiin liittyviä käytäntöjä leirin vankeihin. Näitä kahta rakennusta yhdistää muuri ja välissä oleva aukio, jossa teloitettiin suuria väkijoukkoja ampumalla.

Kaasukammioon saavuttuani tarvitsin hetken rauhoittuakseni ja pysähdyinkin paikoilleni, kun muu ryhmä jatkoi eteenpäin. Katsoessani yläpuolelleni näin katossa neliön mallisen aukon, josta paistoi valoa. Ajattelin, millaista olisi seisoa aivan yksin kammion keskellä. Ajatus tuntui suorastaan kammottavalta, ja huone tuntui painostavan minua ymmärtämään jotain aivan käsittämätöntä. Silloin minulle valkeni ensimmäisen kerran, etten voisi koskaan oikeastaan selittää itselleni kaikkia näkemiäni asioita. Ettei mikään voisi saada minua näkemään niiden kymmenien tuhansien ihmisten ilmeitä ja elämiä. Yritin toistella itselleni, ettei minun ollut mahdollistakaan kasata näiden ihmisten menneisyyttä omiin arkistoihini, ettei mikään voisi muuttaa sitä, että elin täysin eri todellisuudessa kuin vangit täällä.

tunnelmia sateesta

tunnelmia sateesta

Pääleirin jälkeen oli jäljellä vielä varsinainen tuhoamisleiri, Birkenau, joka häämötti kolmisen kilometrin päässä. Olin läpimärkä, sillä sade oli ollut seuranamme koko päivän. Palelin bussin penkillä istuen ja katuen kenkävalintaani, josta vesi oli päässyt läpi jo aikoja sitten. Mutta voisinko minä vaatia, saatikka edes pyytää kuivia kenkiä ja auringonpaistetta katsellessani joukkomurhan suurlavaa, jonka näyttelijöillä ei ollut bussia odottamassa parkkipaikalla.

Kävelimme niin kutsutun Kuoleman portin läpi sisään valtavalle Birkenaun alueelle. Tuhoutuneista parakeista jäljelle jääneitä savupiippuja oli nähtävissä silmien kantamattomiin, ja sumuinen ilma loi näystä yhä unenomaisemman. Kävelimme rautatien viertä pitkin, jossa saapuneiden valinnat aikanaan tapahtuivat. Pienellä junanvaunulla oli saatettu kuljettaa jopa sata ihmistä Euroopan eri osista paikan päälle. Jopa päiviä kestäneen matkan aikana ihmisiä ei ollut päästetty vaunuista ulos kertaakaan, joten hapen puute, nestehukka sekä ulosteen määrä saivat jo valmiiksi ahdatusta vaunusta hirveän kokemuksen. Kun ovet lopulta avattiin, putoilivat monet ihmiset heikon kuntonsa takia korkeasta vaunusta suoraan hiekkatielle. Näin monet rikkoivat raajojaan varmistaen valinnan heidän kohdallaan suoraan kaasukammioille, sillä vain työkuntoiset saivat luvan lähteä parakeille. Suurin osa naisista, lapsista ja vanhuksista marssitettiin suoraan päätepysäkille.

Kuoleman portti & rautatie

Kuoleman portti & rautatie

vaunu, jolla ihmisiä kuljetettiin Birkenauhun

vaunu, jolla ihmisiä kuljetettiin Birkenauhun

parakeista jäljelle jääneitä savupiippuja

parakeista jäljelle jääneitä savupiippuja

Rautatietä seuratessa päätyi kuoleman kriittisimpään paikkaan, nimittäin suurimman krematorion raunioille. Täällä sanotaan yli 500 000 ihmisen kaasuttamisen tapahtuneen. Kun natsit olivat hylkäämässä Birkenauta, räjäytettiin jälkien peittämiseksi useiden parakkien lisäksi myös krematoriot. Oppaamme mukaan suurinta osaa vartijoistakaan ei päästetty lähelle kyseistä aluetta, sillä siellä olleen kuolleiden ja kauhun määrän näkemisen pelättiin herättävän heissä vastarintaa.

räjäytetyn krematorion rauniot

räjäytetyn krematorion rauniot

Vangeista valittiin myös sonderkommandoja, joiden tehtävänä oli avustaa saksalaisia massamurhan toteuttamisessa. He joutuivat esimerkiksi ohjaamaan muita vankeja kaasukammioihin, kuljettamaan ruumiita ja hävittämään ne. Palkkioksi he saivat pidennetyn elinajan, mutta heidätkin täytyi lopulta hävittää salaisuuksien säilyttämiseksi. Vain muutama sonderkommando selvisi, ja yksi heistä on kirjoittanut tunnetun teoksen Sonderkommando — tarinani Auschwitzista.

Ennen paluuta parkkipaikalle oppaamme halusi lausua vielä muutaman sanan siitä, kuinka hänen työnsä oli tärkeää, jottei mitään samantapaista tapahtuisi enää koskaan uudelleen. Paluumatkan elin horrosmaisessa tilassa palellen kietoutuneena takkiini. Kaikki kävely, seisoskelu ja informaatio oli täysin väsyttänyt minut niin henkisesti kuin fyysisestikin, joten torkuin koko matkan hotellillemme. En osannut enää ajatella mitään muuta kuin edessä häämöttävää lämmintä suihkua.

En näin kuukausienkaan jälkeen löydä oikeita sanoja kuvailemaan Auschwitzia paikkana tai kokemuksena. Ehkä sitä ei voikaan selittää, vaan jokaisen on käveltävä niissä samoissa jalanjäljissä itse kyetäkseen rakentamaan jonkinlaisen merkityksen sille kaikelle.

Alunperin kirjoittanut Katri Lempiäinen