Perjantaina 27.10. koitti uusimman Tuntematon sotilas –elokuvan ensi-ilta. Kyseessä on kolmas Väinö Linnan klassikkoromaaniin Tuntematon sotilas perustuva elokuva, tällä kertaa Aku Louhimiehen ohjaamana. Tämä puhutteleva sotakertomus on tuotu takaisin osana Suomen satavuotisjuhlaa, ja siihen onkin panostettu: elokuva on kallein ikinä tehty suomenkielinen elokuva. 

Tuntematon sotilas on vaikuttava kolmen tunnin elokuvakokemus ja se on visuaalisesti hyvin kaunis. Satunnaiset kohtaukset ikonisesta konekiväärikomppaniasta taivaltamassa suomalaisissa maisemissa näyttävät taideteoksilta, jotka voisi ripustaa seinälle. Se on tunteita täynnä ja veti jo aloitusviikonloppunaan yli 120 000 suomalaista katsojaa puoleensa.

Elokuvaan valitut näyttelijät sopivat rooleihinsa hyvin ja tekivät porukasta juuri niin persoonallisen kuin sen kuuluikin olla. Komediaelokuvista tunnettu Aku Hirviniemikin toi epäilijöille mielenrauhan sopimalla vallan hyvin tähän vakavampaan filmiin. Sen sijaan osa katsojista saattoi yllättyä nähdessään valkokankaalla Robin Packalenin – laulaja tuntui ensin pistävän esiin liikaa, mutta sulautui lopulta roolihahmoonsa yhtä hyvin kuin kaikki muutkin. Artistin valitseminen osaksi elokuvaa oli kuin suomalainen vastine heinäkuussa julkaistulle Dunkirk -sotaelokuvalle, jossa rintamalle asteli Harry Styles.

Louhimiehen Tuntematon ei eroa paljon edeltäjistään ja voi tuntua turhaltakin projektilta, mutta se on laadukas ja sitä on edeltäjiään hienompi katsoa. Jatkosodan todellisuutta ei turhaan kaunistella, ja sanoma pysyy yhtä sodanvastaisena kuin se on aina ollutkin. Monet koomisista hetkistä on karsittu pois, mutta hieman on kuitenkin jätetty keventämään muuten erittäin raskasta elokuvaa. Tarina liikkuu välillä jokseenkin tönkösti, eivätkä lyhyet katsahdukset kotirintamalle tunnu täysin kuuluvan tunnelmaan. Kyseessä on loppujen lopuksi kolmen tunnin sotaelokuva, joten katsojan pitäminen kiinnostuneena on haastavaa. Siinä elokuva ei onnistu aivan virheettömästi.

Tuorein tulkinta Tuntemattomasta sotilaasta on tuttu juttu ripauksella uutta. Se ei ole täydellinen, mutta must-see kaikille niille, jotka eivät kaihda tunteisiin meneviä pitkiä elokuvia. Elokuva on niille, jotka syövät rautaa ja paskovat kettinkiä.

Alunperin kirjoittanut Siiri Salo

Opiskelijakunnan kokouksessa 30.10. tapahtunutta.

Maanantaiaamupäivän kokous avattiin pohtimalla Frank-alennuksia. Frank on Suomen lukiolaisten liiton opiskelijakorttiin liittyvä etupalvelu. Pohdinnan tarkoituksena oli saada ehdotuksia mihin kaikkiin järvenpääläisiin yrityksiin opiskelijakunnan hallitus lähtisi kyselemään mahdollisista Frankin opiskelija-alennuksista. Vastineena alennuksista yritykset saisivat mainostilaa Frankilta. Kokoukseen osallistuneet opiskelijat toivoivat ainakin paikallisilta ruokapaikoilta ja kuntosaleilta alennuksia.

Tulevaisuudessa opiskelijat tulevat ostamaan itse Abitti-kokeissa käytettävät muistitikut. Aihe herätti auditoriossa kiivasta keskustelua, sillä lukiokoulutuksen hintalappu on jo nyt korkea. Opiskelijoiden tulee myös päivittää tikut itse ja pitää huolta siitä, että ne pysyvät tallessa. Kokouksessa äänestettiin, että opiskelijakunnan kioski alkaa myymään muistitikkuja.

Opiskelijakunnan hallitus otti suunnakseen sen, että he pyrkivät estämään nykyisiä opiskelijoita joutumasta niin sanotun “pakkotikutuksen” kohteeksi. Muistitikkujen ostovelvollisuus koskisi siis vuonna 2018 ja sen jälkeen aloittavia lukiolaisia. Opiskelijat saisivat silloin mahdollisesti hankittua tikkunsa koulun kautta tietokoneen lisänä, jolloin koneen hinnan omavastuu nousisi hieman.

Toimintavastaavat avasivat suunnitelmiaan tulevasta Halloween-tapahtumasta. Kyseessä olisi Areenalla tapahtuva Halloween-aiheinen kisakompleksi, joka muodostuisi tieto-, toiminta- ja taideosuudesta. Budjetiksi sovittiin noin 50 euroa, joka menee kilpailun tarvikkeisiin ja palkintoihin.

Lisäksi pohdittiin laturihankkeen edistymistä. Dell-koneiden latureita on jo opiskelijakunnan kopilla, mutta viime kokouksessa sovittu puhelimien latureita koskeva idea ei ole edennyt. Tietokoneiden hätälatauspiste sijaitsee siis OPK:n kopilla, mutta puhelimien latureiden sijainniksi pohdittiin esimerkiksi vahtimestarin koppia ja kirjastoa.

Alunperin kirjoittanut Emma Virtanen

Näytelmän ohjaaja Tuija Töyräs kertoo vakuuttuneensa projektin aikana siitä, kuinka paljon lapsuus vaikuttaa siihen, millainen ihmisestä tulee aikuisena.

Alkumusiikki lakkaa, lukion keskuksena toimiva Areena pimenee ja 800-päinen lukiolaisjoukko vaipuu ennenkuulumattomaan hiljaisuuteen. Koulun käytäville toisen jakson aikana ilmestyneille kukkaruukuille, lätkäjulisteille ja tyhjälle pyörätuolille saadaan kohta selitys. Keudan sinisiin haalareihin pukeutuneet “raksamuusikot” marssivat lavalle nyt kolmatta ja viimeistä kertaa tätä näytelmää varten.

Hannes Ripatti näyttelee jääkiekon suurlupauksen pikkuveljeä Kalle Peurankaa, joka ryhtyy kirjoittamaan tarinaa lapsuusmuistoistaan. Takautuvasti esitetyissä kohtauksissa lapset leikkivät pihalla kauppaa ja hyppivät hyppynarulla. Vihainen ja hieman pelottava isä, Pasi Peuranka (Eppu Pesonen) katkaisee lasten leikit muutamaan otteeseen karjumalla, mikä herättää naurunpyrähdyksiä yleisössä. Kaava toistuu koko näytelmän ajan: isä painostaa lapsiaan jääkiekon pariin ja myöhemmin myös kaupunginjohtaja ja pihapiirin lapset ovat mukana leikissä.

“Nuoret ovat tekemisessä mukana koko sydämellään, koska heille kokemus on ainutkertainen. Myös ryhmähenki porukassa on ollut mukavaa katseltavaa. Se on myös erittäin tärkeää projektin onnistumisen kannalta, sillä kaikki vaikuttaa kaikkeen”, ohjaaja Tuija Töyräs kertoo.

Pienillä huumorin murusilla varustettu näytelmä sai loistavan vastaanoton yleisöltä. Areenan hyödyntämiselle annettiin uusi dimensio, kun toista ja kolmatta kerrosta käytettiin näytelmässä parvekkeina. Dramatiikkaa toivat kovat äänet ja vilkkuvat valot näyttämön ympärillä.

Tulevaisuus on Tuntematon

Draamaprojekti on kokonaan lukiolaisten tekemä, mutta eri ideoiden yhdistelijänä toimi ohjaaja Tuija Töyräs.

Tämä kyseinen teatteritaiteen maisteri, näyttelijä ja teatterikäsikirjoittaja aloitti lukiossa draamaopettajana vanhempainyhdistyksen ja rehtorin innoittamana. Lukion draamakursseilta tutuksi tullut Töyräs kertoo, kuinka viime keväänä syntyi ajatus uudesta, tällä kertaa hieman isommasta, näytelmästä.

Teatteriprojektia lähdettiin toteuttamaan Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Opiskelijat olivat kaikki yksimielisiä siitä, että työstä tulee näytelmä, ja yhtenä ajatuksena nousi Tuntematon Sotilas. Tuija Töyrästä huvitti: “Kaikki tekevät tänä vuonna jotakin sen kaltaista!” Sitten ideaksi saatiin jotain ihan muuta.

– Historian sijaan alettiin katsomaan tulevaisuuteen. Siitä saatiin myös projektin nimi. Ihminen ei voi koskaan tietää, mitä tulevaisuus pitää sisällään: se on tuntematon.

Tarinan ideoiminen lähti teemasta “sankaruus”. Projektissa mukana olleet nuoret yhdistivät sankaruuden nopeasti ystävyyteen, perhesuhteisiin ja niin sanottuihin takapihan sankareihin.

Näytelmässä kirjoituskonetta näpyttelevää Kalle Peurankaa esittänyt Hannes Ripatti kertoo, että tarina merkitsee hänelle paljon. “Se kertoo ystävyydestä, luottamuksesta, periksiantamattomuudesta ja kaikkein tärkeimmästä eli välittämisestä.”

Tuija Töyräälle projekti on aina matka

Töyräs pyrkii ymmärtämään ja oppimaan uutta sekä tarkastelemaan asioita uusista näkökulmista. Hän kertoo ennen kaikkea ymmärtäneensä tämän projektin aikana, kuinka vahvasti lapsuus vaikuttaa koko elämään. Kaikki pienenä koetut asiat, kuten vanhempien läsnäolo ja sen laatu, vaikuttavat siihen, millaisia meistä tulee aikuisina.

“Lapsen kanssa olisi tärkeä olla läsnä ja olla luomatta suorituspaineita.” Töyräs toivoo, että etenkin esitystä katsomassa olleet vanhemmat ymmärtävät tämän. “Lapsi laittaa ensimmäistä kertaa luistimet jalkaansa, ja heti sanotaan, että no sinusta tulee seuraava huippujääkiekkoilija”, ohjaaja summaa.

“Maailma luo jo itsessäänkin ihan tarpeeksi paineita kasvavalle sukupolvelle – miksi vanhempien pitää vielä lisätä niitä?”

Tuija Töyräs toivoo, että nuoret ovat näyttelemisen lisäksi oppineet pienten elementtien tärkeyden teatterissa. ”Teatteritaitoihin sisältyy monia eri osa-alueita, kuten lavastus, puvustus, valo- ja äänisuunnittelu, maskeeraus, tarpeisto ja musiikki. Oppilaat usein yllättyvät siitä, miten pienetkin jutut vaikuttavat lopputulokseen. Ei ole samantekevää, onko hahmolla punainen vai vihreä paita tai millaista musiikki on. Taustalla olevat elementit auttavat luomaan oikeanlaista tunnelmaa.”

Näytelmässä Timjamia esittänyt Sanni Ahto kertookin projektin opettaneen hänelle käytännön asioita. Hän oppi, kuinka lavalla ollaan ja miten ääni saadaan kuuluviin. “Opin myös löytämään itsestäni niitä hyviä puolia, joita tulisi arvostaa enemmän, sekä niitä asioita, joissa on vielä kehitettävää”, kertoo Ahto.

Viime keväänä Järvenpään lukio toimi Kinnarin alakoulun 1.-2. -luokkalaisten evakkotilana. Töyräs ja muu porukka saivat idean ottaa heidät mukaan alkuvaiheen harjoituksiin, missä he pyysivät lapsia laulamaan jonkin laulun. Kun muut lapset seisoivat ujoina paikoillaan, yksi pieni poika rohkaistui ja alkoi laulamaan lujaan ääneen “Paljon onnea vaan” Suomelle. Tilanne oli niin mieleenpainuva, että se pääsi näytelmäänkin.

“Draamaprojekti on ollut yksi parhaista asioista, johon olen päässyt mukaan. Olen saanut tutustua ihaniin ihmisiin ja päässyt harjoittelemaan näyttelijäntaitojani. Viimeisen näytöksen jälkeen oli vaikea uskoa kaiken sen olevan nyt ohi, sillä pitkät iltaharjoitukset olivat jo rutiinia ja ryhmä oli lähentynyt huomattavasti. Voisin todellakin suositella samantapaisia projekteja vähänkin kyseisestä alasta kiinnostuneille, sillä prokkis sisälsi myös paljon muuta”, Sanni Ahto kertoo.

“En kyllä vielä kykene uskomaan, että kaikki on ohi. Projekti on ollut iso ja hauska homma!” Tuija Töyräs kertoo vielä lopuksi. Seuraavaksi Töyräs suuntaa kirjoittamaan ulkomaille, ja keväällä alkaa taas uusi teatterikurssi.

”Areena on korkattu!”

Alunperin kirjoittanut Emma Virtanen ja Henni Savolainen

Tiesitkö, että koulumme maantiedon ja biologian opettaja Ville Leppäniemi on nähnyt ensimmäisen pyydystetyn varsieväkalan ja että hän tahtoisi matkustaa Brasiliaan?  Oletko miettinyt, miten hän päätyi opettajan ammattiin tai mitä arvosanoja hän sai opettamistaan aineista YO-kokeissa? Näistä asioista haastattelimme Leppäniemeä koeviikon kiireiden keskellä, ja saimme paljon mahtavia vastauksia sekä sisäpiirin tietoa hänen elämästään.

• Miten päädyit biologian ja maantiedon opettajaksi?

Opiskeluihini liittyi tutkimusharjoittelu, joka tehtiin tutkimuslaitoksessa. Olin vuoden ajan Paltamossa, Kainuussa, harjoittelemassa ja siellä juteltuani tutkijoiden kanssa tajusin, että minusta ei ole tutkijan katakombeihin tutkimaan Exceliä päivät pitkät. Tutkijan työssä on myös aika lailla oma rahoitus, ja minä halusin kapeamman mutta ehkä pidemmän leivän. Päädyin siitä syystä valitsemaan opettajan hommat.

• Mitkä YO-arvosanasi olivat opettamistasi aineista?

YO-kokeissa… Pitäisi käydä katsomassa tuolta kassakaapista rehtorilta. Silloin ei ollut ainereaalia, vaan sai kaikki reaaliaineiden kysymykset. Vastasin mantsaan ja bilsaan ja ehkä jonnekin muualle, en muista. Vastaukset lähti C:nä ja tuli takaisin E:nä.

• Mikä on opettajaurasi paras muisto?

Aika vaikea kysymys, joka kurssilta on aina hyviä ja huonoja muistoja. Varmaan sellainen mitä ei enää tule oli se presidentinvaalihässäkkä, joka täällä järjestettiin vuonna 2012. Se oli sellainen aika hieno ja yhdistävä kokemus koko tälle koululle. Ne ketä silloin oli muistaa sen ajan. Sauli Niinistökin kyseli multa niitä saakelin paitoja mitä silloin jaettiin, että olisko mulla antaa sellanen. Muistan sen että oli, ja vaihdoin sen kanssa pari sanaa. Ehkä se on jääny nytten päälimmäisenä mieleen.

• Mikä maa on mielestäsi ekosysteemiltään mielenkiintoisin?

Olen aina halunnut mennä Brasiliaan, Amazonin sademetsiin.

• Mikä on paras kalamuistosi?

Voi niitähän on niin paljon! Ehkä paras muisto on keväältä 2016. Olin kahden tosi hyvän ystävän kanssa Porissa ja saatiin tuplatärppi. Kaksi kalaa yhtä aikaa kiinni, toinen oli 14,5 ja toinen 18 kilon lohi. Siinä vaiheessa oli suu aika messingillä. Se on ehkä paras, mitä tähän nyt kättelyssä tulee mieleen.

Järki 1-07/08: Haastateltavana… Ville Leppäniemi

• Lisäkysymys 10 vuotta sitten esitettyyn kysymykseen: kerro meille varsieväkaloista ja siitä, mikä tekee niistä niin mahtavia

No ensinnäkin se, että olen nähnyt sen ensimmäisen varsieväkalan, joka pyydettiin Intian valtamerestä joskus 1930-luvulla. Sattumalta kävin sellaisessa eteläafrikkalaisessa kaupungissa kun East London, oltiin häämatkalla ja meillä oli siellä vähän aikaa ja ennen kuin bussi lähti, kävimme paikallisessa museossa. Sitten olin aivan shokissa kun katsoin että ei hemmetti täällähän on tutun näköinen jööti vitriinissä ja katoin että tää on se niinkun se ihka ensimmäinen.

Miksi se oli niin maailmanlaajuisesti merkittävä juttu, on koska se oli tällainen elävä fossiili jossa oli sekä varhaisen sammakkoeläimen että kalan piirteitä. Se käveli vähän niin kuin niillä raajoillaan ja sitä pidetään tällaisenä välimuotoveijarina, joka on säilynyt muuttumattomana. Se on vähän sama kuin löytyisi elävä tyrannosaurus rex, koska näitä varsieväkaloja edelleen löytyy montakin lajia Tyynestä valtamerestä ja Intian valtamerestä. Niitä aina silloin tällöin jää kalastajien pyydyksiin, se ei ole enää mikään mullistus mutta siihen aikaan oli.

Siellä oli seinällä juttu, missä kerrottiin että siellä kävi 50 000 kävijää kattomassa sitä ensimmäisten kuukausien aikana. Ja mä oon niinku nähny sen, the first! Se oli kyllä kuollut, joku oli rapsutellu sen kyljestäkin jotain palasia pois. Musta on kuvakin siinä vieressä kun mä patsastelen siinä.

• Terveisiä opiskelijoille?

Te olette tosi hyviä. Parempia varmaan kun minä, te olette aktiivisempia ja varmaan osaatte ja uskallatte olla oma itsenne enemmän kuin mitä itse ehkä osasin lukioaikana. Siinä mielessä teillä on aika hyvin pullat uunissa. Jatkakaa vaan samaan malliin, uskaltakaa viitata ja olkaa aktiivisia ja jos pyydetään vapaaehtoisia, ilmoittautukaa heti ekaksi niin kaikki menee aina parhain päin. Jatkakaa hyvää duunia. Mäkin yritän!

Alunperin kirjoittanut Siiri Parviainen

Muistakaa nyt, että koulukuvaus on heti syyslomaviikon jälkeen!

Alunperin kirjoittanut Ada Kalliomäki

Luin tässä parisen viikkoa sitten loppuun Lauren Oliverin teoksen Delirium – Rakkaus on harhaa. Olen aina pitänyt hiukan persoonallisemmista kirjoista, sellaisista, jotka eivät ole ihan peruskauraa. Kun sitten kouluhommien yhteydessä sain käsiini tiedon, että tämä kirja on olemassa, en voinut vastustaa kiusausta lukea sitä.

Ennakko-odotukseni kirjalle olivat täynnä dramatiikkaa, jännitystä ja ajatuksia herättävää sanomaa – ja täytyy sanoa, että teos täytti odotukset. Hyvässä vai huonossa mielessä – se on toinen juttu.

Tarina sijoittuu tulevaisuuden yhteiskuntaan USA:han, missä yksilön elämä ja päätökset ovat tiukasti säädeltyjä, sananvapaus – tai yhtään mikään vapaus – ovat kaukaisia haaveita, ja rakkaus, Amor Deliria Nervosa, tappavaksi luokiteltu sairaus. Taudin poistamiseksi yhteiskunnasta hallitus on jo monta vuotta järjestänyt kirurgista toimenpidettä, proseduuria, jonka avulla ihmisen voimakkaat ääritunteet tasataan ja kyky rakastaa tai rakastua poistetaan. Teoksen päähenkilö on 17-vuotias Lena, tyypillinen kiltti tyttö, joka omaa tasan 95 päivää omaan proseduuriinsa. Hän on menettänyt äitinsä sairaudelle, nähnyt sen vaikutukset muissa ihmisissä ja oppinut näkemään rakkauden pahana. Mutta sitten hän tutustuu Alexiin, kapinahenkiseen vastarintalaiseen, eivätkä asiat olekaan enää aivan niin yksinkertaisia.  

Jos ei muuta, niin kirja oli ainakin erikoinen kokemus. Ensinnäkin, tarinan henkilöhahmot olivat kiinnostavinta seurattavaa aikoihin. Yhteiskunnallisten mallien ja sitä kautta opittujen ajattelutapojen vuoksi heidän mielenmaisemansa oli kaukana omastani tai ylipäänsä siitä, mitä käsitykseni mukainen nykyihminen ajattelee, ja tämä seikka teki hahmoista kiinnostavia – joskin ajoittain vaikeita ymmärtää. Onneksi tarinassa tuodaan myös hyvin esille, että vaikka esimerkiksi päähenkilö-Lena yrittäisi kuinka kovin olla se luokan kiltein henkilö, joka ihannoi proseduuria ja kammoksuu tunteita, on hänkin lopulta syvällä sisimmässään täysin inhimillinen tyyppi.  

Muita asioita, jotka ainakin minulla pistivät kirjassa positiivisesti silmään, olivat ylipäätänsäkin tarinan toteutus ja se, kuinka asiat oli tietyiltä osin kerrottu. Pidin siitä, kuinka yhteen kirjaan oli saatu tavallaan monta pienenpää stooria – näiden samojen kansien sisältä löytyi niin päähenkilön ja tämän uuden tuttavuuden Alexin rakkaustarina, samaisen päähenkilön ja tämän bestiksen Hanan ystävyyssuhdepulmat ja vielä Lenan äidin mystinen tarina. Kaikki nuo ovat opuksen alussa melko irrallaan toisistaan, mutta loppua kohden kaikki alkaa linkittyä toisiinsa järkevästi, mikä on myös hauskaa seurattavaa. Kirja oli myös todella tunteita – ja ajatuksia – herättävä lukukokemus, mikä ei ainakaan minun mielestäni voi oikein koskaan olla huono juttu.  

Toki kritisoitavaakin löytyy. Sanoessani pitäneeni tarinan toteutuksesta tietyiltä osin, tarkoitan todella tietyiltä osin. Kirjassa oli tasan 350 sivua sekä 27 lukua luettavaa, mikä on kohtalaisen paljon. Tämä ei ole ongelma; ongelma on se, kuinka ainakin minun näkövinkkelistäni tarinan alusta suunnilleen kaksi kolmasosaa kului melko lailla pelkkään paikoillaan junnaamiseen, samojen arkipäiväisten asioiden kertaamiseen ja minkään tapahtumattomuuteen. Toisin sanottuna, suurin osa kirjan alusta oli melko tylsää. Se yhdistettynä faktaan, että noin viimeiset viisi lukua tarinassa tapahtuukin sitten ihan kunnolla, tekee kokonaisuudesta jotenkin epätasapainoisen. Myös opuksen kielestä voisin sanoa sen verran, että se sisältää epätavallisen paljon kiroilua. Ymmärrän kyllä, että se on vain tehokeino luomaan tunnetta ja kuvastamaan hahmojen persoonaa, mutta ainakin itselleni tuli mieleen myös pohdinta, olisiko nuo seikat voinut ilmaista jotenkin toisinkin.  

Kirja ei ollut paras kokemani lukukokemus – mutta ei huonoinkaan. Tarina sisälsi jonkin verran miinuspuolia ja epäloogisuuksia, mutta niistä huolimatta kyseessä on voimakas ja eläydyttävä lukukokemus. Ja jos nyt ei muuta, niin ainakin päätavoitteessaan teos on onnistunut: se herättää lukija pohtimaan ihmisen oikeuksia ja yksilönvapautta, ihan täällä meidän nyky-Suomessakin.

Julkaistu 2011, kustantanut WSOY, suomentanut Marja Helanen-Ahtola, sisältää 350 sivua. 

Alunperin kirjottanut Henni Savolainen

“Järki on Järvenpään Lukion uusi opiskelijalehti. Sen sisällöstä eivät opettajat päätä, vaan Järki on opiskelijoiden autonominen äänitorvi. Järjessä me opiskelijat saamme tulkita Seitsemää Veljestä miten haluamme ja lukea meitä kiinnostavista asioista.” Näillä sanoilla Sonja Huttunen kuvaili Järvenpään lukion lehteä pääkirjoituksessaan noin kymmenen vuotta sitten.

On vuosi 2007 ja ensimmäisen jakson koeviikko. Päätoimittaja Sonja Huttunen, toimittajat Ella Peltonen, Niina Sepponen, Matilda Juslin, Noora Lähde, Ville Åberg, Kaisa Huhta, Aino Pekkarinen, Kalle Eskelinen sekä opettajat Marja Rosti ja Joona Svala ryhtyvät töihin. Tuloksena on kaksikymmentäsivuinen PDF-lehti lukion Peda.netissä, ja tarkoituksena olisi tuottaa jatkossakin samankaltainen tekele joka jaksoon.

Ensimmäiseen numeroon sisältyy muun muassa pääkirjoitus, kaksi gallupia, ”Järjenvastainen”-palsta, opettajien haastatteluja, ”tulevaisuuden julkkis” -haastattelu ja reportaasi kyseisen syksyn kansainvälisyyskonferenssista. Tämä joulukuussa 2007 ilmestynyt julkaisu herätti heti ilmestyttyään huolta voimasanoillaan ja kritiikillään opettajien keskuudessa, mutta lehti onkin suunnattu opiskelijoille. (Myöhempiä julkaisuja selatessa voidaan todeta, että hieman on kuitenkin vähennetty volyymia!)

Kohokohtia ja muuta mainittavaa vuosien varrelta

Järjen toimituksen jokavuotiseksi kohokohdaksi voidaan lukea toimitusvierailu johonkin uutistoimistoon. Lehden perustamisen myötä Järjen ensimmäinen toimitus kävi Keski-Uusimaassa, ja myöhemmät toimitukset ovat päässeet muun muassa Olivia-naistenlehden, Lännen Median ja Suomen Kuvalehden toimituksiin. Järki on järjestänyt myös erilaisia projekteja, joista viimeisimpänä Kinnarin koulun mediapajan Kinnarin ala-astelaisten kanssa viime keväänä!

Seuraavaksi muutama vanhoista julkaisuista poimittua helmeä.

Tommi Suvensaari maailmalla

Teksti: Niina Sepponen ja Tommi Suvensaari
Kuvat: Tommi Suvensaari
Järki 3/2007-2008

Koulumme lähes kaikille ykkösille täysi tuntemattomuus, erittäin rakastettu ja jopa viime vuoden penkkaripäivänä kahtena kappaleena esiintynyt historian opettaja Tommi Suvensaari on ollut virkavapaalla tämän lukuvuoden. Vuoden aikana hän on kerennyt vierailla useissa eksoottisissa maissa ja saanut kokea enemmän kuin jotkut koko elämänsä aikana.

Hyvä on väsyneen munkinkin huilahtaa. Paikkana Peurapuisto, jossa Buddha ensimmäisen kerran opetti oivalluksiaan.

Tommi Suvensaaren terveiset maailmalta:

Pistin lihoiksi Pyhää Asuntolainaa varten säästetyt rahat ja lisää pyysin pankista. Pakko lähteä, kun jalat vielä kantavat ja pää edes jotenkin toimii.  Otettu yli 600 valokuvaa, koluttu 16 maata, tanssittu amazonilaisen intiaaniheimon tyttären kanssa, kalastettu piraijoita, syöty intiaanien karkit, maistettu marsua, bongattu transvestiitteja Riossa, tultu ”otetuksi talteen” Brysselin lentokentällä, oltu myötätuntolakossa santaiagolaisten kaivostyöläisten kanssa, eksytty La Pazissa ja New Delhissä, riidelty riksojen kanssa, juostu pakoon pyhää lehmää, käyty monenmoisessa temppelissä, nähty hautaroviot Gangesilla ja matka jatkuu. Vielä mennään Japaniin katsomaan kirsikankukkien kukkimista ja rinkan kanssa Euroopan kevääseen sekä viimeisenä laivalla Islantiin.

Tämä Tuomas Tuppuraisen kuvitus koristaa Järjen numeron 1/2011-2012 kantta.

“Järvenpään lukio on saanut hienon tilaisuuden, joka tapahtuu vain kerran elämässä. Presidenttiehdokkaat kokoontuvat vaalikeskusteluun koulullemme tammikuussa 2012. Edessä on vuoden kovin tapahtuma.”

Presidentinvaalien ehdokastentti vuonna 2012 jäi varmasti jokaisen silloisen opiskelijan ja opettajan mieleen. Tapahtumasta vastasi YH05 -kurssin opiskelijat, ja Yleisradio saneli ehdot toteutusta varten. Ja tottahan toki Järjen toimittajat pääsivät pyörähtämään paneelin kulisseissa. Lehden silloinen päätoimittaja Aki Hast kommentoi viisi vuotta tapahtuman jälkeen, että oli ”ainutlaatuinen kokemus päästä jututtamaan maamme isoimpia politiikan nimiä ihan jostain muusta kuin politiikasta”.

”Saatiin myös Järjen porukalle kutsu Paavo Väyrysen päämajaan Pohjanrantaan Keminmaalle. Tilaisuus jäi kylläkin käyttämättä…” – Aki Hast

“Ja voi sitä näkyä, kun Ylen autoja tyhjennettiin. Kameroita ja näyttöjä oli enemmän kuin pystyi uneksimaan.”
– Otto Jahnukainen, Järjen numero 2/2011-2012

Kaikki ehdokkaat tentattiin meikkauspöytiensä ääressä Järjen toimesta. Tasavallan presidentiksi sittemmin valittu Sauli Niinistö vastasi Hastin sanelemaan kyselyyn seuraavasti:

Las Vegas vai Alpit
– Alpit, koska lunta
Paras paikka maailmassa
– Suomi
Missä luulet olevasi 6 vuoden kuluttua
– Liian pitkä aika miettiä etukäteen

Siinä missä myöhemmän toimituksen Aki Hast muistaa parhaiten presidentinvaalipaneelin, niin Järjen toisena päätoimittajana toiminut Aino Pekkarinen muistaa Järjen ajalta jutut extreme -kurssista ja välituntiliikunnasta. Nykylukiolaiset voisivat ottaa tästä mallia!

                 Välituntivoimistelua

Teksti: Sinimarja Larkiala ja Aino Pekkarinen
Kuvat: Tanja Muhonen
Järki 2008-2009/3

Nykyajan lukiolaisten elämä on hektistä, eikä heillä ole tarpeeksi aikaa huolehtia fyysisestä hyvinvoinnistaan. Järki löysi pulmaan ratkaisun: välituntivoimisteluvinkit parantavat pulpetissa puutuneet pakarasi ja tarjoavat unohtumattoman liikuntaelämyksen.

1. Ojentajalihakset ojennukseen! Asetu kuvan mukaiseen asentoon ja laske vartaloasi alaspäin käsiesi varassa. Tee ylös-alas -liikettä oman tahtisi mukaan.
2. Myös seikkailunhaluiset opiskelijat löytävät koulustamme uusia liikuntamahdollisuuksia. Rakenna koulun käytävälle oma esteratasi, ja haasta ystäväsi kilpailuun!
3. Kuuluuko Mount Everestin valloittaminen tulevaisuuden suunnitelmiisi? Koulumme lukuisat pylväät tarjoavat harjoitusta vuorikiipeilijän ammatista haaveileville.
4. Kesää odotellessa vesipedot voivat nauttia lempiharrastuksestaan vaikkapa lukion areenalla. Pyydä Sari Häkkistä tuomariksi, ja haasta Sami Tamminen uintikisaan!
5. Älyllisempiä haasteita kaipaaville on suunnistus oiva valinta. Ota koko koulu haltuun ja opi tuntemaan opiskeluympäristösi! Jos haluat haasteita, pyydä opiskelijatoveriasi ottamaan aikaa.
6. Täysi ruokatarjotin painaa keskimäärin kaksi kiloa. Harjoita hauiksiasi ja ilahduta ystäviäsi viemällä myös heidän astiansa! Lisää tehoa harjoitukseen saat heilauttamalla tarjotinta pystysuunnassa.
7. Nauti koko koulun huomiosta ja venyttele pohjelihaksiasi. Bongaa samalla kuumimmat karjut ja viettele heidät katseellasi!

Ammattinimikkeen takana

Teksti: Suvi Tamminen
Kuvat: Teemu Heikkilä
Järki 1/2012

Kuten kaikki ovat varmasti huomanneet, on koulussamme aloittanut tänä syksynä uusi rehtori Marja-Liisa Lehtiniemi. Tutustumisen helpottamiseksi kävin kyselemässä rehtorilta muutamia kysymyksiä.

Lehtiniemi kertoo hakeneensa lukiomme rehtorin paikkaa muutamastakin syystä. Ensiksikin hän tunsi jo lukion toimittuaan aikuislinjan apulaisrehtorina, ja lisäksi hän ajatteli, että olisi etuoikeus saada toimia juuri tämän lukion rehtorina. Kun kysyn häneltä, kuinka hän on tähän asti lukiossamme viihtynyt, on vastaus yksinkertainen: – Tosi hyvin.

Lehtiniemi muistelee hetken omia kouluaikojaan. Hän kertoo olleensa ennen kaikkea aktiivinen ja reipas osallistumaan esimerkiksi oppilaskunnan toiminnassa. Koulumenestyskin oli tasaista, ja suosikkiaineikseen hän mainitsee psykologian ja biologian.

Lukion jälkeen Lehtiniemelle oli jo selvää, mitä hän tulevaisuudeltaan halusi. Hän opiskeli kasvatustieteiden maisteriksi, sivuaineinaan psykologia ja yhteiskuntatieteet – vaikka olisivat vielä ne taloustieteetkin kiinnostaneet… Kouluttautuminen ei kuitenkaan jäänyt siihen, vaan hän jatkoi opiskeluaan vielä opinto-ohjaajaksi. Lisäksi hän on opiskellut muun muassa liikkeenjohtoa.

Opettajan ammattiin haluavalle tärkeiksi ominaisuuksiksi Lehtiniemi luettelee esiintymis- ja organisointitaidot sekä opetettavan aineen osaamisen ja hyvät opetustaidot.

Lukioon lisää valinnaisuutta

Kysyn Lehtiniemeltä myös lukiomme vahvuuksista, joiksi hän mainitsee fyysiset puitteet ja upean rakennuksen sekä koulussamme käytössä olevan tekniikan. Hänen mielestään tärkeitä vahvuuksia lukiollemme ovat myös monipuolisuus ja työrauha, eikä mahtavaa henkilökuntaa tai meitä ihania opiskelijoita sovi unohtaa.

Entä onko koulullamme joitakin heikkouksia? – Ainahan löytyy jotain kehitettävää. Esimerkiksi monipuolisuutta saisi olla lisää, vastaa Lehtiniemi. Hänen mielestään Suomen lukiot yleensäkin kaipaisivat enemmän valinnaisuutta, ja aineiden yksittäisiä pakollisia kursseja saisi hänen mielestään poistaa valinnaisuuden tieltä.
Lehtiniemellä ei ole suunnitelmissa tehdä lukioon mitään huomattavan suuria muutoksia, vaan hänen mielestään on parasta jatkaa entisiä, hyvin toimivia perinteitä ja projekteja.
– Lukioiden uusi opintosuunnitelma tulee myöhästymään, mutta haluaisin kehittää meidän koulumme kurssitarjontaa, hän kertoo.

Lisäksi hän paljastaa, että koulussamme on eri aineiden opettajista koostuva tiimi, joka miettii koulun tulevaisuutta. Tiimi kaipaisi myös meidän opiskelijoiden mielipiteitä, ja Lehtiniemi korostaakin, että häntä saa aina tulla kiskaisemaan hihasta, jos jokin koulussa kaipaa kehitettävää.
– Opiskelijoiden mielipiteet ovat tärkeitä, hän painottaa.

Vapaa-ajalla

Työpäivän kiireiden jälkeen Lehtiniemi haluaa rentoutua perheensä ja 3-vuotiaan poikansa kanssa. Perheensä kanssa hän tekee ulkomaanmatkoja ja vierailee erilaisissa kulttuuritapahtumissa, vaikka se välillä pienen lapsen kanssa onkin haastavaa. Lehtiniemi on myös aina ollut urheilullinen.
– Erityisesti pidän lenkkeilystä, mutta talvisin myös hiihto ja laskettelu ovat kovasti mieleeni, hän kertoo.

Uudella rehtorilla on myös unelmia ja tavoitteita lukion suhteen, ja niitä ovat hakijatilastojen kasvattaminen sekä koulun monipuolisuuden esille tuominen.

Mitä haluaisit vielä lopuksi sanoa meille lukiolaisille?
– Toivon, että kaikki ottaisivat toiset huomioon esimerkiksi käytöksellään. Lisäksi haluan sanoa, että aina saa ja pitääkin tulla sanomaan, jos jokin koulussa tarvitsee kehittämistä!

Missä he ovat nyt? Järjen kaksi entistä päätoimittajaa kertoo, minne tie vei lukion ja Järjen jälkeen

Päätoimittajana 2008-2009 ja 2010-2011: Aino Pekkarinen

“Aino Pekkarinen on Järjen suloinen ekaluokkalainen. Hän ei tiedä vielä mitä tulee tekemään isona ja luokittelee itsensä vain tavistoimittajaksi. Ainon stereoissa soi Phil Collins ja Celine Dion, näköradiossa pyörii Pearl Harbour”
– Järki 1 -07/08

”Itse olen lukiovuosien jälkeen opiskellut ja valmistunut kauppatieteiden maisteriksi, ja nykyään olen töissä Helsingin yliopiston työsuhdepalveluissa. Opiskeluaikoina toimittajan hommat jatkuivat, kun kirjoitin aktiivisesti sekä ylioppilaskunnan että ainejärjestöni lehteen. Järki taisi ylipäätään olla itselleni sellainen ponnahduslauta opiskelija-aktiivisuuteen. Kirjoittamisen lisäksi toimin opiskeluaikanani myös ylioppilaskunnan hallituksessa ja eri luottamustehtävissä ainejärjestössäni sekä yliopiston hallinnossa. Kaiken kaikkiaan Järjen tekemisestä, meidän toimittajaporukasta ja lukioajoista on jäänyt tosi hyvät muistot!”

Päätoimittajana 2011-2012: Aki Hast

”Meillä oli Järjessä monen alan osaajia mukana. Kunnon huipputiimi. Suurin osa oli myös kavereita keskenään. Yksi digivelho, joka taittoi silloista painettua versiota. Monta valokuvaajaa, ja sitten meitä kirjoittajia. Muistan kirjoittaneeni juttuja hieman epäortodoksisesta näkökulmasta ja halusta herättää ihmisissä ajatuksia. Päätoimittajana myös tehtäviini kuului asioiden järkkäily, kuten painon kanssa kommunikointi.

Lukion jälkeen seilasin vuoden verran vailla miettien mitä tekisin. Ehdin puolisen vuotta käydä yo-pohjaista datanomilinjaa, kunnes ovet aukesivat ammattikorkeakouluun viestinnän linjalle Tornioon. Torniossa vietin nelisen vuotta, ja valmistuin viime toukokuussa medianomiksi. Toisen vuoden kesällä pääsin kesätoimittajaksi Mäntsälän Uutisiin, joka on samaa firmaa Keski-Uusimaan kanssa. Palasin Mäntsälään myös kolmannen vuoden kesällä, ja viime tammikuussa aloitin työharjoittelun Keski-Uusimassa. Tällä hetkellä olen edelleen Keskarilla hommissa toimitussihteerinä. Ei vielä vakinaisesti, mutta määräaikaisena.

”Paljon toimittajantöitä tehnyt toimittajamme Aki on rauhallinen persoona, joka ei jätä hommia puolitiehen.” – Järki 1/2010

Järki ei ollut ensimmäisiä lehtiprokkiksia, missä olin mukana, mutta tärkeä välietappi. Kiinnostus media-alaan kohtaan säilyi, mikä myös ohjasi hakemaan jatko-opintojen suhteen. Järjessä toimittajana sekä päätoimittajana oleminen on kyllä merkattu CV:hen. Sen verran olennainen projekti se mielestäni oli. Muistan myös ammattikorkean pääsykokeissa antaneeni kappaleet silloisista Järjen painoksista minua haastatelleille opettajille muistoksi. En tiedä vaikuttiko se, mutta pääsinpä kouluun.”

Järki nyt ja tulevaisuudessa

Järjen ensimmäinen juttu ilmestyi verkkoon marraskuussa 2013. Vuoden 2014 joulukuussa sivut laitettiin siihen kauneuteen, kuin ne ovat nyt. Enää ei ilmestytä printtinä eikä PDF:nä, vaikkakin lukiolaisille jaettavassa vuosijulkaisussa Järjen juttuja näkyy joka kevät. Järki pyrkii kasvamaan muuttuvan maailman mukana ja olemaan entistä ajankohtaisempi. Sen takia Järki on nyt verkossa ja sosiaalisessa mediassa.

Nykyään Järjessä ilmestyy samanlaisia vakiojuttuja kuin aikaisemminkin, kuten projekteista, vanhojentansseista, penkkareista ja lukion vierailijoista koostettuja artikkeleita. Lisäksi kehittelemme joka vuodelle uusia juttusarjoja. Tänä vuonna haastatellaan opettajia ja esitellään Järvenpään lukion linjavaihtoehtoja.

Toimituksessa on viisitoista opiskelijaa, joista osalla on oma tehtävänsä siellä. Pää -ja apulaispäätoimittajat pohtivat juttuideoita ja organisoivat kokoukset, sarjisvastaava piirtelee kuukausittaiset sarjakuvansa ja tekninen tuottaja vastaa teknisistä seikoista.

Järki on siis kehittynyt muuttuvan maailman ja nuorison mukana viimeiset kymmenen vuotta. Koska Järjen tehtävänä lukiolaisten lehtenä on tuoda esille mielipiteitä ja uutisia myös niille, jotka eivät Järvenpään lukion puskaradiota kuuntele, on meidän ja tulevaisuuden toimittajien pidettävä kiinni Järjen toteutuksesta ja siitä, että sitä luetaan. Printtimedia haihtuu pikkuhiljaa pois, mutta journalismi pysyy. Toimittajien tulee pystyä osoittamaan journalismin tärkeys myös näinkin pienellä tasolla kuin lukiossa.

Hei lukiolaiset, pidetäänhän huolta siitä, että Järki kehittyy ja pysyy ajankohtaisena vielä ainakin toiset kymmenen vuotta? Pliis?

Alunperin kirjoittanut Emma Virtanen

Järvenpään lukiossa opiskelevat vaihto-oppilaat ovat olleet Suomessa jo pari kuukautta. Saimme hyvän mahdollisuuden haastatella Sofia Zamoraa, Valérie Coutua, John Flahertyä ja Antonia Ilkoa heidän kokemuksistaan Suomesta.

Vaihtareiden taustat

Tämän lukuvuoden vaihto-oppilaat tulevat kaikki erilaisista kulttuureista ja maista. Vaihtarit ovat kulkeutuneet tänne Suomeen muun muassa Saksasta, Kanadasta, Meksikosta ja Yhdysvalloista. Muutama haastatelluista opiskelijoista kertoi, että heillä on taustoja muualtakin kuin kotimaastaan. John Flaherty kertoi, että hänen molemmat vanhempansa muuttivat Irlannista Yhdysvaltoihin – eli hänellä on myös eurooppalaista taustaa.

Antonia Ilko.

Millä tavoin Suomi eroaa vaihtareiden kotimaista?

Haastateltavien näkökulmat Suomeen ovat hyvinkin erilaisia. Yhdysvaltalainen John Flaherty nosti positiivisina asioina esille Suomen luonnon, ilmaisen kouluruoan ja rennomman koulunkäyntitavan. Suomalaisten sosiaalinen ujous ja salmiakki nähtiin vähemmän hyvinä puolina. Vaihtareiden koulusysteemit eroavat Suomesta muun muassa jaksojärjestelmän ja oppituntien pituuksien puolesta. Meksikolainen Sofia Zamora kertoi, että oppitunnit ovat Suomessa pidempiä kuin Meksikossa ja ainevalintoja on enemmän sekä monipuolisemmin. Kanadalainen Valérie Coutu kertoi siitä, kuinka koulubussi hakee opiskelijat bussipysäkiltä kouluun ja koulusta kotiin.

Mikä motivoi vaihtareita?

Vaihtareiden näkemykset vaihtelevat, mutta keskeisimpinä asioina elämässä he pitävät sitä, että elämästä saa mahdollisimman paljon irti. Myös hyvän työn saaminen, perhe, ystävät, ruoka ja se, että ei näännytä nälkään, ovat vaihto-oppilaiden prioriteetteina.

Sofia Zamora.

Miksi vaihto-oppilaaksi, ja miksi juuri Suomeen?

Monet haastatelluista halusivat vaihto-oppilaiksi joko sen takia, että heidän perheensä olivat ottaneet vaihto-oppilaita asumaan heidän koteihinsa, tai sen takia, koska heidän perheenjäsen (tai jopa vaihtari itse) on ollut aikaisemmin vaihdossa.

Minä en halunnut mennä Yhdysvaltoihin vaihto-oppilaaksi, koska valtaosa nuorista menee sinne.
– Antonia Ilko

Syy Suomeen tulemiseen oli osalla siinä, että he eivät halunneet mennä maahan, minne monet muut vaihtarit menevät, kuten Yhdysvaltoihin ja Uuteen-Seelantiin. Saksalaisen Antonia Ilkon mukaan Pohjoismaissa ei ole vaarallisia eläimiä tai luonnonkatastrofeja, mitkä toimivat myös hyvinä syinä tulla Suomeen.

Valérie Coutu.

Vaihto-oppilaiden unelmia ja harrastuksia

Kaikilla haastatelluilla vaihtareilla on harrastuksia. Esimerkiksi Johnilla on koripallo ja Valériella musiikki. Harrastuksien lisäksi vaihto-oppilailla on myös unelmia, kuten hyvään yliopistoon pääseminen, hyvä ammatti ja ylipäätään hyvä elämä. Osa heistä haluaa tulla maailmanmatkaajiksi ja tietää enemmän.

Vaihtariksi uudestaan?

Lähes kaikki haastatelluista vaihtareista haluavat, ja ovat jopa suunnitelleet, lähtevänsä vaihto-oppilaaksi uudestaan. John Flahertylle se olisi jo kolmas kerta vaihtarina. Hän kertoi, kuinka hän ensimmäisen vaihto-oppilasreissunsa aikana Afrikassa sai niin sanotusti matkakuumeen, eli “disease for traveling”.

John Flaherty.

Vaihto-oppilaiden odotukset lukuvuodelle

Vaihtarit tykkäävät Suomesta ja odottavat tältä vuodelta paljon hyvää. Alkuhuuma uudessa maassa opiskelusta on muuttunut jo koulunkäynniksi ja arjeksi. Vaihto-oppilaat eivät osaa kuvitella, miten he tulevat pärjäämään jatkossa ja mitä tämä pohjoinen heittää vastaan, mutta he ovat iloisia ja valmiita ottamaan haasteet vastaan. Olkoon siellä sitten vaikka kesä tai salmiakki vastassa.

Alunperin kirjoittanut Samuel Luukkanen ja Noora Eloranta

Järvenpään lukion luonnontieteellinen suuntautumisvaihtoehto mahdollistaa syventymisen luonnontieteisiin ja antaa alasta kiinnostuneille erinomaiset valmiudet jatko-opintoihin.

Jo vuodesta 2013 Järvenpään lukiossa on ollut tarjolla luonnontieteellinen suuntautumisvaihtoehto, joka mahdollistaa entistä kokonaisvaltaisemmat opinnot matemaattis-luonnontieteellisissä aineissa ja tarjoaa hyvät eväät yliopisto- ja korkeakouluopintoihin ylioppilastutkinnon jälkeen.

Luonnontieteelliseen suuntautumisvaihtoehtoon haetaan valintakokeella, joka testaa hakijan osaamista matematiikassa, fysiikassa, kemiassa ja biologiassa. Lopullisiin valintapisteisiin vaikuttavat myös peruskoulun päättötodistuksen arvosanat sekä mahdolliset yläasteella suoritetut valinnaiset matematiikan opinnot. ”Luma” onkin luonnollinen hakuvaihtoehto niille, joilla matematiikka ja luonnontieteet ovat sujuneet jo peruskoulussa.

”Hain, koska olin peruskoulussa hyvä luonnontieteissä, ja suuntautumisvaihtoehto oli tarjolla lähellä sijaitsevassa lukiossa”, kertoo yksi toisen vuoden luonnontiedeluokkalainen. Hakijoita yhdistävät usein myös samankaltaiset urasuunnitelmat. ”Aion hakea lääkikseen, joten ajattelin, että samanhenkisestä porukasta voisi olla tukea opiskelussa.”

Luonnontiedeluokat ovat usein yleislinjan luokkia tiiviimpiä, sillä suuri osa kursseista suoritetaan oman ohjausryhmän kanssa. Pysyvä porukka onkin monen lumalaisen mielestä suuntautumisvaihtoehdon paras puoli.

”Kaikki on kiinnostuneet samankaltasista asioista ja luokkalaisilta saa apua opiskelussa. Omien ryhmäläisten kanssa myös ystävystyy helposti, kun yhteisiä kursseja on niin paljon.”

Hyvä yhteishenki ei kuitenkaan ole suuntautumisvaihtoehdon ainoa valttikortti. Luonnontiedeluokkalaisilla on etuoikeus päästä mukaan matematiikan ja luonnontieteiden syventäville kursseille sekä koulun kansainvälisiin projekteihin, joiden kautta voi päästä vierailemaan esimerkiksi Pasadenassa tai Cernissä. Suuntautuminen huomioidaan myös ryhmän omilla oppitunneilla.

”Luonnontiedeluokalla saa tosi paljon tietoa alan erilaisista uramahdollisuuksista, ja tunneilla asioita tutkitaan perusteellisesti kokeellisin menetelmin”, kuvailee eräs 16-ryhmän opiskelija.

Suuntautuminen tuo mukanaan myös haasteita, sillä työmäärä kasvaa väistämättä. Jokaisen lumalaisen on luettava lukion pitkän matematiikan oppimäärä sekä kaikki fysiikan, kemian tai biologian syventävät kurssit, ja näiden lisäksi luonnontiedeluokkalaisten kurssitarjottimeen kertyy runsaasti luonnontieteiden ja matematiikan koulukohtaisia syventäviä kursseja. ”Muiden kurssien sovittaminen luonnontiedekurssien rinnalle voi olla haastavaa, eikä esimerkiksi opettajiin ensimmäisenä vuonna pääse itse juurikaan vaikuttamaan.”

Eniten hyötyä luonnontiedeluokasta on ehdottomasti niille, joita kiinnostaa matemaattis-luonnontieteellisellä alalla työskentely tulevaisuudessa, sillä suuntautumisvaihtoehto pyrkii valmistamaan opiskelijoita lukion jälkeisiin opintoihin. Luman opiskelijat rohkaisevatkin kaikkia vähänkin luonnontieteistä kiinnostuneita kokeilemaan onneaan pääsykokeissa. Jos haaveilee esimerkiksi lääkärin, fyysikon tai kemistin urasta, on suuntautumisvaihtoehto varmasti hyvä valinta!

Alunperin kirjoittanut Saara Takala

Perjantaina 1.9. oli taas se mainio aika vuodesta, kun lukiolaiset kerääntyivät viettämään aikaa erilaisilla toimintapisteillä ja tulivat ikuistetuiksi Järjen kuvaajien toimesta.

Valinnanvaraa toimintapäivänä oli tänäkin vuonna paljon: vaihtoehtoja riitti aina kuplafutiksesta shakkiin ja savitöiden tekemiseen. Päivä toikin mukavaa vaihtelua tavanomaisen koulustressin keskelle ja antoi opiskelijoille mahdollisuuden tutustua uusiin urheilulajeihin sekä ihmisiin.

Moni lähti toimintapäivänä kävelylenkille.

Kokoontuminen futiskentällä.

Savityöpajalla oltiin työn touhussa.

Sami Sammakko poseeraamassa kameralle.

Mario Kart toi toimintaa pelipisteelle.

Kiinalaista teehetkeä vietettiin hyvissä tunnelmissa jutellen.

Alunperin kirjoittanut Siiri Salo ja Noora Eloranta