Muutama päivä sitten kaikkien opiskelijoiden Wilmaan ilmestyi viesti OPK:n vaaleista. Tänä vuonna opiskelijakunnan puheenjohtaja sekä varapuheenjohtaja valitaan siis sähköisesti, ja lisäksi luvassa on muutamia muitakin uusia tapahtumia, joiden avulla vaalit saadaan lähemmäs jokaisen opiskelijan elämää. 

Mitä tämä oikeasti tarkoittaa?

Opiskelijakunnan puheenjohtajistoa ei valita enää perinteisellä lippuäänestyksellä. Sen sijaan Järki ja OPK järjestävät 15.1. lähtien tapahtumia, joiden avulla ehdokkaat tuodaan paremmin esille lukion opiskelijoille. Projekti huipentuu 22.1. tapahtuvaan vaalitenttiin, joka on kaikille oppilaille pakollinen. Vaalitentin jälkeen äänestetään opiskelijakunnan puheenjohtaja sähköisesti. Tiistaina 24.1. valitaan vielä muu hallitus perinteisellä lippuäänestyksellä

Mitä teen jos haluan OPK:n hallitukseen?

Ehdokkaita vaaleihin haetaan nyt, ja kaikkia kiinnostuneita toivotaan ilmoittautumaan perjantaihin 12.1. mennessä. Ehdokkaaksi voit ilmoittautua tästä. Ilmoittautuminen vaatii Edisoniin kirjautumisen. Ensi kaudelle OPK hakee yhtä puheenjohtajaa, varapuheenjohtajaa, tiedottajaa, kirja- ja ympäristövastaavaa, kahta toimintavastaavaa sekä neljää kioskivastaavaa.  Jos et ole varma opiskelijakunnan hallituksen tehtävistä, voit tutustua niihin tästä.  Lisäksi Järki kuvaa ja haastattelee ehdokkaita 16. päivä tiistaina. Kuvissa ja hastatteluissa esiintyminen ei ole pakollista. Ehdokkaiden on myös mahdollista kirjoittaa Järkeen mielipidekirjoituksia Järvenpään lukiota koskien, ja niitä julkaistaan 19. päivä.

Muistakaa seurata Järjen toimintaa, sillä julkaisemme vaaleista ja ehdokkaista lisätietoa 15. päivä lähtien. Julkaisemme muun muassa haastatteluja ehdokkaista sekä uutisia hallituksen uudesta kokoonpanosta. Myös Järjen somea kannattaa seurata projektin aikana!

Alunperin kirjoittanut Siiri Parviainen

Tämän lukiolaisen arkeen paluu ja unirytmin takaisin haaliminen oli tänäkin vuonna yhtä hankalaa.

Alunperin kirjoittanut Ada Kalliomäki

Lauantaina 25.11. laitoin jalkani ensimmäistä kertaa Kiinan maaperälle. Ruohonleikkurilta kuulostava matkalaukkuni raahautui perässäni mukanaan kasa odotuksia, jännitystä ja myös hieman ennakkoluuloja. Nyt kuukauden kuluttua on helppo katsoa taakseen ja sanoa matkan olleen yksi elämäni parhaista kokemuksista sekä pohtia, mikä teki siitä niin merkityksellisen.

Illan katukuvaa

Koulunkäyntiä, kananjalkoja ja papusoppaa

Kiinassa ollessani sain mahdollisuuden kokeilla monia asioita, joita Suomessa olisi vaikea kokea. Joitain asioita rakastin, joitain en niinkään. Parasta varmaan koko projektissa oli ihmisten tapaaminen, ja itse olin onnekas yöpyessäni kahdessa kiinalaisperheessä yhden sijaan. Tutustuin mahtaviin ihmisiin, jotka tulevat aina olemaan muistoissani. Pääsin käymään kiinalaista koulua – ja voin sanoa, että se oli täysin erilaista kuin kuvittelin, paljon rennompaa kuin koskaan ajattelin. Kiinassa ihmiset vastasivat tunnilla. Joskus kuulosti siltä että liikaakin.

Söin paljon erilaisia ruokia. Totta puhuen söin liikaa, ja kaikkea maan ja taivaan väliltä. Erityisesti pidin nuudeleista, erikoisen näköisistä vihreistä möykyistä sekä kananjaloista. Jouduin myös syömään muutamia ruokia, joita en koskaan tahdo syödä uudestaan: muun muassa pavuista tehty keitto hyytelökuutioilla ja vaniliajäätelöllä sekä boba-tee, maitotee jossa lillui pohjalla hyytelöhelmiä. Mustalle listalle pääsivät myös mysteeriksi jääneet ankankieliltä vaikuttavat ruuanpalaset. Yllätin siitä, että kiinalainen ruoka ei ollutkaan niin tulista kuin olin kuullut. Ilmeisesti kiinalaisetkin olivat ihmeissään siitä, kuinka hyvin kestin tulisuutta ja myös miten hyvin osasin käyttää syömäpuikkoja.

Viikko on lyhyt aika täysin uudessa maassa. Sen huomasi, sillä olin koko ajan tekemässä jotain uutta ja jännittävää, ja joka ilta kaaduin väsyneenä sänkyyni. Koin viikon aikana enemmän kuin olin kokenut kuukausiin. Pääsin kiinalaiseen kokovartalohierontaan. Kokeilin taijia. Käveleksin ystävieni kanssa Kiinan kaduilla iltamyöhään asti, katselin kuuta ja harvaa tähtitaivasta. Rikoin normejani ja lauloin muovikopissa karaokea. Erittäin paljon muistelen myös reissuani buddhalaiseen temppeliin, missä käyminen vahvisti haluani kääntyä buddhalaiseksi.  Vaikka onkin todella kliseistä sanoa, että matka oli kasvattava kokemus, niin juuri sitä viikko Kiinassa oli. Se oli oppimista joka päivä.

Dameishan rannalla

Mitä Kiina-projekti opetti minulle?

Projektin aikana ei voinut olla oppimatta asioita. Kiina-projekti opetti sen, että ihmisten kanssa on äärettömän vaikeaa tehdä töitä, jos ei ymmärrä toista. Jos itse tietää tarkalleen, mitä ympäristöetiikka tarkoittaa, mutta toinen ei ole eläessään käynyt yhdelläkään filosofian tunnilla, on miltei mahdotonta päästä aiheesta yhteisymmärrykseen. Opin, että on ihan ookoo antaa ihmisten auttaa – siltä ei voinut välttyä Kiinassa. Joku oli aina kantamassa kauppakassejani, hakemassa vettä tai maksamassa ostoksiani. Piti myös oppia sanomaan siihen ei.

Kiina-projekti opetti arvostamaan monia asioita, joihin ei aiemmin ollut tullut kiinnitettyä huomiota. Kun elää viikon toisessa perheessä, aivan toisessa kulttuurissa, alkaa väistämättä arvostamaan omaa kotiaan ja kulttuuriaan. Suomessa suihkusta tulee miltei heti lämmintä vettä, Kiinassa sitä sai odottaa. Suomen netti on vapaa, Kiinassa mikään Googlen palvelu ei toimi ollenkaan. Suomessa taivaalla loistaa kaupungeissakin valtavan paljon tähtiä, Kiinassa taas vähemmän. Suomessa omaa rauhaa arvostetaan, eikä koulukaan oikeasti vie koko elämää. Kiinassa meininki taas on aivan toinen, etenkin koulunkäynnissä. Joskus on matkustettava kauas löytääkseen asioita läheltä, sen opin viikon aikana. Riskinä tässä tietenkin on, että kaukana ollessaan ei enää halua palata takaisin.

Rappukäytävä täynnä kiinalaisten oppilaiden matkalaukkuja

Vaikeinta on lähteminen

Perjantaina ilmassa oli lähdön tunnelmaa. Oli outoa ajatella, että ihmiset, joiden kanssa olin viettänyt intensiiviset seitsemän päivää, jäisivät 7 768 kilometrin päähän minusta. Emme tulisi näkemään toisiamme uudestaan pitkään aikaan – jos koskaan. Katsoin lähelläni olevia ihmisiä ja rakennuksia nyt uudella tavalla; yritin painaa mieleeni kaikki yksityiskohdat, jotta ne säilyisivät kirkkaina muistoissani.

Viimeisen päivämme kulutimme esitelmiemme pitämiseen, syömiseen sekä koulun lähistöillä kiertelemiseen. Tuntui kolkolta ajatella, että jo tutuiksi tulleet metrolinjat, kadut ja ihmiset eivät seuraavana päivänä enää tervehtisi meitä herätessämme.  Katselin ympärilleni ja näin kaikkialla asuntolassa asuvien oppilaiden matkalaukkuja. Tuntui siltä kuin koko koulu olisi lähdössä johonkin – ja niin olikin, kotiin, aivan niin kuin mekin. Hyvästien tullessa kyyneleiltä ei vältytty, tietenkään, mutta tiukat halaukset ja lupaukset siitä, että vielä näemme tekivät jäähyväisistä siedettäviä.

”Beautiful China, you are forever in the hearts of all the people who want a happy world. You are forever in my heart.”

Kiina jätti minulle paljon asioita. Se jätti mahtavia muistoja ja särkyneen sydämen hyvästeltyäni hienoimmat tapaamani ihmiset. Se jätti kaipauksen ja toiveen paluusta. Kiina jätti minulle arat olkapäät sekä kipeät jalat. Se otti tunnon pottuvarpaastani (tahdon ajatella, että varpaani kieltäytyy tuntemasta mitään muuta kuin Kiinaa, mutta se ei liene oikea syy). Nyt tiedän, että Suomessa hyttyset eivät ole mitään verrattuna Kiinan hyttysiin ja että ihmiset Suomessa aiheuttavat paljon enemmän ahdistusta kuin ihmiset Kiinassa. Kiina jätti minulle listan kirjoja, jotka minun pitää lukea, sekä listan ihmisistä, joilta voin aina kysyä lisää. Kiina jätti minut maailmalle viisaampana ja valmiimpana ihmisenä, mutta siitä en saa kiittää Kiinaa, vaan sen ihmisiä, jotka olivat valmiita jakamaan minulle osia elämästään.

Alunperin kirjoittanut Siiri Parviainen

Gallupeista päätellen tammikuussa pidettävien Suomen presidentinvaalien voittaja on jo selvillä: Sauli Niinistö suorastaan loistaa ylivoimaisuudellaan. Muistuttaako ilmiö naapurimaamme vaaleja, joissa yhden ehdokkaan suosio hukuttaa muut tyystin?

Ennakkosuosikki Niinistöllä  on takana onnistunut presidenttikausi, joka on antanut hänelle selvän etumatkan. Kokeneita politiikkoja haastajiksi löytyy, mutta esiintymiset vaalitenteissä ovat olleet kokonaisuudessaan vaisuja, joten toivo vaali-ihmeestä tuntuu haudatulta. Viimeisimmissä mielipidekyselyissä Niinistön kannatuksen on arvioitu nousseen yli 80 prosenttiyksikön eli seuraava presidentti selviää epäilemättä jo ensimmäisellä kierroksella.

Demokratia ei kaipaa ylivoimaisia sankareita, vaan tasaväkistä kilpailua. Tulevista vaaleista on odotettavissa enemmistön murskavoitto, joka sivuuttaa vähemmistöjen mielipiteet täysin. Onko tämä terve merkki demokraattisessa valtiossa?

Alunperin kirjoittanut Sofia Saario

Koulumme biologian ja maantieteen opettaja Emma Lager on tunnettu innokkaasta kokkailustaan ja uusien ruokien testailusta. Monilla hänen kursseillaan voi kuulla tarinoita onnistuneista, tai ei niin onnistuneista, kokkailukokemuksista ja kursseilta on voinut napata mukaansa myös oivia resepti- ja ruokavinkkejä.

Näin joulun alla päätimme haastatella Lageria liittyen hänen jouluruokaperinteisiinsä ja saimme myös hänen salaisen rosollireseptinsä ohjeen.

• Miltä teidän jouluruokapöytänne näyttää?

Todella perinteiseltä ja runsaalta. Meillä on usein aivan liikaa syötävää. En myöskään kokeile melkeinpä ikinä mitään uutta, enkä suostu muuttamaan mitään.

• “Joulupöydässä täytyisi olla ainakin…” 

– Kylmät kalat ja rosolli, mutta siis meidän perheen reseptillä tehty rosolli.

• Löytyykö joulupöydästä kaikki perinteiset jouluruoat ja onko seassa joitakin yllättäjiä, joita ei yleisesti löytyisi? 

Ei varmaan, paitsi meidän rosolli on vähän erilainen ja meiltä puuttuu esimerkiksi imelletty perunalaatikko. Meillä ei myöskään ole jälkiruokia, kuten joulutorttuja tai muutenkaan jälkiruokapöytää.

• Mikä on sinun suosikki jouluruokasi suolaisista ja makeista? 

Saako sanoa koko pöydän? Saako sanoa edes muutaman? Suolaisista Lasimestarin silli ja rosolli ja makeista suklaa. Ei jouluna ole muuta hyvää makeaa kuin suklaa.

• Kuinka suuressa osassa jouluruoka on mielestäsi joulua viettäessä? 

On se todella merkityksellinen. Meidän perheessä, josta tulen jouluruoka on aina ollut hyvin tärkeä osa joulua. Lapselle tietysti lahjat ovat se tärkein, mutta kyllä koko jouluaattoilta perustuu jouluruuan ympärille. Meillä on tapana, että jouluruokaa ei syödä etukäteen ja joulun jälkeen niistä luovutaan melko nopeasti eli ei syödä niitä montaa päivää kerralla. Jouluruoan merkitys on silti paljon myös vähentynyt verrattuna aikaisempaan. Mietin juuri, kuinka pääsisin tänä vuonna mahdollisimman helpolla — että pitäisikö lähteä johonkin reissuun.

• Mikä on lempi jouluruokasi lapsuudesta ja onko tilanne muuttunut? 

Apua, lapsuudesta… Lempi jouluruoka lapsuudesta on varmaankin ollut kalapöydän herkut, etenkin se Lasimestarin silli ja rosolli – eli muutosta ei ole juurikaan tapahtunut.

• Antaako joulupöytä tilaa tänä vuonna uusille tulokkaille, kuten esimerkiksi lihankorvikkeille? 

Ei, mutta ajattelin tänä vuonna tehdä jonkinlaisen salaatin. Ei siis mitään perus amerikansalaattia, mutta jonkun jollain ihanalla reseptillä. Sellainen uudistus olisi tänä vuonna.

• Kuuluuko jouluruokiin jotain ehdotonta inhokkia, josta et yhtään pitäisi? 

Kyllä, lipeäkala ja sitten se imelletty perunalaatikko.

• Teetkö kaikki jouluruuat alusta alkaen itse vai käytätkö kauppaa hyväksi joissain tilanteissa? 

Kyllä aika lailla teen alusta alkaen itse. Muuten tuollaisissa asioissa olen alkanut vanhetessa rentoutumaan, mutta jouluruoan haluan valmistaa kokonaan omin voimin. Varsinkin kalat täytyy tehdä aina alusta alkaen itse.

• Jos saisit olla jokin jouluruoka, mikä olisit? 

En sano kinkku. Olisin varmaan rosolli.

• Puhut usein kursseillasi siitä, kuinka teidän perheessänne tulee paljon ruokahävikkiä. Millainen tilanne jouluna on? Syödäänkö kaikki pois? 

Tuleehan jouluna hävikkiä ihan hirveästi. Arkena pyrin skarppaamaan kyllä todella hyvin, mutta juhlapäivinä on aina paljon ylimääräistä. Mietin juuri, kun tänä jouluna olemme hyvin pienellä porukalla, niin täytyy olla varovainen ruokia tehdessä. Minun ongelma on, etten osaa tehdä riittävän pieniä määriä juhlaruokia. Aina on hirveä paniikki siitä, että “apua, jos joku loppuu kesken”.

• Onko ollut vaikea yhdistää miehesi ja omat jouluruokamieltymykset vai pidättekö samoista asioista? 

Ei, kun minä olen määrännyt kaiken. Mieheni on niin kaikkiruokainen. Muutamia asioita hän on pyytänyt, joita meillä ei ole ollut perinteissä. Heillä joulu ei ole ollut niin ruokakeskeistä. Lapsi sen sijaan ei välitä yhtään jouluruoista. Kraavilohta, perunaa ja vähän kinkkua hän syö, mutta muuten odottaa vain lahjoja ja karkkia.

• Ja lopuksi, mitä joulu merkitsee sinulle? 

Tämä on melko klisee, mutta rauhoittumista ja läheisten kanssa oloa. Olin aikaisemmin paljon enemmän jouluihminen ja erilaiset traditiot olivat hirveän tärkeitä, mutta se on ehkä vähän jäänyt. Enää ei ole niin vaarallista, onko jokin koriste samassa paikassa vai ei. Pidän myös lahjojen antamisesta, ei se saaminen ole niin merkityksellistä. Annan lahjoja niillekin, jotka kieltävät, ettei saisi antaa. Mielestäni ei ole mitään niin typerää, kuin että aikuiset eivät saisi ostaa toisilleen lahjoja. Se on ihanaa antaa, ei minua haittaisi vaikka en itse saisi yhtään lahjoja! Joulu merkitsee siis myös toisten ilahduttamista.

Saimme napattua haastattelusta mukaan Emman mainitseman perheen oman rosollireseptin, jonka hän antoi jaettavaksi. Tässä siis oiva tapa muuttaa omaa jouluruokapöytääsi tänä vuonna:

EMMAN JOULUROSOLLI 

Rosollin pilkkominen oli aina minun tehtäväni isoäidin luona ja jos kuutiot eivät olleet tasakokoisia, niin sain sormilleni näpäytyksen. Nykyjään, kun hän ei ole enää vahtimassa, olen ihan tarkoituksella ”kapinallinen” ja kuutioin juurekset vähän sinnepäin… Määrät ovat suuntaa-antavia! Tällä ohjeella tulee rosollia 6-8 aikuiselle reilusti. Joulupäivän aamuna tätä syödään aamupalaksi kinkun ja joululeivän kanssa.

6 isoa etikkapunajuurta

5 maustekurkkua

6 porkkanaa

1 kokonainen juuriselleri

(Oliivi)öljyä

Silputtua persiljaa reilusti

Suolaa

1. Keitä porkkanat kuorineen kypsäksi ja anna jäähtyä. Kuori porkkanat.
2. Pese ja viipaloi selleri noin sentin viipaleiksi ja kiehauta nopeasti kypsäksi. Anna jäähtyä esim. talouspaperin päällä, joka imee liian kosteuden.
3. Pilko kaikki ainekset (tasamittaisiksi) kuutioiksi. Mikäli teet pilkkomisen edellisenä päivänä, laita kulhoon leivinpaperia jokaisen kerroksen väliin.
4. Juuri vähän ennen tarjoilua sekoita kaikki ainekset, ripottele joukkoon suolaa ja lorauta öljyä. Lisää persiljasilppu ja sekoita.

Alunperin kirjoittanut Elsa Helovuo

Ever since I came here people have been warning me about the winter, the darkness and the cold. Everyone has been repeatedly saying –“wait till the winter…”, “it’s not even cold yet”, “in December it just gets worse..” etc. And because of that I was really afraid of spending those months (November and December) here in Finland.

But now we have are already passed the first half of December and I still don’t see anything getting worse. Okay it gets dark when it’s not even 17:00 and yes, sometimes you just feel more tired than you normally would, but you also have really good stuff like the snow (even if it doesn’t last a whole day). In addition, because of Christmas you have these special foods (or desserts) and these parties where you get food and Glögi, not to mention everyone is decorating their houses with a lot of lights making them look pretty.

On December Finns also celebrate the anniversary of independence and this year it was more a special date because a country doesn’t turn 100 years independent every day. We had the day off from school and I had dinner with my family at home but it wasn’t a normal one, this one was more special and fancy and the whole family was there, after eating we went to Helsinki to see how the buildings were lightened with the colors of the Finnish flag and of course we couldn’t have left without watching fireworks (which were so cool). Even though this was a nice day it was not as I expected or at least not what I am used to because when I think on an independence day I think of having he typical food at home (maybe the family reunited), going to hang out or partying with friends and then going to some square to the city center to see the representation of the main event (or the beginning of the  independence fight) and then enjoy the fireworks that light the sky at night.

I still have the next half of this month to experience the things that everyone have been warning me about, but for now I am glad to be here and I hope to keep feeling the same way till the end of my exchange time.

Originally written by Sofia Zamora

Joulu tulla jollottaa ja hiljalleen joulustressi alkaa painaa luokiolaisenkin selkää.

Alunperin kirjoittanut Ada Kalliomäki

Järvenpään lukio järjesti 100-vuotiaalle Suomelle itsenäisyyspäivän aattona 5.12.2017 mittavat juhlat. Maatamme juhlittiin monenmoisten puheiden, esityksien sekä tarjoilujen kera – juuri niin hienosti kuin pitäisikin.

Juhlat alkoivat varttia vaille neljä iltapäivästä Linnan juhlien tyylisellä sisääntulolla, kun juhlaviin asuihin pukeutuneet opiskelijat kättelivät ovilla odottavaa rehtoria ja apulaisrehtoria. Sen jälkeen matka jatkui kotiluokkiin, mihin kokoonnuttiin jättämään ulkovaatteet ja muut ylimääräiset tavarat, ja mistä myös alkumaljat lähtivät mukaan.

Puoli viideltä Areenalla alkoi tunnin kestävä varsinainen show. Ensin illan juontaja Kalle Tahkolahti toivotti vieraat tervetulleeksi, jonka jälkeen rehtori Marja-Liisa Lehtiniemi piti puheen. Tässä lyhyessä mutta ytimekkäässä puheessaan rehtorimme käsitteli Suomen itsenäisyyttä, ja ennen kaikkea mitä se tarkoittaa hänelle. Puheen jälkeen kohotettiin maljat satavuotiaalle Suomelle.

Seuraavaksi vuorossa oli Joona Uusitalon pianoesitys, johon koulumme tanssidiplomin suorittajat olivat koonneet esityksen. Tanssi oli mukavan kekseliäs idea ohjelmanumeroksi, mikä käsitteli kauniisti ja kunnioittavalla tavalla maatamme ja sen luonnetta. Pianistilta oli myös luonnollinen veto ottaa kappaleeksi tyypillistä suomalaista Sibeliusta — Romance Opus 24 ja numero 9.

Musisoinnin jälkeen lavalle asteli puhumaan vuoden 2016 pakolaisnainen Rita Kostama. Tämä puhe oli hieman pidempää laatua, mutta täyttä tavaraa. Kostama puhui koskettavalla ja ajatuksia herättävällä tavalla omista lapsuutensa kokemuksista siitä, kuinka oli päätynyt Suomeen ja siitä, mitä Suomi hänelle merkitsi. Kunnioitusta ei myöskään puuttunut. Kostaman valinta puhujaksi juhlavuoden gaalaan oli hieno ja modernia ajattelua osoittava veto lukioltamme.

Katso kuvagalleria täältä.
Suurenna kuvia klikkaamalla. Juttu jatkuu gallerian jälkeen.

Puheen jälkeen vuorossa olivat videotervehdykset. Kyseessä oli kolme hauskaa erilaista videota, joissa ainoat yhteiset tekijät olivat satavuotiaan Suomen onnittelu sekä lähettää terveisiä koulullemme. Tämä ohjelmanumero oli melko nopeasti ohi, ja seuraavaksi puoleksi tunniksi lavan valtasi improvisaatioteatteri Kolina. Tämä kolmen hengen ryhmä viihdytti onnistuneesti yleisöä, ja huumoripitoiset esitykset eivät varmasti jättäneet montaakaan ihmistä kylmäksi. Yleisö lähti reippaasti mukaan juttuun, mikä vain vahvisti vaikutelmaa onnistuneesta puolituntisesta.

Kolinan jälkeen yleisö pääsi vihdoin jaloittelemaan. Vuorossa olivat tarjoilujen haku ja vapaamuotoinen seurustelu, mikä olikin varmasti tervetullutta vaihtelua. Suunnilleen vartin kuluttua lavalle asteli myös Entäs Peltonen? -bändi. Jonkin ajan kuluttua yhtye piti tauon, ja valkokankaalle heijastuivat live-haastattelut. Kakkoskerroksessa haastattelujen pitäjä Hilpi-Maria Lyytikäinen tenttasi kahta koulumme vanhaa opettajaa itsenäisyyden juhlavuoteen liittyvistä asioista, ja haastateltavilla olikin vahvoja mielipiteitä sekä näkemyksiä vastauksiksi. Sitten tämä ensin musiikkia ja sitten live-haastatteluja sisältävä kuvio toistui vielä kerran. Kun kaikki varsinaiset ohjelmanumerot olivat ohitse, oli vuorossa Tuusulanjärvi Big Band ja vapaamuotoisen seurustelun jatkumista. Pikkuhiljaa myös Areenan keskelle raivattu tanssilattia täyttyi iloisista lukiolaisista.

Ilta sai päätöksensä kello kahdeksalta Maamme-lauluun. Edellä mainittuja tansseja säestänyt orkesteri sekä esilaulaja Kevin Sarinko johtivat illan viimeistä ohjelmanumeroa, ja juhlat saivat varmuudella arvoisensa päätöksen. Kokonaiskatsauksella voisi sanoa, että lukiomme Suomi 100 -teemaiset iltajuhlat olivat melko lailla onnistuneet. Tunnelma oli juhlava ja kunnioittava, mutta kuitenkin rento – siis juuri sellainen kuin sen pitääkin olla. Lukiolaiset olivat ottaneet pukukoodin huomioon, ja käyttäytyminen oli asiallista alusta loppuun saakka. Jokainen tiesi, että nyt on tärkeät juhlat käynnissä.

Alunperin kirjottanut Henni Savolainen

“Vitsi päivässä karkottaa kaamoksen.” Näinhän se sanonta menee, eikö? Tällä kertaa kaamosta ei karkotettu vitseillä, vaan oppilaiden luomilla taidokkailla musiikkiesityksillä, joita nähtiin kahden päivän ajan Areenalla.

Jo perinteeksi muodostuneet Kaamoksen karkottajaiset pidettiin tänä vuonna torstaina 16.11 ja perjantaina 17. 11 juuri ennen koeviikon alkua. Lavalla nähtiin upeita muusikoita uusista tulokkaista koulussamme hyvin tunnettuun Läikky-orkesteriin saakka.

Tänä vuonna tapahtumaa juonsivat Henna Vainio ja Sanni Vallin

Kaamoksen karkottajaiset alkoivat torstaina seesteisissä tunnelmissa. Koko tapahtuman avasi 17C -luokan lauluyhtye hienosti esitetyllä kappaleellaan “Imagine”.  Muita kuultuja balladeja olivat muun muassa Assin laulama ja Jasminin säestämä “State of Mind” sekä Elmalinin, Valentinin, ja Venlan versio kappaleesta “A Thousand Years”. Myöhemmin iltapäivällä balladilinjalla jatkoivat vielä Sandra, Toni, Venla, Jyry ja Sakke Paula Vesalan kappaleella “Tequila”.

“If I go I’m going” -kappaleen esittänyt Leo Salmio kertoo kyseisen tapahtuman olevan mukava piristys marraskuiseen pimeyteen. “Oppitunneilta poispääsemisen lisäksi Kaamoksen karkottajaisissa on yleisesti paljon laadukasta ja hyvin harjoiteltua musiikkia, jota on mukava kuunnella”, sanoo Leo. “Tänä vuonna on mukava päästä itsekin esiintymään”, hän vielä lisää.

Perjantaina nähtiin vielä lisää loistavia esityksiä, kuten Läikky-orkesterin ja Leo Salmion hieno tulkinta kappaleesta “Autumn leaves”.

Kaamoksen karkottajaiset huipentui Läikky-orkesterin fantastiseen potpuriin, jossa he esittivät yhdistelmän monista eri Muumilaakson lauluista. Tämän mahtavan lopetuksen jälkeen opiskelijat palasivat luokkiinsa piristyneinä ja virkeinä kuin muumit laaksoonsa. Kaamos oli jälleen kerran karkotettu!

Tapahtuma oli kokonaisuudessaan virkistävä ja energisoiva näin synkkien alkutalven päivien keskellä. Kysellessäni ystäviltäni mielipiteitä Kaamoksen karkottajaisista monet sanoivat sen olevan kiva tapa muuttaa tavallista arkipäivää ja luoda yhteenkuuluvuuden tunnetta kouluumme. Mainostamista voisi ensi vuonna tehostaa, sillä osa ei silti tuntenut tapahtumaa nimen perusteella.

Alunperin kirjoittanut Sofia Zamora ja Elsa Helovuo

Urapäivä stressaa — myös uikkua. Ehkä ensi vuonna sekin keksii, mitä tulevaisuudellaan tekisi.

Alunperin kirjoittanut Ada Kalliomäki