Muutos imaisee mukaansa. Kun näkee muutosta jossain, tulee helposti mieli seurata perässä. Nyt kun luonto on pukeutunut uuteen ulkomuotoon, olemme kaipailleet Järjen toimituksessa samankaltaista raikkautta. Ympärillämme kaikki muuttuu. Keväällä luonnon herätessä syntyy halu uudistua, ja niin kävi myös meille Järjessä.

Kuitenkin muuttuakseen on ymmärrettävä, mitä pitäisi muuttaa – vai pitääkö mitään muuttaa ylipäätään. Saadaksemme tietoa uudistustarpeista päätimme ahdistella lukiomme opiskelijoita gallup-kyselyllä. Saimmekin paljon tärkeää palautetta lukijoiltamme ja runsaasti ideoita Järjen kehittämiseen.

Lukiolaiset ja Järki nyt

Lukevatko lukiolaiset Järkeä? Vastaus on kyllä, mutta eivät kaikki. Itse asiassa vain 7 % kyselyyn vastanneista 113 opiskelijasta kertoo aktiivisesti lukevansa Järkeä. Onneksemme 41 % vastaajista myöntää olevansa satunnaisia lukijoita – siltikin hieman yli puolet vastaajista ei lue Järkeä ollenkaan!

Kysyimme myös sitä, ovatko opiskelijat lukeneet Järkeä missään vaiheessa, ja 70 % vastaajista sanookin joskus lukeneensa lehteämme, mikä toimituksellemme oli toki huojentavaa kuulla. Toivomme tietysti, että myös ne 30 % vastanneista, jotka eivät koskaan lehteämme ole silmäilleet, tutustusivat juttutarjontaamme.

Yllätykseksemme huomasimme, että uutiset nousivat gallupissa mielenkiintoisimmaksi juttutyypiksi. Myös koulun projekteihin liittyvät aiheet sekä haastattelut saivat paljon ääniä, mikä on hyvä asia, sillä molemmista aiheista on lähiaikoina tulossa juttuja! Erityisesti uutisten suosio yllätti toimituksemme, sillä olimme kuvitelleet niiden olevan vähemmän kiinnostavia – jopa niiden tekeminen on aika ajoin ollut tylsähköä.

Muutos vetää pyörteen lailla puoleensa

Järki murroksessa

Kevään korvilla olemme puhuneet paljon muutoksesta. Olemme pohtineet sitä, kuinka Järkeä tulisi muuttaa (ja tulisiko sitä ylipäätään muuttaa), ja minkälaisiin aiheesiin meidän tulisi keskittyä. Olemme pohtineet paljon tulevaa. Kevät on muutosten aikaa. Koivut värittyvät hiirenkorvin ja vesi liplattaa jälleen. Olemme puntaroineet, josko Järjen tulisi kasvattaa uudet lehdet.

Spontaani hiustenvärjäys, uusi sisältö vaatekaappiin… Kasvukauden alkaessa tulee selittämätön tarve uudistaa luonnon tahdissa itseäänkin – Järkikin kaipaa raikkautta, uusia tuulahduksia. Siksipä olemme pohtineet monia uusia tapoja parantaa toimintaamme; olemme muuttaneet sometyyliämme, keskustelleet toimituksen sisäisestä dynamiikasta sekä aloitelleet ulkoasun muokaamista. Tämän hetken lisäksi Järjellä on katse tiukasti tulevaisuudessa!

Annetaan lintujen visertää, ja annetaan itsellemme tilaa levittää siipiämme. Kasvetaan ja kehitytään yhdessä toistemme kanssa. Niin te lukijat teitte gallupimme yhteydessä, ja nyt pyrimme kasvamaan osoittamaanne suuntaan. Tästä on meidän hyvä alkaa ja jatkaa jo aluilla olevia suunnitelmia tulevaisuutta varten.

Kevät ehti saapua kaupunkiimme; ilmassa on muutoksen tuntua. Nyt tuota muutosta voi seurata myös Järjessä, niin tämän lukukauden loppumetreillä kuin kesän jälkeenkin. Olemme aina avoinna uusille ideoille ja äänille – jos siis tuntuu, että uudistavia ajatuksia löytyy, tervetuloa mukaan muutoksen edistämiseen!

Alunperin kirjoittanut Siiri Parviainen

Järki teki 8.5. vierailun hiljattain remontoituun eduskuntataloon Järjen perustajan Sonja Huttusen kutsusta. 

Tiistai-iltapäivä on lämmin ja aurinkoinen. Istahdamme junaan kello 13.05 ja käymme läpi valtion päämajan sääntöjä: Siisti pukeutuminen, ei päähineitä sisätiloissa, ei nesteitä, ei eväitä. Homma hanskassa.

Eduskuntatalolla meitä odottavat turvatarkastuksen pukumiehet, tilanne muistuttaa lentokentän toimintatapoja. Henkilökunnalle on pitänyt toimittaa tarkka nimilista vierailijoista, jotta kuokkavierailta vältytään. Seuraavaksi valmistaudutaan metallinpaljastimeen. Toivottavasti reppuun ei jäänyt mitään terävää, naurahdellaan odotellessa.

Kaikki saavat rintaansa harmaat vierailukortit, joita on pidettävä näkyvillä koko visiitin ajan. Varsinainen eduskuntakierros voi vihdoin alkaa.

Narikan vieressä odottavat tutut kasvot. Vastassa on Sonja Huttunen, Järjen perustaja, joka toimii nykyisin keskustan poliittisena suunnittelijana, koordinaattorina ja nuorisoryhmän vetäjänä. Huttunen opastaa pienen toimituksemme kalterioviseen huoneeseen, jossa on näytillä kaksi pienoismallia eduskuntakompleksista.

Tässä kolme faktaa eduskuntatalosta muistiaan kaiveleville:

• Eduskuntatalo sijaitsee Mannerheimin tiellä, Helsingin keskustassa.
• Eduskuntatalo valmistui vuonna 1931 viisi vuotta kestäneen rakennustyön jälkeen.
• Rakennus on peruskorjattu kahdesti, vuosina 1979–1985 ja 2015-2017.

Informaatiotäytteisen alun jälkeen siirrymme kerroksen ylöspäin televisioista tuttuun aulaan. Marmoripintaiset lattiat säihkyvät ja sisäkatot nousevat korkealle. Ikkunoista avautuu näkymä Helsingin kulttuurielämän keskipisteeseen. Ei hullumpi työpaikka.

Rakennuksen arkkitehtuurissa on paljon antiikin ajan vivahteita. Kreikkalaistyyliset pylväät symboloivat länsimaista demokratiaa ja roomalaista eleganssia edustavat patsaat eurooppalaisia arvoja.

Antiikkisen ulkonäön takana on kuitenkin suomalainen arkkitehti Johan Sigfrid Sirén. Talo suunniteltiin viime vuosituhannen alussa, johon mennessä suomalainen kansallisidentiteetti oli päässyt kehittymään vasta Ruotsin ja Venäjän vallan alla. Vastakohtana kiiltopintaisuudelle 2000-luvulla eduskuntatalon viereen pystytetty pikkuparlamentti on perinteikkäästi puinen.

Seuraavassa kerroksessa pitää olla hiljaa, sillä käynnissä on täysistunto ja pienikin puhe voi kaikua istuntosaliin. Hiivimme ottamaan ryhmäkuvan kerroksessa sijaitsevaan valoisaan valtiosaliin. Pääasiassa juhlatilaisuuksiin käytettävä tila on kauneimmillaan vuosiin, kertoo Huttunen. Ennen peruskorjausta yleinen savukkeiden käyttö oli tummentanut kattopalvit perin pohjin. Enää likaa tuskin huomaa, ja huone suorastaan loistaa kattokruunuineen.

Eduskunnan valtiosalin katto on valmistettu sokeriruokolaatoista.

Nousemme jälleen rappuja ylös, sitten käännös vasemmalle ja toinen oikealle, kunnes olemme suljetun oven edessä. Oven takana on eduskunnan istuntosali, jossa kokoontuvat viikottain vaaleilla valitut päättäjät.

Astumme kaarenmuotoiselle parvelle, joka on varattu yleisölle. Tila on pyöreä ja pienempi kuin kuvien perusteella voisi olettaa.

Hallituksen istumapaikan yläpuolella kiiltää viisi kultaista veistosta, joista keskimmäinen, äiti ja harteilla lepäävä lapsi, esittää kansakunnan tulevaisuutta. Huttunen kertoo veistosrivistön muistuttavan poliitikoita heidän työnsä merkityksestä.

“Kansanedustaja Elomaa”, lausuu puhemies Paula Risikko(kok.) mikrofoniinsa. Käsittelyssä on osuvasti nuorten työehdot.

Kop, kop, kop, korkokengät kaikuvat hiljaisessa salissa perussuomalaisten kansanedustajan Ritva “Kike” Elomaan astellessa puheenvuoropallille. Paikalla on vain kourallinen kansanedustajia, kolme turvamiestä ja yksi katsoja ryhmämme lisäksi. Kesälomalle kaivataan varmaan näilläkin penkeillä.

Vierailu lähestyy loppuaan. Sonja saattaa meidät takaisin narikkaan, ja nappaamme reppumme lukituista kaapeista. Joukko on väsynyt ja hyvillään. Harvat saavat mahdollisuuden tutustua suomalaisen demokratian ytimeen yhtä läheltä.

Toimituksemme kiittää ja kuittaa retket tältä lukukaudelta.

Järkeläisten kohokohtia:

“Marmoriportaikkojen ja aurinkojen yhdistelmä teki talosta hurmaavan.”

“Siisti paikka. Täysistunnon seuraaminen oli ehdottomasti kiinnostavinta, koska aihe koski meitä.”

Alunperin kirjoittanut Sofia Zamora ja Sofia Saario

Vapauden lisäksi kesä tuo myös vastuuta…

Alunperin kirjoittanut Ada Kalliomäki

Järvenpään Kirkkotiellä istuu jämerä rakennus, jonka ulkonäkö herättää kysymyksiä.

Teksti ja kuvat: Leevi Halme, Henri Kerttunen, Ilmari Kumpulainen 

Järvenpään kirkko on rakennettu vuosina 1967—1968. Kirkko edustaa betonibrutalismia, ja se on Museoviraston suojelema 60-luvun arkkitehtuurin esimerkkinä. Yleisen mielipiteen mukaan kirkko ei ole miellyttävän näköinen, ja siksi se onkin äänestetty Suomen rumimmaksi kirkoksi Kotimaa-lehdessä vuonna 2009.

• Betonibrutalismi on modernistisen arkkitehtuurin suuntaus, joka syntyi 1950-luvulla ja nousi suosioon Suomessa 1960-luvulla.

Järvenpään kirkko ei kuitenkaan ole ainut betonibrutalismin ja 60-luvun uhri, sillä myös Alavan kirkko ja Kalevan kirkko olivat äänestyksessä rumimpien joukossa. Kirkon on suunnitellut edesmennyt arkkitehti Erkki Elomaa. Hänen työnsä voitti suunnittelukilpailun, ja se valittiin rakennettavaksi.

Juuri 50 vuotta täyttäneen kirkon omalaatuiset piirteet voi huomata jo kaukaa.

Järvenpään kirkko sijaitsee osoitteessa Kirkkotie 4. Kansakoulunkadulta katsoessa voi jo heti nähdä sen karut geometriset muodot. Suuret pystysuorat betoniseinät seisovat yksityiskohtaa vailla kannatellen kuutiomaista kellotornia.

Kirkon pääsisäänkäynti on toisella puolella kirkkoa. Kirkkotien puolella on pääoven lisäksi myös pieni ja karun oloinen, betoniaidalla rajattu, piha, jossa on vaja ja muutama puu.

Ovista sisään astuttua voi kuitenkin huomata, että kirkon puiset sisustukset betonisten seinien ja komposiittilattian kanssa muodostavat itse asiassa silmille varsin mieluisan kokonaisuuden.

Ulkonäkö muistuttaa enemmän pommisuojaa.

Ihmisiä Järvenpään kirkossa sunnuntaina 18.3.

Keski-ikäinen Juha ja hänen vaimonsa kertovat kirkon olevan sisältä paljon miellyttävämpi kuin se ulkoa vaikuttaakaan. He kertovat, että sisällä kyllä tietää olevansa kirkossa, vaikka ulkonäkö muistuttaa enemmän pommisuojaa. Monet ovat jokseenkin samaa mieltä.

TripAdvisor.fi-sivuston arvosteluissa Järvenpään kirkosta ihmiset jättivät tähtiä pois ulkonäön takia, mutta akustiikka on kuulemma toimiva. Nimimerkki Jondeli kertoo, että Järvenpään kirkko on “Hyvä kohde sellaiselle, joka pitää betonia kauniina”. Nuorten keskuudessa yleinen mielipide on myös se, että ulkoa kirkko on ruma, mutta sisätilat saavat enemmän sympatiaa.

Järvenpään kirkkoa verratessa lähikuntien kirkkoihin se häviää selvästi ihmisten silmissä estetiikan näkökulmasta. “Sipoon kirkko on vaikuttava rakennus ja on selvä maamerkki kunnalle”, sanoo Järvenpäässä töissä käyvä sipoolainen Hannu. Tuusulan kirkosta myös pidetään yleisesti, ja Järvenpään ortodoksinen kirkko on miellyttävän näköinen ihmisten mielestä.

Kirkko ei ole harmaana aamuna lämmin näky.

Kirkko vaikuttaa ankealta varsinkin talviaikaan, kun luonto ei ole värittämässä maisemaa ja taivas on usein masentavan harmaa. Ehkä rakennus kaipaisi ehostusta. Sopisivatko kirkon ulkoseinään esimerkiksi värikkäät maalaukset?

Lähteet:

https://www.tripadvisor.fi/Attraction_Review-g736824-d10082684-Reviews-Jarvenpaan_kirkko-Jarvenpaa_Uusimaa.html

http://www.jarvenpaanseurakunta.fi/kirkko-ja-tilat/kirkko

https://www.keski-uusimaa.fi/artikkeli/21799-betonibrutalismin-tyylipuhdas-edustaja

Toimittaja tutustui Järvenpään taidemuseon uuteen näyttelyyn, joka johdatti taiteen ohella Suomen historiaan ja ihmissuhdekiemuroihin.

Teksti ja kuvat: Hilla Palviainen

Kolmioliitto taiteilijaperheessä

Vuonna 1990 Järvenpään kirjaston lattian alle perustetun taidemuseon kokoelmissa on esillä erityisesti Tuusulanjärven taiteilijayhteisön Venny Soldan-Brofeldtin ja Eero Järnefeltin töitä. Lisäksi museossa on vaihtuvia näyttelyitä ympäri vuoden.

Laskeuduttuani portaat alas saavun hiljaiseen museosaliin. Tiskin takana virkailija kertoo nykyisen näyttelyn taustoja. Välähdyksiä Björn ja Tilly Soldanin tarinasta -näyttely kertoo taiteen ohella myös Suomen historiasta 1900-luvulla. Näyttely avautui muutama viikko sitten ja jatkuu peräti elokuun loppuun saakka.

Björn Soldan: Poika ja leikkivene, Wales, 1940-1950- luku, hopeagiljotiinivedos.

Askelet kaikuvat hiljaisessa salissa.

Näyttelytila on jaettu kahtia: vihreä puoli on omistettu Tilly Sodanille ja violetti puoli hänen pojalleen Björnille. Museossa on hiljaista ja rauhallista tuntia ennen sulkemisaikaa. Askelet kaikuvat hiljaisessa salissa. Violetilla puolella museovieras päätyy katselemaan kehystettyjä mustavalkokuvia, joiden aiheissa toistuvat Walesin ja Skotlannin niittymaisemat. Violetilta puolella on myös Björnin tädin Venny Soldanin maalauksia, joissa esiintyy Björn nuorena poikana.

Katsoja voi lähes kuulla kenkien kopinan mukulakivikaduilla ja tuulen suhinan tilkkutäkkejä muistuttavilla pelloilla.

Museon Björn Soldanille omistettu puoli.

Valokuvat olivat oman aikansa kohunaihe kehittyneen tekniikkansa vuoksi. Kuvat on otettu arkisista hetkistä, kuten torilla myytävistä kukkakaaleista ja kävelevistä ihmisistä sekä Englannin kauniista maaseudusta. Seinillä kuvien lomassa riippuu tietoiskuja 1940- ja 1950- luvun Englannista. Niissä kerrotaan esimerkiksi siitä, kuinka ihmiset monesti ostivat henkilöauton päästäkseen maaseudulle pakoon kaupungin hyörinää ja saasteita. Kuvista henkii niin elävästi 40-luvun Englanti, että katsoja voi lähes kuulla kenkien kopinan mukulakivikaduilla ja tuulen suhinan tilkkutäkkejä muistuttavilla pelloilla.

Nils ”Nisse” Björn Soldan (1902–1953)

• Tilly Soldanin ja Juhani Ahon avioton lapsi
• Esiteltiin virallisesti Tillyn ottolapsena, sai tietää totuuden vanhemmistaan 18-vuotiaana.
• 1920-luvulla opiskeli elokuvausta Saksassa Münhenissä.
• Perusti velipuolensa kanssa Aho & Soldan -yhtiön, joka kuvasi ja tuotti yli 300 elokuvaa.
• Toimi sotavuosina tk-kuvaajana rintamalla.
• Sodan jälkeen muutti Englantiin ja työskenteli siellä BBC:n suomenkielisen osaston toimittajana.

Sekä äiti että poika pioneereja

Museon nurkassa on ”Kakara-alue” lapsille.

Siirryttäessä museon vihreälle puolelle voi heti alkuun tarkastella Tillystä kertovaa aikajanaa. Tiesin jo näyttelyyn tullessani erikoisesta kolmioliitosta, joka vallitsi Soldanin siskosten ja Juhani Ahon välillä. Vennyn ollessa Berliinissä stipendimatkalla Tillyn ja Vennyn aviomehen Juhanin suhde syventyi ystävyyttä pidemmälle. Tilanne oli vaikea ja pysyi salassa vuoteen 1951 asti.

Näyttelyssä on esillä myös lastenhoitajien asuja.

Kirjailija Juhani Aho siis eli kahden naisen kanssa, joista Venny Soldan oli hänen aviopuolisonsa ja tämän sisko Tilly hänen avovaimonsa. Björn Soldan syntyi Tillylle aviottomana lapsena. Tämä tapaus oli varmasti yksi niistä, joka herätti Tillyn intohimon perustaa Kakarasaari, lastenkoti aviottomille lapsille, jossa myös Björn vieraili paljon. Hänet esiteltiin ensin virallisesti Tillyn ottolapsena.

Sekä Björn että Tilly olivat lopulta omien alojensa pioneereja – Björn suomalaisen valokuvauksen uranuurtajana ja Tilly aviottomien lasten kasvatuksen ja hoidon saralla. Tilly piti tärkeänä, että jokainen lapsi otettiin huomioon yksilönä. Tilly Soldanille omistettu puoli sisältää Venny Soldanin maalauksia, joista monet esittävät Tillyä tai hänen lastenkotiaan. Näyttely myös pureutuu Tillyn lastenkodeissa hoitajana olleen naisen kautta suomalaiseen lastenkasvatukseen ja lapsikuvauksen historiaan.

Lastenkotien historiaa

Venny Soldan-Brofeldt: Tilly Soldanin muotokuva.

Kauniaisiin perustetusta lastenkodista kertoo Björn Soldanin kuvaama lyhytfilmi, jossa näkyy paljon iloisesti nauravia lastenhoitajia lapsia sylissään aurinkoisessa suomalaisessa metsämaisemassa. Vitriineissä on esineitä 1800-luvun lastenkodeista, kuten kahvipaketteja ja sarvista valmistettuja tuttipulloja.

Museokierroksen lähestyessä loppuaan seinillä riippuu lisää Venny Soldanin maalauksia. Vaikka taiteilijoiden yksityiselämän kiemurat eivät olleetkaan näyttelyn pääaihe, avasi näyttely hyvin sekä niitä että oman kotimaamme historiaa ja ajankuvaa.

Sarvituttipulloja 1800-luvulta ja Lastenlinnan kahvipaketti vuodelta 1935.

Mathilda ”Tilly” Soldan (1837–1931)

•   Kirjailija Juhani Ahon avopuoliso ja taidemaalari Venny Soldanin sisko.
•  Lähetettiin Ruotsiin synnyttämään Juhanin lasta, ettei totuus suhteesta paljastuisi.
•  Perusti Järvenpään Ristinummelle Kakarasaari-nimisen lastenkodin ja myöhemmin Kauniaisiin lastenkodin, joka toimi myös lastenhoito-opistona.
•  Menehtyi 58-vuotiaana syöpään.

Lähteet

• https://museot.fi/museohaku/index.php?museo_id=22034
• http://vintti.yle.fi/yle.fi/venny/otsikoissa2b.htm

Muodin huipulla tai ei, vaatteet voivat kertoa kuvan tapaan enemmän kuin tuhat sanaa. Lukion käytävät ovat vaatteiden täyttämiä tarinalähteitä – Nappasimme kolme kiinnostavaa ja erilaista tyyliä edustavaa opiskelijaa matkaamme ja lähdimme selvittämään tyylin mysteeriä.

Tyyli on moniulotteinen käsite.

Taidemaailmassa tyyli määritellään taiteilijan henkilökohtaiseksi ilmaisutavaksi, mutta toisaalta sanalla myös yleistetään suuria kokonaisuuksia, esimerkiksi tietyn aikakauden taidetta.

Nykypäivänä tyylillä viitataan yleisesti yksilön persoonalliseen tai ryhmän samankaltaiseen pukeutumiseen, joka muokkautuu yhteiskunnallisen kehityksen pyörteissä. Modernissa kulutusyhteiskunnassa tyyli on merkittävä osa ihmisen ja ihmisryhmien identiteettiä: vaatteiden ja asusteiden avulla ilmaistaan arvoja ja persoonallisuutta, joiden taustalla ovat kulttuurilliset tekijät.

Globalisaatio ja teknologisoituminen ovat avartaneet kansojen maailmankuvaa, mikä on puolestaan vapauttanut pukeutumisen. Uuden sukupolven myötä vanhat normit, kuten “vaatimattomuus kaunistaa”, on lakaistu maton alle ja tilalle on tullut “vaatteet on aatteet” -ajattelu, joka korostaa perinteisten ihanteiden sijaan omaperäistä ja yksilöllistä tyyliä sekä ryhmään kuuluvuutta.

Mitä nuoret itse ajattelevat tyylistä ja pukeutumisesta? Järki kertoo kolmen kiinnostavan Järvenpään lukion opiskelijan kokemuksia ja mietteitä vaatteiden viidakossa.

Itseilmaisua ja erilaisuutta

17-vuotias April Smith on itsevarma pukeutuja.

Syksyllä Järvenpään lukiossa aloittaneen Aprilin tyyli on sekoitus 80- ja 90-lukujen huumaa ja nykypäivän katutyyliä. Retrogurun vaatekaapista löytyy sekä yksinkertaisia poolopaitoja että väljiä ja värikkäitä tuulitakkeja.

“Äiti käytti tosi paljon vaatteita sen omasta nuoruudesta ja siitä se on vähän tullut, tietynlainen tottumus sen aikakauden tyyliin.”

Aprilin vinkki: “Pienet yksityiskohdat, kuten aurinkolasit, tekevät tavallisestakin asusta kiinnostavan ja muodikkaan.”

Vanhat mutta trendikkäät “Vanssit” sopivat asuun kuin asuun.

Tanssin, erityisesti katutanssin, parissa varttunut April kertoo myös hip hop-kulttuurin vaikuttaneen vaatemakuunsa vahvasti.

Suurimman osan vaatteistaan kirpparikonkari hankkii käytettynä; Nostalgiahenkisille kirpputorit ovatkin oikea aarreaitta.

“Tykkään näyttää, kuinka myös vanhoista vaatteista voi saada kivannäköisiä. Pienikokoisena kirpputoreilta on vaikea löytää mitään sopivaa, joten tuunaan vaatteita: Lyhennän ja kavennan housuja ja paitoja.”

Yhtä persoonallisia vaatteita Aprilin päällä ei olisi kuitenkaan nähnyt vielä pari vuotta sitten. Uudet piirit ja vapaampi ilmapiiri lukiossa auttoivat itsevarmuuden ja oman tyylin löytämisessä:

“Yläasteella oli sellainen vaihe, että halusin kuulua massaan, mutta nyt lukiossa on paljon ihmisiä, jotka uskaltavat ja haluavat olla omaperäisiä, ja olen saanut sen kautta rohkeutta.”

April kannustaa kuoriutumaan simpukasta helmeksi. Omaperäisyyskään ei pure.

“Se, että voi ilmasta itseään, on mun mielestä ehkä tärkeintä tyylissä. Ei kannata pelätä sitä, mitä muut ajattelevat, vaan olla täysillä oma itsensä.”

Sää päättää vaatteet

Bostonista kotoisin olevan vaihto-oppilaan John Flahertyn pukeutumisetiketin tärkein sääntö on käytännöllisyys.

Kulttuurien lähentyminen on kiihtynyt 2000-luvulla, joka näkyy myös pukeutumisessa. Toisaalta tarkkasilmäinen voi huomata yhä eroja: Atlantin toisella puolella pukeudutaan rennommin, raportoi yhdysvaltalainen John.

“Suurin osa ikäisistäni Yhdysvalloissa käyttää lukion tai yliopiston nimellä brändänttyjä college-paitoja tai muita vaatteita. Suomalaiset nuoret taas pukeutuvat siistimmin, esimerkiksi pojat pitävät enemmän tiukkoja farkkuja.”

John sijoittaisi itsensä välimaastoon pukeutumiskulttuureja vertaillessa:

“En usko, että pukeudun minkään vallitsevan tyylin mukaisesti. Joskus laitan päälle vain rennon oloasun ja joskus farkut ja paidan.“

Käytännöllisyys aina ensin.

“Valitsen vaatteet fiiliksellä, mutta eniten vaikuttaa sää ja päivän aktiviteetit.”

“Rakastan kaikkea hupullista.”

Sama pätee myös shoppaillessa. Yksikertainen John suosii kauppoja, jotka tarjoavat kaiken tarvittavan päästä, varpaisiin matalilla hinnoilla.

“Se säästää aikaa ja rahaa.” kertoo John.

Ja ennen kaikkea:

“Vaatteet antavat itsevarmuutta ja pukeudun juuri niin kuin haluan.”

Kokeilijasta ekokyyhkyksi

Ensimmäisen vuoden opiskelija Oona Telkki noudattaa vihreää linjaa: Eettisyys etusijalle.

Mekko, mekko ja vain mekko – Ala-asteikäisen Oonan vaatekomerossa oli pitkään ylivoimainen suosikki, jota pidettiin säässä kuin säässä.

“Pienenä pidin aina mekkoa. Jos mekko otettiin pois, ei tullut mitään. Ei käynyt. Pidin sitä jopa ulkohousujenkin alla.” muistelee Oona.

Vaatteiden uusiokäyttö mietitytti häntä jo taaperona, ja määrätietoisesta mekkotytöstä kasvoikin lukioon mennessä vakaa eettisen muodin kannattaja.

“Olen aina ollut sellainen pieni maailmanparantaja.” kertoo Oona.

Käsitöitä harrastava lukiolainen havahtui pikamuodin todellisuuteen ompelukoneen ääressä.

“Teen itse käsitöitä paljon ja heräsin siihen, miten koko prosessi toimii.”

Kaupoissa lojuvien vaatteiden hinta on osoittautunut petolliseksi niin ympäristölle kuin ihmisillekin. Vaateteollisuutta varjostavat lukuisat ihmisoikeusloukkaukset köyhissä tuotantomaissa, samalla kun lännessä ongelmaksi on kehkeytynyt vaatteiden massiivinen ylijäämä.

Baskeri saa uuden ilmeen omatekemällä kukkaompeleella.

”Ylipäätänsä kuluttamisen vähentäminen auttaa.” kehottaa Oona.

Halpatuotanto nojaa yhä vahvasti länsimaisiin kuluttajiin, joten muutoksen pitää myös lähteä täältä.

”Noin kaksi vuotta sitten lopetin kokonaan massalle myytävien vaatteiden ostamisen ja nykyään shoppailen vain eettisesti, mieluiten vielä suomalaista tuotantoa.”

Tyyliä Oonalta ei silti puutu. Tyylimuusa erottuu joukosta omilla luonnoksillaan, eikä pelkää ottaa riskejä pukeutumisen suhteen.

Alunperin kirjoittanut Sofia Zamora ja Sofia Saario

Tiedätkö, kuka on koulumme kuvataiteen opettaja Tea Lindroosin suosikkitaiteilija? Oletko kiinnittänyt huomioita hänen tatuointeihinsa ja miettinyt, josko niiden takana olisi mielenkiintoisia tarinoita tai merkityksiä? Kävimme haastattelemassa Teaa selvittääksemme vastaukset esimerkiksi näihin kysymyksiin.

• Miten päädyit opettajaksi?

Ei ole ikinä ollut nuorena sellaista “musta tulee kuvataiteen opettaja”-fiilistä, ennen kuin menin taikkiin ja päätin tehdä pedagogiset opinnot. Enemmän on ollut se, että visuaaliselle alalle. Olen käynyt kuvataiteilijan perustutkinnon ja sen jälkeen mennyt taideteolliseen korkeakouluun ja funtsinut, että mistä saisin työpaikan. Olen toiminut kuvataiteilijana ja freelancerina rinnalla koko ajan, ja nyt mä olen täällä.

• Milloin tiesit haluavasi taidealalle?

Luin just jotain vauvakirjoja, niin siellä lukee, että musta tulee kampaaja tai dinosaurus. Mulla oli se tosi pitkään, että haluan olla parturikampaaja. Nyt oon miettinyt, että kyllä mä senkin haluaisin joskus opiskella, että voisin itse värjätä hiuksia vaikka. Mutta kyllä se siinä yläasteella on vakiintunut se homma, että haluan taidealalle.

• Haluatko jatkaa opettajan töitä vai tehdä vielä jotain muutakin?

Haluan jatkaa, mutta tietysti haluan tehdä myös muutakin. Varsinkin kuvataiteen ja visuaalisen kulttuurin opettajana on kauhean tärkeää, että on aina ajan tasalla ja hallitsee tämän alan, joka on niin laaja ettei sitä edes käsitä. Sen takia haluan koko ajan kouluttautua ja löytää uusia välineitä sekä kehittyä.

• Kuka on lempitaiteilijasi?

Niitä on liikaa. Jos mietin taidehistoriaa, niin aina on ollut Frida Kahlo sellainen fanituksen kohde. Ehkä aiheiden vuoksi ja sen, mitä hän on omassa elämässään tehnyt naisena ja taiteilijana. Marina Abramovic on myös yksi ihailun kohde.

• Kumpaa tykkäät tehdä enemmän, mediapuolta vai traditionaalista kuvaamataitoa?

En jaottele niitä. Ne kävelee käsi kädessä. Enää ei ole sitä, niin kuin silloin kun lähdin opiskelemaan kuvataidetta, että mummo kysyi multa tuleeko musta muotokuvamaalari vai maisemamaalari.

• Onko tatuointiesi takana merkityksiä? Entä oletko suunnitellut ne itse?

Kaikki on itse piirtämiä, paitsi muotokuva. Ei millään niistä mitään hirveän suurta merkitystä ole, mutta niissä on joitakin sellaisia symboleja ja visuaalisia elementtejä, joista mä tykkään tai jotka kertovat mun aatteista tai ideologioista siinä hetkessä. Sehän niissä hauskaa onkin, että kun ensimmäiset on jostain seitsemäntoista kesäisestä, niin niitä on mukava miettiä sellaisella historiallisella katseella.

• Parhaita muistoja opettajana?

Apua, niitä on niin paljon. Joka kevät on kiva, kun on vuosinäyttely ja yksi ryhmä kasvaa vähän niin kuin aikuisiksi, ja vuosi on paketoitu siihen yhteen tapahtumaan. Sitten tietysti kaikki erityisprojektit, kuten Italia- ja JUST-projekti. Vaikka tää jokapäiväinen töttöröinti on myös ihan hauskaa; joka päivä on vähän erilainen.

• Terveisiä opiskelijoille?

Älkää ressatko. Se elämä kantaa kuitenkin, vaikkei nyt tietäisi täsmälleen mitä haluaa tehdä. En mäkään tiedä, mitä mä teen vaikka 20 vuoden päästä, kun aikaa on. Niin ressi pois ja antaa elämän kantaa.

Alunperin kirjoittanut Ada Kalliomäki ja Katri Lempiäinen

Koulumme englannin projektin myötä noin kaksikymmentä ranskalaista oppilasta tuli viikon ajaksi Suomeen. Saimme kuulla, mitä he ajattelevat suomalaisten oudoista tavoista.

Koulumme järjestää paljon kansainvälisiä projekteja pitkin lukuvuotta, ja tänä lukuvuonna englannin projekti järjestettiin ranskalaisen koulun kanssa. Suomalaiset vierailivat Ranskassa jo helmikuussa, mutta ranskalaiset tulivat täksi viikoksi Suomeen. Viikon aikana ohjelmassa oli monia aktiviteetteja, kuten makkaranpaistoa Nuuksion kansallispuistossa ja retki Heurekaan. Saimme siis oivan mahdollisuuden haastatella muutamaa heistä ja kysyä esimerkiksi oudoimmista asioista, joita he ovat kohdanneet Suomessa ollessaan. Haastattelin ryhmästämme Capucine Mahéasta, Glenn Raoultia sekä Cyrielle Tripieria. 

Tiesittekö Suomesta mitään entuudestaan?

Glenn: “En oikeastaan mitään.”

Cyrielle: “Tiesin Suomen luonnosta ja maisemista, mutta muuten en paljon mitään.”

Miksi päätitte valita Suomen Alankomaiden sijaan? (Ranskalaisten luokalta puolet lähtivät Alankomaihin ja puolet Suomeen)

Capucine: “Päätin valita Suomen, koska perheen kanssa tulisi helpommin matkustettua Alankomaihin kuin Suomeen, joten en olisi muuten saanut ikinä välttämättä mahdollisuutta tulla tänne.”

Glenn: “Koska Suomi on tunnettu luonnostaan ja maisemistaan ja se eroaa monilla tavoilla Ranskasta.”

Mitä odotitte eniten?

Cyrielle ja Glenn: “Luulen, että odotimme eniten makkaroiden grillaamista ja matkaa Nuuksioon.”

Mikä oli kivoin paikka tai aktiviteetti, jonka koitte reissunne aikana?

Kaikki: “Kivointa oli ehdottomasti makkaroiden paistaminen nuotiolla Nuuksiossa, koska se oli asia, jota emme ole ikinä tehneet Ranskassa.”

Mikä on ollut suurin ero Ranskan ja Suomen välillä?

Capucine: “Mielestäni ruuat ja ruoka-ajat ovat melko erilaiset. Te syötte niin monta ruoka-annosta päivän aikana.”

Cyrielle: “Samaa mieltä. Syötte esimerkiksi iltaisin päivällisen ja sen jälkeen vielä iltapalan, joten ruokailut ovat todellakin erilaiset.”

Mikä oli oudoin asia, johon törmäsitte Suomessa?

Capucine: “Hmm. Oudointa on ehkä se, että laitatte leivän päälle juustoa ja syötte leipää juustolla esimerkiksi aamuisin.

Glenn: “Mielestäni mämmi oli todella outoa.”

Alunperin kirjoittanut Elsa Helovuo

Kevään merkit ja auringon paiste antavat motivaatiota viimeiseen jaksoon. Lumi saisi kuitenkin kadota jo!

Alunperin kirjoittanut Ada Kalliomäki

Oletko koskaan törmännyt DOOG-sanaan ja hämmästellyt mitä se oikein tarkoittaa? Oletko miettinyt miten se käytännössä toimii tai mitä ideaa siinä oikeastaan edes on? Kaikille asiaa pohtiville on lukiomme OPKH:n varapuheenjohtaja Hilpi Lyytikäinen kirjoittanut DOOGia selventävän reportaasin. Ei muuta kuin tutustumaan DOOGiin!

Aluksi haluan selventää, että tämä on DOG

Kuva: Pixabay

ja tämä on DOOG

Kuva: DOOG

Näitä kahta asiaa ei kannata sekoittaa, tai myöhemmässä elämässä voi
tulla vaikeuksia.
Kun tämä on tehty selväksi, pääsemme vihdoin itse asiaan.

Mikä on DOOG?
DOOG on kännykkäsovellus, jolla voit lahjoittaa varoja valitsemiisi
hyväntekeväisyys- tai järjestökohteisiin. Todettakoon, että yksi
lahjoituskohde – ja yksi syistä, miksi tätä kirjoittelen – on sinullekin tuttu
Järvenpään lukio. Sovellus toimii kaikissa älypuhelimissa, ja voit ladata
sen vierailemalla kännykkäsi sovelluskaupassa. Sovellus on ilmainen.

Mitä muuta on DOOG?
DOOGit ovat hyväntekeväisyysvaluuttaa, jota yritykset voivat sijoittaa
mainoksiinsa. Sinä voit ladata näitä yritysten vapauttamia doogeja ja
päättää, mihin ne lahjoitetaan. Yksi DOOG on 0,1 euroa. Todettakoon,
että eri yritykset lahjoittavat eri määriä DOOGeja tuotteistaan. ET siis
lahjoita omia rahojasi.

Selväksi tuli! Mutta mitä teen käytännössä?
Idea on, että marssit sovelluksen kanssa kauppaan jossa DOOGeja on
tarjolla. Koulumme lähin DOOG-paikka on Citymarket, ja muidenkin
sijainnit näkee sovelluksesta. Saavuttuasi kohteeseen katsot
sovelluksesta, mistä tuotteista DOOGeja saa. Marssit tuotteen luokse,
nappaat sovelluksellasi kuvan tuotteesta ja… Kas kummaa! DOOGit
sujahtavat virtuaaliseen kukkaroosi. Voit lahjoittaa ne heti tai
myöhemmin haluamaasi kohteeseen.

Paljonko Doogeja voin kerätä kauppareissulla?
Otetaan esimerkki. Kuljet Citymarketissa ja skannaat etiketit sovelluksen
ohjeiden mukaan Luonto-jogurttipurkista, Poppamiehen maustekastikkeesta, Ben & Jerry’s -jäätelöstä ja Batteryn
energiajuomasta (vain tiettyjen valmistajien tuotteet siis kelpaavat).
Kukkaroosi kolahtaa 60 DOOGia eli 6 euroa.

Mitä järkeä?
Lahjoittajat uskovat, että he saavat sinut liikkumaan kaupassa ja ehkä
jopa ostamaankin jonkun tuotteistaan. Kauppias uskoo, että saa
liikkeeseensä ostajia. Vastineeksi tästä he lahjoittavat vaivasi palkaksi
DOOGEJA hyväntekeväisyyteen ja paikan, mistä niitä voit noutaa.
Sinä puolestasi tiedät varmasti, että vaivannäkösi hyödyttää
lahjoituskohdettasi.

Eikö tosiaan ole mitään huonoa?
No saadaksesi DOOGEja sinun täytyy raahautua DOOG-kauppaan,
etsiä tuotteet hyllyistä ja kuvata ne. Välillä kuvaus ei meinaa onnistua ja
välillä sovellus voi kaatua. Aikaa menee ehkä hieman kauemmin.

Mikä parasta?
Avustuskohteita on paljon laidasta laitaan, eikä lahjoittaminen vie omia
rahojasi. Auttaminen on aina kivaa. Vai mitä?

Kuka rahat saa Järvepään lukiossa? Opettajatko?
Järvenpään lukio ohjaa rahat lukion kansainvälisiin projekteihin. Tuki
kohdennetaan opiskelijoille, joilla on rajoitetut taloudelliset
mahdollisuudet osallistua koulumme järjestämille opintomatkoille. Opettajat saavat etsiä kahvirahansa muualta.

Paljonkos DOOGEJA on lahjoitettu koulullemme?
21.3.2018 Doogeja oli 10591 eli 1059 euroa.

Lataa siis itsekin DOOG ja auta Järvenpään lukion opiskelijoita!