Uusien vaihto-oppilaiden tunnelmia
Kolme kouluumme saapunutta vaihto-oppilasta kertoivat meille tunnelmistaan näin lukuvuoden alussa. He vastasivat näihin viiteen kysymykseen:
Kolme kouluumme saapunutta vaihto-oppilasta kertoivat meille tunnelmistaan näin lukuvuoden alussa. He vastasivat näihin viiteen kysymykseen:
[column size=”three-fifth”] Taiteilijanimellä Aksel Palmén elektronista musiikkia tekevä lukiomme toisen vuoden opiskelija on saavuttanut suosiota etenkin YouTuben pelikanavilla. Kipinä konemusiikkiin syttyi yläasteella.
Portti kesälaitumille aukeaa muutaman päivän kuluttua, jolloin koittaa kuluneen kouluvuoden rehkimisellä ansaittu loma. Kesällä ajasta tuskin on puutetta, mutta toisinaan on hankalaa keksiä opiskelijabudjetille ystävällistä tekemistä. Koko kesää ei kuitenkaan tarvitse tuhlata sohvan pohjalla, vaikka sekä kalenteri että kukkaro olisivat vielä sisältöä vailla. Nappaa siis alla olevista vinkeistä hauskaa ja...
Opiskelijakunnan toiminnan tulisi muuttua rennommaksi opiskelijakunnan uuden puheenjohtajan Ronja Suokiven mielestä. Toista vuottaan lukiossa opiskelevalle Suokivelle on tärkeää, että jokainen
Elämässä saa harvoin olla oikeasti lystiä – ja vielä harvemmin sen saa näyttää. Penkinpainajaiset, tai tavanomaisemmin penkkarit, ovat juuri yksi näistä elämän mahtavimmista kokemuksista, sekä yksi kouluvuoden odotetuimpia huippukohtia. Penkkareita odottavat melkein yhtä innokkaasti niin karkinhimoiset alakoululaiset kuin riehakkaan kekseliäät abitkin.
Joukko lukiolaisia istuu kanssani lentokentällä. Kaikkia jännittää. Osaammeko puhua englantia tarpeeksi hyvin? Mitä host-perheet ajattelevat meistä? Millaista Italiassa edes on? Voiko vielä jäädä kotiin? Huolet osoittautuvat turhiksi. Ja Italiassa on upeaa.
Opiskelijakunnan uusi puheenjohtaja haluaa, että koulu jää sieltä valmistuvien ylioppilaiden taakse parempana paikkana, kuin mitä se oli opintojen alkaessa.
Abiturienttien lukuloma on hyvässä vauhdissa, ja ensimmäinen eväsretki on jo takanapäin. Järjenkin toimittajista muutama painaa valkolakin keväällä päähänsä ja on näin ollen päättänyt matkansa koulun lehdessä.
Onko vaihtarin arki pelkästään museoihin tutustumista ja kosteita kotibileitä? Tarvitseeko läksyjä tehdä ja ovatko kotityöt pakollisia?
Lukion avointen ovien päivänä muutama meistä tutoreista oli keskustelemassa opiskelijapaneelissa. Kävimme esittelevää rupattelua niin koulun ruokailuista, koeviikoista kuin muutenkin opiskelusta.