Vuoden 2017 toimintapäivä kuvina
Perjantaina 1.9. oli taas se mainio aika vuodesta, kun lukiolaiset kerääntyivät viettämään aikaa erilaisilla toimintapisteillä ja tulivat ikuistetuiksi Järjen kuvaajien toimesta.
Perjantaina 1.9. oli taas se mainio aika vuodesta, kun lukiolaiset kerääntyivät viettämään aikaa erilaisilla toimintapisteillä ja tulivat ikuistetuiksi Järjen kuvaajien toimesta.
Viime viikon torstaina 31.8. oli lukuvuoden ensimmäinen opiskelijakunnan kokous, jossa käsiteltiin monia mielenkiintoisia Järvenpään lukion opiskelijoita koskevia aiheita. Kokouksen noin kahdellekymmenelle osallistujalle oli tarjolla myös hyvää välipalaa.
Kinnarin koulun kakkosluokkalaiset ottivat viime viikolla valokuvia lukiolla. Pyry, Mikke, Mikko, Nino, Daniela, Senja, Jamppa, Rasse, Roy ja Lellu ottivat innokkaasti kameran haltuunsa tutkiessaan lukiolla tuttujen alueiden lisäksi myös tuntemattomia paikkoja. Valokuvapajan aikana lukiolla ehti tapahtua paljon, ja se tarjosi tuleville valokuvaajille runsaasti mielenkiintoista kuvattavaa.
Järvenpään lukion tanssilinja on ollut monessa tapahtumassa mukana, viimeisimpänä musiikkilinjan ja musiikkiopiston yhteiskonsertissa Järvenpää-talolla 11.4. Järjen toimittaja kävi haastattelemassa tuona iltana kahta tanssijaa.
Järvenpään lukion urheilulinja on hyvä vaihtoehto opiskelijalle, joka haluaa yhdistää koulun ja tavoitteellisen treenauksen. Etujen seurana on kuitenkin myös huonoja puolia.
Järvenpään lukion opiskelijat tanssivat vanhoja 16 – ja 17. päivä helmikuuta 2017. Järjen kuvatoimittaja kävi liikuntahallilla ikuistamassa kamerallaan perjantaiaamun esitykset.
Järvenpään lukion abiturientteja juhlittiin lukiolla 16.2.2017. Päivän ohjelmaan kuului muun muassa rehtorin vastaanotto, lukiolaisten tekemiä videoita, abigaala, kilpailuja sekä opettajien alistamista. Penkkariajelukin sujui aurinkoisissa merkeissä.
Tiistai-iltana 7.2 Järvenpään kaupunki tiedotti, että Kinnarin koulun vanha B-rakennus puretaan sisäilmaongelmien takia. Osa koulun oppilaista siirtyy Järvenpään lukiolle tulevan remontin edestä, kun abiturientitkin painuvat lukulomille.
Suomen ja Ruotsin yhteinen historia on pitkä. Nykyisen Suomen alue oli osa Ruotsin valtakuntaa monta sataa vuotta, kunnes se vuonna 1809 liitettiin Venäjään. Järvenpään lukion uuden kansainvälisen projektin aihe on tämä.
Syksyn suurin koitos on abien osalta nyt ohi. Ylioppilaskirjoitukset aiheuttavat lähes aina vatsanväänteitä ja stressiperäistä hiustenlähtöä, mutta tänä vuonna niihin liittyi vielä yksi uusi jännitysmomentti: sähköisyys.