Uusien vaihto-oppilaiden tunnelmia
Kolme kouluumme saapunutta vaihto-oppilasta kertoivat meille tunnelmistaan näin lukuvuoden alussa. He vastasivat näihin viiteen kysymykseen:
Kolme kouluumme saapunutta vaihto-oppilasta kertoivat meille tunnelmistaan näin lukuvuoden alussa. He vastasivat näihin viiteen kysymykseen:
[column size=”three-fifth”] Taiteilijanimellä Aksel Palmén elektronista musiikkia tekevä lukiomme toisen vuoden opiskelija on saavuttanut suosiota etenkin YouTuben pelikanavilla. Kipinä konemusiikkiin syttyi yläasteella.
Vaihto-oppilaamme Adam, Inga, Makeda, Oscar, Tessa ja Tomoka ovat viettäneet Suomessa nyt noin 10 kuukautta. Vaikka he ovat kaikki kotoisin eri maista, heitä yhdistää ainakin yksi asia: Ihmetys suomalaisten arkipäivän kulttuuria kohtaan. Makaronilaatikko on yhteisen inhon kohteena, v-sanaa viljellään paljon ja Helsingin oopperatalo ei miellytä silmää. 10 kuukautta on pitkä...
Neljänkymmenenyhden vuoden työura on kiitettävä saavutus – varsinkin silloin, kun siitä 36 vuotta on työskennellyt samassa paikassa. Järvenpään lukion konkariopettaja, englannin ja ruotsin lehtori Virpi Bunders jäi viime joulun alla hyvin ansaitulle eläkkeelle. Mitä hänelle kuuluu nyt?
Tietokirjailija Hanna Nikkanen vieraili Järvenpään lukiossa 7.12.2015 esittelemässä kirjaansa Arabikevät. Nikkanen on julkaissut neljä tietokirjaa ja saanut lukuisia palkintoja sekä kirjoistaan että lehtiartikkeleistaan. Hän on omien sanojensa mukaan perehtynyt ”globaaleihin aiheisiin, jotka jotenkin liittyvät myös meihin”.
Kirjailija Pauliina Susi vieraili Järvenpään lukiolla 29.10.2015 kertomassa uusimmasta romaanistaan Takaikkuna (2015). Vuonna 1968 syntynyt Susi on valtiotieteiden maisteri, vapaa toimittaja ja kahden lapsen äiti.Aikaisemmin hän on kirjoittanut kuunnelmia, novelleja eri kokoelmateoksiin sekä neljä menestynyttä romaania.
Pöydässä istuu joukko nuoria. He ovat tulleet eri kulttuureista, eri puolilta maailmaa, eri taustoista. Yksi asia heitä kuitenkin yhdistää: he ovat kaikki seikkailijoita. Tutkimusmatkailijoita. Karjalanpiirakan ystäviä. Vaihto-oppilaita.
Lomake kysyy nimeäni, joten kirjoitan sen tyhjälle viivalle. Lomake kysyy syntymäaikaani, joten kirjoitan sen tyhjälle viivalle. Lomake kysyy sukupuoltani ja tarjoaa kahta ruutua. Kahta vaihtoehtoa, joita erottaa vuosituhansia syvä railo.
Järki laajensi tänä kesänä reviiriään Järvenpään ja jopa koko Suomen ulkopuolelle – nimittäin Saksaan ja Australiaan asti. Viime vuoden toimittajat Julie Paukkunen ja Anniina Lantela ansaitsivat itselleen Järjen virallisten kirjeenvaihtajien tittelin lähtemällä vuodeksi vaihtoon suureen maailmaan. He tulevat raportoimaan vaihto-oppilasvuoden iloista, suruista ja kulttuurillisista eroista säännöllisesti koko vuoden ajan.
Lukiomme opettaja Annina Tasala jätti muut pääsykokeet välistä päätettyään lähteä lukemaan ruotsia. Vapaa-aika hänellä kuluu perheen sekä liikunnan parissa ja viihdykettä elämään tuovat elokuvat sekä kirjat.