Rento vaatetus, lippuvalan vannominen käsi sydämellä, juustohampurilaiset, WC:n lupalaput ja koulun jälkeiset aktiviteetit – näistä koostuu tavallinen koulupäivä High Schoolissa.

Yhdeksän kuukautta sitten pakkasin matkalaukkuni täyteen ja suuntasin kohti Yhdysvaltoja. Kahden viikon päästä kouluvuosi päättyy. Nyt on aika katsoa taaksepäin ja pohtia, minkälaista opiskelu oikeasti on elokuvista tutuksi tulleessa High Schoolissa.

Teksti ja kuvat: Laura-Liisa Antila

Koulun kello soi varttia yli kahdeksan ja oppilaat kiiruhtavat luokkahuoneisiinsa, toivoen, että jälki-istunto myöhästymisestä ei tällä kertaa osu omalle kohdalle. Oppituntien pituus on koulukohtainen. Omassani ne kestävät 50 minuuttia ja sisältävät vartin opiskelua ja loppuajan vain kuulumisten vaihtelua. Oppitunneilta poistuminen esimerkiksi lokerolle tai vessaan ei ole helppoa, sillä siihen tarvitaan opettajan kirjallinen lupa tarkkoine poistumisajankohtineen. Tämä tosin ei ole yleinen käytäntö kaikissa kouluissa. Kello soi ja taas spurtataan seuraavaan luokkaan – neljässä minuutissa. Itselläni jokainen päivä oli suunniteltu samanlaiseksi: kahdeksan oppituntia, kahdeksan tuntia päivässä ja sama lukujärjestys joka päivä. Saattaa kuulostaa hyvin pitkästytävältä, ja siltä se välillä kyllä tuntuukin.

Yksi koulun kuntosaleista.

Puolen päivän aikaan on lounastauko. Osa oppilaista nauttii eväänsä ruskeasta paperipussista, joka on varustettu pienellä viestillä vanhemmilta: “We love you.” Kourallinen oppilaita jonottaa nälissään juustohampurilaista, jonka saa itselleen noin kahdella dollarilla. Kouluruoka on yleensä pikaruokaa, mutta sen lisäksi tarjolla on kyllä salaattia tai jokin muu vaihtuva ruoka. Oma arvostukseni Suomen kouluruokaa kohtaan on kasvanut hurjasti tämän vaihtovuoden aikana.

Koulun jälkeen monet oppilaat suuntaavat urheiluharjoituksiin tai töihin. Syksyllä, talvella ja keväällä on omat urheilulajinsa. Osallistuin syksyllä golfiin. Pääsin pelaamaan auringon paahtaessa siniseltä taivaalta ja kaupan päälle sain upean rusketuksen. Talvella taas pelattiin koripalloa, jolloin herätyskello soi viideltä aamulla ja oli aika nousta päivän ensimmäisiin treeneihin. Pelipäivinä liikuntahalleihin tai ulkokentille pakkautuu kaupunkilaisia kannustamaan koulun joukkuetta. Cheerleaderit ohjaavat ja innostavat yleisöä, ja tunnelma on korkealla katossa. Koulusta riippuen pelipäivinä järjestetään pep rally, jossa kerrotaan menestyksestä peleissä ja kilpailuissa sekä kohotetaan koulun yhteishenkeä. Keväällä olin mukana koulumme Forensics-joukkueessa, joka lyhyesti ja ytimekkäästi selitettynä oli näyttelemistä sekä puheiden pitämistä kilpaillen. Tässä lajissa sain kaappini täyteen mitaleja ja pokaaleja sekä oikeuden kilpailla koko osavaltion mestaruuskilpailuissa, mikä oli yksi matkani kohokohdista.

Hetki ennen peliä.

Pitkän päivän jälkeen on hyvä pulahtaa uima-altaaseen.

Itselleni yksi vuosi tässä koulussa riittää mainiosti. Monet piirteet olivat tuttuja jo elokuvista, mutta matkan varrelle sattui myös monia asioita, joita en osannut odottaa ollenkaan. Tämän vaihtovuoden jälkeen valitsen mielelläni stressaavat koeviikot, ilmaisen koulutuksen ja suomalaisen kouluruoan. Opiskelu ulkomailla on kuitenkin silmiä avaava ja opettavainen kokemus: opin lukemattomia uusia taitoja ja osaan nyt arvostaa Suomen koulujärjestelmää. Aiemmin pidin sitä ehkä liian itsestäänselvyytenä. Syksyllä, kun on aika palata takaisin kouluun, olen innostuneena valmis oppimaan uusia asioita upeasta ja erilaisesta maailmastamme.

Toimittaja tutustui Järvenpään taidemuseon uuteen näyttelyyn, joka johdatti taiteen ohella Suomen historiaan ja ihmissuhdekiemuroihin.

Teksti ja kuvat: Hilla Palviainen

Kolmioliitto taiteilijaperheessä

Vuonna 1990 Järvenpään kirjaston lattian alle perustetun taidemuseon kokoelmissa on esillä erityisesti Tuusulanjärven taiteilijayhteisön Venny Soldan-Brofeldtin ja Eero Järnefeltin töitä. Lisäksi museossa on vaihtuvia näyttelyitä ympäri vuoden.

Laskeuduttuani portaat alas saavun hiljaiseen museosaliin. Tiskin takana virkailija kertoo nykyisen näyttelyn taustoja. Välähdyksiä Björn ja Tilly Soldanin tarinasta -näyttely kertoo taiteen ohella myös Suomen historiasta 1900-luvulla. Näyttely avautui muutama viikko sitten ja jatkuu peräti elokuun loppuun saakka.

Björn Soldan: Poika ja leikkivene, Wales, 1940-1950- luku, hopeagiljotiinivedos.

Askelet kaikuvat hiljaisessa salissa.

Näyttelytila on jaettu kahtia: vihreä puoli on omistettu Tilly Sodanille ja violetti puoli hänen pojalleen Björnille. Museossa on hiljaista ja rauhallista tuntia ennen sulkemisaikaa. Askelet kaikuvat hiljaisessa salissa. Violetilla puolella museovieras päätyy katselemaan kehystettyjä mustavalkokuvia, joiden aiheissa toistuvat Walesin ja Skotlannin niittymaisemat. Violetilta puolella on myös Björnin tädin Venny Soldanin maalauksia, joissa esiintyy Björn nuorena poikana.

Katsoja voi lähes kuulla kenkien kopinan mukulakivikaduilla ja tuulen suhinan tilkkutäkkejä muistuttavilla pelloilla.

Museon Björn Soldanille omistettu puoli.

Valokuvat olivat oman aikansa kohunaihe kehittyneen tekniikkansa vuoksi. Kuvat on otettu arkisista hetkistä, kuten torilla myytävistä kukkakaaleista ja kävelevistä ihmisistä sekä Englannin kauniista maaseudusta. Seinillä kuvien lomassa riippuu tietoiskuja 1940- ja 1950- luvun Englannista. Niissä kerrotaan esimerkiksi siitä, kuinka ihmiset monesti ostivat henkilöauton päästäkseen maaseudulle pakoon kaupungin hyörinää ja saasteita. Kuvista henkii niin elävästi 40-luvun Englanti, että katsoja voi lähes kuulla kenkien kopinan mukulakivikaduilla ja tuulen suhinan tilkkutäkkejä muistuttavilla pelloilla.

Nils ”Nisse” Björn Soldan (1902–1953)

• Tilly Soldanin ja Juhani Ahon avioton lapsi
• Esiteltiin virallisesti Tillyn ottolapsena, sai tietää totuuden vanhemmistaan 18-vuotiaana.
• 1920-luvulla opiskeli elokuvausta Saksassa Münhenissä.
• Perusti velipuolensa kanssa Aho & Soldan -yhtiön, joka kuvasi ja tuotti yli 300 elokuvaa.
• Toimi sotavuosina tk-kuvaajana rintamalla.
• Sodan jälkeen muutti Englantiin ja työskenteli siellä BBC:n suomenkielisen osaston toimittajana.

Sekä äiti että poika pioneereja

Museon nurkassa on ”Kakara-alue” lapsille.

Siirryttäessä museon vihreälle puolelle voi heti alkuun tarkastella Tillystä kertovaa aikajanaa. Tiesin jo näyttelyyn tullessani erikoisesta kolmioliitosta, joka vallitsi Soldanin siskosten ja Juhani Ahon välillä. Vennyn ollessa Berliinissä stipendimatkalla Tillyn ja Vennyn aviomehen Juhanin suhde syventyi ystävyyttä pidemmälle. Tilanne oli vaikea ja pysyi salassa vuoteen 1951 asti.

Näyttelyssä on esillä myös lastenhoitajien asuja.

Kirjailija Juhani Aho siis eli kahden naisen kanssa, joista Venny Soldan oli hänen aviopuolisonsa ja tämän sisko Tilly hänen avovaimonsa. Björn Soldan syntyi Tillylle aviottomana lapsena. Tämä tapaus oli varmasti yksi niistä, joka herätti Tillyn intohimon perustaa Kakarasaari, lastenkoti aviottomille lapsille, jossa myös Björn vieraili paljon. Hänet esiteltiin ensin virallisesti Tillyn ottolapsena.

Sekä Björn että Tilly olivat lopulta omien alojensa pioneereja – Björn suomalaisen valokuvauksen uranuurtajana ja Tilly aviottomien lasten kasvatuksen ja hoidon saralla. Tilly piti tärkeänä, että jokainen lapsi otettiin huomioon yksilönä. Tilly Soldanille omistettu puoli sisältää Venny Soldanin maalauksia, joista monet esittävät Tillyä tai hänen lastenkotiaan. Näyttely myös pureutuu Tillyn lastenkodeissa hoitajana olleen naisen kautta suomalaiseen lastenkasvatukseen ja lapsikuvauksen historiaan.

Lastenkotien historiaa

Venny Soldan-Brofeldt: Tilly Soldanin muotokuva.

Kauniaisiin perustetusta lastenkodista kertoo Björn Soldanin kuvaama lyhytfilmi, jossa näkyy paljon iloisesti nauravia lastenhoitajia lapsia sylissään aurinkoisessa suomalaisessa metsämaisemassa. Vitriineissä on esineitä 1800-luvun lastenkodeista, kuten kahvipaketteja ja sarvista valmistettuja tuttipulloja.

Museokierroksen lähestyessä loppuaan seinillä riippuu lisää Venny Soldanin maalauksia. Vaikka taiteilijoiden yksityiselämän kiemurat eivät olleetkaan näyttelyn pääaihe, avasi näyttely hyvin sekä niitä että oman kotimaamme historiaa ja ajankuvaa.

Sarvituttipulloja 1800-luvulta ja Lastenlinnan kahvipaketti vuodelta 1935.

Mathilda ”Tilly” Soldan (1837–1931)

•   Kirjailija Juhani Ahon avopuoliso ja taidemaalari Venny Soldanin sisko.
•  Lähetettiin Ruotsiin synnyttämään Juhanin lasta, ettei totuus suhteesta paljastuisi.
•  Perusti Järvenpään Ristinummelle Kakarasaari-nimisen lastenkodin ja myöhemmin Kauniaisiin lastenkodin, joka toimi myös lastenhoito-opistona.
•  Menehtyi 58-vuotiaana syöpään.

Lähteet

• https://museot.fi/museohaku/index.php?museo_id=22034
• http://vintti.yle.fi/yle.fi/venny/otsikoissa2b.htm

Muodin huipulla tai ei, vaatteet voivat kertoa kuvan tapaan enemmän kuin tuhat sanaa. Lukion käytävät ovat vaatteiden täyttämiä tarinalähteitä – Nappasimme kolme kiinnostavaa ja erilaista tyyliä edustavaa opiskelijaa matkaamme ja lähdimme selvittämään tyylin mysteeriä.

Tyyli on moniulotteinen käsite.

Taidemaailmassa tyyli määritellään taiteilijan henkilökohtaiseksi ilmaisutavaksi, mutta toisaalta sanalla myös yleistetään suuria kokonaisuuksia, esimerkiksi tietyn aikakauden taidetta.

Nykypäivänä tyylillä viitataan yleisesti yksilön persoonalliseen tai ryhmän samankaltaiseen pukeutumiseen, joka muokkautuu yhteiskunnallisen kehityksen pyörteissä. Modernissa kulutusyhteiskunnassa tyyli on merkittävä osa ihmisen ja ihmisryhmien identiteettiä: vaatteiden ja asusteiden avulla ilmaistaan arvoja ja persoonallisuutta, joiden taustalla ovat kulttuurilliset tekijät.

Globalisaatio ja teknologisoituminen ovat avartaneet kansojen maailmankuvaa, mikä on puolestaan vapauttanut pukeutumisen. Uuden sukupolven myötä vanhat normit, kuten “vaatimattomuus kaunistaa”, on lakaistu maton alle ja tilalle on tullut “vaatteet on aatteet” -ajattelu, joka korostaa perinteisten ihanteiden sijaan omaperäistä ja yksilöllistä tyyliä sekä ryhmään kuuluvuutta.

Mitä nuoret itse ajattelevat tyylistä ja pukeutumisesta? Järki kertoo kolmen kiinnostavan Järvenpään lukion opiskelijan kokemuksia ja mietteitä vaatteiden viidakossa.

Itseilmaisua ja erilaisuutta

17-vuotias April Smith on itsevarma pukeutuja.

Syksyllä Järvenpään lukiossa aloittaneen Aprilin tyyli on sekoitus 80- ja 90-lukujen huumaa ja nykypäivän katutyyliä. Retrogurun vaatekaapista löytyy sekä yksinkertaisia poolopaitoja että väljiä ja värikkäitä tuulitakkeja.

“Äiti käytti tosi paljon vaatteita sen omasta nuoruudesta ja siitä se on vähän tullut, tietynlainen tottumus sen aikakauden tyyliin.”

Aprilin vinkki: “Pienet yksityiskohdat, kuten aurinkolasit, tekevät tavallisestakin asusta kiinnostavan ja muodikkaan.”

Vanhat mutta trendikkäät “Vanssit” sopivat asuun kuin asuun.

Tanssin, erityisesti katutanssin, parissa varttunut April kertoo myös hip hop-kulttuurin vaikuttaneen vaatemakuunsa vahvasti.

Suurimman osan vaatteistaan kirpparikonkari hankkii käytettynä; Nostalgiahenkisille kirpputorit ovatkin oikea aarreaitta.

“Tykkään näyttää, kuinka myös vanhoista vaatteista voi saada kivannäköisiä. Pienikokoisena kirpputoreilta on vaikea löytää mitään sopivaa, joten tuunaan vaatteita: Lyhennän ja kavennan housuja ja paitoja.”

Yhtä persoonallisia vaatteita Aprilin päällä ei olisi kuitenkaan nähnyt vielä pari vuotta sitten. Uudet piirit ja vapaampi ilmapiiri lukiossa auttoivat itsevarmuuden ja oman tyylin löytämisessä:

“Yläasteella oli sellainen vaihe, että halusin kuulua massaan, mutta nyt lukiossa on paljon ihmisiä, jotka uskaltavat ja haluavat olla omaperäisiä, ja olen saanut sen kautta rohkeutta.”

April kannustaa kuoriutumaan simpukasta helmeksi. Omaperäisyyskään ei pure.

“Se, että voi ilmasta itseään, on mun mielestä ehkä tärkeintä tyylissä. Ei kannata pelätä sitä, mitä muut ajattelevat, vaan olla täysillä oma itsensä.”

Sää päättää vaatteet

Bostonista kotoisin olevan vaihto-oppilaan John Flahertyn pukeutumisetiketin tärkein sääntö on käytännöllisyys.

Kulttuurien lähentyminen on kiihtynyt 2000-luvulla, joka näkyy myös pukeutumisessa. Toisaalta tarkkasilmäinen voi huomata yhä eroja: Atlantin toisella puolella pukeudutaan rennommin, raportoi yhdysvaltalainen John.

“Suurin osa ikäisistäni Yhdysvalloissa käyttää lukion tai yliopiston nimellä brändänttyjä college-paitoja tai muita vaatteita. Suomalaiset nuoret taas pukeutuvat siistimmin, esimerkiksi pojat pitävät enemmän tiukkoja farkkuja.”

John sijoittaisi itsensä välimaastoon pukeutumiskulttuureja vertaillessa:

“En usko, että pukeudun minkään vallitsevan tyylin mukaisesti. Joskus laitan päälle vain rennon oloasun ja joskus farkut ja paidan.“

Käytännöllisyys aina ensin.

“Valitsen vaatteet fiiliksellä, mutta eniten vaikuttaa sää ja päivän aktiviteetit.”

“Rakastan kaikkea hupullista.”

Sama pätee myös shoppaillessa. Yksikertainen John suosii kauppoja, jotka tarjoavat kaiken tarvittavan päästä, varpaisiin matalilla hinnoilla.

“Se säästää aikaa ja rahaa.” kertoo John.

Ja ennen kaikkea:

“Vaatteet antavat itsevarmuutta ja pukeudun juuri niin kuin haluan.”

Kokeilijasta ekokyyhkyksi

Ensimmäisen vuoden opiskelija Oona Telkki noudattaa vihreää linjaa: Eettisyys etusijalle.

Mekko, mekko ja vain mekko – Ala-asteikäisen Oonan vaatekomerossa oli pitkään ylivoimainen suosikki, jota pidettiin säässä kuin säässä.

“Pienenä pidin aina mekkoa. Jos mekko otettiin pois, ei tullut mitään. Ei käynyt. Pidin sitä jopa ulkohousujenkin alla.” muistelee Oona.

Vaatteiden uusiokäyttö mietitytti häntä jo taaperona, ja määrätietoisesta mekkotytöstä kasvoikin lukioon mennessä vakaa eettisen muodin kannattaja.

“Olen aina ollut sellainen pieni maailmanparantaja.” kertoo Oona.

Käsitöitä harrastava lukiolainen havahtui pikamuodin todellisuuteen ompelukoneen ääressä.

“Teen itse käsitöitä paljon ja heräsin siihen, miten koko prosessi toimii.”

Kaupoissa lojuvien vaatteiden hinta on osoittautunut petolliseksi niin ympäristölle kuin ihmisillekin. Vaateteollisuutta varjostavat lukuisat ihmisoikeusloukkaukset köyhissä tuotantomaissa, samalla kun lännessä ongelmaksi on kehkeytynyt vaatteiden massiivinen ylijäämä.

Baskeri saa uuden ilmeen omatekemällä kukkaompeleella.

”Ylipäätänsä kuluttamisen vähentäminen auttaa.” kehottaa Oona.

Halpatuotanto nojaa yhä vahvasti länsimaisiin kuluttajiin, joten muutoksen pitää myös lähteä täältä.

”Noin kaksi vuotta sitten lopetin kokonaan massalle myytävien vaatteiden ostamisen ja nykyään shoppailen vain eettisesti, mieluiten vielä suomalaista tuotantoa.”

Tyyliä Oonalta ei silti puutu. Tyylimuusa erottuu joukosta omilla luonnoksillaan, eikä pelkää ottaa riskejä pukeutumisen suhteen.

Alunperin kirjoittanut Sofia Zamora ja Sofia Saario

Tekisikö mieli helppoa, mutta herkullista aamu- tai iltapalaa, jonka valmistamiseen menee vajaa viisitoista minuuttia? Tässä on herkullinen ja terveellinen aamupala, josta saat luoda juuri omanlaisesi – smoothie bowl.

Tarkoituksena on periaatteessa vain kaataa valmis smoothie kulhoon ja laittaa koristeeksi esimerkiksi pähkinöitä tai marjoja. Jos siis mummolta saadut mustikat lojuvat pakkasessa, etkä ole mustikkapiiraiden mestari niin tässä on oiva tapa käyttää marjat ja jo hieman tummuneet banaanit pois!

Smoothie bowlin ideana on tehdä smoothien tapainen, mutta hieman kiinteämpi seos, jonka voi kaataa kulhoon ja syödä lusikalla. Itse käytän yleensä smoothie-aineksina banaania, mustikoita, kaurahiutaleita, maitorahkaa ja jogurttia, mutta aineksia voi vaihdella oman maun mukaan. Sosiaalisessa mediassa on esimerkiksi näkynyt vihreitä smoothie bowleja, joihin on laitettu pinaattia. Valittavia aineksia on siis laidasta laitaan!

Ainekset heitetään kulhoon tai tehosekoittimeen (vinkki: Itse käytän sauvasekoitinta, koska tiskivuoresta tulee paljon pienempi) ja sekoitetaan tasaiseksi massaksi.

Lopuksi lisätään päälle esimerkiksi pähkinöitä, chia-siemeniä, kookoshiutaleita tai marjoja. Sitten vain nautitaan! Smoothien voi myös tehdä edellisenä iltana valmiiksi, jos ei halua käyttää jo valmiiksi kiireisestä aamusta aikaa sen tekemiseen.

Alunperin kirjoittanut Elsa Helovuo

Lauantaina 25.11. laitoin jalkani ensimmäistä kertaa Kiinan maaperälle. Ruohonleikkurilta kuulostava matkalaukkuni raahautui perässäni mukanaan kasa odotuksia, jännitystä ja myös hieman ennakkoluuloja. Nyt kuukauden kuluttua on helppo katsoa taakseen ja sanoa matkan olleen yksi elämäni parhaista kokemuksista sekä pohtia, mikä teki siitä niin merkityksellisen.

Illan katukuvaa

Koulunkäyntiä, kananjalkoja ja papusoppaa

Kiinassa ollessani sain mahdollisuuden kokeilla monia asioita, joita Suomessa olisi vaikea kokea. Joitain asioita rakastin, joitain en niinkään. Parasta varmaan koko projektissa oli ihmisten tapaaminen, ja itse olin onnekas yöpyessäni kahdessa kiinalaisperheessä yhden sijaan. Tutustuin mahtaviin ihmisiin, jotka tulevat aina olemaan muistoissani. Pääsin käymään kiinalaista koulua – ja voin sanoa, että se oli täysin erilaista kuin kuvittelin, paljon rennompaa kuin koskaan ajattelin. Kiinassa ihmiset vastasivat tunnilla. Joskus kuulosti siltä että liikaakin.

Söin paljon erilaisia ruokia. Totta puhuen söin liikaa, ja kaikkea maan ja taivaan väliltä. Erityisesti pidin nuudeleista, erikoisen näköisistä vihreistä möykyistä sekä kananjaloista. Jouduin myös syömään muutamia ruokia, joita en koskaan tahdo syödä uudestaan: muun muassa pavuista tehty keitto hyytelökuutioilla ja vaniliajäätelöllä sekä boba-tee, maitotee jossa lillui pohjalla hyytelöhelmiä. Mustalle listalle pääsivät myös mysteeriksi jääneet ankankieliltä vaikuttavat ruuanpalaset. Yllätin siitä, että kiinalainen ruoka ei ollutkaan niin tulista kuin olin kuullut. Ilmeisesti kiinalaisetkin olivat ihmeissään siitä, kuinka hyvin kestin tulisuutta ja myös miten hyvin osasin käyttää syömäpuikkoja.

Viikko on lyhyt aika täysin uudessa maassa. Sen huomasi, sillä olin koko ajan tekemässä jotain uutta ja jännittävää, ja joka ilta kaaduin väsyneenä sänkyyni. Koin viikon aikana enemmän kuin olin kokenut kuukausiin. Pääsin kiinalaiseen kokovartalohierontaan. Kokeilin taijia. Käveleksin ystävieni kanssa Kiinan kaduilla iltamyöhään asti, katselin kuuta ja harvaa tähtitaivasta. Rikoin normejani ja lauloin muovikopissa karaokea. Erittäin paljon muistelen myös reissuani buddhalaiseen temppeliin, missä käyminen vahvisti haluani kääntyä buddhalaiseksi.  Vaikka onkin todella kliseistä sanoa, että matka oli kasvattava kokemus, niin juuri sitä viikko Kiinassa oli. Se oli oppimista joka päivä.

Dameishan rannalla

Mitä Kiina-projekti opetti minulle?

Projektin aikana ei voinut olla oppimatta asioita. Kiina-projekti opetti sen, että ihmisten kanssa on äärettömän vaikeaa tehdä töitä, jos ei ymmärrä toista. Jos itse tietää tarkalleen, mitä ympäristöetiikka tarkoittaa, mutta toinen ei ole eläessään käynyt yhdelläkään filosofian tunnilla, on miltei mahdotonta päästä aiheesta yhteisymmärrykseen. Opin, että on ihan ookoo antaa ihmisten auttaa – siltä ei voinut välttyä Kiinassa. Joku oli aina kantamassa kauppakassejani, hakemassa vettä tai maksamassa ostoksiani. Piti myös oppia sanomaan siihen ei.

Kiina-projekti opetti arvostamaan monia asioita, joihin ei aiemmin ollut tullut kiinnitettyä huomiota. Kun elää viikon toisessa perheessä, aivan toisessa kulttuurissa, alkaa väistämättä arvostamaan omaa kotiaan ja kulttuuriaan. Suomessa suihkusta tulee miltei heti lämmintä vettä, Kiinassa sitä sai odottaa. Suomen netti on vapaa, Kiinassa mikään Googlen palvelu ei toimi ollenkaan. Suomessa taivaalla loistaa kaupungeissakin valtavan paljon tähtiä, Kiinassa taas vähemmän. Suomessa omaa rauhaa arvostetaan, eikä koulukaan oikeasti vie koko elämää. Kiinassa meininki taas on aivan toinen, etenkin koulunkäynnissä. Joskus on matkustettava kauas löytääkseen asioita läheltä, sen opin viikon aikana. Riskinä tässä tietenkin on, että kaukana ollessaan ei enää halua palata takaisin.

Rappukäytävä täynnä kiinalaisten oppilaiden matkalaukkuja

Vaikeinta on lähteminen

Perjantaina ilmassa oli lähdön tunnelmaa. Oli outoa ajatella, että ihmiset, joiden kanssa olin viettänyt intensiiviset seitsemän päivää, jäisivät 7 768 kilometrin päähän minusta. Emme tulisi näkemään toisiamme uudestaan pitkään aikaan – jos koskaan. Katsoin lähelläni olevia ihmisiä ja rakennuksia nyt uudella tavalla; yritin painaa mieleeni kaikki yksityiskohdat, jotta ne säilyisivät kirkkaina muistoissani.

Viimeisen päivämme kulutimme esitelmiemme pitämiseen, syömiseen sekä koulun lähistöillä kiertelemiseen. Tuntui kolkolta ajatella, että jo tutuiksi tulleet metrolinjat, kadut ja ihmiset eivät seuraavana päivänä enää tervehtisi meitä herätessämme.  Katselin ympärilleni ja näin kaikkialla asuntolassa asuvien oppilaiden matkalaukkuja. Tuntui siltä kuin koko koulu olisi lähdössä johonkin – ja niin olikin, kotiin, aivan niin kuin mekin. Hyvästien tullessa kyyneleiltä ei vältytty, tietenkään, mutta tiukat halaukset ja lupaukset siitä, että vielä näemme tekivät jäähyväisistä siedettäviä.

”Beautiful China, you are forever in the hearts of all the people who want a happy world. You are forever in my heart.”

Kiina jätti minulle paljon asioita. Se jätti mahtavia muistoja ja särkyneen sydämen hyvästeltyäni hienoimmat tapaamani ihmiset. Se jätti kaipauksen ja toiveen paluusta. Kiina jätti minulle arat olkapäät sekä kipeät jalat. Se otti tunnon pottuvarpaastani (tahdon ajatella, että varpaani kieltäytyy tuntemasta mitään muuta kuin Kiinaa, mutta se ei liene oikea syy). Nyt tiedän, että Suomessa hyttyset eivät ole mitään verrattuna Kiinan hyttysiin ja että ihmiset Suomessa aiheuttavat paljon enemmän ahdistusta kuin ihmiset Kiinassa. Kiina jätti minulle listan kirjoja, jotka minun pitää lukea, sekä listan ihmisistä, joilta voin aina kysyä lisää. Kiina jätti minut maailmalle viisaampana ja valmiimpana ihmisenä, mutta siitä en saa kiittää Kiinaa, vaan sen ihmisiä, jotka olivat valmiita jakamaan minulle osia elämästään.

Alunperin kirjoittanut Siiri Parviainen

Ever since I came here people have been warning me about the winter, the darkness and the cold. Everyone has been repeatedly saying –“wait till the winter…”, “it’s not even cold yet”, “in December it just gets worse..” etc. And because of that I was really afraid of spending those months (November and December) here in Finland.

But now we have are already passed the first half of December and I still don’t see anything getting worse. Okay it gets dark when it’s not even 17:00 and yes, sometimes you just feel more tired than you normally would, but you also have really good stuff like the snow (even if it doesn’t last a whole day). In addition, because of Christmas you have these special foods (or desserts) and these parties where you get food and Glögi, not to mention everyone is decorating their houses with a lot of lights making them look pretty.

On December Finns also celebrate the anniversary of independence and this year it was more a special date because a country doesn’t turn 100 years independent every day. We had the day off from school and I had dinner with my family at home but it wasn’t a normal one, this one was more special and fancy and the whole family was there, after eating we went to Helsinki to see how the buildings were lightened with the colors of the Finnish flag and of course we couldn’t have left without watching fireworks (which were so cool). Even though this was a nice day it was not as I expected or at least not what I am used to because when I think on an independence day I think of having he typical food at home (maybe the family reunited), going to hang out or partying with friends and then going to some square to the city center to see the representation of the main event (or the beginning of the  independence fight) and then enjoy the fireworks that light the sky at night.

I still have the next half of this month to experience the things that everyone have been warning me about, but for now I am glad to be here and I hope to keep feeling the same way till the end of my exchange time.

Originally written by Sofia Zamora

Järvenpään lukio järjesti 100-vuotiaalle Suomelle itsenäisyyspäivän aattona 5.12.2017 mittavat juhlat. Maatamme juhlittiin monenmoisten puheiden, esityksien sekä tarjoilujen kera – juuri niin hienosti kuin pitäisikin.

Juhlat alkoivat varttia vaille neljä iltapäivästä Linnan juhlien tyylisellä sisääntulolla, kun juhlaviin asuihin pukeutuneet opiskelijat kättelivät ovilla odottavaa rehtoria ja apulaisrehtoria. Sen jälkeen matka jatkui kotiluokkiin, mihin kokoonnuttiin jättämään ulkovaatteet ja muut ylimääräiset tavarat, ja mistä myös alkumaljat lähtivät mukaan.

Puoli viideltä Areenalla alkoi tunnin kestävä varsinainen show. Ensin illan juontaja Kalle Tahkolahti toivotti vieraat tervetulleeksi, jonka jälkeen rehtori Marja-Liisa Lehtiniemi piti puheen. Tässä lyhyessä mutta ytimekkäässä puheessaan rehtorimme käsitteli Suomen itsenäisyyttä, ja ennen kaikkea mitä se tarkoittaa hänelle. Puheen jälkeen kohotettiin maljat satavuotiaalle Suomelle.

Seuraavaksi vuorossa oli Joona Uusitalon pianoesitys, johon koulumme tanssidiplomin suorittajat olivat koonneet esityksen. Tanssi oli mukavan kekseliäs idea ohjelmanumeroksi, mikä käsitteli kauniisti ja kunnioittavalla tavalla maatamme ja sen luonnetta. Pianistilta oli myös luonnollinen veto ottaa kappaleeksi tyypillistä suomalaista Sibeliusta — Romance Opus 24 ja numero 9.

Musisoinnin jälkeen lavalle asteli puhumaan vuoden 2016 pakolaisnainen Rita Kostama. Tämä puhe oli hieman pidempää laatua, mutta täyttä tavaraa. Kostama puhui koskettavalla ja ajatuksia herättävällä tavalla omista lapsuutensa kokemuksista siitä, kuinka oli päätynyt Suomeen ja siitä, mitä Suomi hänelle merkitsi. Kunnioitusta ei myöskään puuttunut. Kostaman valinta puhujaksi juhlavuoden gaalaan oli hieno ja modernia ajattelua osoittava veto lukioltamme.

Katso kuvagalleria täältä.
Suurenna kuvia klikkaamalla. Juttu jatkuu gallerian jälkeen.

Puheen jälkeen vuorossa olivat videotervehdykset. Kyseessä oli kolme hauskaa erilaista videota, joissa ainoat yhteiset tekijät olivat satavuotiaan Suomen onnittelu sekä lähettää terveisiä koulullemme. Tämä ohjelmanumero oli melko nopeasti ohi, ja seuraavaksi puoleksi tunniksi lavan valtasi improvisaatioteatteri Kolina. Tämä kolmen hengen ryhmä viihdytti onnistuneesti yleisöä, ja huumoripitoiset esitykset eivät varmasti jättäneet montaakaan ihmistä kylmäksi. Yleisö lähti reippaasti mukaan juttuun, mikä vain vahvisti vaikutelmaa onnistuneesta puolituntisesta.

Kolinan jälkeen yleisö pääsi vihdoin jaloittelemaan. Vuorossa olivat tarjoilujen haku ja vapaamuotoinen seurustelu, mikä olikin varmasti tervetullutta vaihtelua. Suunnilleen vartin kuluttua lavalle asteli myös Entäs Peltonen? -bändi. Jonkin ajan kuluttua yhtye piti tauon, ja valkokankaalle heijastuivat live-haastattelut. Kakkoskerroksessa haastattelujen pitäjä Hilpi-Maria Lyytikäinen tenttasi kahta koulumme vanhaa opettajaa itsenäisyyden juhlavuoteen liittyvistä asioista, ja haastateltavilla olikin vahvoja mielipiteitä sekä näkemyksiä vastauksiksi. Sitten tämä ensin musiikkia ja sitten live-haastatteluja sisältävä kuvio toistui vielä kerran. Kun kaikki varsinaiset ohjelmanumerot olivat ohitse, oli vuorossa Tuusulanjärvi Big Band ja vapaamuotoisen seurustelun jatkumista. Pikkuhiljaa myös Areenan keskelle raivattu tanssilattia täyttyi iloisista lukiolaisista.

Ilta sai päätöksensä kello kahdeksalta Maamme-lauluun. Edellä mainittuja tansseja säestänyt orkesteri sekä esilaulaja Kevin Sarinko johtivat illan viimeistä ohjelmanumeroa, ja juhlat saivat varmuudella arvoisensa päätöksen. Kokonaiskatsauksella voisi sanoa, että lukiomme Suomi 100 -teemaiset iltajuhlat olivat melko lailla onnistuneet. Tunnelma oli juhlava ja kunnioittava, mutta kuitenkin rento – siis juuri sellainen kuin sen pitääkin olla. Lukiolaiset olivat ottaneet pukukoodin huomioon, ja käyttäytyminen oli asiallista alusta loppuun saakka. Jokainen tiesi, että nyt on tärkeät juhlat käynnissä.

Alunperin kirjottanut Henni Savolainen

Kinnarin koulun kakkosluokkalaisilla on kiusaamisesta vahvoja mielipiteitä. Projektipäivän (20.4) yhdentoista kakkosluokkalaisen ryhmässä ei kiusaamista sallittu, ja lukiolaiset voisivatkin ottaa mallia näistä ilopillereistä. Tästä voit lukea kakkosluokkalaisten keksimän tarinan kiusaamistilanteesta, sekä kymmenen sääntöä kiusaamisen estämiseksi ja miten jokainen voi puuttua kiusaamiseen.

Kiusattu Possu

Possu Ponteva lähti tavallisesti kouluun kodistaan. Koulussa Ponteva opiskeli matematiikkaa, kunnes tuli ulkovälkkä. Hän meni ulos, ja siellä oli kolme kanaa! Kanat olivat uusia oppilaita -vanhempia ja isompia kuin pieni Possu Ponteva. Kanat haukkuivat ja löivät pitkillä koivillaan pientä Possua sillä välin kun opettaja oli kahvilla, eikä siksi nähnyt tilannetta. Yksi kana sanoi Possulle: ”Mikä tuo kärsä on?”. Sitten Possu lähti surullisena karkuun ja kanat jahtasivat häntä lällätellen.

Paikalle saapuivat kuitenkin Lepakko ja Pinkki Yksisarvinen. Yksisarvinen taikoi kanat suoraan rehtorin kansliaan taikasarvellaan. Yksi kanoista pääsi kuitenkin karkuun ja kiisi suoraan kiusaajien tukikohtaan. Lepakko oli kiltti ja lohdutti surullista Possu Pontevaa. Viimeinenkin kana löydettiin tukikohdasta ja myös se joutui rehtorin kansliaan.

Rehtori Pöllönen oli hyvin pettynyt uusiin oppilaisiin. Tällaista käytöstä ei koulussa suvaita! Kanat ymmärsivät, miten ikävältä Possusta tuntui ja pyysivät anteeksi. Possu kertoi äidilleen, mitä oli tapahtunut. Seuraavana aamuna Possun saapuessa koulun pihalle, kanat pyysivät häntä mukaan leikkiin. Heistä tuli hyviä ystäviä, eivätkä he enää kiusanneet muita. Loppu hyvin, kaikki hyvin!

KKSKV – Kymmenen kultaista sääntöä kiusaamista vastaan

Järvenpään lukiossa kevään 2017 evakossa olleet Kinnarin koulun kakkosluokkalaiset pääsivät tutustumaan Järjen mediapajassa lehtitoimituksen erilaisiin aspekteihin muun muassa valokuvaamalla, kirjoittamalla, haastattelemalla ja piirtämällä sarjakuvia.

Alunperin kirjoittanut Elsa Helovuo ja Olivia Horjamo

Sosiaalisen median kautta voimme nähdä, mitä joku tekee juuri nyt esimerkiksi Australiassa tai Atlantin toisella puolella. Meidän ei enää ole pakko (fyysisesti) matkustaa nähdäksemme millaista elämä on muualla. Matkustamisesta saa kuitenkin aina uniikilla tavalla tunteen vapaudesta ja arvaamattomuudesta. Yksin tai yhdessä reissaamalla oppii uusia asioita omasta itsestään sekä ympäröivästä maailmasta.

Keinoja maailmalle on useita

Kielimatka (tai kielikurssi) on helppo ja vaivaton tapa päästä ulkomaille. Kielimatkojen aikana tehdään retkiä ja opiskellaan suomalaisen tai kansainvälisen ryhmän kanssa kohdemaassa. Helppoja kielimatkoista tekee se, että matkaajan täytyy vain varata matka ja lähteä – järjestö yleensä huolehtii kaikesta muusta.

Kielikurssit kestävät yleensä noin kaksi viikkoa. Kurssien hinnat riippuvat kohteesta, majoittumistavasta sekä järjestöstä, joka matkan järjestää.

Myös Järvenpään lukio järjestää kansainvälisiä projekteja. Projektit ovat opintomatkoja ja niitä järjestetään useiden eri koulujen kanssa Euroopassa sekä Euroopan ulkopuolella.

Jos muutaman viikon kielikurssit kuulostavat liian vähältä, ja haluat silti opiskella matkustamisen aikana, kannattaa miettiä vaihtoon lähtemistä, mikäli rahasta ei ole puutetta. Hinta riippuu vaihdon järjestävästä järjestöstä.

Vaihto-oppilasvuosi ulkomailla antaa paljon uusia kokemuksia, joita ei voi saada muulla tavalla. Vaihdossa asutaan yleensä paikallisessa perheessä, minkä takia maasta oppii paljon sellaisia tapoja ja asioita, joita ei oppisi pelkästään maassa käymällä.

Vaihto-oppilas käy koulua kohdemaassaan. Nämä opinnot eivät korvaa lukio-opintoja Suomessa, jonka takia lukioaika pitenee.

Vaihtoon voi lähteä myös muutamaksi kuukaudeksi, jos ei halua olla pois kokonaista vuotta.

Reissaaminen on mahdollista vielä lukion jälkeenkin

Jos et halua sotkea lukio-opintojasi maailmanvalloitussuunnitelmillasi, voit pitää lukion jälkeen välivuoden tekemällä vapaaehtoistöitä ulkomailla tai lähtemällä au pairiksi.

Vapaaehtoistyö on loistava tapa perehtyä kohdemaahan ja sen kulttuuriin. Vapaaehtoisena voit muun muassa toimia katulasten parissa, auttaa uhanalaisten eläinten kuntoutuskeskuksissa, tai tehdä muita erilaisia töitä eri puolilla maailmaa.

Au pair tekee kotitöitä ja hoitaa isäntäperheensä lapsia kohdemaassaan. Au pairiksi lähteminen on halvempaa kuin vaihtoon lähteminen, mutta molemmissa oppii maasta sekä sen kulttuurista paikallisen näkökulmasta.

Vapaaehtoistöihin sekä au pairiksi pääsee myös erilaisten järjestöjen kautta.

Jos mikään edellisistä vaihtoehdoista ei tunnu omalta tavalta nähdä maailmaa, eihän mikään estä vain pakkaamasta ja lähtemästä. Suomen passilla pääsee 156 maahan ilman viisumia ja spontaanisti matkustaminen, irtiotto, voi joskus olla hyväksikin.

Lue myös Järvenpään lukiossa vaihto-oppilasvuottaan viettävien kokemuksista!

Alunperin kirjoittanut Marika Masalin

Muutos tarkoittaa prosessia, jonka aikana jokin tulee toisenlaiseksi kuin se oli. Elämässä ollaan jatkuvassa muutostilassa, huomasi sitä tai ei.

Olen pohtinut muutosta ja sen merkitystä paljon lähiaikoina. Abivuosi loppui, lukuloma alkoi. Alle kahden kuukauden päästä kolmen vuoden lukio-opintoni ovat ohi. On tehtävä isoja päätöksiä tulevaisuuteni suhteen; mitä haluan opiskella jatkossa, pitäisikö muuttaa pois kotoa, mitä teen jos en pääsekään mihinkään kouluun? Olen valvonut öitä, murehtinut ja stressannut. Olen myös toivonut, haaveillut ja innostunut.

Ihminen suhtautuu luonnostaan uuteen varauksellisesti ja epäillen. Tietty ennakkoluuloisuus on hyvä luontainen puolustusmekanismi, jolla suojellaan itseä ja muita mahdolliselta pahalta. Me kaikki pelkäämme muutosta enemmän tai vähemmän, mutta koska pelko on juurtunut niin kiinteästi osaksi ajatus- ja toimintamallejamme, emme välttämättä edes tiedosta koko asiaa. Vasta kun tapahtuu jotakin merkittävää – edessä on muutto, parisuhde päättyy tai joku läheinen kuolee – se nousee esiin. Elämän tasapaino järkkyy.

Eräs ystäväni on kauhuissaan valmistumisesta, sillä sen jälkeen on luovuttava tutusta ja turvallisesta kaveripiiristä ja kouluympäristöstä ja lähdettävä omille teilleen. [pullquote-left]Juuri epävarmuus on pelon lähde; emme voikaan luottaa siihen, että tiedämme, mitä tulee tapahtumaan.[/pullquote-left] Hänen pelkonsa on ymmärrettävää, sillä sopeutuminen uuteen elämäntilanteeseen on usein hankalaa ja vie aikaa. Juuri epävarmuus on pelon lähde; emme voikaan luottaa siihen, että tiedämme, mitä tulee tapahtumaan. Epävarmuus on kuitenkin myös mahdollisuus. Monet asiat, joita joskus vierasti, tuntuvat nykyään itsestäänselvyyksiltä. Epävarmuutta piti hetki sietää, mutta loppujen lopuksi se muuttui onneksi, esimerkiksi alkukankeuden jälkeen rutinoituneeksi liikuntaharrastukseksi ja paremmaksi voinniksi.

Muutos voi olla aluksi jännittävää, mutta se ei tarkoita, että asiat olisivat huonosti. Ne eivät ole enää samalla tavalla kuin ennen, mutta niin sen kuuluukin mennä. Elämä on pysähtymätön virta, siinä ei voi pysyä jatkuvasti paikallaan. Me synnymme, kasvamme ja kuolemme. Ihmissuhteita tulee ja menee, kiinnostuksen kohteet vaihtuvat, asumme siellä sun täällä. Usein nämä muutokset eivät edes ole kovin suuria, vaan lähestulkoon huomaamatta tapahtuvaa hivuttautumista uuteen suuntaan. Aina kun päivät alkavat sulautua toisiinsa ja tunnen olevani jumissa, mietin kirjailija C.S. Lewisin sanoja:

Isn’t it funny how day by day nothing changes, but when you look back, everything is different.

Rakas ystävä, olet selvinnyt kaikista elämäsi muutoksista, suurista ja pienistä, tähän päivään – miksi et selviäisi nytkin? On okei olla peloissaan, mutta älä paisuta pelkoasi mörön mittoihin! Et tule olemaan ainoa yksinäinen, pelokas opiskelija tulevassa kotikaupungissasi, sillä lukuisia muita on samassa tilanteessa. Tutustu ja tukeudu heihin. Kun seinät kaatuvat päälle ja tuntuu, ettet osaa mitään, hengitä syvään. Epäonnistuminen ei tee sinusta huonoa ihmistä. Kaikista ihmissuhteista ei tarvitse pitää kiinni kynsin hampain. Anna joidenkin kaverien mennä ja salli heidän tilalleen tulla uusia, erilaisia mutta silti ihania ihmisiä.

Muutos voi tapahtua kertarytäkässä tai hiljalleen. Se voi stressata, surettaa ja pelottaa, mutta myös kutkuttaa, innostaa ja ihastuttaa. Se on tilaisuus oppia ja kasvaa, tulla vaikeuksien kautta vahvemmaksi ja viisaammaksi versioksi itsestään.

Rohkeutta elämään: kuuntele Jukka Pojan biisi Potentiaali tästä!

Alunperin kirjoittanut Vilhelmiina Virtanen