Picture: Elizabeth Johnson.

Where do I even start? These past 2 months have gone by so fast in Finland and I have already made so many friends and memories. I will start with the differences between Canadian and Finnish culture that I have noticed since I have been here. FINNS ARE VERY SHY opposed to Canadians who are very friendly and outgoing, but once you get to know a Finnish person you realize that they aren’t as shy as they first seemed to be. It actually took me awhile to get used to Finnish people’s quietness I have been trying to be less loud in school but that hasn’t really worked out.

I am so grateful to have so many friends at school and I already know that I am going to have these friends for a very long time (p.s. FINNISH PEOPLE ARE CRAZY BUT ONCE YOU GET TO KNOW THEM IT’S GREAT!)

Likewise, there is a big difference between the Canadian school system and the Finnish school system. I personally like the Finnish school system much better since you have free lunches and no uniforms! In Canada we only have 2 periods (jakso) instead of 5, and we can only take up to 4 classes per jakso. In Canada we have the exact same schedule with the same 4 classes everyday at the same time for 5 months straight, our school days are 8.20 – 14.30 everyday (5 months of math, it’s as bad as it sounds).

I went to a Catholic school in Canada which is very popular for students to go to as they are safer and have better courses. At the Catholic school we had to wear uniforms everyday and we never got free lunch.

One of the things I do miss about Canadian schools is that there were many clubs and sport teams you could join for after school which isn’t as popular here. One of the biggest differences I noticed is that you have a very casual relationship with your teachers since you call them by their first name and speak with them as they were your friend. In Canada we call our teachers by their last names (like Mrs. Johnson or Mr. Smith) and if we call them by their first names we will get in trouble, I’m still trying to get used to calling teachers by their first name, hahahah.

Anyway, I am so happy that I am living in Finland for the year Finnish people are absolutely amazing and the nicest people. If any of you want to come and talk to me either about Canada or just so you can practice your English then don’t be afraid I would love to talk with all of you.

Ensimmäiset tunnelmat Suomessa

Mistä oikein aloittaisin? Nämä kaksi kuukautta Suomessa ovat kuluneet niin nopeasti ja olen jo nyt saanut paljon ystäviä ja muistoja. Aloitan kirjoittamalla kanadalaisen ja suomalaisen kulttuurin eroista jotka olen havainnut täällä ollessani. SUOMALAISET OVAT TODELLA HILJAISIA kanadalaisiin verrattuina, jotka taas ovat todella ystävällisiä ja ulospäinsuuntautuneita, mutta kun kerran opit tuntemaan suomalaisen, tajuat, että he eivät aina ole yhtä hiljaisia kuin mitä näyttävät olevan. Minulta kuluikin jonkin aikaa tottua suomalaiseen hiljaisuuteen ja olen yrittänyt opetella vähän hiljaisemmaksi koulussa, mutta se ei ole oikein onnistunut.

Olen niin kiitollinen solmittuani niin monia ystävyyssuhteita koulussa ja tiedän jo nyt pitäväni nämä ystävät todella pitkän aikaa (p.s. SUOMALAISET OVAT HULLUJA MUTTA KUN KERRAN OPIT TUNTEMAAN HEIDÄT, SE ON MAHTAVAA!)

Kanadalaisessa ja suomalaisessa koulujärjestelmässä on suuri ero. Henkilökohtaisesti minä pidän suomalaisesta koulusta paljon enemmän, sillä teillä on maksuttomat lounaat ettekä käytä koulupukua! Kanadassa meillä on vain 2 jaksoa 5 sijasta, ja me voimme valita vain 4 kurssia jaksolle. Kanadassa meillä on tismalleen sama neljän oppitunnin lukujärjestys joka päivä samaan aikaan 5 kuukauden ajan, meidän koulupäivämme ovat kello 8:20 – 14:30 joka päivä (5 kuukautta matematiikkaa on yhtä tuskallista kuin miltä se kuulostaakin).

Kanadassa minä olen katolilaisessa koulussa, joka on opiskelijoiden keskuudessa todella suosittu, sillä siellä on turvallisempaa ja parempi kurssivalikoima. Katolilaisessa koulussa meidän tulee käyttää koulupukua joka päivä emmekä me koskaan saa maksutonta lounasta.

Eräs asia, jota ikävöin kanadalaisesta koulusta, on se että siellä on paljon eri kerhoja ja urheilujoukkueita joihin voit osallistua koulun jälkeen, eikä se ole yhtä suosittua täällä. Yksi suurimmista eroista, minkä olen huomannut, on teidän suhteenne opettajiinne, kun kutsutte heitä etunimellä ja juttelette heille kuin kavereillenne. Kanadassa me kutsumme opettajiamme heidän sukunimillään (kuten rouva Johnson tai herra Smith) ja jos me kutsumme heitä heidän etunimillään, joudumme pulaan. Yritän yhä tottua kutsumaan opettajia heidän etunimillään, hahahah.

Jokatapauksessa olen todella onnellinen kun asun Suomessa koko vuoden. Suomalaiset ihmiset ovat ehdottomasti uskomattomia ja kivoimpia ihmisiä. Jos kuka tahansa teistä haluaa tulla ja jutella minulle joko Kanadasta tai treenatakseen englantiaan, älköön pelätkö, sillä pitäisin kovasti juttelusta teidän kaikkien kanssa.

Suurpiirteinen suomennos: Henry Hedborg.

Originally written by Elisabeth Johnson

Chris Millerin ja Phil Lordin ohjaama 22 Jump Street on yksi vuoden odotetuimmista jatko-osista. Valitettavasti 22 Jump Street osoittautuu pettymykseksi. Kömpelö, yli kolmekymppinen poliisikaksikko Morton Schmidt (Jonah Hill) ja Greg Jenko (Channing Tatum) pääsee jälleen yliopistoon rikoksen perässä. Tällä kertaa kaksikko joutuu valeidentiteettiensä varassa soluttautumaan koulun piireihin selvittääkseen huumekuolemaa.

Jump Streetin historia juontuu 1980-luvulle, jossa Johnny Depp tähditti  yliopistomaailmaan sijoittuvaa samannimistä televisiosarjaa 21 Jump Street. Elokuvat on tehty kyseisen sarjan pohjalta, mutta nämä kehnot teokset eivät ole menestyneet maailmalla. Toimintakomedia 22 Jump Street on jatko-osa kuitenkin ainakin Suomessa suosiota niittäneelle 21 Jump Streetille, joka ei päässyt elokuvateattereihin asti. Sen sijaan 22 Jump Street tuotiin valkokankaalle, mutta valitettavasti se ei palvele katsojaansa edes edeltäjänsäkään tavoin.

Vain ajoittain onnistuvat vitsit eivät pelasta elokuvaa. Hillin tai Tatumin onnistumiset kameran edessä ovat yhden käden sormilla laskettavissa, eikä elokuva tahdo edetä sujuvasti. Aina silloin tällöin vitsi-kriisiä lieventää osuvasti rooliinsa poliisipäällikkö Dicksoniksi valittu Ice Cube räväkällä kielenkäytöllään ja toiminnallaan. Välillä tuntuu, että elokuva on tehty kokonaan improvisoimalla. Lopputuloksesta huomaa, että ohjaajien huomiosta kamppaili samaan aikaan valmistuva The LEGO Movie.

Monin puolin kylmäksi jättänyt 22 Jump Street tulee unohtumaan ihmisten keskuudesta nopeasti, eikä Jump Streetin kadulle karun vastaanoton jälkeen enää luultavasti palata. Elokuvassa vitsien tai näyttelijäsuoritusten saralla onnistumista seurasi lähes aina epäonnistuminen. Ponnahduslauta komedian kärkikahinoihin tämä ei missään nimessä ollut, mutta uskon vielä kuulevani Tatumista ja Hillistä paremmissa merkeissä.

Arvosanaksi 22 Jump Street saa 2/5.

Alunperin kirjoittanut Riku Tauschi

Monet varmasti alkavat pikkuhiljaa kyllästyä keskusteluun kiusaamisesta, koska se on ”niin loppuun kulutettu aihe” ja ”miten kukaan jaksaa kirjoittaa siitä vapaaehtoisesti?”. Asiasta puhutaan paljon, koska se on aina ajankohtainen. Usein kuitenkin ihmiset puhuvat nimenomaan kiusatun roolista ja siitä, miltä kiusatusta tuntuu.

Samuli Putro laulaa kappaleessaan ”Milloin jätkät tulee” kiusaamisesta. Laulussa hän kertoo tarinaa siinä muodossa, että olisi itse kiusaajan roolissa. Hän puhuu paljon pojasta, jonka nimi oli Toppahousut / ylipainoinen poika, jonka kimeä ääni / oli tosi helppo pilkankohde, kuinka tämän pipo laitetaan täyteen takiaisia. Hän tulee silti usein juttelemaan kiusaajalleen ja kysyykin: ”Milloin jätkät tulee? / Hei Sami, onko jätkiä näkynyt?” Laulajan hahmo, kiusaaja-Sami, kokee olonsa kiusaantuneeksi ja pelkää leimautuvansa itsekin.

Miksi jotkut ihmiset joutuvat kiusatuksi? Vaikka vaihtaisi koulusta toiseen tai siirtyisi työelämään, saattaa silti kiusaaminen jatkua – ympäristön muutos ei välttämättä auta. Onko mahdollista, että toisilla ihmisillä on vain tietty olemus, eräänlainen aura, jonka vuoksi he vain tahtomattaan joutuvat kiusatuksi?

Monilla, kuten laulun ”Toppahousuilla” sekä itselläni, kiusaamisen kohteeksi joutuminen johtuu muun muassa ulkoisesta olemuksesta; ylipainoisia tai muuten ulkonäöltään poikkeavia saatetaan kiusata helpommin. Myös luonne voi vaikuttaa. Toppahousuista sanotaan, että hän on hyväntahtoinen hölmö ja hangoitteli vastaan, mutta osaansa tyytyi – hän vain alistuu kiusatun rooliinsa. Itse taas olen aina ollut lapsesta asti erittäin temperamenttinen, enkä ole koskaan pitänyt itseeni kohdistuvista negatiivisista kommenteista; alakouluaikoina muut lapset huomasivat sen ja ärsyttämiseni oli heille ilmaista hupia.

Helposti ihmiset eksyvät miettimään nimenomaan kiusatuksi tulemisen syitä. Jaksetaanko useinkaan miettiä sitä, miksi kiusaaja ylipäätään kiusaa?

Samuli Putron Sami haluaa kiusata Toppahousuja, koska tytöt piti koviksista / jotka alisti paksua poikaa. Hän haluaa näyttää olevansa kova äijä; kiusaajat ovat helposti kaveripiirissään suosittuja, etenkin peruskoulussa. Mutta kun Toppahousut tulevat juttelemaan, mitä Sami ajatteleekaan: nyt jos leimaudun niin pian mua lyödään. Hän pelkää itsekin tulevansa kiusatuksi.
Tunnen itsekin tämän puolen tarinasta, vaikka en sitä haluaisikaan myöntää. Kukaan ei halua joutua silmätikuksi. Ne, jotka ovat kiusaamisen kohteina, eivät ole pelkureita; kiusaajat ovat kaikista eniten peloissaan. Heillä on tietty maine, eivätkä he halua näyttää luusereilta kaveeratessaan epäsuosittujen kanssa.

Kiusaaminen tuntuu aina pahalta, oli sitten kiusattu, kiusaaja tai viaton sivustakatsoja. Viime viikkoina sosiaalisessa mediassa on pyörinyt todella paljon #kutsumua-haaste, Suomen Lukiolaisten Liiton järjestämä kiusaamisen vastainen kampanja. Kiusaamisen vastustaminen on hyvä juttu, ja siitä pitäisi tehdä arkipäivää. Vielä parempi olisi, jos sitäkään ei tarvittaisi; jokaisen pitäisi pyrkiä kitkemään kiusaaminen kokonaan pois, ettei kenenkään tarvitsisi enää pelätä ”milloin jätkät tulee”.

Alunperin kirjoittanut Jonna Koskinen

Monille ensimmäinen oma asunto on valtava askel itsenäistymisen saralla. Itse muutin 16-vuotiaana omilleni, ja se oli yllättävän helppo askel otettavaksi. Internet on pullollaan vuokra-asuntoja tarjoavia sivustoja, mutta asuntoa etsiessä on hyvä käyttää muitakin keinoja, sillä nämä internetin asunnonhakupalvelut omaavat muun muassa suunnattomat jonot. Asunnon tarpeessa olevan on hyvä pyytää niin ystäviään kuin sukuaankin ottamaan selvää mahdollisista asunnoista. Ei myöskään kannata unohtaa muita keinoja, kuten kauppojen ilmoitusseiniä tai internet-foorumeita. Myös jotkut koulut saattavat pystyä tarjoamaan apua asunnonhankintaan.

Ensimmäistä asuntoa hankittaessa tuskin kenelläkään on varaa nirsoiluun asunnon ominaisuuksissa: joskus ainoa vaihtoehto on parvekkeeton kerrostalo, pihaton rivitalo, tai jopa valmiiksi sisustettu ja määräaikainen katto pään päällä. Jos yksinäisyys pelottaa omilleen muuttavaa, kannattaa harkita myös kämppäkaveria, alivuokralaisuutta tai kommuunia.

Yksityiseltä henkilöltä asuntoa vuokrattaessa kannattaa olla varuillaan, sillä vuokraisäntäsi tai -emäntäsi saattaa tarpeen kokiessaan vaatia sinua muuttamaan pois. Vaikkakin yksityiset ovat usein joustavampia sopimuksien ja maksujen kanssa, itse suosin suuria vuokrayhtiöitä, sillä heillä on resursseja asunnon kunnossapitoon. Eivätkä he ikinä irtisano vuokrasopimusta kunnollisen vuokralaisen kanssa.

Yksinään asuvan opiskelijan tärkeimpiin kykyihin kuuluu budjetointi. Harvoin jää varaa vaatteisiin tai edes monipuoliseen ruokavalioon, viihdetavarasta tai juhlimisesta puhumattakaan. Huonolaatuisista kauppaketjujen omista halpamerkeistä ja 30 % alennetuista pikaisesti pilaantuvista ruoista tulee nopeasti paras ystäväsi, kun nälkä alkaa kalvamaan eikä tukirahoja kuulu. Varmaa ainakin on että vuoden tai kahden kuluttua tulee välillä ikävä takaisin vanhempien soppapatojen ääreen.

Totta kai – jos henkilön psyyke ja energia antavat periksi – lyhyet työvuorot ovat aina varteenotettava vaihtoehto pienen lisätienestin saavuttamiseksi. Kuitenkin urakan ylikuormittumisen riski kannattaa aina ottaa huomioon, ja pyrkiä varaamaan koulun, töiden, harrastusten ja kodin kunnossapidon lisäksi myös hetki rentoutumiselle.

Kaiken kaikkiaan omilleen muuttaminen tekee nuoresta itsenäisen, oma-aloitteisen, ja kypsemmän persoonan. Vaikkakin oma rauha ja vapaus saattaisivat vaikuttaa helpottavan elämää, luovat ne myös velvollisuuksia ja vastuuta. Omillaan asuvalle nuorelle houkutus jokapäiväiseen ystävien asuttamiseen tai vaikkapa päihteiden käyttöön voi olla suuri. Kotoa lähtö on kuitenkin jokaisen jossain vaiheessa kohdattava, ja kun tuntee kykenevänsä tähän elämänmuutokseen, kannattaa mahdollisuus käyttää hyväksi.

Alunperin kirjoittanut Jaarli Niukkanen

Käteeni sattuu vetokaapin pohjalta kehystetty valokuva. Keskeytän siivousurakkani ja katselen Helsingin Aleksanterinkadulla nauravia henkilöitä – itseäni ja parasta ystävääni. Tajuan että kuva on otettu syntymäpäivänäni lähes tasan vuosi sitten. Päätän jättää työpöytäni järjestelyn sikseen ja tarkastelen vuodentakaista itseäni lähemmin. Hymy kasvoilla on leveä, mutta silmät eivät naura.

Ulkopuolisen mielestä kuva saattaisi vaikuttaa iloiselta. Väkinäinen se on.

Muistelen ensimmäisen lukiovuoden alkua. Muistan, miten paljon itseltäni vaadinkaan. Hyviä arvosanoja, koulumotivaatiota, läksyjen tekemistä. Vanhempien odotuksiin vastaamista, opettajien miellyttämistä, joukkoon sopimista. Vähä vähältä, itse itselleni kasaaman taakan lisäksi kesällä mutkistunut suhteeni ruokaan vaikeni entisestään ja aloin kuihduttaa itseäni. Elämä muuttui numeroiksi vaa’an digitaalinäytössä. Arvosanoiksi tietokoneen ruudulla. Kylmiksi aamuiksi ja unettomiksi öiksi.

Tavoittelin tähtiä, ei, halusin olla tähti. Olla kaunis ja loistaa. Pyrkiä täydellisyyteen. Pidin pelkoni piilossa, turvassa niiden kaikkien katseilta, jotka yrittivät auttaa. Elämä oli harmaata ja tyhjää, mutta tekohymy kesti. Loppuun asti.

Loppu koitti kuulaan lokakuisen aamun muodossa.

Havahduin lopulta yksinkertaisesti siihen, miten uuvuksiin olin vienyt itseni. Auringon ensisäteiden osuessa ikkunaan ja hajotessa valkeaksi valoksi nousin istumaan sänkyni reunalle ja aivan äkkiarvaamatta annoin periksi.

Puhkesin itkuun.

Annoin ensimmäistä kertaa ikuisuuksiin itseni olla haavoittuva. Hauras. Inhimillinen.

Kaikki alkoi alusta. Opettelin pikkuhiljaa ja päivä kerrallaan elämään uudestaan. Oppiessani itsestäni uusia, ihmeellisiä asioita päätin kirjoittaa muistiin ohjeet. Ohjeet elämään ilman itseinhoa, pelkoa ja epävarmuutta.

Hengitä. Keskeytä se, mitä parhaillaan teet. Vedä syvään henkeä ja puhalla kaikki ulos. Tunne, kuinka sydämesi sykkii. Tiedosta itsesi. Minä olen.

Anna itsellesi anteeksi. Olemme inhimillisiä olentoja ja teemme virheitä. Mieti, mitä voit parantaa itsesi syyttämisen sijaan. Nouse vielä kerran pystyyn. Yritän huomenna uudestaan.

Rakasta itseäsi. Olet kauneusihanteita arvokkaampi. Olet enemmän, kuin luku vaa’assa ja vaatteet päälläsi. Kaikki mitä kannat mukanasi tekee sinusta ainutlaatuisen. Opin tuntemaan itseni.

Arvosta pieniä asioita. Herää aikaisin nähdäksesi auringonnousun. Hymyile tuntemattomalle junassa. Sytytä kynttilöitä ja meditoi. Laula. Maalaa. Tanssi. Katsele tähtiä talvisella yötaivaalla. Humallun elämästä.

Elä tässä päivässä. Älä anna menneisyytesi varastaa tulevaisuuttasi. Älä siirrä huomisen huolia tähän hetkeen. Ole impulsiivinen. Yllätän itseni.

Unohda odotukset. Elät itseäsi, et muita ihmisiä varten. Tee niitä asioita, jotka tekevät sinut onnelliseksi, sillä loppujen lopuksi kadumme vain mahdollisuuksia, jotka jätimme käyttämättä. Ole rehellinen, ole välitön, ole aito. Naura usein. Rakasta ehdotta. Annan kaikkeni.

Nousen istumaan sänkyni reunalle, aivan kuten tein kerran niin kauan aikaa sitten. Kiipeän ikkunasta katolle, kohotan katseeni öiselle taivaalle ja olen hetken aivan hiljaa.

Joskus on tutkittava tähtiä.

Alunperin kirjoittanut Ossi Laurila

Kuva: Henry Hedborg.

Heips. Luet Järkeä, joka on jälleen kerran uudistunut. Tästä alkaakin jo 8. vuosikerta Järvenpään lukion omaa lehteä! Päätoimittajiakin on ehtinyt olla jo varsin monta (uusimpana haasteeseen olen tarttunut minä) ja julkaistua sisältöäkin olisi konsepteissa mitattuna jo huima pino.

Näkyvin osa uudistustamme ovat nämä uudet verkkosivut. Kiitokset oppilaskunnan hallitukselle verkkotilan ja -tunnuksen rahoituksesta! Laajensimme lisäksi somekanaviamme ja uudistimme visuaalisen ilmeen. Toivottavasti lopputulos on järkeenkäypä lukijankin mielestä.

Tänä lukuvuonna Järjessä on luvassa paljon uutta ja paljon vanhaa – toimituksessa on ennätysmäärä aktiivisia opiskelijoita, joten kaikkea on nimenomaan paljon. Lisäksi meillä on ensimmäistä kertaa Järjen historiassa myös vaihto-opiskelija mukana koko vuoden, joten kansainvälinen näkökulmakin löytyy. Toimitukseen voit tutustua Toimitus -sivulla.

Sinäkin voit tulla mukaan tekemään Järkeä, ryhtyä freelanceriksemme tai lähettää vaikka mielipidekirjoituksen. Äänesi saat kuuluviin myös osallistumalla juttujen kommentointiin näppärästi omilla sosiaalisen median tunnuksillasi.

Mitä täältä sitten löytyy niin paljon? Lehden osastot ovat pääosin samat kuin viime vuonnakin. Koulun tapahtumista ja ajankohtaisista asioista kerrotaan Uutisissa. Ilmiöt tarjoavat laajan kattauksen luettavaa tutkivasta journalismista aina matkailuvinkkeihin. Ihmisiä lukiolta (ja miksei muualtakin) tavataan Ihmiset -osiossa. Luovat fiilistelyt kuten kolumnit, pakinat ja muut ajatusleikit löytyvät Fiiliksistä. Viihde käsittää tutut leffa-arvostelut ja horoskoopit.

Tänä lukuvuonna alkavat myös odotetut videoklipit ja -reportaasit. Ne löytyvät Videot -osiosta. Huhut koulun omasta “televisiokanavasta” ja “aamuteeveestä” saivat alkunsa aprillipäivän (niin, 1. huhtikuuta 2014) uutisankasta, mutta tartumme rohkein mielin kameraan ja haasteeseen. Luvassa on monia järkeviä videoklippejä ja -reportaaseja.

Sivustolla on pientä hienosäätöä vielä meneillään, mutta järjenkäytöllähän pääsee pitkälle. Järkeä päähän ja lukemistoon siis. Tervetuloa.

Alunperin kirjoittanut Henry Hedborg

Maanantaina 5. toukokuuta aamukuudelta matka Roomaan alkoi Helsinki-Vantaan lentokentältä, jonne projektilaiset kokoontuivat väsyneinä lyhyiksi jääneiden yöunien jälkeen. Lennolla onneksi osa ihmisistä pystyi jatkamaan lepäämistä osan kuluttaessa aikaa muilla tavoin.

[column size=”three-fifth”]
Rooman saavuttua alkoi koko matkan kiireellisin osuus, kun lentokentältä oli hotellin kautta päästävä mahdollisimman nopeasti Suomen Rooman-instituuttiin Villa Lanteen. Villa Lantessa sijaitsevat suomen taide- ja tiedeinstituutti sekä Suomen Vatikaanivaltion suurlähetystö, minkä ansiosta maaperä on Suomen ja alueella on diplomaattinen koskemattomuus. Itse rakennus on varsin kaunis renessanssihuvila, josta voidaan sanoa avautuvan yksi parhaista, jollei paras näkymä Roomaan. Illalla ohjelmassa oli tutustumista Circus Maximukseen ja Rooman gettoon. Circus Maximus oli roomalainen kilpa-ajorata kuuluisine keskikorokkeineen ja getto puolestaan juutalaisten asuinalue vainojen aikana.
[/column]
[column size=”two-fifth” last=”true”]

MIKÄ ROOMA-PROJEKTI?!

Kurssin toisena päivänä tutustuttiin Rooman antiikkisen keskukseen Forum Romanumiin ja sen vieressä sijaitsevaan Colosseumiin. Ryhmälippujen avulla pääsee onneksi livahtamaan varsin pitkältä näyttävän jonon ohitse. Molemmissa kohteissa on yhteisen alustuksen jälkeen aikaa tutustua kohteeseen itse.

Colosseum kohoaa keskellä kaupunkia.

Forum Romanumilla sijaitsee myös Caesarin hauta, jolla voi vielä tänäänkin nähdä kukkia, mutta valitettavasti tällä kertaa kukkia ei haudalla näkynyt. Forum Romanumin jälkeen matka jatkui Colosseumille, joka oli ehkä matkan nähtävyyksistä sellainen jonka pystyi hahmottamaan harvinaisen hyvin yhdeltä paikalta käsin. Toinen tilanne oli Vittoriano Emmanuelin muistoksi pystyteyn muistomerkin kanssa. Kyseessä on aivan valtava ja pramea rakennus, jonka pystytetty yksinomaan tälle Italian vapaussankarille. Paikalliset ovatkin antaneet sille lukuisia lempinimiä kuten ”kermakakku” ja ”kirjoituskone”, joka juontaa juurensa varmasti suuriin portaisiin sen edessä. Portaat saattavat turistista näyttää loistavalta paikalta istahtaa helteisenä päivänä, mutta se on virhe, sillä paikan vartijat herkeämättä hätistelevät pöllämystyneen turistin ylös pilleihin puhaltamalla.

Aivan muistomerkin vieressä sijaitsee Capitolium-kukkula, joka pitää sisällään kaksi eri museota, joissa vierailimme. Museoissa on äärimmäisen suuri maalaus- ja veistoskokoelma, pitäen sisällään tunnettuja teoksia antiikin ajoilta. Viimeistään tässä vaiheessa matkaa kaikki oppivat, että kahdella parrakkaalla miehellä kuvattiin antiikissa jokia, kuten Capitolium-kukkulassa Tiberiä ja Niiliä. Siirtymä muistomerkiltä Capitoliumille ei siis ole pitkä, mutta sen aikana kohtaa hyvin roomalaista liikennekulttuuria: jos tien yli haluaa jalankulkijana mennä, on otettava päättäväisesti askeleet tielle ja toivottava, että autot pysähtyvät – sillä muuten ne eivät sitä tee. Toki jonkinlaista harkintaa esimerkiksi rekkojen kanssa kannattaa käyttää, mutta pääsääntöisesti autot pysähtyvät hyvin kuvatulla tavalla.

Ruoka Italiassa on aivan oma maailmansa lounaspastoineen ja illallispitsoineen, unohtamatta aivan erityisen maukkaita jäätelöitä. Kannattaa maistaa ainakin pasta carbonaraa ja jotain hyvin yksinkertaista pitsaa kuten kinkkua ja rucolaa. Jos tavallinen pitsa alkaa tympiä, voi kokeilla erilaista versiota siitä tai jotain aivan muuta. Esimerkiksi calzone eli täytetty pitsa, joka sisältää täytteiden lisäksi kananmunaa tai lehtori Suvensaaren suosittelemaa Trippaa eli vasikan mahalaukusta tehtyä roomalaista perinneruokaa. Ruokaa maistaneet projektilaiset kuvailivat Trippaa niin, että sitä kyllä syö ja maistaa, mutta eivät ottaisi sitä välttämättä uudelleen.

Paavi Franciscus I ja monikansallinen väentungos.

Keskiviikkona ohjelmassa oli joidenkin suuresti odottama paavin audienssi, jonne olimme onnistuneet saamaan liput ja vieläpä hyville paikoille. Ennen virallisen tilaisuuden alkua esiteltiin yleisölle kaikki audienssille kutsun saneet ja niin meidätkin esiteltiin englanninkielisten maiden joukossa Järvenpään lukion pyhiinvaeltajina. Varsinaisessa tilaisuudessa paavi puhui päivän aiheesta italiaksi, joka käännettiin muun muassa arabiaksi, englanniksi, espanjaksi ja ranskaksi. Tilaisuutta ennen ja sen jälkeen paavi kiersi Pietarinkirkon aukiota auton kyydissä tervehtien audienssiin osallistuvia. Tämän jälkeen söimme yhdessä kalleimmista ravintoloista matkalla, koska ruoka Vatikaanin läheisyydessä on ymmärrettävästi kalliimpaa kuin esimerkiksi Trasteveressa, jossa projektimme majoittui.

Ruokailun jälkeen aloimme käydä Mars-kentän nähtävyyksiä läpi oppien esimerkiksi Pantheonista ja Berninistä. Matkalle osui useampi aukio, joita elävöittivät joko katutaiteilijat tai mielenosittajat. Suurimmilta sählingeiltä kuitenkin vältyttiin ja näimme ainakin yhden pyhäinjäännöksen eli Pyhän Angeksen väitetyn kallon. Pantheonissa riitti ihmisiä, mutta moneen muuhun kohteeseen verrattuna liikkuminen siellä oli suhteellisen helppoa, joskin kovin hartaaksi nykyään kirkkona toimivaa entistä temppeliä ei voi sanoa.

Keskiviikkona ohjelmassa oli myös vierailu birgittalaisluostariin, jossa kuulimme luostarista ja sen historiasta suomalaiselta nunnalta suomeksi. Vierailua ennen ryhmäläiset pääsivät myös käymään yhdessä lukuisista roomalaisista jäätelöbaareista, jotka tulivat matkan aikana hyvinkin tutuiksi. Tästä paikasta erityisen teki sen koko ja suosio – yli 150 makua ja jonotuskulttuuri ei vastaa suomalaista. Onneksi tällä kertaa sattui kuitenkin kuulemma rauhallinen aika ostoksiin, vaikka kirjoittajan oma näkemys paikan kaoottisuudesta olikin jotain muuta.

Antiikkista taidehistoriaa parhaimmillaan.

Torstaina palasimme Vatikaaniin ja teemana olivat Vatikaanin museot taideaarteineen sekä Pietarinkirkko. Vatikaanin museoihin pääsemiseksi oli vuorossa pitkähkö jonotus Rooman auringon alla ja kaupustelijoiden seurassa. Jono kuitenkin liikkui varsin mallikkaasti useiden ollessa ryhmän mukana ja 1,5 tunnin jonotuksen jälkeen pääsimme sisälle museoihin. Vatikaanin museot ovat ensikertalaiselle äärettömän uuvuttava kokonaisuus, sillä taidetta riittää loputtomiin ja esimerkiksi tungos Sikstuksen kappeliin on suuri. Massan mukana pääsee liikkumaan ja sopivalla etenemistaktiikalla vauhdin saa pidettyä ryhmämatkalle sopivana. Jos museoista haluaisi saada kattavan kuvan, voisi aikaa viettää helposti viikkoja ja kuukausia. Museoista pidetään myös tarkoituksella auki – epämääräisen logiikan mukaan – vain tiettyjä osastoja ja aika ajoin näitä osastoja muutetaan niiden massiivisen koon vuoksi. Tämän ”remontointityön” ryhmämme sai myös kokea, sillä monen suuresti odottama Augustus-patsas jäi tällä kertaa näkemättä. Muutamalle ryhmäläiselle tämä kuulemma antaa tekosyyn palata Roomaan uudestaan, joten aivan piloille päivä ei tästä mennyt.

Jos museot ovat massiivisia Vatikaanissa, niin ovat kirkot myös. Pietarinkirkon koon ja merkittävyyden tajuaa hyvin astuessaan sisään ja löytäessään muihin kirkkoihin kokovertailua tekevän mittakaavan keskilattialta. Pietarinkirkko itsessään on jo nähtävyys, mutta sen lisäksi sen sisältä löytyy maailman taidehistorian merkkiteoksia kuten Michelangelon Pieta-veistos. Myös kirkon kupoli merkittävä, sillä sitä on pidetty esimerkkinä lukuisille eurooppalaisille pääkirkoille. Suurin osa kurssilaisista päättikin kiivetä kupoliin ja kävelyä oli reilusti yli 500 porrasta. Määrä ei itsessään ollut ongelma, mutta portaiden ahtaus ja vielä hirveämmin kaltevuus teki kyllä tehtävänsä jokaiseen kiipeäjään. Monille myös kirkon sisällä kupolista alas katsominen teki erityisen tiukkaa.

“Nyt latinistien pitäis kyllä tietää tää”, kuultiin milloin minkäkin kirjoituksen luona.

Latinaa opiskeleville Vatikaanin museot sekä Pietarinkirkko hautakirjoituksineen on harvinainen aarreaitta. Koko Rooma voi pitää erityislaatuisena paikkana kyseisen kielen opiskeluun, sillä ympäri kaupunkia kaduillakin voi törmätä esimerkiksi seinälaattaan, joka kertoo tulvan korkeudesta antiikin ajalta ja latinaa sisältäviä monumentteja on aivan joka puolella. Roomassa voisikin viettää aikaa monta viikkoa tutkien pelkästään kaupungin piirtokirjoituksia.

Perjantaina luvassa oli hiukan erilainen päivä, sillä aamulla vierailimme englanninkielisen oppaan johdolla Pietarinkirkon alla sijaitsevassa nekropolissa, jossa pääsimme näkemään antiikin aikaisia sukuhautoja ja väitetyn Pyhän Pietarin haudan, joskin kyseinen teoria on hyvin kyseenalaistettu. Vierailu nekropoliksessa oli luostarivierailun ja audienssin ohella yksi Järvenpään lukion Rooma-projektin erikoisuuksista. Tämän jälkeen suuntasimme toiseen tämän vuoden uutuuteen eli eväsretkelle Ostiaan eli Rooman satamaan ja logistiseen keskukseen, joka on yksi hyvin säilyneistä kaupunkikokonaisuuksista antiikin Roomasta. Eväät ostimme hotellin lähettyviltä paikallisista leipomoista ennen bussi- ja junamatkaa Ostiaan, jossa kiertelimme eväät syötyämme pitkään Välimeren auringon alla.

Jos Fontana di Trevin suihkulähteeseen heittää kolikon, palaa uskomuksen mukaan joskus takaisin Roomaan.

Ilalla oli ohjelmassa illallinen kehutussa pizzeriassa Trasteveressa lopuilla projektin rahoilla. Kohtalaisen kuuma ravintolakokemus oli kuitenkin sen väärti hyvän ruoan ja kylmän veden ansioista. Tämän jälkeen yhteisestä kassasta riitti rahaa vielä yöjäätelöjen hankkimiseen.

Lauantaina ohjelmassa olivat loput Mars-kentän nähtävyydet, kuten esimerkiksi kaikkien odottama Keisari Augustuksen mausoleumi. Puolenpäivän maissa oli kuitenkin neljä tuntia vapaata aikaa ostosten tekoon, syömiseen ja joidenkin nähtävyyksien katselemiseen ennen lähtöä hotellin kautta lentokentälle Fiumicinoon. Lento saapui Suomeen puoliltaöin ja tämän jälkeen projektilaiset erkanivat omille teilleen – käytännössä kotiin nukkumaan ja toipumaan viikon mittaisen – mutta erittäin antoisan – valloitusretken rasituksista.

Alunperin kirjoittanut Juho Mölsä

Areena on jälleen vaalikeskustelun näyttämönä, kun tiistaina 29. huhtikuuta paikalle astelee muutama nuori eurovaaliehdokas. Tilaisuuden kynnyksellä Järki valottaa tapahtuman taustoja ja kertoo, mistä EU-vaaleissa nyt onkaan kyse.

Edellisenä lukuvuotena Areenalla esiintyi kourallinen paikallisia kunnallisvaaliehdokkaita, mutta nyt on vuorossa joukko nuoria ihmisiä, jotka ovat ehdolla kevään 2014 europarlamenttivaaleissa. Vaalikeskustelun teemana on nuori tulevaisuuden Euroopassa.

Kutsun keskusteluun ovat saaneet Vasemmistoliiton Toivo Haimi, Vihreiden Ozan Yanar, Kokoomuksen Aura Salla, Kristillisdemokraattien Tom Himanen, Keskustan Jouni Ovaska ja sosiaalidemokraattien Kaisa Penny. Järjen tietojen mukaan kokoonpano ei ole vielä täysin varmistunut.

Päivitys klo 28.4.2014 11:50: Tuoreimman tiedon mukaan Jouni Ovaska Keskustasta on ilmoittanut, ettei osallistu. Myös SDP:n ehdokkaan osallistuminen on epävarmaa.

Päivitys klo 14:40: Juuri tulleen tiedon mukaan Keskustan Antti Kaikkonen saapuu Ovaskan tilalle.

Tilaisuuteen on jälleen luvassa lukion väelle tutuksi tullut Twitter-seinä, jonka kautta opiskelijat voivat esittää panelisteille kysymyksiä. Twitter-seinän tekniikasta vastaa kahden lukion opiskelijan pyörittämä tietotekniikkayritys Webbies. Järjen tietojen mukaan oppilaskunta ja Webbies ovat solmineet Twitter-seinän toteutuksesta sadan euron hintaluokkaa olevan sopimuksen.

Vaalitentin käytännön järjestelyistä on vastannut oppilaskunnan puheenjohtaja Sara Niemelä yhdessä työryhmän kanssa. ”Vähän jännittyneenä odotan tiistaita”, kommentoi puheenjohtaja Niemelä valmistelujen keskellä. Itse tilaisuuden juontavat suunnittelussakin vaikuttaneet opiskelijat Juho Mölsä ja Joonas Mustonen.

Vaalikeskustelu on ajoitettu tiistaiselle 5. kiertotunnille, eli sanan säilä kaikuu Areenalla noin klo 13:05 alkaen. Järjen lisäksi paikalle on kutsuttu runsaasti muutakin mediaa.

Odotuksissa selkeitä vastauksia ja kontaktia nuoriin

Kysyimme viime viikolla lukion käytävillä mielipiteitä Euroopan unionista ja lukion vaalikeskusteluun kohdistuvista odotuksista.

Nimellä Sara puhunut opiskelija toivoo meppiehdokkailta ympäripyöreitten sanomisien sijaan selkeitä vastauksia. Saran mielestä EU:sta on Suomelle enemmän hyötyä kuin haittaa, vaikka se rajoittaakin hänen nähdäkseen Suomen itsenäisyyttä.

Federalisti aikoo äänestää vaaleissa ja perustelee ratkaisuaan kansalaisvelvollisuudella. Hänen mielestään EU on tuonut maanosaan rauhaa ja lisännyt eurooppalaisten vaikutusta maailmanpolitiikan tasolla.

Vaihto-opiskelija Martina Kozuh on kotoisin Kroatiasta – joka sekin on unionin jäsenvaltio. Hän seuraa sekä kotimaansa että Suomen EU-vaaleja, ja odottaa lukion vaalikeskustelua innolla. Kozuhlla ei ole lujaa EU-mielipidettä, mutta hän näkee unionin tuomien vapauksien edesauttavan muun muassa opiskelua ulkomailla.

Sisältä paha muistuttaa Suomen saaneen unionin jäsenyyden myötä paljon taloudellista apua ja sanoo unionin olevan äärettömän tärkeä asia eri elämänaloilla. Vaalitentin osallistujilta hän toivoo jämäkkää kontaktia ja kohdentamista juuri nuorisoon.

Nimimerkillä kommentoineet henkilöt eivät halunneet nimeään julkaistavan lukion mediassa yhdessä poliittisten kantojensa kanssa.

Tulossa Suomen viidennet EU-vaalit

Euroopan parlamentin jäsenten vaalit – tuttavallisemmin europarlamenttivaalit tai EU-vaalit – pidetään viiden vuoden välein. Tänä keväänä vaalipäivä on Suomessa sunnuntaina 25. toukokuuta. Ennakkoäänestys on Suomessa 14. – 20. toukokuuta, ulkosuomalaisilla se päättyy kolme päivää aiemmin.

Suomessa europarlamenttivaaleissa saavat äänestää kaikki Suomen kansalaiset, jotka täyttävät viimeistään vaalipäivänä 18 vuotta. Myös muut Euroopan unionin kansalaiset voivat jättää äänensä Suomessa, jos heillä on 51. päivänä ennen vaaleja kotikunta Suomessa. Koko maa on yhtä vaalipiiriä, eli kaikilla suomalaisilla on samat ehdokkaat.

Meppejä (Member of the European Parliament, Euroopan parlamentin jäsen) valitaan unionin 28 jäsenmaasta yhteensä 751 henkeä, 6 – 96 edustajaa kustakin maasta. Paikat jakautuvat eri maiden välillä väkilukuun suhteutettuna. Suomesta meppejä valitaan 13 kappaletta, eniten paikkoja kahmii maanosan ja EU:n väkirikkain valtio Saksa.

Parlamentissa mepit eivät edusta omia kansallisia puolueitaan, vaan ryhmittyvät aatesunnittain yli kansallisuusrajojen. Ehdokkaita europarlamenttivaaleihin voivat kuitenkin Suomessa asettaa vain rekisteröidyt puolueet tai vähintään 2 000 kansalaisen kannatusyhdistykset.

Euroopan parlamentti on Euroopan neuvoston ohella toinen unionin lainsäädäntöelimistä. Parlamentti nimittää Euroopan komission puheenjohtajan, vahvistaa jäsenmaiden hallitusten valitsemat komissaarit ja valvoo komission ja muidenkin EU-toimielinten toimintaa. Parlamentti myös esimerkiksi vahvistaa unionin budjetin yhdessä Euroopan neuvoston kanssa.

KATSO EUROVAALIEN VIRALLINEN VIDEO:

Alunperin kirjoittanut Henry Hedborg

Lukion mediaryhmä suuntasi opintomatkalle Suomen Kuvalehden toimitukseen.

Lehtikurssin vuosittainen eväsretki alkoi tuuliselta Järvenpään juna-asemalta perjantaipäivänä. Tavoitteenamme oli löytää tiemme Helsingissä sijaitsevaan Otavamediaan. Leppoisan junamatkan ja muutaman minuutin suunnistamisen jälkeen saavuimme Otavamedian suureen aulaan, jossa meitä vastassa oli Järvenpään lukiossa opiskellut Susan Heikkinen, joka nykyään toimittaa Suomen Kuvalehteä.

Yläkerrassa meitä odotti kabinetti tarjoiluineen. Pullaa mussuttaessamme saimme kuulla Suomen Kuvalehden historiasta. Lehden pitkäaikainen, nyt jo eläkeiän saavuttava päätoimittaja Tapani Ruokanen kertoi meille, mikä Suomen Kuvalehdestä tekee lukemisen arvoisen. Tämän jälkeen vuorossa olivat polttavat kysymykset toimittajan elämästä, koulutuksesta ja työmahdollisuuksista.

Loppuhuipennuksena reissullemme pääsimme kiertämään Kuvalehden toimitusta, tutustumaan toimitustalon työntekijöiden arkeen ja saimme paljon uutta informaatiota lehden tekemisestä. Emme osanneet arvatakaan, että graafikon työhön kuuluu pääsiäismunien maalausta! Vilaukselta bongasimme myös Anna-lehden muotikuvaukset, valokuvaajien työhuoneen ja koekeittiön.

Kaiken tämän jälkeen joukkomme kiitti ja kumarsi oppastamme Susan Heikkistä. Luovutimme Järjen julisteet muistoksi Kuvalehden toimitukselle unohtamatta Otavamedian aulaa, joka sai myös järkevää koristusta seinälleen.

Alunperin kirjoittanut Hanna Kuusisto

Tekniikan päivillä Aalto-yliopistolla 16.1 oli paljon kuultavaa ja nähtävää. Kojut olivat täynnä erilaisia koneita, ideoita ja kiinnostavia eri alojen ihmisiä. Siellä nähtiin savurenkaita tekevä kone, aaltoenergian idea ja Kimmo ”tieto on valtaa” Pietiläinen.

Do we.learn.it?

Osana Tekniikan päiviä oli we.learn.it -projekti, johon osallistui Järvenpään lukion luma-linjan ja Järjen lisäksi monista muista kouluista opiskelijoita. Projektin tarkoituksena oli kokeilla päivän ajan tiedetoimittajana oloa. Jokainen ryhmä valitsi jonkin monesta kiinnostavasta aiheesta ja teki siitä kojujen ja luentojen pohjalta jutun nettiin. Kaikki Tekniikan päivillä tehdyt jutut voit lukea täältä: ptt.welearnit.org/html/index.html

Pienen katsastuskierroksen jälkeen olimme välittömästi paniikissa: minne piti kokoontua ja missä kaikki ovat. Pienen panikoimisen jälkeen saimme ystävällisen vastaanoton Anna-Kaarina Kairamolta sekä Miko Laaksolta ja valitsimme aiheet itsellemme. Järki valitsi aiheekseen sisäilman laadun. Aloitimme etsimällä tietoa kojuilla seisoviltä ihmisiltä. Kaikilta kojuilta saimme tietoa niin paljon, että luennoilla ei tarvinnut käydä ollenkaan. Tiedonkeruun ja haastatteluiden jälkeen keräännyimme takaisin kokoontumishuoneeseen ja teimme jutut nykytekniikan mukaisesti tabletilla.

Järki haastatteli myös paikalla ollutta Kimmo Pietiläistä (kuva ylempänä), joka on suomentanut erittäin suuren määrän tietokirjoja. Kimmo Pietiläisen erittäin vahva myönteinen vastaus kysymkseen “onko tieto valtaa?” sai Järjen kirjoittamaan jutun sisäilman lisäksi Pietiläisestä. Tämäkin juttu on luettavissa aikaisemmasta linkistä.

Tekniikan päivät oli oikein mukava kokemus. Oli hyvin kiinnostavaa ja opettavaista jutella asiantuntevien ihmisten kanssa tekniikasta ja tietenkin sisäilman laadusta. Ja ilmaiset ilmapallot ovat aina plussaa!