Kun jotain tekee tarpeeksi kauan alkaa joko tykkäämään siitä tai sitä alkaa vihata todella todella paljon. Mutta jos tosiaan vihaa jotain niin paljon, niin ei enää tekisi sitä.

Miksi kukaan harrastaisi jotain niin rasittavaa kuin kilpaurheilu? Sitä eivät varmaan täysin varmasti kilpaurheilijatkaan tiedä, mutta rasituksista huolimatta on monta asiaa joka tuo urheilijan takaisin lajiinsa pariin. Normaali urheilu aiheuttaa hyvänolon tunteen, koska tuntee osaavansa ja tekevän jotain mikä on hyväksi keholle. Kilpaurheilu aiheuttaa samankaltaisen hyvänolon tunteen lisäksi makeimmalta maistuvan ja parhaiten aivosoluja hellivän räjähtävän riemukkaan voitontunteen, jota ei voi oikein verrata mihinkään muuhun tunteeseen. Tämä tunne on kuitenkin kilpaurheilun ydin, joka tasapainottaa kilpaurheilijan viha-rakkaus suhteen urheiluun.

Kun harrastaa urheilua tarpeeksi pitkään, saattaa huomata elämän tahdin määräytyvän harrastuksen ja koulun kautta. Vapaa-aika on kortilla, kun ravaa koulun ja treenien välillä jatkuvasti. Muutakin elämää mahdollisesti löytyy, mutta sitä ei ehdi pitää yllä juuri laisinkaan kiireisen elämän takia. Vähäinen sosiaalinen elämä kuluukin vuosien aikana harrastukseen mukaan tarttuneiden kaverien kanssa.

Menestymiseen ja kehittymiseen vaaditaan omiin tavoitteisiin nähden sopiva määrä treeniä, tämä johtaa yleensä viikoittaisten treenien pituuden ja treenipäivien lisääntymiseen, mikä puolestaan johtaa arjen vahvaan jaksottumiseen.  Elämäänsä tosin voi elää monin eri tavoin, mutta yleensä tavat määräytyvät koulun mukaan. Urheilija tai muusikko saattaa löytää itsensä tasapainottelemassa näiden kahden välillä. Tämä jättää koulun ainoaksi paikaksi, jossa on mahdollista nähdä kavereita. Hyvässä tapauksessa on päästy urheilupainotteiseen kouluun, jossa on samanlaisia kavereita joita sitten näkee myös treeneissä, mutta vain harvalle tarjoutuu tämä mahdollisuus.

Ajatus lopettamisesta kasvaa takaraivossa melkein kokoajan. Jokainen epäonnistuminen ja takaisku vahvistavat lopettamisen halua. Pitkäaikainen tai toistuva sairaus pitää poissa treeneistä, jolloin jää jälkeen muusta ikäluokasta ja kisavastustajista. Koulutehtävien ja muiden kouluun liittyvien projektien aiheuttama henkinen taakka tuntuu painavalta ilman treenaamistakin, joten kun lisätään päälle kisapaineet ja treenit saadaan ainekset henkisesti ja fyysisesti rasittavaan elämäntyyliin. Kuitenkin lopuksi kaikki kärsimykset maksavat itsensä takaisin kun onnistuu kunnolla.

Alunperin kirjoittanut Heikki Tervanen

Saksalaiset saapuivat Suomeen tammikuun ensimmäisenä lauantaina. Kyseisen päivän vihdoin koittaessa odotimme innolla pikkkubussia lukiomme parkkipaikalla. Lopulta se kaartoi pihaan Ketolaisen Pasin johdolla. Projektin molemmat osapuolet tapasivat toisensa ensimmäistä kertaa.

Buchholz-projekti (saksalaisten keskuudessa tunnettu Järvenpää-projekti) on ystävyyskaupunkien välinen viikon mittainen fysiikkaprojekti. Albert Einstein Gymnasium teki aloitteen yhteisen fysiikan projektin järjestämisestä muutama vuosi sitten, ja vuonna 2013 ensimmäinen projekti lähti käyntiin. Yhteistyön tavoitteena on saada kontakteja ja ystäviä eri puolelta Eurooppaa ja työskennellä samalla fysiikan parissa. Kommunikointi tapahtuu englanniksi.

Projektiryhmät vierailevat toistensa luona viikon mittaisella visiitillä. Vierailun aikana tutustutaan paikallisiin nähtävyyksiin, kulttuuriin ja koulujärjestelmään. Opettajien organisoimat fysiikkaan keskittyvät vierailut, kuten Suomessa biovoimalassa ja meteorologisessa instituutissa käynnit, tehdään päiväsaikaan. Loppupäivän ohjelmasta vastaavat nuoret itse. Projektiin kuuluu myös fysiikan ryhmätyö, joka aloitetaan Suomessa. Valmis tuotos paljastetaan suuremmalle yleisölle Buchholzissa, jonne suomalaiset oppilaat matkustavat toukokuun lopulla.

Vuoden 2015 projektiryhmän lauantai-ilta vietettiin omaan vieraaseen tutustuen. Sunnuntaina oli vapaavalintaista isäntä-perheen suunnittelemaa ohjelmaa. Osa projektilaisista oli laskettelemassa tai tutustumassa Helsinkiin, osa piipahti pikavisiitille Suomen silmäterään, Porvooseen.

Projekti starttasi Pasin luokassa maanantaina kello 9.45. Jakauduimme ryhmiin, ja aloimme suunnitella oman aihepiirimme esitystä. Porukka tunsi jo toisensa selvästi aika hyvin, sillä Pasin ohella saksalaiset opettajat Oliver Gries ja Andreas Brock joutuivat välillä toppuuttelemaan kovaäänistä joukkoamme. Koulupäivän päätteeksi suuntasimme rentoutumaan Jannekadun anniskelualueenakin tunnettuun Blackpooliin. Tällä kertaa aikeenamme oli kuitenkin pelata vain biljardia.

Tiistai-aamuna nousimme pikkubussiimme rintamasuunta Helsinkiin päin osoittaen. Ensimmäinen pysäkki oli Meteorologinen instituutti, jossa kuuntelimme kaksi mielenkiintoista luentoa. Maittavan lounaan jälkeen siirryimme kiertelemään Helsingin nähtävyyksiä. Stockmann, Ravintola Tornin näköalat, Hard Rock Cafe ja Tuomiokirkko olivat kaikkien mielestä näkemisen arvoisia. Suomalaisten oma pikaruokaketju Hesburger ruokki ryhmämme alkuillasta, ja se valtasi saksalaisten sydämet. Ruoka oli kuulema parempaa kuin missään muualla. Edes pikaruokaketjujen kruunaamaton kuningas, Burger King, ei kuulemma vetänyt vertoja Heselle. Illan lopuksi päädyimme erilaisten sattumien kautta Vanhankylänniemeen, jossa meitä odotti jäähän porattu reikä ja lämmin sauna.

Mihin sitä on tullutkaan lupauduttua…

Jo kotoisaksi paikaksi kehkeytynyt pikkubussimme kaarsi keskiviikkona tarkkojen turvatoimien läpäisyn jälkeen Fortumiin, Järvenpään biovoimalaitokseen. Saksalaiset ystävämme kävivät myös sanomassa hyvää päivää kaupunginjohtajalle, Erkki Kukkoselle. Muistoksi vierailusta he saivat itselleen Sibeliuksen levyt.

Illalla koitti kaikkien kauan odottama hetki: Saksa vs. Suomi -jääkiekkomittelö. Huhujen mukaan jään reunamille kerääntyi jopa katsojia todistamaan tätä vauhdikasta spektaakkelia. Ruhjeista ja huonoista häviäjistä huolimatta ilta oli ylivoimaisesti tähän mennessä onnistunein: ensimmäistä kertaa koko ryhmä toimi tiiminä yhdessä, ei maiden tai kaveriporukoiden rajoja myötäillen.

Torstain koulupäivän jälkeen lähdimme kohti Kuusijärven avantoa. Saksalaiset saivat tällä vierailulla totisesti tutustua suomalaisuuteen ja stereotyyppiseen suomalaiseen mieheen. Saunasta pystyi bongaamaan useammankin Karhua jäähyllä nautiskelevia keski-ikäisiä miehiä. Saunassa seurassamme olleet suomalaiset kuitenkin yllättivät meidät positiivisesti puheliaisuudellaan ja avoimuudellaan saksalaisia kohtaan! Heistä useampikin vaihtoi kuulumisia saksalaisten vieraidemme kanssa.

Projektimme herätti kiinnostusta myös koulun ulkopuolisissa tahoissa, ja Järvenpää News- lehden toimittaja tuli tekemään perjantaina suuren artikkelin projektistamme lehteen.

Jälkimainingeissa

Päällimmäiset fiilikset viikosta ovat erinomaiset. Suuri kiitos kuuluu Järvenpään lukiolle, joka tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuden osallistua kansainvälisiin projekteihin. Toivomme mahdollisimman monen kiinnostuneen lähtevän ensi vuonna mukaan projektiin, sillä tällaiset kokemukset ovat ainutlaatuisia. Saksalaisten juttujen perusteella vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää.

Future engineers?

Biss dann, auf Wiedersehen!

Kuvat: Niklas Mäkeläinen, Pasi Ketolainen ja Joonas Paukkunen

Alunperin kirjoittanut Anniina Lantela ja Julie Paukkunen

Järki on saanut kuluneen lukuvuoden aikana paljon yhteydenottoja lukijoiltaan. Maaliskuun pääkirjoituksessa perataan palautepostia ylioppilaskokeista ja koeviikosta toivuttaessa.

Miksi vaihto-opiskelija Lizin kolumnit on suomennettu? Lukiolaiset osaavat kuitenkin hyvin englantia.

Lizin seikkailut on käännetty suomeksi, sillä kaikki eivät osaa englantia yhtä hyvin kuin me opiskelijat: Järjen koko lukijakunta ei ole nauttimassa laadukasta englannin opetusta lukiossa, joten haluamme, että jokaisella on tasavertainen mahdollisuus lukea Lizin kertomukset. Liz tosin opiskelee ahkerasti suomen kieltä, joten kenties loppukeväästä saamme lukea suomea hänen omasta kynästään?

Kuulkaas. Jaoin Järki-jutun Facebookissa, jolloin linkin yhteyteen tuli aivan väärä kuva. Missä on vika?

Toimitus on tietoinen tästä ongelmasta. Facebook poimii kuvat linkkeihin logiikalla jota Järjen sivusto ei käsitä. Ongelman voi välttää, kun yrittää linkin syöttämistä Facebookissa useamman kerran ja päivittää välillä sivun – yleensä oikea kuva löytyy parin syöttökerran jälkeen. Toistaiseksi asialle ei Järjen sivuston päässä voida oikein mitään. Pahoittelemme asiasta jakamiselle aiheutuvaa ylimääräistä vaivaa.

Miksi Järjen jutut ovat niin kevytmielisiä? Haluamme vakavaa journalismia.

Järjen kantavana teemana on monipuolisuus – horoskoopppeja tehdään yhtä suurella sydämellä kuin reportaaseja polkupyörävarkauksista. Jokainen lehtikurssilainen kirjoittaa itseä kiinnostavia aiheista, joten Järki on kattaus monenlaisiin lukiolaisia kiinnostaviin aiheisiin. Otamme mielellämme vastaan myös freelancereiden tuotoksia ja mielipidekirjoituksia (myös vakavista aiheista).

Miten toimitukseen pääsee mukaan? Lehtikurssi vaikuttaa kiinnostavalta.

Järkeen pääsee mukaan ottamalla yhteyttä toimittajiin tai kaappaamalla opettaja Marjaana Svalan puhutteluun. Puskaradion kautta voi myös kalastella tietoa seuraavan toimituskokouksen ajankohdasta, jonne voi sitten ilmestyä paikalle ja ilmoittautua lehtikurssille. Tarkemmin asiasta kerrotaan täällä.

Palautetta niin hyvässä kuin pahassa voi jatkossakin aina esittää. Erityisesti toivomme lukijoiden esittävän kommentteja suoraan kommenttibokseissa juttujen yhteydessä. Viesti tulee kätevästi perille myös Facebookissa tai sähköpostilla: toimitus@jarkimagazine.fi. Yhteystiedot löydät täältä.

Alunperin kirjoittanut Henry Hedborg

It’s time for another article about the life of Liz, woohoo! This time I’m going to be talking about dancing in wanhat and going in an avanto.

I recently just danced in wanhojen tanssit and it was so different from Canadian prom! In Canada the prom is like an after party, you dance to music that is put on by a DJ and you dance with your friends. We also have awards like “the best smile”, “the funniest” and the prom king and queen (like in the American movies) so this dance was so different so this dance was so different from what I am used to. When I told my friends in Canada that I was learning dances for the prom they were shocked, and were laughing that I had to do dances like the waltz and tango. At first I was having a lot of trouble with all the dances but it was actually pretty fun to learn the dances after I finally understood what to do… Except the polka. I hate polka so much.

Another big difference is how everyone is dressed: in Finland all the girls had big princess dresses and the guys were in tuxedos, where in Canada girls wear slim dresses and the guys will just wear a suit. I actually prefer wanhat to Canadian prom because everyone looked so nice and it looked amazing when you got to see everyone dance. Also, big thanks to Ossi for putting up with my horrible dancing and constant swearing.

The other thing I want to talk about is avanto. I love it. The first time I went in I felt like I was going to die and I felt like I couldn’t breathe but after I went in a few more times it felt amazing! I didn’t really understand why everyone was telling me “Remember to breathe!” until I went in and forgot. Also, I only went down in avanto, I didn’t try swimming but the Finns were swimming in the hole – you guys are crazy. After the avanto I went into the sauna and tried out my Finnish with some older ladies but it turned into Finglish. (I’m fluent in Finglish.) I am still trying to get used to the whole naked sauna thing with strangers, but I’m getting there.

Originally written by Elisabeth Johnson

Avantouintia ja wanhojen tanssit

On uuden Lizin artikkelin aika, jee! Tällä kertaa kerron wanhojen tansseista ja avannossa käymisestä.

Tanssin äskettäin wanhojen tansseissa, jotka olivat niin erilaiset kanadalaisiin tansseihin verrattuna! Kanadassa tanssit ovat kuin jatkot, niissä tanssitaan kavereiden kanssa DJ:n soittaman musiikin tahtiin. Meillä on myös palkintoja kuten “paras hymy” ja “hauskin”, sekä tanssiaisten kuningas ja kuningatar (niin kuin amerikkalaisissa leffoissa), joten nämä tanssit olivat hyvin erilaiset verrattuna siihen, mihin olen tottunut. Kun kerroin kanadalaisille ystävilleni opettelevani tansseja wanhoja varten, he olivat järkyttyneitä ja nauroivat, kun minun piti oppia esimerkiksi valssi ja tango. Aluksi minulla oli ongelmia tanssien kanssa, mutta kun ymmärsin, mitä tehdä, niiden opetteleminen oli oikeastaan aika hauskaa…. Paitsi ei polkan. Vihaan polkkaa niin paljon.

Toinen suuri ero on siinä, miten tansseihin pukeudutaan. Suomessa kaikilla tytöillä oli muhkeat prinsessamekot ja pojilla smokit, kun taas Kanadassa tytöt pukeutuvat kapeaan vartalonmyötäiseen mekkoon ja pojat vain pukuun. Itse asiassa pidän enemmän suomalaisista kuin kanadalaisista tansseista, sillä kaikki näyttivät niin hyvältä, ja oli mahtavan näköistä, kun kaikki tanssivat. Suurkiitokset myös Ossille siitä, että hän jaksoi kestää kamalaa tanssimistani ja jatkuvaa kiroilemistani.

Toinen asia, josta haluan kertoa, on avanto. Rakastan sitä. Kun laskeuduin avantoon ensimmäistä kertaa, tuntui siltä, kuin olisin kuollut enkä pystyisi hengittämään, mutta käytyäni avannossa pari kertaa se tuntui upealta! En ymmärtänyt, miksi kaikki muistuttivat minua hengittämisestä, kunnes kävin avannossa ensimmäisen kerran ja unohdin sen yks kaks. Kävin vain kastautumassa, en uinut jäähän hakatussa reiässä suomalaisten tavoin – te olette ihan hulluja. Avannon jälkeen menin saunaan ja testasin siellä suomen kielen taitoani muutaman vanhemman rouvan kanssa, mutta siitä tuli Finglishiä. (Puhun Finglishiä erittäin sujuvasti.) Minun täytyy vielä totutella saunomaan alasti ventovieraitten kanssa, mutta kehityn koko ajan.

Suurpiirteinen suomennos: Vilhelmiina Virtanen

Abiturienttien lukuloma on hyvässä vauhdissa, ja ensimmäinen eväsretki on jo takanapäin. Järjenkin toimittajista muutama painaa valkolakin keväällä päähänsä ja on näin ollen päättänyt matkansa koulun lehdessä. Jasmine Leppä, Järjen pitkäaikainen kolumnisti ja horoskooppiguru, kertoi lehdelle taipaleestaan toimittajana.

Järkeen Jasmine muistelee päätyneensä oikeastaan puolivahingossa puolisentoista vuotta takaperin. ”Jos muisti pelaa oikein niin seurailin silloista lehden päätoimittajaa Hannaa käytävällä, kun hän puolileikkisästi kysäisi, haluaisinko tulla mukaan koulun lehteen. Se oli tokan vuoden alussa, ja ajattelin vain, että mikäs siinä, kun samalla luvattiin, että saisin toteuttaa itseäni ihan rauhassa. Totta kai sellaisella myyntipuheella lähdin mukaan.”

Järki on lähivuosina kokenut suuria muutoksia, kun printtilehti vaihtui verkkoversioon. Jasminen aloittaessa lehti oli monimutkaisessa siirtymävaiheessa, ja tunnelmakin oli sen mukainen. ”Alku oli aikalaista säätöä”, Jasmine myöntää. Parempaa päin on kuitenkin menty. Jasmine kertoo nykyisen Järjen olevan hienompi ja selkeämpi. Toimittajien ja näin ollen myös juttujen määrä on kasvanut, ja ilmapiiri on rennompi.

Viekö lehdessä oleminen paljon aikaa? Jasmine vastaa tämän riippuvan paljolti henkilöstä ja priorisoinnista. Hänen kohdallaan horoskoopit tuntuivat usein mielenkiintoisemmalta puuhalta kuin matematiikan läksyt (ymmärtäähän sen). Näin ollen lehdessä oleminen söi jonkin verran aikaa koulutyöltä. Jasmine kuitenkin myöntää, ettei tekemättömien läksyjen takia ole katkeria katumuksen kyyneleitä tarvinnut vuodattaa.

Kohokohdiksi omalta taipaleeltaan Jasmine nostaa Järjen kaoottiset kokoukset, joissa huhun mukaan kartoitetaan, mitä toimittajat ovat tai eivät ole saaneet aikaiseksi. Etenkin lehden kokoonpanon kasvettua näissä tapaamisissa on vallinnut eloisa tunnelma, jota Jasmine jää kaipaamaan. Jasmine kertoo arvostavansa myös sitä, että toimittajilla on vapaus valita juttujensa aiheet omien mielenkiinnon kohteiden mukaan. Hän löysikin itsensä melko nopeasti ja helposti kolumnien, leffa-arvostelujen ja pilke silmäkulmassa kyhättyjen horoskooppien parista. Jutuissa sekoittuivat viihteellisyys ja ”elämään kyllästyneen lukiolaisen henkimaailma”. Horoskooppeja Jasmine ehti väsätä lehteen useampia. ”Ne olivat yllättävän työläitä, mutta eivät osaltani vaatineet kristallipalloon tuijottelua. Ne olivat enemmänkin viihdettä itselleni, kun kirjoitin kavereiden horoskooppien kohdalle manauksia.”

[pullquote-right]”Kirjoitin kavereiden horoskooppien kohdalle manauksia.”[/pullquote-right]

”Koulun lehteä ei kannata ottaa liian vakavasti”, on Jasminen kullanarvoinen vinkki Järjessä jatkaville toimittajille. ”Jos kirjoittamisesta ottaa kaiken ilon pois, se on samanlaista kuin esseiden kirjoitus tunneilla, ja en ainakaan itse tarjoilisi lukijoille ihan samanlaista mössöä kuin opettajaraukoille.” Jasmine kehottaa toimittajia myös rohkeasti toteuttamaan itseään – siihen Järjessä toden totta pystyykin, kun juttujen aiheille ei kovin tiukkoja raameja ole.

Minne tiesi vie nyt? Jasmine kertoo aikovansa graafiseksi suunnittelijaksi. Muitakin vaihtoehtoja toki on, kuten kadulla asuminen, Saksaan kaverin kellariin muuttaminen ja oman linnan ostaminen Skotlannista. Tulevaisuus on usein suuri sekä tuntematon. ”Kai elämä jonnekin kuljettaa. Tai niin voi ainakin pelokas abi toivoa.”

Alunperin kirjoittanut Anna Ilvesmäki

Kesäloma. Se kuulostaa kaukaiselta, etenkin jos katsoo ulos. Sohjoa, lunta ja mustaa maata. Viimeisten viikkojen aikana on tapahtunut paljon talveen liittyvää: hiihtoloma, vanhojentanssit, opiskelijakunnan hallituksen vaihtuminen, penkkarit… Koulu tuntuu tyhjältä, kun abit ovat poistuneet lukulomalle. (Pssst! Abishowsta voi katsoa videokoosteen ja Opk:sta jutun piakkoin Järjen nettisivuilta!)

Jakson loppua kohti kasautuvat kurssityöt, projektit, kokeisiinlukemiset ja läksyt eivät näin talven jälkeen juurikaan nosta opiskelijalle fiilistä siitä, että loma odottaisi nurkan takana.

Innolla odotetaan kesää, sen tapahtumia ja uimarantakelejä, mutta supisuomalaiseen tapaansa pohjoinen ilmastomme heittää kuitenkin jäisen takatalven keskuuteemme huhtikuussa, ja pääsiäisen aikaan kasvatetaankin rairuohon sijaan jäisiä kikkareita. Kun Ruotsin eteläosissa voi käydä uimassa ulkovesistöissä, Suomen järvissä jäätä on enää sentään vain kolme senttiä.

Mutta silti: kalenterin mukaan kesäkuun alkuun on enää 95 päivää.

Alunperin kirjoittanut Aliisa Rantanen

Lehtikurssi on perinteisesti käynyt tutkimusmatkalla suuressa maailmassa ja hakenut oppia mediaa leipätyökseen tekeviltä. Tällä kertaa kohteeksi valiintui Olivia-lehti, sillä naistenlehtigenre oli monelle vielä tuiki tuntematon.

Kun syksyisessä toimituskokouksessa nostettiin esille kysymys tämän lukuvuoden vierailukohteesta, kuultiin heti huomattavilla desibeleillä pian eläköityvien naisabiturienttien vaatimus päästä vihdoin käymään naistenlehdessä. Aivan koko toimitus ei tätä mielihalua oitis jakanut, mutta erilaiseen genreen tutustuminen päätettiin ottaa vastaan avartavana oppimiskokemuksena.

Kohteeksi valikoitui Järjen ohjaavan opettajan lehtori Marjaana Svalan kontaktien myötä Olivia-lehti, jota julkaisee Aller Media. Lehden toimitilat sijaitsevat Helsingin Punavuoressa, jonne sukkuloitiin sujuvalla julkisen liikenteen ja patikkakyydin yhdistelmällä tammikuisessa talvisäässä.

[pullquote-right]Naistenlehti ei automaattisesti tarkoita hömppälehteä[/pullquote-right] Olivian toimituksessa Järjen delegaation vastaanotti toimittaja Ninni Lehtniemi. Hän kertoi lehtikurssilaisille Olivian konseptista: lehteä tehdään monenlaisille koulutetuille ja virkeille naisille. Samalla opittiin myös, että naistenlehti ei automaattisesti tarkoita hömppälehteä: Oliviassa käsitellään myös yhteiskunnallisesti tärkeitä ja syvällisiä aiheita. Lehtniemi selosti myös miten pitkä prosessi Olivian tekeminen on: lehtihyllyn tuotteen takana on palapeli lukuisten eri ihmisten työpanosta niin ideoinnista, kirjoittamisesta, kuvaamisesta, haastatteluista, kokouksista kuin oikolukemisesta aina printtilehden painattamiseen ja markkinointiin asti.

Entä mitä eroa on aikakauslehden tekemisellä ja vaikkapa nopeatempoisella uutistyöllä? Oliviassa työstetään laajoja juttukokonaisuuksia viikkoja, ellei jopa kuukausiakin. Monenlaisissa lehdissä työskennellyt Lehtniemi kertoikin pitävänsä siitä, että meneillään olevien juttujen tekemiseen saa kunnolla perehtyä, eikä deadline luo liiaksi liukuhihnatyön tunnelmaa. Kun lopuksi päästiin kiertämään Olivian avokonttorissa, kaikkialla vallitsikin lähinnä keskittynyt hiljaisuus. Järjen toimituskokouksissa meno on usein toisenlaista.

Junassa on tunnelmaa. Järjen toimitus matkalla suureen maailmaan. Kuva: Hanna Kuusisto.

Matka-aika käytettiin taustatutkimukseen aineiston äärellä. Kuva: Juudit Häsä.

Nopea tilannekuva: lapsilauma kuulemassa media-ammattilaista. Kuva: Ossi Kallio.

Kattohuoneistossa on avaraa! Huomaa katosta roikkuva kutsukello, jollaisen tarvitsisi myös lehtikurssin opettaja. Kuva: Ossi Kallio.

Toimituksesta löytyi myös meditointinurkkaus. Onneksi säkkituoleja löytyy myös lukiolta. Kuva: Ossi Kallio.

Alunperin kirjoittanut Henry Hedborg

Kuva: Jasmine Leppä.

Hyi kauhea. Millainen naama, millainen vatsa! Minä olen ruma. Ruma! On kesäkuinen ilta. Jo ties monettako kertaa seison huoneeni peilin edessä ja itken. Itken vuolaasti. ”Äiti, etkö sä ymmärrä, että mussa ei ole mitään kaunista! Mä olen ruma!” Ei. Ei äiti ymmärrä. Huudan ja kiljun ja poljen lattiaa kolmevuotiaan uhmalla. Vähitellen epätoivoinen viha saavuttaa loppuaan, raivo alkaa hellittää ja minä valun pieneksi nyyhkyttäväksi kasaksi lattialle.

Miten olenkin niin mitätön. Niin mitätön ja ruma ihminen.

Väitän, että jokainen tuntee toisinaan samoin. Toisinaan jopa hieman useammin. Ehkä jopa koko ajan. Aina. Kaikkialla. Väitän myös, että aihe ”ulkonäköpaineet” on loppuun kaluttu jokaista itseinhon ripettä myöten. Silti me yhä kritisoimme omaa ulkonäköämme. Silti me pidämme itseämme monesti arvottomina.

[pullquote-right]
On totta, että nykymaailma vastaa kaikkiin tarpeisiimme täydellisyyteen pyrkimisessä.
[/pullquote-right]On yleisesti tunnettu asia, että naistenlehdet, mallien kuvat, mainokset, julkkisten muokatut vartalot ynnä muut aiheuttavat meille ulkonäköpaineita. On myös totta, että nykymaailma vastaa kaikkiin tarpeisiimme täydellisyyteen pyrkimisessä. Toisille riittää meikkaus, PhotoShop, ripsien ja hiusten pidennykset ja solarium, kun taas äärimmäisyyksiin menevät käyttävät itseään jos minkälaisissa kauneusleikkauksissa ja rasvaimuissa saavuttaakseen täydellisyyden.

Ei ole merkitystä mihin asti paineet meidät johtavat. Olivat toimenpiteemme sitten ainaista meikkaamista, photoshopattuja kuvia, silikonirinnat tai jokavuotinen rasvaimu ja kasvojenkohotus, olemme yhtä kaikki naurettavia tehdessämme kaiken sen, varsinkin, kun emme todellisuudessa itsekään ymmärrä, ketä varten yritämme olla täydellisiä.

Kuka meidän olettaa toimivan näin? Yhteiskunta? Ja osa yhteiskuntaa olemme myös itse. Me luomme paineet ja vain me itse voimme ne poistaa.

[pullquote-right]
Noin moni ihminen on joutunut toisten haukkumaksi. Sitä voit vain miettiä, kuinka paljon he ovat itseään ehtineet haukkua.
[/pullquote-right] Lukiolaisten liitto aloitti syksyllä #kutsumua- kampanjan, jonka tarkoituksena oli vastustaa kiusaamista ja erityisesti haukkumista. Se levisi netissä metsäpalon nopeudella ja saavutti uskomattoman suuren osallistujamäärän jo lyhyessä ajassa. Minusta se on ennemminkin huolestuttavaa kuin mahtavaa. Noin moni ihminen on joutunut toisten haukkumaksi. Sitä voi vain miettiä, kuinka paljon he ovat itseään ehtineet haukkua vuosien aikana.

Se, miten hyväksymme itsemme, vaikuttaa myös siihen, miten hyväksymme muut. Mitä rumemmaksi itsesi koet, sitä enemmän näet myös muissa ihmisissä rumuutta. Jos taas pulppuat itsevarmuutta suihkulähteen tavoin, säkenöi maailma ympärilläsi helpommin kauneutta ja loisteliaita värejä. Juuri niin kuin sen kuuluukin.

Tärkeintä on rakastaa itseään. Äitisi, ystäväsi, rakkaasi ja kaikki maailman muut ihmiset voivat palvoa kauneuttasi ja kuorossa ylistää Venuksen vartaloasi. Kuitenkin ilman omaa hyväksyvää mielipidettäsi on loppupeleissä sama, mitä he sanovat. Se on kuin seinille huutaisi. Et sinä kuule ja ymmärrä, sillä olet itse pahin kriitikkosi.

Olisi hienoa kertoa, kuinka alun nyyhkyttävä kasa nousi maasta, ymmärsi oman arvonsa ja elää nykyisin itseään rakastaen.

Mutta ei.

Vatsa on edelleen liian iso eikä naamavärkki ole mitenkään parantunut. Jotain on kuitenkin muuttunut. Seisoin tänään peilin edessä vaihtamassa vaatteita ja aloin arvioida itseäni. En kriittisesti vaan vaaleanpunaisten sankojen läpi. Huomasin kuinka sopusuhtaiset kasvot omistan, kuinka sirot sormet minulla on ja miten muodokkaat jalat. Sen jälkeen katseeni siirtyi vatsaan. Hento tuskan huokaus karkasi huuliltani mutta tukahdutin sen. Ja tiedättekö mitä? Olin ihan kivan näköinen.

Olen aika kaunis.

Alunperin kirjoittanut Hanna Kuusisto

Virittäydy vielä 8.-12. joulukuuta ensi kertaa järjestetyn Suvaitsevaisuusviikon tunnelmaan katsomalla viikon huipentaneen päätöskonsertin videokooste. Päivän teemana oli rakkaus ja sen aikana kuultiin näkemyksiä niin juuri läpi menneestä sukupuolineutraalista avioliittolaista kuin siitä, miten tasa-arvoteemaa tulisi entistä enemmän huomioida lukion opetuksessa. Mukana luonnollisesti myös monipuolisia musiikkiesityksiä.

Alunperin kirjoittanut Ville Tuominen

Hello again! In this article I will be discussing the interactions I have had with Finnish people (how they react to my English) as well as some more cultural differences. First of all, I try to not speak English in public because Finnish people stare at me when I speak English and become scared of me, ahahaha! (I even try to not speak loudly so the other students won’t recognize me.) I don’t understand why Finnish people are so scared to speak English – everyone’s English in Finland is amazing! Many of my friends are always telling me that their English is “terrible” and “so bad”. STOP! YOUR ENGLISH IS GREAT. I don’t judge anyone’s English because I am just grateful that you are speaking to me in ENGLISH. I would be so scared to speak Finnish.

Finnish people are very nice and helpful to me when they find out that I’m Canadian. I went to Estonia the other weekend and a lot of people were rude to me once I started speaking English, so I prefer the Finns much more. I have not experienced really any racism since being in Finland and I am very happy about that, and I hope that it will stay that way. Even though Finns are quiet they are very kind and funny.

To change the topic, I always wanted to discuss the cultural differences between Finland and Canada involving human personalities. In Canada we have many different cultures, since people from all over the world have immigrated to Canada. For instance I am half Norwegian and half English (my great grandparents moved to Canada). This is often the same for many people. Most of my friends’ grandparents or great grandparents moved to Canada from Europe. I also have many friends who moved over from Asia when they were a child. I am grateful that I am Canadian because I have been introduced to so many different cultures and religions growing up. In Finland many people look similar: blue eyes, and light hair, where in Canada everyone looks very different because of the hundreds of different cultures. I am actually not used to seeing so many blondes in school, ahahahah! Sometimes I can’t find my friends because of how similar some people look.

Originally written by Elisabeth Johnson

Erikokoisia eroavaisuuksia

Hei taas! Tällä kertaa kerron viestimisestä suomalaisten kanssa (miten suomalaiset suhtautuvat englannin kieleeni) ja myös muutamista muista kulttuurieroista. Ihan ensiksi täytyy sanoa, että yritän olla puhumatta englantia julkisilla paikoilla, sillä suomalaiset tuijottavat minua, kun puhun englantia, ja alkavat pelätä minua, ahahaha! (Yritän myöskin olla puhumatta kovalla äänellä jotteivat muut opiskelijat ihmettelisi minua.) En ymmärrä miksi suomalaiset ihmiset ovat niin pelokkaita puhumaan englantia – kaikkien englannin osaaminen Suomessa on hämmästyttävää! Monet ystäväni selittävät koko ajan, miten heidän englantinsa on “hirveää” ja “niin kehnoa”. LOPETTAKAA! TEIDÄN ENGLANTINNE ON UPEAA. En tuomitse kenenkään englannin kielen taitoa, sillä olen vain kiitollinen siitä, että ylipäätään puhutte minulle ENGLANTIA. Pelkäisin niin paljon keskustella suomeksi.

Suomalaiset ihmiset ovat minulle todella kivoja ja avuliaita havaittuaan että olen kanadalainen. Kävin eräänä viikonloppuna Virossa ja monet ihmiset olivat töykeitä minulle, kun aloin puhua englantia, joten pidän suomalaisista paljon enemmän. En ole kokenut oikeastaan mitään rasismia Suomessa ollessani, ja olenkin tosi onnellinen siitä, ja toivon, että niin on myös jatkossa. Vaikka suomalaiset ovat hiljaisia, ovat he todella kilttejä ja hauskoja.

Asiasta toiseen, olen aina halunnut pohtia kulttuurieroja Suomen ja Kanadan välillä ihmisluonteiden osilta. Kanadassa meillä on paljon erilaisia kulttuureja, sillä Kanadaan on muuttanut ihmisiä eri puolilta maailmaa. Esimerkiksi minä olen puoliksi norjalainen ja puoliksi englantilainen (isovanhempieni vanhemmat muuttivat Kanadaan). Samoin on monilla muillakin ihmisillä. Monet ystävieni isovanhemmista, tai heidän vanhempiensa isovanhemmista, ovat muuttaneet Kanadaan Euroopasta. Minulla on myös monia ystäviä, jotka ovat muuttaneet Aasiasta saakka lapsina. Olen kiitollinen siitä, että olen kanadalainen, sillä siten olen tutustunut niin moniin kulttuureihin ja uskontoihin koko ikäni aikana. Suomessa monet ihmiset näyttävät toisiltaan: siniset silmät ja vaaleat hiukset, kun taas Kanadassa kaikki ovat erinäköisiä sadoista eri kulttuureista johtuen. En oikeastaan ole tottunut näkemään näin monia vaaleahiuksisia koulussa, ahahahah! Välillä en löydäkään ystäviäni, koska ihmiset näyttävät niin samanlaisilta.

Suurpiirteinen suomennos: Henry Hedborg.