E-sports, eli kilpapelaaminen tai elekroninen urheilu on videopelien pelaamista kilpailumielessä joko joukkueen kanssa tai yksin. Sitä harjoitetaan ympäri maailmaa, mutta pääosin Aasiassa, Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Yleisimmät genret ovat Real-Time Strategy, First-Person Shooter ja Multiplayer Online Battlearena. Tässä artikelissa käsitellään pääosin FPS- ja MOBA-genreä.

League of Legends – pelatuin PC-peli

League of Legends on Riot Games:in vuonna 2009 julkaisema MOBA-peli, jota pelaa päivittäin yli 27 ja kuukausittain yli 67 miljoonaa pelaajaa. Siinä kymmenen pelaajaa jaetaan kahteen joukkueeseen. Jokainen omaksuu oman roolin tiimissä ja ja valitsee rooliin sopivan hahmon. Hahmoja, joita kutsutaan nimellä champion, on monenlaisia. Tällä hetkellä niitä on 126 ja lisää tulee koko ajan. Rooleja on esim. top, jungle, mid, Attack Damage Carry (lyh. ADC) ja support.

E-sportsin puolella peliä pelataan pääosin Euroopassa, Pohjois-Amerikassa, Kiinassa ja Koreassa. Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa pääliigaa kutsutaan nimellä LCS, League Champion Searies, jossa kilpailee 10 joukkuetta kummassakin. Joka vuosi pelataan kaksi kautta, kevät- ja kesäkausi, ja kevätkauden voittaja saa 90 maailmanmestaruuspistettä, joilla pääsee pelin MM-kisoihin. Kesäkauden voittaja pääse suoraan kisoihin, jotka järjestetään tänä vuonna Euroopassa. Tänä vuonna  Euroopan  LCS:n voitti kuudetta kertaa Fnatic, ja toiseksi tuli kesäkaudelle noussut Origen ja Pohjois-Amerikassa ensimmäisen kerran Counter Logic Gaming voitti kilpailijansa Team SoloMidin. Pohjois-Amerikan LCS finaali järjestettiin ensimmäistä kertaa Madison Square Gardenissa jossa oli paikkoja yli 11 000.

Tänä vuonna maailmanmestaruuskisat järjestetään Euroopassa. Kisoihin pääsee kolme joukkuetta Pohjois-Amerikasta (NA LCS), Euroopasta (EU LCS), Koreasta (LCK) ja Kiinasta (LPL) sekä kaksi kansainvälistä villiä korttia ja kaksi joukkuetta Taiwanista (LMS). Finaali pidetään Saksassa, Berliinissä Merzedes-Benz Areenalla 31. lokakuuta. 2015.

CS:GO – FPS:n eliittiä

Counter-Strike: Global Offencive on Valven tuottama First Person Shooter. Pelissä on kaksi joukkuetta, Terroristit ja Erikoisjoukot. Terroristien päämäärä on asettaa pommi pommipaikalle, kun taas Erikoisjoukkojen täytyy ehtiä purkaa pommi ennen kuin se räjähtää.

CS:GO:ssa on järjestetty 6 Major-turnausta, jonka voittajalle on luvassa suuret palkintorahat: 250 000 dollaria. Ensimmäinen Major järjestettiin Tukholmassa, Dreamhack Winter 2013:ssa. Kyseisen turnauksen voitti ruotsalainen Fnatic. Sama joukkue voitti myös viimeisimmän turnauksen Kölnissä. Muita turnauksia järjestetään useita joka vuosi, joista suomalainen versio järjestetään kaksi kertaa vuodessa Assembly-pelitapahtumassa. Assemblyjen turnaukseen osa joukkueista pääsee suoraan kutsulla, osan pitää osallistua karsintoihin päästäkseen turnaukseen. Tänä kesänä voittajaksi selviytyi puolalainen eBettle ja toiseksi tuli suomalainen ROCCAT. Suomen paras pelaaja on Aleksi Jalli, joka pelaa ruotsalaisessa Ninjas in Pyjamas -joukkueessa.

Tämä on vain pintaraapaisua e-Sporstiin, joka loppujen lopuksi on erittäin laaja käsite. Sen historia ulottuu aina 60-luvulle asti, kun pelikoneet tulivat ensikertaa pelihalleihin ja  kasvoi sieltä kymmenientuhansien katsojan areenoille ja monen miljoonan katsojan ruudun välityksellä yhdeksi tärkeäksi urheilun alaksi, vaikka siitä väitellään onko e-Sports oikeaa urheilua.

Alunperin kirjoittanut Tuomas Härmä

Kirjailija Pauliina Susi vieraili Järvenpään lukiolla 29.10.2015 kertomassa uusimmasta romaanistaan Takaikkuna (2015). Vuonna 1968 syntynyt Susi on valtiotieteiden maisteri, vapaa toimittaja ja kahden lapsen äiti.Aikaisemmin hän on kirjoittanut kuunnelmia, novelleja eri kokoelmateoksiin sekä neljä menestynyttä romaania.

Esikoisteos Ruuhkavuosi (Tammi, 2005) sekä sitä seurannut Lukot (Tammi, 2008) käsittelevät ihmissuhteita. Äitiyden ihanuudesta ja kamaluudesta vitsiä vääntävän Ruuhkavuoden pääosassa on kolmekymppinen Minna, joka päättää yhden vuoden aikana rakentaa talon, tehdä gradun ja hankkia lapsen. Sanomattakin tietää, että onhan siinä hirveä urakka. “Ammensin kyllä ideoita omista kokemuksistani”, Susi sanoo ja hymyilee vinosti. Luulisi, että kotoa käsin työskentelevällä kirjailijalla olisi aina aikaa perheelle, mutta Susi sanoo toista: kirjailijan ammatin huono puoli on siinä, että työasioita ei voi jättää työpaikan oven taakse ja vaihtaa vapaalle kotiin tullessa. Työ- ja vapaa-aikaa on välillä vaikea erottaa toisistaan

Kuva: pauliinasusi.fi

Romaanien kirjoittamisen lisäksi Susi on tekee töitä vapaana toimittajana. Freelancerin hommien välillä hän on työskennellyt toimitussihteerinä esimerkiksi Sara- ja Kotiliesi-lehdissä sekä Helsingin yliopiston Yliopistolainen-lehden päätoimittajana. Samasta yliopistosta hän aikoinaan valmistui valtiotieteiden maisteriksi pääaineenaan sosiologia ja sivuaineenaan viestintä. Ihmisten keskinäisen vuorovaikutuksen ja markkinoinnin tuntemus on selvästi vaikuttanut hänen kolmen uusimman jännitysromaaninsa, Pyramidin (Tammi, 2009), Nostalgian (Tammi, 2010) ja Takaikkunan teemaan. Ne sijoittuvat kylmään bisneksen maailmaan, jossa aika on rahaa ja harvat pääsevät huipulle. Takaikkunan aihe on hyytävän ajankohtainen: stalkkaus ja verkkorikollisuus. “Taustatyötä tehdessäni opin paljon internetin vaaroista”, Susi toteaa.

Yhteiskuntakriittisyys on siis Suden tuotannolle tyypillistä. Pyrkiikö hän kirjoittamalla vaikuttamaan ihmisten mielipiteisiin vai tuottamaan puhdasta viihdettä? “Kirjoittamisessa on ensisijaisesti kyse tarinoiden kertomisesta. Kun syntyy hyvä tarina, sen haluaa tietenkin jakaa muille”, Susi sanoo. “Haluan kyllä kirjoittaa ajankohtaisista aiheista, sillä ne kiinnostavat minua.” [pullquote-left]Yhteiskuntakriittisyys on siis Suden tuotannolle tyypillistä.[/pullquote-left] Kirjailijan tai toimittajan ammatista haaveilevia nuoria Susi kehottaa lukemaan, kirjoittamaan ja seuraamaan maailman tapahtumia aktiivisesti. Hän itse on nauttinut kirjoittamisesta pienestä lähtien ja tiesi jo lukiossa haluavansa valtiotieteelliseen ja sitä kautta toimittajaksi. Ahkeruus ja päämäärätietoisuus kannattavat, on unelmana sitten kärkevien kolumnien tai hömppäkirjojen kirjoittaminen.

Alunperin kirjoittanut Vilhelmiina Virtanen

Tiistai-iltana tihutti. Sää oli marraskuiseen tapaan synkkä. Niin olivat opiskelijakunnan päätöksetkin: opiskelijakunta päätti olla jatkossa tukematta kansainvälisiä projekteja. Hämärä laskeutui tiistaina yllättävän nopeasti. Hämärä on yleensä myös pätevä sana kuvaamaan opiskelijakunnan toimintaa. Tämän viikon tiistaina päätökset olivat pimeitä.

Kansainväliset projektit ovat lukiomme pitkäaikainen ylpeys. Ne olivat minullekin yksi syy valita Järvenpään lukio Helsingin “huippulukioiden”, kuten Ressun tai SYK:n sijasta. Mielestäni on surullista, jos opiskelijakunta ei tunnusta projektien arvoa tukemalla niitä. Tässä kokouksessa, josta nyt kerron, kv-projektien tukemisen jaktamista esittävän asialistan kohdan esityksen oli valmistellut erillinen keväällä opiskelijakunnalle perustettu kv-tukityöryhmä. En ole omana aikanani opiskelijakunnassa nähnyt yhtä huolella valmisteltua esitystä. Kiitokset tästä Joonas Valjukselle, joka oli tehnyt ison työn kootessaan työryhmän ilmeisen sekavan ajatuksenkulun. Esitys oli pääpiirteiltään erittäin kannatettava: Projektin täytyisi yrittää kerätä rahaa myös muilla keinoilla. Projektilaiset eivät saa itse äänestää tuen myöntämisestä. Myös yksittäiset opiskelijat voisivat anoa tukea. Muutosehdotuksilla esitys saatiin mielestäni täydelliseen muotoon poistamalla tarpeettomat rahan käyttöä ohjaavat rajoitteet sekä tuen luovuttamisella ennen projektimatkaa.

On myönnettävä, että vastapuolen perusteet tuen myöntämisen päättämiselle olivat pääosin rationaalisella pohjalla. Kokouksessa vedottiin utilitarismiin. Myönnän, että tukirahoilla voitaisiin ehkä saada kaikille jotain, mutta mielestäni on oikeutettua puhua myös kokemusten laadusta. Olen ollut jo yhdellä projektimatkalla Liettuassa ja ensi viikolla Kiina-projekti vie minut samannimiseen maahan. Olen varma, että kummatkin ovat yksiä parhaista kokemuksistani elämässäni ja näitä kokemuksia tulen lämmöllä muistamaan vielä eläkepäivinäkin. Tahtoisin mahdollistaa samanlaisia (erityisesti lompakkoa) avartavia kokemuksia aivan jokaiselle. Tiistain kokouksessa opiskelijakunta myönsi kuusisataa euroa vanhojentanssien ilmapalloihin ja muihin hedonistisiin nautintoihin.

Ihmettelen, jos mahdollista, vielä enemmän tapaa, jolla tähän päätökseen tultiin, kuin opiskelijakunnan rahankäytön kohteita. Sen sijaan, että kv-projektien tukemista ideoinut työryhmä olisi äänestänyt tuen puolesta, he kääntyivätkin omaa ideaansa vastaan. Osalla syynä persumaiseen takinkääntöön oli se, että työryhmä ei jaksanut kirjoittaa loppuun lähes valmista paperia, joka olisi luonut pätevät raamit kansainvälisten projektien tukemiseen. Tukien loppuminen päättyi siis laiskuuteen. Asiat hoidetaan hoitamalla asiat, kuten eräs Järki-guru tapasi sanoa.

Kansainväliset projektit ovat huomattava osa lukiomme imagoa. Ne ovat hyödyllisintä, mitä lukio kykenee työelämään antamaan. Ne tarjoavat elämän parasta aikaa. Näitä arvoja minä haluan tukea. Projektit ovat jotain, mistä minä en ole valmis luopumaan.

Aion käyttää otto-oikeutta seuraavassa opiskelijakunnan kokouksessa projektien tuen palauttamiseksi. Ehkäpä silloin on pouta.

Alunperin kirjoittanut Eetu Mölsä

Alunperin kirjoittanut Tilda Häsä ja Sanni Jääskeläinen

Pöydässä istuu joukko nuoria. He ovat tulleet eri kulttuureista, eri puolilta maailmaa, eri taustoista. Yksi asia heitä kuitenkin yhdistää: he ovat kaikki seikkailijoita. Tutkimusmatkailijoita. Karjalanpiirakan ystäviä.

Vaihto-oppilaita.



Sattumien kautta Suomeen

17-vuotias puolalainen Adam Kaźmierczak tavaa meille sukunimeään naureskellen. Adam tuli Suomeen puoliksi vahingossa. Alunperin hän halusi Ruotsiin, mutta se ei onnistunut hänen järjestönsä kautta. Vaihtoehdoiksi jäivät Suomi ja Norja. Suomi oli maista vähemmän tunnettu ja siksi kiinnostavampi.

Totta puhuen Suomi ei ollut kenenkään ensimmäinen sijoitustoive. Japanilainen Tomoka Kodashima, 17, halusi Kanadaan, mutta vaihtoehtoina oli vain ranskankielisiä alueita. Hän kertoo kuitenkin aina olleensa kiinnostunut Pohjoismaista. Tomoka näki 13-vuotiaana valokuvan Suomen kuuluisasta sinisestä hetkestä ja on siitä lähtien halunnut nähdä ilmiön omin silmin. Ehkäpä tämä unelma toteutuu talvella.

Kukaan ei kuitenkaan kadu Suomeen päätymistä. Australialainen Makeda d’Espiney, 16, jopa iloitsee lopullisesta kohdemaastaan. ”Pidän suomen kielestä enemmän kuin islannista”, hän toteaa.

Kohti suurta tuntematonta

Moni vaihto-oppilaista ei tiennyt Suomesta juuri mitään. Tuntematon maa ei tarjonnut ennakko-odotuksia, joten myöskään pettymyksiä ei voinut syntyä. Kun hollantilainen Tessa Ridder, 18, kuuli päätyvänsä Suomeen, hänen ensimmäinen ajatuksensa oli: ”En tiedä Suomesta mitään – mahtavaa!”

Saksalainen Inga Janßen, 17, saapui Suomeen melkein heti kouluvuotensa loputtua. Hän ei siis edes ehtinyt luoda mielikuvia tulevasta vuodesta.

”Ei odotuksia, ei pettymyksiä!” Adam toteaa filosofisesti ja vakuuttaa, ettei hänellä ole mitään negatiivista sanottavaa Suomesta.



Kulttuurit kohtaavat

Kulttuurien välillä löytyy monenlaisia eroja aina koulujärjestelmästä tapaan valmistaa perunoita.

[pullquote-left] “Turhanpäiväinen jutustelu ja liika yrittäminen on oikeastaan aika perseestä.” [/pullquote-left]

”Suurin osa australialaisista puhuu ainoastaan englantia. Ei siellä välitetä muista kulttuureista tai maista”, Makeda toteaa ja jatkaa: ”Australialaiset eivät arvosta kielten opiskelua tai ulkomailla käymistä.” On harvinaista, että australialainen lähtee vaihto-oppilaaksi.

”Ihmiset ovat vähemmän puheliaita täällä”, Adam sanoo mutta huomauttaa, ettei se oikeastaan haittaa häntä. ”Turhanpäiväinen jutustelu ja liika yrittäminen on oikeastaan aika perseestä”, hän kertoo – aivan kuin oikea suomalainen!

Suomen ja Saksan välillä ei Ingan mielestä ole juurikaan eroja. ”Suomessa on kyllä kalliimpaa”, Inga huomauttaa ja muut nyökyttelevät myötäilevästi.

Eniten eroja löytyy koulujärjestelmästä. Japanilaisissa kouluissa on erityisen tiukka pukeutumiskoodi: esimerkiksi meikkiä ei saa käyttää eikä korvia lävistää. Tomoka esittelee uusia korvalävistyksiään naureskellen.

”Salmiakki on pahuuden perikuva”

Vaihdon ensimmäisistä kuukausista ei olla selvitty ilman naurua ja kömmähdyksiä. Kerran uskonnontunnilla Tessan piti etsiä tietoa suomalaisesta musiikista ja hän löysi hyvän kappaleen. Kun hän näytti sen opettajalle, tämä repesi nauramaan; kappale oli nimeltään Saatanan perkeleen polkka.

Kaikki vaihto-oppilaat sanovat rakastavansa suomalaista ruokaa. Karjalanpiirakka on kaikkien ehdoton suosikki. Yllättävää kyllä, Tessa rakastaa salmiakkia. Adam taas vihaa sitä sydämensä pohjasta. ”Tämä on pahuuden perikuva”, hän sanoi maistettuaan suomalaista herkkua.

Alunperin kirjoittanut Juudit Häsä ja Mira Korhonen

Tänäkin vuonna Järvenpään lukion urapäivä tarjosi opiskelijoille mahdollisuuden tutustua erilaisiin tulevaisuuden uravalintoihin. Järki tutustui kahteen näistä esittelyistä: työntekoon pohjoismaissa Nordjobbarina ja jatko-opiskeluun ulkomailla.

Jo perinteeksi muodostuneessa urapäivässä oli tarjolla taas kattava annos ideoita tulevaisuuden suunnitelmiin ja uravalintoihin. Tarjolla oli esittelyitä aina ammatillisesta koulutuksesta ulkomailla opiskeluun ja työskentelyyn. Osa luennoitsijoista oli lukiomme entisiä opiskelijoita, kuten esimerkiksi Nordjobb-esittelijä Miro Rein, osan ollessa oppilaitoksista tai esittelyalan ammattilaisia.

Nordjobb -töihin pohjoismaihin?

Nordjobb on pohjoismaalainen 18-28-vuotiaille tarkoitettu työmarkkinaohjelma, joka tarjoaa pohjoismaalaisille nuorille mahdollisuuden tutustua toiseen Pohjoismaahan ja sen kulttuuriin työnteon kautta. Käytännössä tämä tarkoittaa useimmiten kesätöitä ja asumista työaikana maassa. Nordjobb järjestää töiden lisäksi kulttuuriaktiviteettejä kohdemaassa läpi työjakson. Ohjelma on Pohjoismaiden ja pohjoismaisten yritysten tukema, erityisenä tavoitteena lisätä työntekijöiden liikkuvuutta Pohjoismaissa ja parantaa pohjoismaisten kielien osaamista. Kielitaidon kehittyminen onkin monille lähtijöille keskeinen tavoite, vaikka pelkkä ulkomaisen työkokemuksen tuoma etu työelämässä onkin merkittävä. Onhan ulkomailla töissä oleminen myös aivan uudenlainen kokemus ja se antaa mahdollisuuden itsenäistymiseen ja uusiin ihmisiin tutustumiseen.
[pullquote-right]Ulkomailla työskenteleminen on aivan uudenlainen kokemus.[/pullquote-right]

Lisäksi Nordjobb tarjoaa kohtuullisen palkkatason ja hyvän työllistymisen; tilastojen valossa jopa joka viides hakija saa työpaikan. Tälle tasolle on haastavaa päästä monien kotimaisessa haussa olevien työpaikkojen osalla. Hakeminen nordjobbariksi on lisäksi helppoa, hakemus löytyy Nordjobbin kotisivuilta ja organisaatio järjestää työpaikan saaneille asunnon ja neuvoo käytännön asioiden, kuten verotuksen, järjestämisestä kohdemaassa. Korvaamattoman työkokemuksen lisäksi kesätyö ohjelman piirissä saattaa antaa ajatuksia tulevaisuuden uravalintoihin, sillä ohjelmassa on suuri määrä eri aloja.

Jatko-opinnot ulkomailla?

Urapäivän toisena vierailuna Järki vieraili tutustumassa HeiHei Study&Travelin vetämään esittelyyn jatko-opinnoista ulkomailla tai esimerkiksi välivuoden viettämisestä maailmalla. HeiHei Study&Travel on ilmainen opintoneuvontapalvelu, joka toimii yhteistyöoppilaitostensa virallisena edustajana Suomessa. Palvelu auttaa ulkomaille opiskelemaan hakevaa hoitamaan haun käytännön järjestelyt sekä antaa opinto-ohjausta, jossa tavoitteena on löytää hakijalle jatko-opintopaikka, johon hänellä on mahdollisuudet päästä sisään.

[pullquote-left] Ulkomailla voi päästä opiskelemaan haluamaansa alaa helpommin ja yleensä haku tapahtuu ylioppilastutkinnolla.[/pullquote-left]

Yhteistyöoppilaitoksia on ympäri maailmaa ja aloja on tarjolla huomattava määrä. Lisäksi ulkomailla opiskelu ei esittelyn mukaan olisi erityisen kallista KELAn tuen kattaessa useimmiten koulun osan kuluista. Tämä riippuu tietenkin kohdemaasta; halvimmissa maissa tuki voisi jopa riittää elämiseen. Esittelijän mukaan ulkomailla voi myös päästä opiskelemaan haluamaansa alaa helpommin, yleisesti haku oppilaitoksiin tapahtuu ylioppilastutikinnolla ja C:n keskiarvolla voi päästä sisään jo useimpiin oppilaitoksiin. Lisätietoa aiheesta löytyy HeiHei Study&Travelin kotisivuilta.

Alunperin kirjoittanut Joonas Valjus

Joukko lumalinjalaisia kävi Teknolgia 15 –messuilla Helsingin messukeskuksessa tutustumassa automaatioalaan. Robotteja, koneita ja ties mitä antureita oli moneen lähtöön – jopa niin paljon, että heräsi kysymys: riittääkö töitä tulevaisuudessa myös ihan meille ihmisille?

Näin tulevana abiturienttina pitäisi jatko-opintosuunnitelmien olla jo loppusuoralla. Monivaiheisen pähkäily- ja nopanheittoprosessin tiimellyksessä on kokonaan unohtunut, jos oma tulevaisuuden ammatti onkin koulusta valmistuessa lähes täysin automatisoitu ja töitä ei täten löydykään. Valitsemalla mahdollisimman akateeminen ura on kai mahdollisuuksia välttyä tältä, mutta työpaikasta voi oikeasti kilpailla robotti pian useammassakin yrityksessä. Työnhaussa tämä tuottanee ongelmia etenkin suppeammin koulutetuille.

Pääministeri luottaa suomalaiseen automaatio-osaamiseen.

Vielä pitkään automatisaatio tulee koskemaan lähinnä vain hyvin tylsiä ja konemaisia toimintoja, kuten pakettien lajittelua tai tuotteiden valmistusta tehtaissa. Tulevaisuudessa toivoisin kuitenkin näkeväni myös paljon monimutkaisempia järjestelmiä täysin automatisoituna – itsestään ajavat autot ovat jo siirtyneet suunnittelupöydiltä todellisuuteen, mutta miltä kuulostaisi esimerkiksi automatisoitu juna? Ainakaan nykyisenkaltaisia säästöpaineita ei robottikonnareihin ja kuljettajiin kohdistuisi.

Nykyisen hallituksen nokkamies näkeekin automatisaatiossa suuria mahdollisuuksia, jos ei junissa niin ainakin perinteisessä teollisuudessa. Tuotanto voitaisiin siirtää halpamaista takaisin Suomeen, mikä hyödyttäisi erityisesti pieniä yrityksiä. Kokonainen tehdas voisi siis pyöriä muutaman ihmisen voimilla, mutta hetkinen, lyhyelläkin matematiikalla tajuaa työpaikkojen määrän tässä esimerkissä vähenevän. Kaikkien alalla toimivien mielestä asia on toisinpäin, mutta ei pääministeri Juha Sipilälläkään Teknologia 15 –messujen puheessa ollut tarjota täysin vedenpitäviä ehdotuksia. Työttömien määrässä voidaan siis nähdä aluksi nousua, mutta ratkaisuna lienee vain sopeutua ja hankkia uusi ammatti – tai alkaa kehittää niitä robotteja itse.

Vaikka tarinat vanhusten kanssa juttelevista hoitajaroboteista jäävätkin vielä tiedelehtiin ja itsestään kulkevat junat busseihin kypsyneen lukiolaisen haaveeksi, voivat hurjimmatkin kuvitelmamme muuntua yllättäen todeksi. Sitä ennen automatisaatio, robotisaatio, tai mikä tahansa muu Twitterissä hyvältä näyttävä muotisana tulee tavalla tai toisella uudistamaan jokaisen ammattia. Onhan pohjimmiltaan kyse vain siitä, että ihmiset siirtävät laiskuuksissaan töitään muille, tässä tapauksessa koneille. Ja jos ajattelit välttyä koneellistumiselta hankkiutumalla kirjailijaksi, olet turvassa vain hetken: nykyisestä Wikipediastakin yli puolet on koostettu ilman ihmisajattelua.

Alunperin kirjoittanut Ville Tuominen

Kohteessa. Vielä tietämättömänä mitä tuleman pitää

Aika kiitää täällä Itämeren toisella puolen hurjaa vauhtia ja vaihtovuotta on tullut vietettyä jo yli 80 päivää! Näiden päivien aikana kuva uudesta asuinmaasta on selkiytynyt ja alussa oudolta tuntuneet asiat hoituvat jo rutiinilla. Saksaa nyt hieman jo tuntevana voisin avata eroavaisuuksia sen ja kotimaamme välillä.

1. Ruoka ja juoma

Täällä syödään paljon leipää. Leipää on käytännössä tarjolla joka aterialla ja sunnuntaiaamun brunssilla ovat uunituoreet leipomosta haetut sämpylät pääroolissa. Ja niitä leipomoita on lähes joka kadunkulmassa! Voin sijasta leivän päälle levitetään useimmiten marmeladia, sulatejuustoa tai nutellaa. Olutta juodaan paljon, iltaruuan yhteydessä se on normaali ruokajuoma myös arkisin. Bratwursteja syödään omassa perheessäni ainakin kerran viikossa.

2. Asuminen

Talot ovat täällä hyvin erinäköisiä kuin Suomessa. Useimmiten ne on rakennettu kivestä tai tiilistä. Vuokralaisen ottaminen suureen taloon on myös melko yleistä. Perinteisiä ja kauniita ristikkotaloja voi bongata lähes joka kaupungista.

Alussa kohtasin hieman vaikeuksia ikkunoiden kanssa. Ne voi avata kokonaan auki tai laittaa “auf kipp” asentoon, jolloin ikkuna on auki vain ylhäältä. Taistelustani ikkunan kahvan kanssa on joutunut kärsimään yksi kukkaruukku.

Das Fachwerkhaus (ristikkotalo)

3. Koulu

Ensimmäisellä oppitunnillani Saksassa oppilaat pitivät pieniä puheenvuoroja luokan edessä. Kun ensimmäinen puhuja lopetti esityksensä, aloin vanhasta tottumuksesta taputtamaan. Muut oppilaat koputtivat rystysillä pulpetteihinsa, johon minäkin ymmärsin vaihtaa todella sutjakkaasti.

Koulujärjestelmä on täällä erilainen kuin Suomessa. Peruskoulu kestää neljä vuotta, jonka jälkeen oppilaiden tulee päättää viettävätkö he seuraavat kahdeksan kouluvuottansa lukiossa, yhtenäiskoulussa, reaalikoulussa vai kansalaiskoulussa.

Kouluni pihalla kuohuu koski

Koulussa aineiden haastavuus on melko samalla tasolla kuin Suomessa. Oppilaat eivät saa kuitenkaan vaikuttaa oppiaineisiinsa yhtä paljon kuin Suomessa, eikä aineita suoriteta kursseittain. Sama lukujärjestys pysyy siis koko lukuvuoden voimassa. Tunneilla on täällä enemmän keskustelua ja esityksiä, mutta tietotekniikkaa ei käytetä kovin paljon hyödyksi. Ruokatunnilla syödään eväitä, mennään kotiin tai ostetaan jotain pientä koulun kioskista. Maksullisen kouluruuan skippaavat lähes kaikki, sillä huhujen mukaan se ei ole kovin herkullista.

Vaihtarijoukkomme on valmis ottamaan selvää saksalaisesta elämästä

4. Ostokset

Jos sunnuntaina yllättää äkillinen tarve omenamehulle tai uudelle kenkäparille, ei asia hoidukkaan täällä samana päivänä. Kaupat ovat siis sunnuntaisin suljettu, myös suurissa kaupungeissa. Hinnat ovat täällä yleisesti edullisempia kuin Suomessa. Useimmat ruokakaupat näyttävät sisältä erehdyttävästi Lidliltä.

5. Muuta

Spaghettieis

Kengät ovat Saksassa kova juttu ja varsinkin nuorison keskuudessa niihin panostetaan paljon. Jokaisella luokkalaisellani tuntuu olevan ainakin kolmet erilaiset Niket. Koulussa kaverin tullessa vastaan saksalaiset nuoret halaavat toisiaan. Pojatkin suorittavat vähintään jonkinlaisen kättelyn. Spagettia voi löytää täällä myös mitä omituisemmista paikoista: spagetti pizzan täytteenä on ihan normaali juttu ja spagettijäätelö on suosittu ja suussasulava herkku. Luonto täällä on todella vihreää ja puutarhoissa loistavat mitä erikoisemmat kasvit ja kukat. Televisio-sarjat on useimmiten dubattu saksaksi, sisällä käytetään kenkiä ja aamulla heräät mitä varmimmin kirkon kellojen heleään kilkatukseen.

Alunperin kirjoittanut Julie Paukkunen

Lomake kysyy nimeäni, joten kirjoitan sen tyhjälle viivalle. Lomake kysyy syntymäaikaani, joten kirjoitan sen tyhjälle viivalle. Lomake kysyy sukupuoltani ja tarjoaa kahta ruutua. Kahta vaihtoehtoa, joita erottaa vuosituhansia syvä railo. Kuilu on kuvitteellinen mutta konkreettinen. Kaksi ruutua erottava tyhjä tila aktualisoituu sosiaalisina odotuksina.

Syntyy edellytyksiä. Ne vetävät rajan Marsin ja Venuksen välille.

Friedrich Nietzschen mukaan absoluuttisia totuuksia ei ole olemassa. Olen eri mieltä; niitä on ainakin kolme. Yksi: ihmisen sukupuolielimet eivät määritä tämän sukupuolta. Kaksi: sukupuoli-identiteetin kirjo ei rajoitu kahteen vaihtoehtoon. Kolme: sukupuolten välinen tasa-arvo ei ole vielä lähelläkään toteutumista. Ummisti siltä silmänsä tai ei, on totuus se, että yhteiskuntamme rikkoo räikeästi transsukupuolisten ihmisoikeuksia.

Se on kuvottavaa.

Kuva: Juudit Häsä

Aina kun kuulen uuden muotoilun mietteestä ”On miehiä ja naisia. Siinä se.” en ärry tai suutu, vaan tulen ihan helvetin vihaiseksi. Oma kasvutarinani on monivaiheinen ja paikoin hyvin kivulias, ja cis-normatiivisuus on tehnyt kivusta paljon pahempaa ja pitkittänyt sitä. Ala-asteelta asti yritin kovasti ajatella itseäni poikana, miehenä, yhtenä jätkistä. En kyennyt siihen. En vuosien saatossakaan pystynyt samaistumaan perinteiseen miehen muottiin ja tunsin itseni rikkinäiseksi. Vialliseksi. Eksyneeksi. Vasta myöhemmin tajusin, etten tuntenut yhteenkuuluvuutta miehisyyteen, koska en ollut mies. En ainakaan täysin. Päivä, jona sisäistin sukupuoli-identiteettini moninaisuuden, oli yksi elämäni parhaista. Ymmärsin etten ollutkaan rikkinäinen. En ollut viallinen. Ensimmäistä kertaa elämässäni en tuntenut vaikeasti määriteltävää häpeää sukupuolestani.

Suomen lain silmissä olen kuitenkin mies, täysiverinen suomalaiskarju, huolimatta siitä, mitä oikeasti olen. Jokapäiväisessä elämässä tämä ei oikeastaan – onneksi – minua sen pahemmin paina. Se, että passissani lukee sukupuolen kohdalla ”mies” ja lentolipuissani ”MR” ei vie yöuniani. Periaatteellisesti on kuitenkin typerää ja väärin, että byrokratialla ja kasvottomilla virkamiehillä on oikeus määritellä minun laillinen sukupuoleni. Suomen lainsäädäntö tarjoaa tällä hetkellä kaksi vaihtoehtoa. Kaksi ruutua.

Tässäpä siis kaksi sanaa: haistakaa vittu.

[pullquote-left]Valitettavan usein negatiivisia kommentteja leimaavat tietämättömyys, viha ja halu loukata.[/pullquote-left]Suomen laki rikkoo kuitenkin transsukupuolisten oikeuksia myös paljon, paljon räikeämmin. Henkilön, joka kokee olevansa mies tai nainen, mutta syntyneensä vastakkaisen sukupuolen kehoon, asema on paljon omaani huonompi. Tullakseen lain edessä tunnustetuksi oman sukupuolensa edustajana on tällaisen henkilön pakko suostua hormonihoitoihin, vaikkei kokisikaan tarvetta muuttaa kehoaan. Hänen on lisäksi todistettava olevansa lisääntymiskyvytön, mikä tarkoittaa sitä, että sukupuolensa laillisesti korjaavan on alistuttava tarvittaessa pakkosterilisaatioon. Tämä ei ole vain arkipäiväistä ahdasmielisyyttä. Tämä on kidutusta.

Kuva: Juudit Häsä

Sanomattakin on selvää, että yhteiskunnan asenteet vaikuttavat valtavasti yksilön elämään. Juuri kanssakäyminen toisten ihmisten kanssa on monelle transsukupuoliselle suuri rasite, sillä yleinen suhtautuminen transihmisiin on useimmiten kapeakatseista ja jopa vihamielistä. On inhimillinen reaktio hakea yhteisön tukea; useimmille transsukupuolisille on hyvin tärkeää tulla kohdatuksi omassa sukupuolessaan. Näin ei kuitenkaan aina ole. Valitettavan usein negatiivisia kommentteja leimaavat tietämättömyys, viha ja halu loukata. Kutsua luonnottomaksi sitä, mikä on toiselle aina ollut luonnollista. Viedä pois oikeus olla olemassa.

Minä ansaitsen ihmisarvoista kohtelua. Me ansaitsemme ihmisarvoista kohtelua. Minun sukupuoli-identiteettini kuuluu yksin minulle ja minä aion taistella oikeudesta itseeni. En ole joku, joka sulkea kahden ruudun akselille. Olen rajanveto maskuliinisen ja feminiinisen välillä ja kynä, joka vetää tuon viivan, on minun kädessäni. En enää suostu olemaan näkymätön. Tämä on minun elämäni, minun oikeuteni ja tapani olla olemassa. Tapani elää.

Alunperin kirjoittanut Ossi Laurila

Järki laajensi tänä kesänä reviiriään Järvenpään ja jopa koko Suomen ulkopuolelle – nimittäin Saksaan ja Australiaan asti. Viime vuoden toimittajat Julie Paukkunen ja Anniina Lantela ansaitsivat itselleen Järjen virallisten kirjeenvaihtajien tittelin lähtemällä vuodeksi vaihtoon suureen maailmaan. He tulevat raportoimaan vaihto-oppilasvuoden iloista, suruista ja kulttuurillisista eroista säännöllisesti koko vuoden ajan.

Moikka Järjen kirjeenvaihtaja! Missä olet vaihdossa ja miksi juuri siellä?
Julie: Hallo! Vietän parhaillaan vaihtovuottani Saksassa, vanhassa hansakaupungissa nimeltä Lippstadt. Saksa valikoitui kohteekseni sen ainutlaatuisen kulttuurin ja hyödyllisen kielen takia. Myös aikaisemmat vierailuni ja isoveljen positiiviset kokemukset Saksa-vaihtarina olosta saivat minut vakuuttuneiksi maan annista.

[pullquote-right]”Kuka nyt ei haluaisi asua jatkuvassa kesässä, mennä surffaamaan koulun jälkeen ja rakastua pitkätukkaisiin poikiin?”[/pullquote-right]

Anniina: Hei! Olen vaihdossa Evans Headissa Australian länsirannikolla. Valitsin Australian kohdemaakseni siksi, että muuten tänne ei varmaan tulisi lähdettyä pitkän välimatkan takia. Australiaan muuttaminen on myös ollut pitkään haaveenani, sillä kuka nyt ei haluaisi asua jatkuvassa kesässä, mennä surffaamaan koulun jälkeen ja rakastua pitkätukkaisiin poikiin?

Millaisia tunteita koit ennen lähtöä?
Julie: Ennen lähtöä olin todella innostunut ja malttamaton aloittamaan vaihtovuoteni. Viimeinen kuukausi Suomessa kului paikasta toiseen juostessa ja kavereita nähdessä, joten aikaa jännittämiselle ei juurikaan löytynyt. Lähdön koittaessa fiilikseni olivat edelleen innostuneet, joskin luonnollisesti myös hieman haikeat perheelle ja ystäville hyvästejä jättäessä. Lentokoneessa en lakannut hymyilemästä, kun tajusin minne olinkaan vihdoin matkalla.

Anniina: Lähtöni Australiaan tuli aika yllättäen, koska sain peruutuspaikan. Olin todella innoissani! Viimeiset viikot vietin perheen kanssa lomaillen ja kavereita hyvästellen. Vähän ehkä pelotti se, unohtavako he minut kokonaan tulevan vuoden aikana, mutta toisaalta juuri heidän kannustamanaan uskalsin lähteä vaihtoon. Lähtöpäivänä itketti kamalasti, koska jouduin jättämään kaikki rakkaat Suomeen, mutta toisaalta olin ihan älyttömän innoissani.

Lippu lähti tietenkin mukaan. Kuva: Julie Paukkunen

Mitä odotuksia tai ennakkoluuloja sinulla oli kohdemaatasi kohtaan?
Julie: Erityisiä odotuksia Saksaa kohtaan minulla ei juuri ollut. Yleisesti vaihtovuodeltani odotin uusia ystäviä, kokemuksia ja kielitaitoa. Olin kuitenkin vakuuttunut että vuodestani tulisi unohtumaton, missä tahansa päin maailmaa sen tulisinkaan vietämään. Saksaa miettiessä mieleeni tulivat ensimmäiseksi varmaankin bratwurstit, olut, jalkapallo, ristikkotalot ja useat automerkit.

Anniina: Perusoletukseni Australiasta oli se, että kaikki harrastavat surffausta ja asuvat rannalla, ihmiset ovat mukavia ja että joka puskassa on tappava käärme tai hämähäkki. No, jotkin näistä oletuksista osoittautuivat vääriksi! Tytöt eivät surffaa juuri ollenkaan, mutta lähes kaikki pojat kyllä. Suurin osa paikallisista (jotka todella ovat mukavia) asuu noin tunnin ajomatkan päässä rannasta. Ja olen nähnyt täällä vain yhden käärmen ja hämähäkin, joten pelkoni osoittautuivat turhiksi. Täällä on todella “laid-back” meno.

Kerro isäntäperheestäsi ja koulustasi. Oletko saanut uusia kavereita?
Julie: Asun vaihtovuoteni aikana kahdessa eri perheessä. Nykyisessä perheessäni on äidin ja isän lisäksi 17-vuotias tyttö, joka suoritti oman vaihtovuotensa pari vuotta sitten Perussa. Minun lisäkseni perheessämme asuu myös toinen vaihto-oppilas, joka on kotoisin Kaliforniasta. Koulua käyn vajaan kilometrin päässä kodistani, Europaschule Ostendorf Gymnasiumissa. Hieman alle tuhannen oppilaan koulussamme on ikäskaalakin melko kattava, nuorimmat oppilaat ovat 9-vuotiaita ja vanhimmat kaksikymmenkesäisiä.

[pullquote-left]”Puhun kavereideni kanssa vain saksaa!”[/pullquote-left]

Kavereita olen saanut paljon ja olen ollut positiivisesti yllättynyt kaikkien avoimuudesta ja kiinnostuksesta minua kohtaan. Puhun kavereideni kanssa vain saksaa!

Anniina: Evans Head on pieni rauhallinen rantakaupunki, jossa on noin 5000 asukasta. Isäntäperheeni, johon kuuluvat äiti, isä ja 19-vuotias isosisko, on mahtava. Asumme käytännössä rannalla, koska sinne kävelee vain pari minuuttia ja öisin aallot humisevat niin lujaa, etten meinaa saada unta. Evans Head River School puolestaan on noin 600 oppilaan koulu, jossa opiskelen lakioppia, draamaa ja liikuntatieteitä. Oppiaineissa aussit ovat meitä suomalaisia vähän jäljessä, mutta se ei haittaa – saan ottaa rennosti, kun asiat ovat tuttuja.

Olen saanut monia uusia kavereita, mistä olen todella onnellinen! Oman vuosiluokkani tytöt ovat hyviä ystäviäni. Vietämme joka viikonloppu aikaa rannalla, kahvilla, leffassa tai juhlimassa. Host-siskostani on myös tullut minulle tärkeä, sillä sain vihdoin aina toivomani isosiskon.

Evans Headin maisemia. Kuva: Anniina Lantela

Miten olet sopeutunut vieraaseen maahan? Miltä nyt tuntuu?
Julie: Kaiken kaikkiaan olen sopeutunut uuteen elämääni todella nopeasti ja vaivattomasti. Viihdyn täällä loistavasti ja tunnen olevani kotona. Tällä hetkellä on tosin hieman nälkä, joten taidan mennä laittamaan makkarat grilliin. Tschüss!

Anniina: Olen sopeutunut niin hyvin, että välillä mietin, synnyinkö ihan väärään maahan. Totta kai minulla on ikävä perhettä ja kavereita Suomessa, mutta kertaakaan ei ole tehnyt mieli lähteä kotiin. Joskus kaipaan terveellistä ruokaa Suomesta, kuten ruisleipää ja kalakeittoa – pakko myöntää, että en ole koskaan syönyt niin paljon ranskalaisia koko elämäni aikana kuin täällä olen kahdessa kuukaudessa. Mutta fiilikset ovat edelleen loistavat, ja se tuskin tulee muuttumaan koko vuoden aikana. Täällä alkaa kohta kesä, joten hajotkaa te siellä pakkaseen!

Alunperin kirjoittanut Vilhelmiina Virtanen